Naisten Superpesiksen puolivälierät: Kolme katkolla, Satakunnassa sarja auki

Naisten Superpesiksen puolivälierissä Virkiä ja Kirittäret ovat odotetusti marssimassa välieriin, Kempele on onnistunut Eveliina Kestin johdolla kaatamaan Viinijärven jo kahdesti, mutta Satakunnassa sarja on vielä täysin auki. Kolmannet ottelut tänään 17.30 alkaen!

Rauman Lukko – Pesäkarhut Pori, voitot 1-1

El Satakunnico on ollut odotettuun tapaan erittäin tasainen ja kotietu on ollut keskeisessä roolissa. Toisessa ottelussa Susanna Puiston ruuti oli kuivaa ja nainen iski peräti puolet porilaisten kuudessta juoksusta. Hyvää tulitukea hänelle on antanut kahdessa ensimmäisessä ottelussa kasvattajaseuraansa vastaan kolme tikkiä lyönyt Kaisa-Maija Loutti.

Porin koitoksessa Pesäkarhut sai hyvin kärki Miia Karppasen (3/10kl) kiinni, mutta Mirka Rintamäki ja Hanna Väisänen rakentelivat silti tilannetta kuumassa vireessä olevalle kapteeni Sini Stranderille. Jos vieraiden ulkokenttä ei saa lukkari Tiia Ahvenniemen johdolla Karppasta kiinni, on kotijoukkue erittäin lähellä toista kiinnitystä välieräpaikkaan.

Paikalliskamppailu on ehtinyt osoittaa merkityksensä molemmille. Vastustajan ihon alle on tehty ensimmäisiä iskuja, jotka panosten kasvaessa tuskin jäävät viimeisiksi. Pysyykö sanailu hyvän maun rajoissa vai meneekö verbaalinen hyväily harmaan rajan tuolle puolen? Porilaiset ovat tottuneet menestymään ja pitämään raumalaiset takanaan. Vastaavasti Lukolla riittää menestyksennälkää ehkä jopa eniten tähän sarjaan. Vaikka vastustajat ovat puolin ja toisin tuttuja, pitää Petri Kaijansinkon ennen puolivälierä antama linjaus paikkansa: ”Liika tieto lisää tuskaa.” Omaan tekemiseen on siis tärkeämpi keskittyä kuin osata vastustajien siviiliammatit ulkoa.

Arvio:

Otanlahti on ollut porilaisille aina hankala paikka pelata, joten kotietu on tänäänkin valttia. Pesäkarhut paransi toiseen otteluun ja Lukko teki vastaavasti muutaman virheen ratkaisevilla hetkillä. Tällä kertaa osat vaihtuvat ja raumalaiset pääsevät tavoittelemaan välieräpaikkaa torstaina.

Viinijärven Urheilijat – Kempeleen Kiri, voitot 0-2

Runkosarjan päätöskierroksen ja kahden ensimmäisen puolivälieräottelun käsikirjoitus on ollut täysin sama. Viinijärvi on voittanut avausjakson, Kempele toisen ja supervuoroparin on astellut ratkaisemaan Eveliina Kesti. Kuten ennakoimme jo ennen puolivälierien alkua, Kekin kokemus tasaiten otteluiden kääntämisestä itselleen (13 kahden pisteen voittoa runkosarjassa) on ollut kultaakin kalliimpaa tässä sarjassa Vinkkua vastaan. Kempeleen tasaisemmassa materiaalissa olisi potentiaalia useampiinkin ratkaisijoihin, mutta joukkueen nuori lukkari on päättänyt kantaan kempeleläiset reppuselässään välieriin lyömällä kahteen otteluun jo viisi juoksua.

Viinijärven ongelmana on ollut kahdessa aiemmassa ottelussa etenkin sisäpelin rullaaminen. Paloja on herkästi tullut useampi peräkkäin, joka on vaikeuttanut lyöntijärjestyksen pyörittämistä. Lyöjäkuningatar Saara Suomalainen löi runkosarjassa keskimäärin kolme juoksua ottelua kohden, mutta ei ole avannut juoksutiliään vielä tähän sarjaan. Runkosarjassa Suomalainen sai lähes kymmenen kärkilyöntiyritystä ottelua kohden, mutta nyt määrä on samainen kymmenen vasta kahden ottelun jälkeen.

