Afrikan mestaruuskisat käynnistyvät, arviossa kisojen B-lohko

Afrikan mestaruusturnauksen B-lohko on etukäteiskaavailuissa erittäin mielenkiintoinen. 2000-luvun kestomenestyjä Tunisiaa pidetään lohkon pienoisena ennakkosuosikkina, mutta varsinkin kolmen vuoden takainen yllätysvoittaja Sambia haluaa varmasti toistaa silloisen ihmeensä etenemällä pudotuspelikierrokselle.

Sambia

Sambia on kotimaisen Veikkausliigan ystäville tuttu maa Rovaniemen Palloseuran vuoksi. RoPSissa nähtiin 1990-luvulta alkaen lukuisia sambialaisia jalkapalloilijoita legendaarisen Zeddy Sailetin johdolla. Valitettavasti sambialaisten taru kotimaan kentillä sai karun lopun paljon puhuttaneen sopupeliskandaalin vuoksi. Sambia on kuitenkin viime vuosina nostanut jalkapallossa tasoaan valtavasti, josta parhaimpana esimerkkinä toimii jo mainittu kolmen vuoden takainen yllätysmestaruus. Näihin kisoihin Sambia eteni kohtuullisen vaivattomasti sijoittumalla oman karsintalohkonsa toiseksi pisteen tämän alkulohkon toisen joukkueen Cap Verden perässä. Sambialla kävi karsintavaiheessa hyvä tuuri, sillä karsintalohko F oli mahdollisesti helpoin kaikista ja joukkue eteni ilman suuria ongelmia kisoihin jopa puolivaloilla. Kasassa on jälleen kerran yllättysvalmis, mutta suurelle yleisölle melko tuntemattomia nimiä sisällään pitävä joukkue.

Avainpelaajat

Sambian selkeä ykkösmaalivahti on kokenut 30-vuotias Kennedy Mweene, joka oli voittamassa kolme vuotta sitten Afrikan mestaruutta joukkueen ykkösmaalivahtina. Mweene ei ole komealla urallaan pelannut otteluakaan Euroopan kentillä, mutta hän on ollut pitkään tuttu nimi Afrikan jalkapallosarjoja seuraaville. Joukkueen puolustuslinjan ehdoton avainpelaaja on maan kapteeni Stoppila Sunzu, joka pelaa ammatikseen jatkuvasti tasoaan nostavassa Kiinan pääsarjassa. Puolustuslinja koostuu muuten pääsääntöisesti Afrikan sarjoissa pelaavista pelaajista, ainoana poikkeuksena toimii Israelin pääsarjassa ammatikseen pelaava nuori äärimmäisen lupaava laitapakki Emmanuel Mbola, jolle Afrikan sarjojen asiantuntijat ovat povanneet hyvää uraa Euroopan kentillä.

Keskikentällä katseet kääntyvät nykyään Kongon pääsarjassa pelaavaan Reinford Kalabaan. Kalaba siirtyi kovin odotuksin kuusi vuotta sitten Portugalin sarjan suurseura Bragaan, jossa vastuuta ei kuitenkaan irronnut. Tämän jälkeen mies vietti muutaman kauden lainalla Portugalin pääsarjan pienemmissä seuroissa, mutta vastuuta ei oikein irronnut tuolloinkaan ja edessä oli paluu takaisin omalle kotimantereelle. Pienokokoinen Kalaba on todella taitava ja maaliahne keskikenttäpelaaja, joka on paukutellut seurajoukkueissaan kovia maalimääriä. 60 maaottelussa on syntynyt 10 maalia, joten vastustajien puolustajien pitää olla erittäin tarkkana 28-vuotiaan pelurin kanssa. Kalaba saanee seuraa keskikentällä Venäjän liigassa vakituisesti isoja minuutteja kellotavasta Chisabi Lungusta, joka niin ikään pelasi avainroolissa jo Sambian mestaruusvuonna kolme vuotta sitten. Keskikentän kolmas mielenkiintoinen nimi on Sveitsin pääsarjassa lainasopimuksella pelaava terrierimäinen puolustava keskikenttämies Nathan Sinkala.

