Vahvistunut Hull voittaa maanantaina West Hamin

Maanantain ainoassa Valioliigan kamppailussa kohtaavat kotijoukkue Hull ja vieraaksi saapuva lontoolaispoppoo West Ham. Molemmat joukkueet vahvistuivat kaksi viikkoa sitten sulkeutuneen siirtoikkunan loppuhetkillä. Tänään tulikasteensa uusissa joukkueissa saavat mm. Hullin Gaston Ramirez, Mohamed Diame ja Hatem Ben Arfa sekä West Hamin Alex Song, joka tekee paluun Valioliigaan parin köyhän Barcelonassa vietetyn kauden jälkeen.

Molemmille tärkeä ottelu

Joukkueet tulevat taistelemaan tällä kaudella todennäköisesti samoista sijoista ja näistä keskinäisistä kamppailuista olisi tärkeä napata voittoja. Sarjan TOP 8 joukkueita vastaan näillä kahdella on harvoin mahdollisuuksia pelata täydestä pistepotista, joten keskenäiset ottelut ratkaisevat paljon loppusijoituksen suhteen. Toisaalta tasapelin mahdollisuus leijuu ilmassa aina näissä otteluissa, koska kumpikaan ei halua lähteä ottelusta ilman pisteen pistettä. West Ham ei ole pelannut 18 edeliseen Valioliigaotteluunsa yhtään tasapeliä (8 voittoa ja 10 tappiota), joten tasuria ei nähdä tänäänkään. Valioliigan ennätys on tällä saralla Boltonilla vuodelta 2011, kun se pelasi 28 ottelua putkeen ilman tasapeliä.

Hull oli yksi siirtoikkunan voittajista

Kauden yhdellä voitolla, tasapelillä ja tappiolla aloittanut Hull onnistui vahvistamaan ryhmäänsä kesän aikana todella hyvin. Kokenut manageri Steve Bruce vahvisti erityisesti keskikenttää järkevillä ja luovilla pelaajilla. Tämä tarkoittaa toivottavasti sitä, että Ramirez, Ben Arfa ja kumppanit pääsevät pelaamaan omaa näyttävää peliään, joka muuttaa joukkueen roiskintaan perustuvaa pelitapaa enemmän pallonhallinnan ja lyhytsyöttelyn suuntaan. Puolustuspäähän hankitun Michael Dawsonin harteilla on johtaa kolmen topparin linjaa ja tämän päivän vastustaja West Hamista vain 3,5 miljoonalla punnalla hankitulla vahvalla keskikentän pohjapelaaja Mohamed Diamella on tehtävänään suojata puolustuslinjaa ja antaa muille keskikenttäpelaajille enemmän vapauksia hyökkäyssuuntaan. Tigersilla on nyt koossa kompakti paketti ja jopa yllättävän hyvä vaihtopenkki.

West Hamin puolustus suurin kysymysmerkki

Jussi Jääskeläisen West Ham sai vahvistettua hyökkäyspäätään laadukkailla Enner Valencialla ja Mauro Zaratella. Molemmat pystyvät ratkomaan tiukkoja otteluita lontoolaisille, mutta ohuen puolustuksen tulisi pitää oma maali paremmin suojeltuna. Topparipari Reid-Tomkins on kenties yksi sarjan heikoimpia ja Alex Songilla on edessä hikisiä iltoja, kun hän yrittää suojella parhaansa mukaan tätä kaksikkoa. Myös tämän hetkiset laitapakit Joey O’Brien ja Aaron Cresswell/Guy Demel ovat epävarmoja, joten manageri Sam Allardycellä riittää paljon mietittävää puolustuspään herrojen kanssa. Oikeaksi puolustajaksi kaavailtu Arsenalista lainalla oleva Carl Jenkinson olisi avauksen mies, mutta hän kärsii edelleen loukkaantumisesta.

Arvio:

Luultavammin West Ham tyytyy kyttäämään vastaiskuja ja antaa pallonhallinnan suosiolla Hullille, jolle tämä leikki ei ole täysin tuttua. Tigersin historian ennätyssummalla hankitun kärkipelaaja Abel Hernandezin pelaaminen on hieman epävarmaa työluvan viivästymisen takia, mutta kaikki muut uudet pelaajat ovat Brucen käytettävissä illan ottelussa. Hull on astetta laadukkaampi ryhmä ja uskon heidän pystyvän kairaamaan tämän ottelun kotikentällään lukemin 2-1.

Mahdolliset kokoonpanot:

whHull

Poissa:

Hull: Snodgrass, Robertson 75 %, Hernandez ? (työlupa)

West Ham: Jarvis, Jenkinson, Nolan, Carrol

Ottelu suorana MTV SPORT 1:ltä klo 21.55 alkaen