Arvio:

Vaikka Kempeleellä on kokemusta tiukkojen otteluiden voittamisesta, ei sarjan katkaiseminen etenkään vieraskentällä ole koskaan helppoa. Kaksi aiempaa ottelua olisivat myös yhtä hyvin voineet mennä Viinijärvelle, joten tässä kohtaa todennäköisyydetkin ovat jo kotijoukkueen puolella. Suomalainen saa ravistettua pudotuspeliapinan harteiltaan ja siirtää sarjan ratkaisua ainakin neljänteen otteluun.

Lapuan Virkiä – Vuokatin Veto, 2-0

Lapuan kopparit Paula Saloranta ja Elina Mäki ovat pelanneet vahvan kauden (Kuva: Pekka Tuominen)

Lapuan kopparit Paula Saloranta ja Elina Mäki ovat pelanneet vahvan kauden (Kuva: Pekka Tuominen)

Vaikka Vuokatin leirissä muistuteltiinkin ennen ottelusarjan alkua, että ovathan ne suurvallatkin romahtaneet, niin kahden ottelun perusteella Lapuan valtakausi ei ole päättymässä ainakaan vielä tänä kesänä. Hallitseva mestari on ollut eleettömän varma ja hyödyntänyt koko laajaa materiaaliaan. Toisesta ottelusta kaiken ollennaisen kertoo se, että Lapua iski 16 juoksua – Vuokatti yhtä monta kärkilyöntiä.

Etenkin numerolla neljä pelaava Elina Mäki on näyttänyt emännän otteet nuorille kainuulaisille. Kahteen otteluun koppari on mättänyt huimat tehot 2+5/5, joita on säestänyt mainiosti pykälää pienemmällä numerolla pelaava Saija-Maria Saari, 1+4/7. Kahteen otteluun Vuokatista ei vastaavasti yksikään pelaaja ole yltänyt kuin korkeintaan yhteen tehopisteeseen. Tasoerot ovat liian suuret, joka näkyy myös kotijoukkueen pelaamattomissa olevassa kertoimessa: 1,01.

Arvio:

Virkiän tämän kauden häikäisevä kotisaldo (13 ottelua, 13 voittoa, jaksot 26-0, pisteet 39-0, juoksut 164-21) tulee tuskin kokemaan taaskaan kolausta. Vuokatin nuoret tytöt saavat varmasti arvokasta kokemusta pudotuspeleistä, mutta kyyti tulee olemaan jälleen varsin kylmää. Lapua voittaa tämänkin ottelun selvin lukemin ja saa viikon huilin ennen välieriä.

Kirittäret, Jyväskylä – Mansen Räpsä, voitot 2-0

Jyväskyläläisten pelinjohtaja Nalle Viljanen loihti hetkessä jo muutenkin vahvasta etukentästä loistavan, kun Johanna Vikman hyppäsi pudotuspelien alkaessa takaisin kokoonpanoon. Yhdessä lukkari Noora Patrikaisen ja ykkösvahti Kira Anderssonin kanssa Manni on tehnyt manselaisten ykköstilanteen purkamisesta täyttä tuskaa. Viime pelissä pirkanmaalaiset saivat hieman jo sisäpeliään auki ja aikaiseksi seurahistorian ensimmäiset pudotuspelijuoksut, mutta 14 kolmostilannetta kahteen ensimmäiseen otteluun on auttamatta liian vähän.

Maan parhaisiin kärkietenijöihin kuuluva Henna Peltokangas on ollut vammojensa takia poissa Räpsän kokoonpanosta, mutta teki paluun jo viime otteluun jokeripaidassa onnistuen heti neljästi viidestä kärkilyöntiyrityksestään. Joukkueensa avainpelaajiin kuuluvan kopparin merkistystä Manselle ei voida ylikorostaa. Kirittärien sairastuvalta paluun kokoonpanoon on tehnyt Marjukka Urpelainen, joka on alkanut saada jälleen pelin juonesta paremmin kiinni. Kolmospolttajana entisestään keskisuomalaisten ulkokenttää tilkitsevä Urpelainen onnistui viime ottelussa lyömään ja tuomaan yhden juoksun.

Arvio:

Kirittäret on tunnetusti erittäin vahva kotikentällään Hippoksella. Tämän vuoksi onkin vaikeaa nähdä, että Mansen Räpsä pystyisi nousemaan enää sillasta ja siirtämään ottelusarjaa neljänteen koitokseen torstaille Hämeenkyröön. Keskisuomalaiset jatkavat pitävän ulkopelinsä turvin tasaisesta kolmannesta ottelusta välieriin puhtaalla sarjalla.

Kuvat: Pekka Tuominen