Mietteitä seitsemän jälkeen

Nyt sitä olis sitten 7-ottelun verran KHL-kiekkoa Jokereiden osalta takanapäin. 3-ottelun kotiputki ja sen perään 4-ottelun mittainen historian ensimmäinen vierasreissu. Jokainen pelattu ottelu on tullut nähtyä, kotipelit paikanpäällä ja vieraspelit kotona telkkarin ääressä jännittäen. Nyt on taas muutaman päivän tauko peleistä, joten on hyvä hetki niputtaa vähän omia mietteitä ja näkemyksiä yhteen. Etenkin koskien tuota ensimmäistä upeasti sujunutta vieraskierrosta.

Nähtyjen kotiotteluiden jälkeen ja hyvän kauden aloituksen takia oli vierasotteluiden odotus uskomattoman korkealla. Edellisenä päivänä tuli jo isosti fiilisteltyä, että huomenna taas mennään. En muista, että liigakausilla olisin näin isosti odottanut myös jokaista vierasottelua. Kyllä niitä silloinkin aina tietenkin odotti, muttei varmasti näin paljon. Hyvin pelatut ja paikanpäällä nähdyt kotiottelut varmasti myös vaikuttivat positiivisesti tähänkin asiaan. Uskon, että osasyy kaikkeen tähän intoon on varmasti myös uutuuden viehätys.

Ennen Jokereiden otteluita en ollut siis nähnyt yhtäkään KHL-ottelua telkkarista. Odotus oli edellisestä päivästä asti tälläkertaa aivan tapissa ja kisastudio piti laittaa jo hyvissä ajoin poikkeuksellisen hyvään iskuun. Kaikki kunnossa, laitteet päälle ja lähetys käyntiin. Fiilis: mallia uskomaton. Se pudotus ja pettymys, mikä iski kun totuus kuvanlaadusta ja lähetyksen tasosta selvisi, oli aivan mieletön. Muutamat ekat pelit oli laadullisesti aivan täyttä 80-lukua. Kyllä sitä tulikin ihmeteltyä ja päiviteltyä joka suunnassa isoon ääneen.

Puheiden perusteella kävi kuitenkin todella huono tuuri, että juuri ensimmäiset vieraspelit pelattiin sellaisissa kaupungeissa, mistä ei olla aikaisemminkaan saatu laadukasta kuvaa Suomeen. Tietyllä tapaa jopa riski, että ensimmäiset pelit sattui olemaan noin huonolaatuista tavaraa. En varmasti ollut ainut uusi katselija joka sai alkuun täysin vääristyneen kuvan KHL:n vieraspelien televisioinnin laadusta. Saattaa hätäisimmät vetää liian nopeita johtopäätöksiä ja jättää jatkossa vieraspelejä katsomatta. Itse en onneksi kuulu tähän kastiin. Jokaisen vieraspelinkin pyrin tällä kaudella katsomaan.

Helenius (AOP)

Jokerit vs Traktor (AOP)

Ajatukset Heleniuksesta tällähetkellä ovat ehkä vähän kaksijakoiset. Kauden kolme ensimmäistä ottelua todella upeita otteita, vain kolme kiekkoa seläntaakse ja yksi nollapeli. Neljännessä ottelussa vieraissa Neftehimikkiä vastaan kiekko viisi kertaa seläntaakse ja otteet ei muutenkaan kyseisessä pelissä katsojaa vakuuttaneet. Koppi ei oikein tarttunut ja pompotteli useaan kertaan kiekkoa epävarmasti. Tavallaan Jokereiden voitto ottelusta vähän ”piilotti” Heleniuksen huonon illan, vaikka mies tyylikkäästi omia otteitaan mediassa pelin jälkeen kritisoikin. Pitää muistaa, että kyseessä kuitenkin vain yksittäinen peli. Päästettyjen maalien keskiarvo edelleen 2-maalia/ottelu ja torjuntaprosenttikin suhteellisen komea 94.1%. Katsotaan rauhassa Heleniukselta muutama seuraava ottelu ennenkuin lähdetään tuomitsemaan. Jokaiselle sattuu huonoja päiviä duunissa, ammatista riippumatta.

Karlsson on parantanut otteitaan viime peleissä todella paljon. Vieraskierroksen kahdessa pelaamassaan ottelussa kiekko ainoastaan kaksi kertaa seläntaakse, kaksi voitettua ottelua ja nollapelikin Ladaa vastaan todella lähellä. Vaikka Karlssonin torjuntaprosentti on edelleen kohtalaisen huono 89.6% niin homma alkaa kyllä vaikuttamaan erittäin hyvältä viimeisten otteluiden perusteella. Suunta on oikea ja päästettyjen maalien keskiarvokin pudottanut jo 2-maalia/ottelu lukemiin. Jos Helenius palaa samalle tasolle, mitä oli ennen viimeistä pelaamaansa ottelua ja Karlsson pysyy tällä tasolla millä nyt on, niin ei ole kyllä Jokereilla ilman loukkaantumisia maalivahtien suhteen mitään hätää kauden aikana. Hyvältä näyttää siis tälläkin rintamalla tällähetkellä omaan silmään.

