Brasilia ja Argentiina matkalla finaaliin?

Jatkoon selviytyneet joukkueet ovat nyt selvillä. Kisoissa vietetään välipäivää, joten on hyvä pureutua hieman statistiikkaan sekä jatko-ohjelmaan (Suarez jätetään jo rauhaan ja toivotaan miehelle hyvää hammashoitosopimusta Barcelonaan). Samaan syssyyn on hyvä paikka antaa meidän oma näkemyksemme siitä miten turnauksessa tulee käymään.

Suoraviivaisen, hyökkäysvoittoisen jalkapallon juhlaa

Brasilian kisat ovat olleet todella viihdyttävät tähän mennessä. Otteluissa ollaan tehty keskimäärin 2,8 maalia per ottelu, joka on 0,5 maalia enemmän kuin viime kisoissa. Kisojen tähän mennessä viihdyttävin ottelu tapahtumien muodossa on ollut Sveitsin ja Ranskan kohtaaminen, joka päätyi mukaviin 2-5 lukemiin. Ottelussa maalintekoa yritettiin jopa 39 kertaa.

Kisat ovat olleet Etelä-Amerikkalaisten juhlaa, sillä kaikki maanosan karsinnoista jatkoon selviytyneet Ecuadoria lukuunottamatta ovat 16 parhaan joukossa. Kun listaan lisätään muut Amerikan mantereen joukkueet, kertovat tulokset karua kieltä: tasan puolet jatkossa pelaavista joukkueista ovat samalta mantereelta. Eurooppalaisilla on ollut turnauksessa yllättävän vaikeaa. Suuret ikisuosikit Espanja ja Italia ovat ulkona, mutta uudet tulokkaat Belgia ja Sveitsi tasapainottavat Eurooppalaisten panosta jatkossa. Afrikkalaisille povasimme ennakoissa vaikeuksia ja se ennustus kävi toteen. Afrikasta jatkoon silti selviytyivät yllätysten siivittämänä Nigeria ja Algeria.

Jatkavista joukkueista suurin osa vannoo nopeiden hyökkäysten ja puhtaan juoksuvoiman nimeen: Chilellä on Sanchez, Ranskan tulivoima nähtiin kahdessa ensimmäisessä ottelussa, Meksiko osoitti oikea-aikaisten vastahyökkäysten vaarallisuuden ja Kolumbia iski keskimääräisellä 45 % pallonhallinnallaan yhdeksän maalia.  Samaan aikaan edellisten kisojen mestari Espanja, sai karulla tavalla todeta jalkapallon evoluution olevan käynnissä: hidas lyhytsyöttöpeli osoittautui varsin tehottomaksi vastahyökkäysjoukkueita vastaan.

Puhtaalla pelillä alkusarjasta jatkoon marssivat Hollanti, Kolumbia, Argentiina sekä Belgia. Jatkoon selviytyneistä 16 joukkueesta vain seitsemän on hävinnyt turnauksessa ottelun. Yllätti Kreikka tai ei, mutta kisatyylilleen uskollisena helleenit puskivat itsensä jatkoon tehden vain kaksi maalia ja päästäen neljä. Kaikki muistamme dramaattisen Norsunluurannikko-ottelun lopun ja Samaraksen rankkarin. Kreikka osoitti jälleen, että vain tuloksella on merkitystä ja voittamalla oikeat pelit voi tapahtua paljon.

Tilastollisesti turnauksen viihdyttävintä peliä ovat pelanneet Hollanti ja hieman yllättäen myös Sveitsi, joiden otteluissa on tähän mennessä verkkoa heilutettu 13 kertaa. Maalien muodossa hieman tylsempää, mutta varsin tehokasta peliä ovat esittäneet Belgia sekä Meksiko, joiden maaliero näyttää lukemia 4-1. Samaan lukemaan yltää myös Costa Rica, joka teki Uruguay-voiton jälkeen vain yhden maalin. On jotenkin niin sopivaa, että juuri Costa Rica ja Kreikka kohtaavat neljännesfinaaleissa; kaksi tiukan puolustuksen nimeen vannovaa joukkuetta saavat nokitella keskinäisen paremmuutensa. Hauskaa tässä on se, että ottelun voittaja on kahdeksan parhaan joukossa, joten eräänlainen ”jättiyllätys” on nyt jo varmaa.

