Natalia Kuikka tuo futisbuumia Kemiin

Merilappi Unitedin tähtipelaaja Natalia Kuikka matkustaa viikon päästä Kanadaan edustamaan Suomea alle 20-vuotiaiden naisten MM-kisoissa.

Natalia Kuikka on kuulunut pitkään eri nuorisomaajoukkueiden lupaavimpiin pelaajiin. Seurajoukkuetasolla 19-vuotias pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan Naisten Liigassa, kun kemiläinen Merilappi United on tullut ryminällä pääsarjatasolle. Viime vuonna lupaus hankki liigakokemusta lainapestillä muutamien otteluiden verran.

Kuikka aisti arvokisatunnelmaa viime kesänä naisten maajoukkueen riveissä Ruotsissa. Nuoren sisääntulo oli lupauksia antava, mutta Kanadassa rooli tulee olemaan jotain aivan muuta. Luvassa on vastuuta ja niskassa myös pienoisia tulosodotuksia.

– Mielestäni meillä on todella kova joukkue. Huonoja pelaajia ei oteta mukaan ja hyviäkin jäi rannalle. Odotan kyllä innoissani, että mitä vastaan tulee, Kuikka kommentoi lähtötunnelmiaan.

Kuikalla on suuri rooli kemiläisen naisfutiksen kiinnostavuuden kasvamisessa. Joukkue nousi siis täksi kaudeksi Naisten Liigaan ja aloitti kevään huimalla voittoputkella. Naisten sarja on viime vuosina ollut melko lailla neljän kauppa, sillä ero kolmen pääkaupunkiseudun ja hallitsevan mestarin Åland Unitedin takana on ollut suuri. Tuohon joukkoon kemiläiset ovat nyt kuitenkin itseään sovittamassa. Kuikka on avittanut joukkojaan 14 ottelussa kymmenellä maalilla.

– Uskon, että Kemiin tulee vielä enemmän futisbuumia kun minä pääsin Kanadaan. Siellä on ollut jo kahden vuoden ajan buumia, mutta nyt se vain vahvistuu. Se on hyvä asia Kemin futikselle ja myös ympäröiville kunnille.

– Kemissä on ennen ollut miesten peleissä paljon katsojia, mutta nyt naisten puolella on enemmän. Se on aika yllättävää. Olemme pärjänneet niin suosio on noussut, pelaaja toteaa.

Naisten alle 20-vuotiaiden maajoukkue matkustaa Kanadan MM-kisoihin 29.7. Lohkovaiheessa vastaan asettuvat Pohjois-Korea, Kanada ja Ghana.