Joko raumalaiset heräävät tähän kauteen?

Liiga-viikon ensimmäisellä kierroksella tahkotaan kuusi kamppailua. Faneille.com kiinnittää huomionsa tänään Lukko-KalPa-otteluun.

Raumalla nähdään hyvin mielenkiintoinen ottelu, kun kotijoukkue Lukko lähtee kahden ottelun tappioputkessa hakemaan avausvoittoansa. KalPa sen sijaan lähtee otteluun kahden ottelun voittoputkessa, mitä voidaan pitää isona yllätyksenä.

Ennakoissa Liigan kärkeen sijoitettu Lukko on pettänyt kaikki: joukkueen peli ei ole lähtenyt rullaamaan CHL:n jälkeen Liigassa ja ongelmia on ilmennyt jokaisella osa-alueella. Mestarien Liigassa Lukko on voittanut kaikki neljä kamppailuaan selvällä maalierolla, mutta tehot eivät selvästikään ole siirtyneet Liiga-kaukaloihin. Raumalaiset ovat runkosarjan häntäpäässä yhdellä pisteellään.

KalPa on aloittanut kautensa paremmin kuin kukaan uskalsi odotta. Kaksi voittoa ja viisi kerättyä pistettä oikeuttavat joukkueen sarjataulukossa kolmannelle sijalle. Viime kauden heittopussi on ollut kuin varjo entisestään, sillä KalPa on onnistunut voittamaan kotonaan viime kauden sensaatiojoukkue SaiPan, sekä vieraskentällä hallitsevan hopeamitalistin Tapparan.

Joko nyt, Lukko?

Raumalaisjoukkue avasi runkosarjataipaleensa kotiottelulla Ässiä vastaan – Lukko venyi jatkoajalle asti, mutta Ässät oli lopulta parempi voittomaalikilpailussa lukemin 3-2. Lukko oli pelillisesti kaukana parhaastaan ja häviö oli ansaittu. Toisessa ottelussa Lukko matkasi Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi, mikä ei taaskaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan: kotijoukkue SaiPa nappasi helposti täydet pisteet lukemin 4-1, ja Lukko rämpi taas ongelmien parissa.

Nimivahva Lukko on tehnyt kahdessa ottelussa kolme maalia, mikä on suuri yllätys. Vasta kuusi pelaajaa on avannut pistetilinsä, ja muun muassa Janne Niskala ja Janne Lahti ovat vielä pisteittä. Lukko tarvitsee kärkipelaajiensa heräämistä, jotta voittoja alkaisi napsua.

Aaron Gagnon ja Ville Vahalahti ovat luoneet hyökkäyspäässä tilanteita, mutta puolustussuuntaan täytyy myös pelata hyvin. Joko Lukko alkaisi pelaamaan tänään omalla tasollaan? Lukko on muokannut hieman alempia kenttiään, mutta kokoonpano on muuten sama.

Vierasjoukkue KalPa aloitti kautensa hienolla 5-2-voitolla SaiPasta. Sama lento jatkui myös toisessa ottelussa, kun KalPa ryösti kaksi pistettä Tampereen Hakametsästä. KalPa on palannut selvästi juurilleen ja kärkipelaajat ovat saaneet alusta lähtien onnistumisia. Pääarkkitehtinä on toiminut Jukka Voutilainen, joka on iskenyt jo tehot 2+2. Myös ulkomaalaishankinnat Michal Birner ja Tomas Kubalik ovat näyttäneet olevansa kovia pelimiehiä. Kaiken lisäksi maalivahti Eero Kilpeläinen on saanut hyvän startin kauteen ja näyttää palanneen omalle tasolleen.

KalPa on onnistunut noudattamaan pelitaktiikkaansa loistavasti: miehet ja kiekko liikkuu, mikä on tuottanut vastustajille ongelmia. Nuori ja nopea kuopiolaislauma on selvästi jättänyt viime kauden haamut taakseen.

Vierasjoukkue on saanut jo jobinpostia, sillä kapteeni Mikko Jokela joutui lasaretin puolelle. Näin Tero Konttinen nousee kokoonpanoon mukaan. Muuten kokoonpanossa ei ole muutoksia.

Seuraa heitä:

Ville Nieminen: tamperelaishyökkääjä on jäänyt pieneen rooliin Lukossa, mutta häneltä odotetaan nyt joukkueensa herättelyä. Voimakkaita taklauksia, vahvaa maalineduspelaamista ja räkämaaleja. Nieminen, jos joku pystyy herättelemään joukkuettaan.

Jukka Voutilainen: Kultakypärä Voutilainen on selättänyt loukkaantumiset ja palannut vanhalle tutulle tasolleen. Taitava hyökkääjä on ollut suorastaan loistava alkukaudesta yhdessä Michal Birnerin kanssa. Jatkuuko miehen tykitys tänään Raumalla?

Arvio:

KalPa lähtee itseluottamusta puhkuen illan otteluun ja pistää kotijoukkueen todella koville. Lukko on tuskin parissa päivässä saanut peliänsä kuntoon, joten KalPa saattaa hyvinkin lähteä takaisin Kuopioon kolme pistettä taskussaan.

Veikkaus: KalPa nappaa kauden kolmannen voittonsa jatkoajalla lukemin 3-2.

Kierroksen muut ottelut:

  • HIFK-Sport
  • Ilves-Kärpät
  • JYP-HPK
  • Pelicans-Ässät
  • TPS-Blues

Kaikki ottelut starttavaat kello 18:30. Voit seurata otteluita Ruutu.fi -palvelun kautta sekä Nelonen Sport Prolta.