Ranska on ollut turnauksen kovin laukomaan 62 yrityksellä. 8 maalia turnauksessa todistavat, että yritys palkitaan. Jos maalipuut eivät olisi olleet joukkueen riesana (4 kertaa), olisi Ranska tehnyt alkusarjassa eniten maaleja.

Pelaajat

Thomas Müller on nähdyillä otteilla vahva ehdokas maalikuninkaaksi (Getty)

Thomas Müller on nähdyillä otteilla vahva ehdokas maalikuninkaaksi (Getty)

Turnauksen maalikuninkuudesta taistelevat tällä hetkellä vahvimmin neljällä osumalla Thomas Müller, Lionel Messi sekä Neymar neljällä osumalla. Takana vaanivat kolmella osumalla Hollannin kaksikko Arjen Robben sekä Robin Van Persie, Ranskan Karim Benzema sekä jatkoa ajatellen ehkä hieman vaarattomammat James Rodriguez (Kolumbia) sekä Xherdan Shaqiri (Sveitsi).

Parhaat arvosanat Fifan oman arvoasteikon mukaan ovat turnauksessa saaneet Karim Benzema, Robin Van Persie, Arjen Robben sekä hieman yllättäen David Luiz. Turnauksen syöttökone-tittelin saa nähdyillä esityksillä Argentiinan Javier Mascherano 278 syötöllä ja huikealla syöttöjen onnistumisprosentilla 89,4 %.

Parhaan maalivahdin titteliä kantaa tällä hetkellä Nigerian Vincent Enyeama, joka alkusarjassa joutui antautumaan ainoastaan Argentiinan edessä.

Neljännesvälierät

Jatkopelit starttaavat heti lauantaina. Pelejä pelataan kaksin kappalein aina tiistaihin asti.

Lauantai 28.6

Klo 19.00 Brasilia-Chile

Klo 23.00 Kolumbia-Uruguay

Sunnuntai 29.6

Klo 19.00 Hollanti-Meksiko

Klo 23.00 Costa Rica Kreikka.

Maanantai 30.6

Klo 19.00 Ranska-Nigeria

Klo 23.00 Saksa-Algeria

Tiistai 1.7

Klo 19.00 Argentiina-Sveitsi

Klo 23.00 Belgia-USA

Turnauskaavio

Neljännesvälierien jälkeen kisoissa alkaa kahden vuorokauden hengähdystauko ennen puolivälieriä, jotka alkavat siis perjantaina 4.7 kahdella ottelulla ja jatkuvat seuraavana päivänä.

Faneille.com ennustaa

Ylhäällä kaaviosta on pakko nostaa esiin Brasilia. Jos joukkue pelaa tasollaan, jolla se on dominoinut Etelä-Amerikkaa, etenee se ainakin välieriin, jossa vastaan asettuu näillä näkymin Saksa. Ranskalla on mahdollisuus lähteä haastamaan dominanttia Die Mannschaftia, mutta vanha totuus pitänee näissäkin kisoissa ja lopussa Saksa voittaa. Ainakin Ranskan.

Alempana kaaviossa katse kiinnittyy Argentiinaan. Joukkue voittaa vaiherikkaan pelin jälkeen aluksi Sveitsin ja seuraavalla kierroksella nuoresta Belgiasta ei tule olemaan vastusta. Välierissä tullaan näkemään huippuottelu Hollanti-Argentiina, joten kaikki mahdollisuudet ovat koko Etelä-Amerikan odottamalle unelmafinaalille Brasilia-Argentiina.

Yllätyksen paikat

Uhkarohkeaksi haukuttu/kehuttu Chile lähtee tosissaan haastamaan Brasiliaa. Selecao Brazileiran tippuminen heittäisi ison varjon mukavasti sujuneille kisoille. Brasilian jatko-ohjelma ei ole niin helppo kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa. Joukkue saa vastaansa ensiksi Chilen ja heti seuraavalla kierroksella toisen Etelä-Amerikkalaisen kaksikosta Kolumbia-Uruguay. Joukkue on ollut paljon Neymarin tehojen varassa eikä puolustus ole missään nimessä vakuuttanut. Kun Neymar lisää maalisaldoaan vielä kahdella, on mies vahvasti kiinni maalikuninkuudessa, mutta kun vastaan välierissä asettuu Saksa, on joukkueen tie todellisessa vaarassa nousta pystyyn.

