Suomi – Valko-Venäjä klo 20.45 – mahdollisuus vai uhka?

Voitto Saksasta antoi itseluottamusta koko Leijonalaumalle (Alloverpress)

Voitto Saksasta antoi itseluottamusta koko Leijonalaumalle (Alloverpress)

Leijonat avasivat pelin Saksaa vastaan komealla voitolla. Nyt samasta pitäisi jatkaa. Jokaiselle on toivottavasti nyt selvää, että lohkon tilanne on täysin auki. Paniikkinappula oli turhaan pohjassa kun sinivalkoisten Latvia-tappiota seurasi nopeasti häviö rakkaille itänaapureille. Kukaan tuskin odotti, että Leijonat puhtaalla pelillä tästä lohkosta jatkaisi, joten mikään ei ole lähtökohtiin nähden muuttunut. Harmittava tilastotappio sympaattiselle Latvialle toi vain pienen kuopan pitkän tien varrelle.

Valko-Venäjän hurmos

Kotikisoissaan pelaava sankarilauma ei ole selkeästi ottanut paineita suoriutumisestaan. Maan diktaattori Lukashenkolle päävalmentaja Hanlon painaa punaista, kun mies soittelee kesken pelien. Joukkue tekee omaa työtään ja on tehnyt sitä tähän mennessä varsin mallikkaasti.

Joukkue on nostanut profiiliaan nöyryyttävän USA:lle kärsityn avaustappion jälkeen. Kahdessa seuraavassa ottelussa kaatuivat Kazaksthan ja joidenkin yllätykseksi Sveitsi. Joukkueen peliä seuranneena Sveitsi-ottelu tuki vain mielikuvaani joukkueesta, joka on todella taitava, agressiivinen ja hyökkäysvoittoinen. Grabovski ja Kostitsynin-veljekset tuovat joukkueeseen todellista huipputaitoa ja muut seuraavat juurikin näiden miesten ennakkoluulotonta asennetta.

Mihail Grabovskin kanssa on syytä olla tarkkana (Alloverpress)

Mihail Grabovskin kanssa on syytä olla tarkkana (Alloverpress)

Näiden tähtien peliä on todella miellyttävää seurata. Välillä haastetaan rohkeasti yksin viittä pelaajaa. Välillä kahvitellaan vain yksi vastaan yksi -tilanteissa pakkia urakalla. Ja kun kynänappi ei ole pohjassa niin syöttöjä haetaan välillä uhkarohkeasti koko viisikon läpi. Uhkana onkin illalla se missä vireessä nämä joukkueen profiilitaikurit ovat. Jos liekki saa bensaa alleen, tarjoillaan Leijona-puolustukselle kahvia oikein urakalla.

Samaan hengenvetoon on todettava, että juurikin tässä on myös Leijonien mahdollisuus. Glen Hanlon on tehnyt parhaansa saadakseen joukkueen pelaamaan kurinalaisesti, mutta mies on myös ymmärtänyt, että hänen tähtipelaajansa tarvitsevat joitain vapauksia. Viisikon etäisyydet eivät siis ole pysyneet säännöllisesti kurissa. Näihin väleihin Leijonan olisi tänään löydettävä. Uhkarohkeita yksilösuorituksia nähdään jokaisessa ottelussa. Ja jos nämä tähdet pysyvät tänään himmeinä, niin ei sieltä taustoilta ole hirveätä tunkua parrasvaloihin. Mutta pitää muistaa se kotiyleisön maaginen vaikutus nostaa uusia tähtiä sieltä tutusta tuntemattomuudesta.