Jos maalivahdit on pääosin esittänyt ensimmäisissä peleissä hyviä otteita niin ei voi kyllä kenttäpelaajiakaan lähteä tuomitsemaan. Joukkueen sisäistä pistepörssiä katsellessa ei voi kuin hymyillä. Hyvin on kärkipelaajat sijoittuneet tällähetkellä koko sarjankin tehopörssejä katsellessa; hyvältä näyttää. Todella kovia tehoja etenkin herroilta Hagman, Gunderson, Aaltonen, Todd, Kapanen, Moses ja Omark. Edellämainituilta herroilta seitsemään ensimmäiseen peliin ”vaatimattomat” 19-maalia ja 24-syöttöpistettä. Pidän näitä kohtalaisen kovina lukuina.

On siellä kyllä näiden nimien takana muutamia herroja joilta odotti ja odottaa edelleen isompia onnistumisia. Mclean, 5-ottelua pelattuna ja ainoastaan 0+1. Karalahdelta odotin kovia tehoja tälle kaudelle, tilillä kuitenkin 6-ottelua ja tehotilastossa edelleen kiikarit 0+0. Ja sitten on vielä herra nimeltä Johan Harju, vain kaksi pelattua ottelua ja tilastoissa 0+0. Onko tässä tämänkauden epäonnistunein hankinta ja mahdollinen ensimmäinen joukkueesta muualle lähtijä? En olisi kyllä kauden alla uskonut. Odotin, että tulee tekemään kovia tehoja Omarkin tutkaparina. Toivon, että saa vielä muutaman ottelun näyttöpaikan ja sitäkautta vaadittavia onnistumisia.

Edellisissä vähän mietteitä maalivahdeista ja muutamista kenttäpelaajista. Jos mietitään kokonaisuutta joukkueena niin kyllä on mennyt alku lähes täydellisesti. Ei voi mielestäni enempää vaatia. 7-ottelua takana, vain 3 menetettyä pistettä. Ei yhtään pisteetöntä ottelua, vain yksi tappio ja sekin ensimmäisen ottelun jatkoajalla. Pisteitä siis kasassa upeat 18/21. Koko sarjassa tällähetkellä sijalla kolme heti SKA:n ja Magnitogorskin takana. Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin seuraaviin otteluihin.

Itselle todella tärkeä asia aikaisemmilla kausilla on ollut hyvässä porukassa toteutetut vierasreissut. Siirtyminen KHL:ään tarkoittaa tietenkin näiden reissujen vähenemistä ja hetken aikaa näytti jopa siltä, ettei tällä kaudella päästä porukalla yhteenkään reissuun. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että ensimmäinen reissu Riikaan on jo varattuna ja odotus sitäkin kohtaan on todella korkealla. Vierasreissulta teen aikanaan kunnon kattavan matkaraportin kuvineen teidän lukijoiden iloksi.

Paitakeräilijän silmin on pakko mainita noista ”kohutuista” vieraspaidoista, missä on Nordicbetin mainokset. Itse odotin, kun puhuttiin pääsponsorista ja historian suurimmasta sopimuksesta ym., että paidoissa olisi ollut todella isot ja näkyvät Nordicbetin mainokset. Ilokseni voin todeta olleeni jälleen väärässä. Paidat on omaan silmään todella tyylikkäät, ei liikaa mainoksia ja Nordicbetin mainoksetkin todella maltillisen kokoisina. Tälläinen vieraspaita on aivan pakko saada tältä kaudelta kokoelman jatkoksi.

Kyllä on KHL-startti ollut niin uskomaton, että odotus seuraaviin kotiotteluihin on jo nyt todella korkealla. Aivan varmasti tulee mentyä jokainen peli paikanpäälle katsomaan. Uskon, että hyvin sujunut vieraskierroskin osaltaan kerää taas lisää porukkaa seuraaviin kotipeleihinkin. Tietyllä tapaa lottovoitto, että ensimmäinen kausi on alkanut näin upeasti. Mikä olisikaan tilanne jos oltaisiin voittoputken sijaan samanmittaisessa tappioputkessa? Ei varmasti olisi ihmisillä mielenkiinto Jokereita kohtaan näin korkealla. Noh, ei mietitä sitä sen enempää vaan nautitaan tästä tilanteesta peli ja voitto kerrallaan. Tulkaahan kaikki hallille nauttimaan Jokereiden komeista peliesityksistä ja laadukkaasta KHL-kiekosta.