Lukas Hradecky ja Tim Sparv tuovat suomalaisväriä Tanskan Superligaan

Pohjoismaiden tasokkain jalkapallosarja, Tanskan Superliga, pyörähti käyntiin viime viikonloppuna. Sarjassa on suomalaisesta näkökulmasta erityismielenkiintoa, sillä jo pitkään Tanskassa vaikuttanut Lukas Hradecky saa seurakseen maajoukkueen monivuotisen luottopelaajan Tim Sparvin, joka siirtyi monen yllätykseksi täksi kaudeksi kovasti satsaavan FC Midtjyllandin riveihin. Tanskan pääsarja on jäänyt Suomessa hieman vähemmälle huomiolle, mutta kyseessä on kaikkien UEFA:n seurajoukkuerankingien mukaan selkeästi pohjoismaiden kovatasoisin ja tasaisin jalkapallosarja. Uefan uusimmassa liigarankingissa Tanskan pääsarja rankataan Euroopan 13. kovimmaksi sarjaksi heti Belgian pääsarjan perään. Taakse jäävät mm. Sveitsin, Itävallan ja Skotlannin liigat, joten kyseessä on kaikkea muuta kuin pilipalisarja.

Viime vuosina mestaruusjuhlat ovat olleet vain harvoille ja valituille

Viimeisen neljäntoista vuoden aikana Tanskan pääsarjan on voittanut vain neljä eri seuraa, FC Kööpenhamina, Bröndby, AaB sekä FC Nordsjælland. Nämä neljä suurseuraa yhdessä Sparvin edustaman Midtjyllandin kanssa lähtevät tulevaankin kauteen suurimpina ennakkosuosikkeina. Viime vuodet sarja on ollut FC Kööpenhaminan suurta dominanssia, sillä seura on voittanut peräti kahdeksan mestaruutta viimeisen kahdentoista vuoden aikana, mutta nyt varsinkin nukkuva jättiläinen Bröndby on vihdoin nousemassa jaloilleen ja nousemassa sille tasolle, mille seura historiansa puolesta kuuluu. Bröndbyn komean historian hienoin yksittäinen hetki nähtiin kaudella ’90-’91, jolloin seura oli minuuttien päässä UEFA-Cupin finaaliin selviämisestä. Tällöin Rudi Völlerin 88. minuutilla tekemä maali vei AS Roman finaaliin Interiä vastaan ja Bröndby jäi nuolemaan näppejään.

Mielenkiintoinen yksityiskohta tämän kauden liigassa on nousijajoukkue Hobro IK, joka on tanskalaismedioiden mukaan ensimmäinen puoliammattilaisjoukkue kymmeniin vuosiin Tanskan pääsarjahistoriassa. Reilun kymmenen tuhannen asukkaan pikkukylästä tulevan joukkueen pelaajat eivät viime vuonna pystyneet harjoittelemaan kuin 3-5 kertaa viikossa työkiireiden vuoksi, mutta täksi kaudeksi pelaajien työnantajat ovat löysänneet kriteerejään ja joukkue saa harjoitella ammattimaisesti vähintään kerran päivässä. Sympaattiselle Hobrolle on kuitenkin luvassa äärimmäisen vaikea kausi, vaikka joukkue kukistikin kauden ensimmäisessä ottelussa kaikkien yllätykseksi OB:n lukemin 2-1.

Lukas 3.0

Kovasti maajoukkueen ykkösvahdin paikasta taisteleva Lukas Hradecky aloittaa neljännen kautensa ykkösmaalivahtina Tanskassa. Kausi on kolmas pääsarjatasolla, sillä Lukas teki lopullisen läpimurtonsa Esbjergissä seuran pelatessa kauden verran ykkösdivarin puolella. Hradecky on ollut edelliset kaksi vuotta käytännössä sarjan paras maalivahti ja hän on saanut lukuisten nollapelien myötä  itselleen imartelevan lempinimen Mr. Clean Sheet. Hradecky voitti Esbjergissä Tanskan Cup-mestaruuden, mutta miehen mukaan tämä on ensimmäinen kausi, jolloin hän uskaltaa ensimmäistä kertaa uskoa ja toivoa, että kaudesta voisi jäädä jotain metallia ja menestystä käteen.

– Takana on Esbjergin kanssa voitettu Cup-mestaruus, mutta se ei ollut millään tavalla odotettua, helvetin siistiä tosin, ja siitä lähtien olen toivonut olevani joskus samassa tilanteessa voittamassa jotain. Täksi kaudeksi kaikki näyttää hyvältä ja odotukset seurassa ovat todella kovat.

Bröndby voitti edellisen mestaruutensa vuonna 2005, jonka jälkeen alkoi jyrkkä alamäki. Hradeckyn mukaan mestaruutta seuranneet vuodet olivat todellista vuoristorataa niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Viime vuonna seura kuitenkin lanseerasi uuden jälleenrakennusprosessin, jonka myötä seura oli tarkoitus palauttaa takaisin mestaruuskantaan kymmenen vuoden tauon jälkeen.