Leijonilta vaaditaan jälleen ehjä 60-minuuttinen

Teesi tähän otteluun on varmasti hyvin samanlainen kuin edeltäneeseen Saksa-matsiin. Joukkueen on pidettävä pää kylmänä, yhteistyön on toimittava ja omaan tekemiseen on uskottava. Koko ottelu on pelattava tiivistä joukkuepeliä. Joukkue tietää, mihin hornankattilaan se illalla joutuu. Halli on tupaten täysi jo valmiissa hurmostilassa eläviä kotijoukkueen faneja, jotka sähköistävät ilmapiirin ja antavat valtavan energiasykäyksen joukkueelleen. Leijonien on pystyttävä omaan suoritukseen ja suljettava kaikki muu ulkopuolelle.

Myös Saksaa vastaan nähtiin Leijonien puolustuksellinen heikkous paineen alla pelaamisessa. Kun Saksa alkoi antamaan ylhäältä asti painetta, kiekko pyöri pitkän aikaa meidän puolustusalueella. Ainoat keinot purkaa paine oli heittää se pelastava roikku tai ränni pois alueelta. Tänään Valko-Venäjä tulee satavarmasti antamaan painetta ylhäältä ja tänään kiekkoa olisi pystyttävä liikuttamaan myös paineen alla fiksusti. Tukea on annettava pakeille ja puhe on saatava kuuluviin hirveän huutomyrskyn alla.

Kun Leijonat pääsevät kiekollisena pelaamaan omaa peliään, ei sillä ole mitään hätää. Kiekonmenetyksiä on silti syyttä välttää, sillä vastustajan nopeajalkaiset hyökkääjät tykkäävät välillä jopa todella ahneesti kytätä katkon paikkoja ja jos he paikan saavat Leijonille tulee kiire. Jos Suomi kontrolloi peliä, nousee kotijoukkueen heikkoudet esiin. Sen vahvin osaaminen ei löydy puolustuspelistä.

Kun pelin oikea rytmittäminen toimii, pitkät hyökkäykset seuraavat toisiaan ja vastustaja riisutaan pala palalta sen vaarallisimmista aseista.

Leijonaleiristä kuului tänään myös ikäviä uutisia, sillä Petteri Wirtasen kisaurakka on näillä näkymin ohi. Mies kärsii ylävartalovammasta. Näin ollen myös Tomi Sallisen kisapassi saa tänään leimansa. Tämän johdosta joukkue on huomenna ison meren takaa saapuvan vahvistuksen jälkeen lopullisessa koostumuksessaan. Olli Määttää on siis turha joukkueeseen odottaa kaikista spekulaatioista huolimatta.

Petteri Wirtasen loukkaantuminen päätti miehen kisaurakan (Alloverpress)

Petteri Wirtasen loukkaantuminen päätti miehen kisaurakan (Alloverpress)

Ratkaisun avaimet

Tapaus Olli Palola puhuttaa monessa kodissa. Sankaritarinoista urheilu elää. Palola oli pakannut laukut ja oli jo valmiina siirtymään etelän lämpöön. Sitten tuli soitto kisoihin varamieheksi. Mies lähti kisoihin odottamaan jos se kisapassi leimattaisiin. Sitten herra nostettiin ykköskenttään ja yht’äkkiä mies olikin keskellä kaukaloa tuulettamassa villisti MM-kisojen avausmaaliaan. Nyt kun urku on auki olisi siitä jatkettava. Enkä puhu pelkästään Palolasta, joka antoi kaivatun kipinän meidän koko joukkueellemme, vaan koko miehistöstä. Ketjumuutokset avasivat selvästi Leijonien pelin sisäisiä lukkoja. Ainoastaan kapteeni Jokisen johtamalta kentältä odotetaan vielä näkyvää parannusta. Mutta, odottakaa vain niitä tiukkoja tilanteita ja ratkaisevia otteluita. Silloin päällikkö nousee omaan arvoonsa.

Tänään ratkaisevassa roolissa on se miten Leijonat pystyvät sammuttamaan koko joukkueena Valko-Venäjän liekin. Tiiviinä taktiikkaansa noudattavana joukkueena, ei Suomella ole hätää. Mutta jos vastustaja pääsee pyörittämään, kiekkoa ei saada paineen alla omille ja jäädään jälkeen, istuu Leijona jälleen kerran siellä tutuksi tulleessa boxissa ja silloin taitavat Valko-Venäläiset rokottavat.