Kreikka yllätti jo kaikki selviytymällä jatkoon. Niin se teki muinoin myös EM-kisoissa voittamalla koko turnauksen lähes samaan tyyliin, mitä nyt ollaan todistettu. Seinä nousee jossain kohtaa vastaan, mutta Costa Rica on vielä yllätyksen siivittämänä kaadettavissa. Toisaalta Costa Rican pelitapa on hyvin identtinen Kreikan kanssa. Hyvin puolustavan joukkueen voittaminen vaatisi siis pienimuotoista ihmettä. Kreikan ja Costa Rican välisen ottelun voittaja kohtaa Hollannin tai Meksikon, ja jos Costa Rica etenee jatkoon, on sillä pienet mahdollisuudet edetä jopa välieriin saakka. En usko Kreikan pystyvän Hollantia tai Meksikoa  kaatamaan.

USA:n hurmos on noussut jopa yllättävän suureen rooliin. Maajoukkueen matseja on seurannut historiallinen määrä urheiluhullua kansaa. Ennätyksiä on rikottu ja ainoastaan Super Bowl on tilastoissa saavuttamattomissa. 24,7 miljoonaa ihmistä katsoi USA-Portugali ottelun televisiosta ja kun lukua vertaa esimerkiksi NBA:n finaaleihin (18 miljoonaa), voidaan alkaa puhua jo jalkapallohulluista amerikkalaisista. Yhdysvalloista Brasiliaan on myös matkannut suurin kannustusjoukko argentiinalaisia ja brasseja lukuunottamatta. Arviolta noin 100.000 USA:n kansalaista on matkustanut Brasiliaan. Onko Belgia tarpeeksi vahva murtamaan tuon kokon maan uskomattomat hurmoksen?

Ratkaisun paikat

Näistä edellä mainituista lähtökohdista maalikuninkuudesta kilpailevat vahvimmin Saksan huippuvireinen Müller, Brasilian kultapoika Neymar sekä Argentiinan Messi. Myös Hollannin Van Persieltä maaleja saa odottaa, mutta pelikunto on ainainen kysymysmerkki. Robben otetaan jatkopeleissä tarkemmin kiinni ja jokainen joukkue osaa ottaa miehen vasurin pois. Uskon siis Hollanin maalien jakautuvan jatkossa enemmän muiden kesken. Maalikuninkaaksi kruunataan lopulta pronssiottelussa verkkoa kahdesti heiluttava Saksan Thomas Müller.

Kisojen ratkaiseva yllätys saatetaan nähdä, kun Brasilia kohtaa alkuun kaksi Etelä-Amerikkalaista joukkuetta. Jos Brasilia näistä otteluista selviytyy jatkoon, on se vahvoilla. Brasilia on kärsinyt viimeiseen 25 otteluun vain kaksi tappiota. Voittoja näistä se on napsinut 18 ottelussa. Faneille.com uskoo, että Brasilian MM-kilpailut saavat arvoisensa kruunun ja finaalissa lopulta todistetaan Etelä-Amerikkalaisten juhlaa, kun Brasilia kohtaa Argentiinan. Argentiinan tilastot ovat lähes yhtä vahvat 25 ottelusta kuin Brasilian. Tappioita vain kolme ja voittoja mukavat 15.

Finaali ratkeaa pilkuilla kotijoukkueelle ja karnevaalit valtaavat koko maan.

Loistavat kisat jatkukoon ja uskokoon ennustuksiimme kuka haluaa. Nyt nautitaan seuraavan neljän vuoden edestä!

Neymar jatkaa turnauksen edetessä vahvoja otteitaan ja tulee taistelemaan maalikuninkuudesta loppuun asti (Getty)

Neymar jatkaa turnauksen edetessä vahvoja otteitaan ja tulee taistelemaan maalikuninkuudesta loppuun asti (Getty)