Susijengi näytti kyntensä

Suomen koripallomaajoukkue näytti USA-murskauksen jälkeen todellisen luonteensa, kun se kaatoi viime vuonna EM-kisoissa vahvasti esiintyneen Ukrainan. Sunnuntai-iltapäivällä nähtiin taas jo tuttua susijengikorista.

Suomi sai otteluun unelma-alun, kun Shawn Huffin heittopeli lähti kulkemaan välittömästi hänen upottaessa nopeaan tahtiin kolme pistettä. Samalla levypallot pomppivat mukavasti Suomelle ja siihen oli yhtenä syynä varmasti Ukrainan ison miehen, Kiril Natjazhkon, saamat kaksi virhettä heti alkuminuuteilla joiden vuoksi hän istui loppupuoliajan penkillä. Huffin pitäessä Suomea mukana pelissä, alkoi Ukraina saada myös heittopeliään uomiin.

Ottelu oli todellinen pisteputkien, eli runien, kamppailu. Kolmannen neljänneksen alkuun Suomi repäisi 22-2 johdon ensimmäisellä seitsenminuuttisella, mutta Ukraina vastasi 13-0 runilla lopussa tullen taas kantaan, mutta Suomen johto kesti loppuun saakka myös päätösneljänneksellä.

Etenkin toisella puoliajalla Suomen peli oli äärimmäisen hyvää. Puolustuksessa vastustaja saatiin ahdistettua tukalaan paikkaan ja Ukrainalle tuli useita helppoja pallonmenetyksiä. Ensimmäisellä puoliajalla se sai vielä pelattua pallon ulos, josta erityisesti Maxim Pustozvonov rankaisi kovalla kädellä. Toisella puoliajalla Suomi sai käsiään enemmän heittojen eteen ja ukrainalaisten heitot kolisivat rautoihin.

Hyökkäyspäässä tuli onnistumisia laajalla rintamalla. Mikko Koivisto heitti kisojen ensimmäisen kolmosensa sisään juuri toisen neljänneksen loppuun ja hallin parketissa kolahti, kun taakka Koiviston harteilla putosi pois. Koiviston osalta huolestuttavaa on, että hänen +/- -lukema oli peräti 23 pakkasen puolella. Sasu Salin sai oman heittopelinsä kulkemaan toisella puoliajalla ja hänen energiansa oli tärkeässä osassa myös Ukrainan tähti Eugene ”Pooh” Jeterin pimentämisestä.

Suomelta löytyi nippu onnistujia jo edellä mainittujen lisäksi. Erik Murphy näytti isoa susisydäntä ottelussa ottaen tärkeitä levypalloja ja ollen erittäin vahva hyökkäyspäässä. Gerald Lee joutui painimaan isompiensa kanssa, mutta suoriutui urakastaan hyvin. Petteri Koponen oli jälleen vahva jakaen peräti yhdeksän korisyöttöä. Listaa voisi jatkaa lähes kaikkien kentällä käyneiden osalta.

Suomen pelissä nähtiin sitä energiaa ja pelirohkeutta, joka ensimmäisessä pelissä puuttui. USA:n antamasta selkäsaunasta toipuminen tuollaiseen esitykseen osoittaa osaltaan myös joukkueen henkistä vahvuutta.

Toki Suomella jäi parannettavaakin. Ukrainan parit runit olisi pystyttävä saamaan katkaistua aiemmin. Suomi oli muutamaan otteeseen karkaamassa, mutta päästi Ukrainan turhaan takaisin peliin mukaan. Osaltaan se kertoo myös Susijengin materiaalin pienoisesta kapeudesta. Ykkösmiehiä on pakko tällaisessa turnauksessa lepuuttaa välillä eikä penkiltä löydy tarpeeksi tasoa ylläpitämään samaa virettä. Se saattaa osoittautua haasteeksi jatkossa, sillä Suomella on edessään kolme tärkeää kamppailua. Voitolla Susijengi otti kuitenkin vahvan kiinnityksen jatkopaikkaan, sillä Ukraina oli ennalta lohkon kovimpia joukkueita.

Suomi nähdään parketilla seuraavan kerran tiistaina, kun alkulohkon kolmannessa ottelussa vastaan asettuu Dominikaaninen tasavalta. Ottelu alkaa kello 22.30 ja YLE näyttää ottelun normaalisti suorana lähetyksenä.