Pekka Rinteellä on edessään paljon haastavampi ottelu kuin Saksaa vastaan. Nyt on varmaa että sitä kiekkoa tulee maalille ja on varmaa että siellä maalilla tulee olemaan myös miestä enemmän, hakemassa sitä koko kansan ylpeyden aihetta, hieman hanakammin kuin edellisessä ottelussa koettiin. Myös vastustajan maalia vartioi kovan luokan mies, kisoissa 92% torjunut Vitali Koval. Ilmaiseksi Leijonat ei siis tule saamaan mitään.

Vedonlyönti

Jos Valko-Venäjää vastaan pelaisi tänään mikä tahansa muu joukkue kuin Suomi, iskisin vetoa sisään kisaisännille. Uskon kuitenkin vahvasti, että Leijonat pystyvät paineen kestämään ja sen viisikkopeli murtaa taktisesti heikomman vastustajan. Valko-Venäjä tulee taistelemaan tänään loppuun saakka elintärkeistä pisteistä ja niin tulevat myöskin Leijonat. En usko, että murskalukemia tänään nähdään ja varsinaisen peliajan tasapelikin on mahdollinen. Valko-Venäjän kahden maalin tasotuksella pelaaminen kuulostaa siis fiksulta. Tämä siis mahdollistaa myös Suomen maalin voiton. Kerroin Suomi-Valko-Venäjä (0 : 1.5) on maistuva 2.21. Erikoisvetoihin kehoitan myös jälleen tänään paneutumaan. Palolalla oli Saksaa vastaan paikkoja iskeä kiekko useamminkin reppuun ja mies saa vastuuta myös ylivoimalla. Olli Palolan yli 1.5 maalia maksaa rahat takaisin 8.00-kertaisesti ja yhdestä kihauksestakin maksetaan 2.85-kertaisesti. Tulokseksi ilmoitan Suomen tiukan voiton 3-2.

Loppusanat

Leijonien tie on vielä pitkä. Matka on vasta alussa. Saksasta otettu voitto toi otteisiin kaivattua vapautumista. Jos Latvia-pelistä oli odotettavissa vaikea niin nyt on toinen vastaava haaste edessä. Valko-Venäjää ei kannata missään nimessä aliarvioida ja turnaus on jo näyttänyt mikä arviointikyvyn pettäessä seuraa. Suomen matkaa avittavat tästä ottelusta otetut pisteet, mutta tärkeintä olisi pelin vieminen askel askeleelta eteenpäin. Nyt kaasu on jo lievästi auki, siitä on vain jatkettava. Tänään kaatuu ensiksi Valko-Venäjä ja huomenna on peli uusi. Silloin jäälle luistelee myös uusi kansallissankarimme porilaisminnesotansuomalainen luisteluihme Erik Haula. Ja silloin se Jokisen johtamakin ketju saa sitä kaivattua lisäpotkua.

Muista tutustua myös muihin artikkeleihimme ja haastatteluihin MM 2014 -osiosta.

Leijonien haastattelut: Iiro Pakarinen Oskari Korpikari , Veli-Matti Savinainen

Nyt voi viritellä hieman uskaliaampia lappuja, sillä Betssonilla on tarjolla riskitön veto kaikille asiakkaille jääkiekon MM-kisoihin.

Suomi lähtee tavoittelemaan mitalia MM-kisoista kahden heikomman vuoden jälkeen – Uskotko Leijonien mahdollisuuksiin Minskissä? Betsson tarjoaa kaikille suomalaisille asiakkaille riskittömän vedon jääkiekon MM-kisoihin. Saat takaisin jotain joka tapauksessa riipumatta siitä osuuko vetosi vai ei!