Neljäs Valioliigamatka jakoon – 34 vielä jäljellä

Tauolta palannut Valioliiga sai kierroksensa päätökseen maanantaina ja nyt on aika tehdä viikottainen katsahdus myös Fantasiavalioliiga-tilastoihin. Yksi matka Englantiin lähtee taas jakoon.

Diego Costa oli tulessa Swanseata vastaan. Tuloksena hattutemppu ja kolme bonuspistettä kotiin. Costan esitys ansaitsi myös fantasyssä eniten pisteitä (17p). Manchesterissa koettiin vihdoin heräämisen merkkejä, kun ManU murjoi QPR:n 4-0, pääarkkitehteinaan Rooney, Di Maria sekä Herrera.

Viikon voittaja

Tällä viikolla voiton vei Mikko H:n Roskapankki, joka luotti Costaan sekä kapteeninaan enkeli Di Mariaan. Myös vahva luottamus joukkueessa oli Burnleyn puolustuksen pitävyyteen. Voitto irtosi tähän saakka kovimmalla pistesaaliilla (91p). Mikon voiton takana on tiivis Valioliigan seuraaminen.

”Matsit näkyy kotona, eli liigaa tulee seurattua ihan tiivisti”

roskapankkiMikon toiveissa olisi Lontoon reissu ja fanitustaustaa löytyy Arsenalista. Joukko on jo siis kasvanut moneksi, kun ensimmäisistä voittajista löytyy jo kannatusta ManUn ja Spursin väreistä.

Seuraava kierros viikonloppuna

Miten europelit vaikuttavat suurien seurojen rotaatioon? Päästetäänkö Falcao irti Leicesteriä vastaan heti alusta? Kuinka monen suunnitelmia pilaa super-ottelu Manchester City-Chelsea?

Seuraava kierros pelataan siis heti tulevan viikonlopun lauantaina ja sunnuntaina. Tällä hetkellä tilastoja dominoi Diego Costa, mutta uskon että piste-eroa kurotaan seuraavalla kierroksella jo kiinni. Arsenal, Liverpool, City sekä Chelsea ovat mukana Mestarien liigassa ja englantilaisia edustavat Eurooppa liigassa tämän lisäksi myös Tottenham sekä Everton. Kannattaa siis pitää silmällä kokoonpanouutisia seuraavaa kiekkaa ajatellen. Nyt on hyvät saumat nousta yllätykseen hieman ”nimettömälläkin” nipulla.

Miten pääsee mukaan?

Jos et ole vielä mukana Betssonin sponsoroimassa Faneille.comin Fantasiavalioliigassa, niin liity. Jokaisen kierroksen parhaalle joukkueelle lähtee siis palkinnoksi Valioliigamatka. Neljä on jo lähtenyt jakoon, mutta käsittämättömät 34 matkaa on vielä jakamatta! Yksin ei reissuun tarvitse lähteä seikkailemaan, sillä matkat suoritetaan neljässä osassa kauden aikana, muiden suomalaisten fanien seurassa. Tsekkaa säännöt ja ohjeet tästä.