– Siitä päivästä lähtien kun tulin seuraan, kaikki sanat ja lupaukset on pidetty. Viime kausi meni uuteen pelitapaan totuttautuessa ja joukkueen yhteenhioutumisessa, mutta nyt kaikki tietävät mitä kentällä pitää tehdä ja tällä kaudella tulemme tosissaan taistelemaan menestyksestä. Seura on tehnyt kovia hankintoja (mm. Johan Elmander ja Thomas Kahlenberg), jotka viittaavat siihen, että tällä kaudella jahdataan kirkkaampia värejä ja valoja. Europelit muutaman vuoden tauon jälkeen tuovat myöskin enemmän ison maailman tunnelmaa, meidän huippukannattajista puhumattakaan. Uskon ja toivon, että tämä vuosi tulee olemaan tälle seuralle iso vuosi.

From hero to zero

Hradeckyn sopimus Esbjergin kanssa loppui ennen viime kautta ja miestä vietiin moneen seuraan ympäri Eurooppaa. Hradecky nautti Esbjergin kannattjien keskuudessa todella suurta suosiota ja sanoi haastatteluissa, ettei pysty kuvittelemaan pelaavansa Tanskassa muissa seuroissa kuin Esbjergissä. Siirto kilpailija Bröndbyhyn olikin aikamoinen pommi, ja Esbjergin sankarista tulikin yhdessä hetkessä koko kaupungin vihatuin persoona. Hradecky myöntää viime kauden olleen henkisesti todella rankka.

– Helvetin paljon helpompi lähteä tähän kauteen kuin edelliseen. Vahinkolaukaukset mediassa oli aikamoinen apina mun selässä viime kauden aikana, mutta nyt tunnen olevani vapaa niistä. Senkin takia rankkaan viime kauden vähintään mun viimeisen Esbjerg-kauden tasolle. Henkiset vaikeudet, joukkueen uudelleenrakentaminen ja joukkueen heikko aloitus kaudelle, niin kaikesta tällaisesta on selvitty ja päästy toiselle puolele hymy vielä kasvoilla, joten uskallan odottaa päivitetyltä Luke 3.0:lta vielä isompia asioita mihin on totuttu. Kyllä mä koen olevani valmiimpi maalivahti ja parempi ihminen kaiken tämän jälkeen.

Tim Sparv on kovasti satsaavan Midtjyllandin avainpelaajia

Tim Sparv pelasi vielä viime kaudella Greuther Fürthin väreissä Saksan 2. Bundesliigaa. (AOP)

Tim Sparv pelasi vielä viime kaudella Greuther Fürthin väreissä Saksan 2. Bundesliigaa. (AOP)

Maajoukkueen keskikentällä 38 kertaa uurastaneen Tim Sparvin viime kausi päättyi rajuun pettymykseen Saksassa. Sparv siirtyi viime kaudeksi Saksan kakkosbundesliigaan pudonneeseen Fürthiin tavoitteena nostaa seura heti takaisin ykkös-Bundesliigan kirkkaisiin valoihin. Seura sijoittui kakkosbundeksessa liigakarsintoihin oikeuttaneelle kolmannelle sijalle, mutta karsintavaiheessa nukkuva jättiläinen HSV oli parempi vierasmaalisäännöllä. Kesällä Fürth uudisti joukkuettaan paljon, ja Sparvkin joutui todella pohtimaan omaa tulevaisuuttaan.

– Kesän aikana tapahtui paljon. Monta joukkueen avainpelaajaa myytiin pois, ja minä olin yksi heistä. Itse olisin voinut hyvinkin jatkaa seurassa, jos kuviot olisivat olleet selkeämpiä tulevaisuutta varten. Loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin ja Midtjylland tarjosi minulle kiinnostavaa haastetta.

Sparv pelasi kauden aikana paljon, mutta tippui kauden keskivaiheilla hetkellisesti pois seuran avauskokoonpanosta. Otteluita kertyi kuitenkin miehen itsensä mukaan riittävä määrä, eikä hetkellinen penkittäminen ollut minkäänlainen motiivi kesän seuran vaihdolle.

– Pelasin yli 30 peliä liigassa ja cupissa, suurimman osan niistä avauksessa. Penkkikomennukseni oli lyhyt aika keväällä ja se ei vaikuttanut lainkaan omaan päätökseeni. Minulla oli hieman huonompi jakso talven aikana ja ansaitsin mitä sain. Olin kuitenkin kärsivällinen ja taistelin itseni takaisin joukkueen avauskokoonpanoon.

Sparvin siirto Tanskaan tuli monelle täydellisenä yllätyksenä. Fürthin tilanne tiedettiin, mutta Sparvin nimi ei pyörinyt juurikaan siirtohuhuissa. Sparvin itsensä mukaan kiinnostusta oli useammastakin seurasta, mutta mies koki Midtjyllandin parhaaksi vaihtoehdoksi itselleen tässä vaiheessa uraa.

– Pari seuraa Saksasta otti yhteyttä, mutta Midtjylland oli alusta lähtien se seura, joka antoi minulle oikean tunteen. He tiesivät tasan tarkkaan minkälainen persoona olen ja olivat valmiita antamaan ison roolin heidän projektissaan.

Uuden omistajan myötä tavoitteena europelit

Projekti on oikea sana kuvaamaan Midtjyllandin tulevaisuutta. Brentford FC:n omistaja, vedonlyönnillä itsensä miljonääriksi tehnyt Matthew Benham osti kesällä itselleen Midtjyllandin osake-enemmistön. Midtjylland on ollut viime vuosina pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa ja suurin osa pelaajista saaduista rahoista on mennyt seuraan rahaa sijoittaneille tahoille. Nyt Benhamin myötä seura osti ulkopuoliset sijoittajat ulos ja satsaa kovasti varsinkin akatemiaan, josta tulevilla pelaajilla olisi tarkoitus tulevaisuudessa tehdä isoja rahoja. Myös ykkösjoukkueen menestykseen satsataan kovasti lähivuosina.

-Uusi omistaja tuli sisään viime kesänä ja koko seura on todella mielenkiintoisessa vaiheessa. Tavoitteet ovat korkealla ja pelaajalle tämä on tietysti erittäin hauska haaste. Seuran tavoitteena on pelata kolme kertaa Eurooppaliigan tai Mestarien liigan lohkovaiheessa tulevan kuuden vuoden aikana. Mahdollisuus europeleihin oli iso motiivi itselleni siirtoa mietittäessä. Lisäksi seura haluaa taistella vakituisesti mestaruudesta kotimaan kentillä. Henkilökohtaisesti pääasia tällä hetkellä on päästä täyteen pelikuntoon. Tein debyyttini ensimmäisessä liigaottelussa viime sunnuntaina Luken Bröndbytä vastaan, mutta minulla on takana vasta vähän yli kaksi viikkoa joukkueharjoittelua, joten en ole vielä aivan täydessä pelikunnossa.

Midtjyllandissa pelaa myös Sparville entuudestaan tuttuja pelaajia. Oluwafemi ”Femi” Ajilore ja Petter Andersson pelasivat Sparvin kanssa samaan aikaan Hollannin liigaan Groningenissä ja mies myöntääkin saaneensa positiivisia suosituksia entisiltä joukkuetovereiltaan.

– Soitin sekä Femille, että Peterille. Molemmat kuuluivat parhaisiin ystäviini Groningenin aikoina. Eteenkin Peter ja hänen perheensä ovat minulle ja tyttöystävälleni tärkeä sosiaalinen osa kentän ulkopuolella. He kertoivat avoimesti minkälaisesta seurasta on kyse ja sain heidän kauttaan hyvän kuvan seurasta ja sen toiminnasta.

Sparvin pelipaikka löytyy jatkossakin keskikentältä

Sparv sai Tanskassa selkäänsä numeron kolme. Moni Sparvia seurannut on miettinyt, että olisiko mies sittenkin parhaimmillaan topparin tontilla. Hollannissa Sparv paikkasi loukkaantumisia ja pelikieltoja muutamaan otteeseen puolustuksessa, mutta Midtjyllandissa miehen paikka on numerosta huolimatta lähtökohtaisesti keskikentän keskustan kolmikossa.

– Pyrimme pelaamaan hyökkäävillä laitapakeilla, paljon keskityksiä ja nopeaa suunnanmuutospeliä. Meillä on todella nopeita ja vikkeliä laitalinkkejä, jotka tulevat voittamaan meille monta peliä kauden aikana. FC Midtjyllandin akatemia on yksi Pohjoismaiden parhaista, ja paljon kertoo se, että 70% meidän ykkösjoukkueen pelaajista on joukkueen omia kasvatteja. Oma roolini on joko keskikentän puolustava rooli, eli kutospaikka, tai vähän enemmän kasipaikalla box-to-box roolissa.

Sparv on pelannut uransa aikana jo kuudessa eri maassa ja kulttuurissa. Muuttaminen alkaa olla tuttua puuhaa ja uuteen maahan sopeutuminen käy rutiinilla. Sparv on nähnyt uransa aikana myös useita sarjoja ja ei koe ottaneensa urallaan takapakkia Saksasta poissiirtymisen myötä.

– Greuther Fürth ja FC Midtjylland ovat kaksi hyvää seuraa. Kärkijoukkue kakkosbundeksessa ja hienossa jalkapallomaassa vaihtui kärkijoukkueeseen Tanskan ykkösliigassa. En ole toistaiseksi nähnyt kentällä mitään sellaista, joka antaisi kuvan, että olen ottanut urallani askeleen taaksepäin. Ainut asia, mikä Saksassa on parempaa on asiat joukkueen ympärillä. Organisaatiot ovat hieman isompia ja ammattilaisempia. Solmin neljän vuoden sopimuksen Tanskaan ja olisi tyhmää, jos alkaisin puhua seuraavasta siirrosta. Niin kauan kuin seura ja itse olen tyytyväinen, jään tänne.

Tim Sparvin FC Midtjylland pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina 26.7. Aalborgin vieraana, Hradeckyn Bröndby avaa kotikautensa maanantaina 28.7. Silkeborgia vastaan.