Emmanuel Mayuka on Sambian selkeä ykköskärki. (Getty)

Emmanuel Mayuka on Sambian selkeä ykköskärki. (Getty)

Hyökkäyksessä Sambian ehdoton ykköstähti on 24-vuotias Emmanuel Mayuka, joka on kirjoilla Valioliigan tämän kauden yllättäjä Southamptonissa. Mayuka teki läpimurtonsa Euroopassa neljä vuotta sitten sveitsiläisen suurseura Young Boysin riveissä, josta mies siirtyi kaksi ja puoli vuotta sitten Valioliigaan nousseeseen Southamptoniin. Brittiseurassa miehen vastuu on jäänyt pieneksi, sillä tällä kaudella hän on pelannut vain alle sata minuuttia virallisissa otteluissa. Mayuka on kuitenkin osoittanut olevansa erinomainen maalintekijä ja mies uhkuu varmasti näyttöhaluja päästessään kerrankin kentälle isoon rooliin. Seurakseen hän saanee kokeneen 34-vuotiaan James Chamangan, joka on pelaillut viimeiset vuodet Kiinan pääsarjassa hyvällä menestyksellä.

Kiinnitä katseesi

Sambia on siitä harvinainen maa, että se luottaa valmentajavalinnassaan kotimaiseen nimeen. Kisoissa on Sambian lisäksi vain kaksi joukkuetta, joita valmentaa afrikkalainen päävalmentaja. Helmikuussa Sambian päävalmentajaksi nimitetty Honor Janza toimi kolme vuotta sitten maan mestaruuteen luotsanneen Herve Renardin apuvalmentajana, joten mies tuntee hyvin Sambian pelaajamateriaalin.

Sambia yllätti kaikki kolme vuotta sitten voittamalla sensaatiomaisesti maan historian ensimmäisen Afrikan mestaruuden. Edellisissä kisoissa kaksi vuotta sitten maa jäi alkulohkoon pelattua kolme tasapeliä lohkon muita joukkueita vastaan. Sambia onkin tullut tunnetuksi äärimmäisen tiivisti puolustavana joukkueena. Karsinnoissa omiin meni vain kaksi maalia kuudessa ottelussa, mitä voidaan pitää erinomaisena saavutuksena. Toisaalta joukkueen heikkoudet ovat olleet hyökkäyspäässä, missä joukkue ei ole juhlinut maaleilla. Kisoissa onkin mielenkiintoinen tarkkailla onko Janza saanut joukkueen hyökkäyspelaamiseen parempaa tolkkua kuin vielä karsintavaiheessa.

Arvio

Etukäteiskaavailuissa Tunisia on lohkon suurin yksittäinen ennakkosuosikki ja kolme muuta maata kamppailevat lähes tasaväkisesti toisesta sijasta ja viimeisestä jatkopaikasta pudotuspelikierroksille. Sambian materiaali ei ole loistava, mutta se on osoittanut viime vuosina olevansa vaikea joukkue voitettavaksi. Jos Sambia saa hyökkäyspelaamisensa nykyistä parempaan tolkkuun, on jatkopaikka täysin mahdollista. Viime kisoissa se ei voittanut otteluakaan ja nyt olisi hyvä aika palata kolmen vuoden tauon jälkeen voittokantaan. Sambian ensimmäinen ottelu Kongoa vastaan on heti iso ottelu, josta tärkeää olisi välttää tappio.

Tunisia

Vuonna 1956 itsenäistynyt Tunisia on perinteinen afrikkalainen jalkapallon suurmaa. Maa esiintyy nyt kahdettatoista kertaa peräkkäin maanosan lopputurnauksessa, mutta maan ainoasta mestaruudesta on kulunut jo kymmenen vuotta aikaa. Tunisia on historiallinan afrikkalainen jalkapallomaa siinäkin suhteessa, että se voitti vuoden 1978 MM-kisoissa ensimmäisenä afrikkalaisena maana ottelun jalkapallon lopputurnauksessa. Tämän vuoden kisoihin Tunisia eteni vakuuttavasti voittamalla kuolemanlohkon ja pudottamalla kaikkien aikojen menestyksekkäimmän afrikkalaisen maan Egyptin kisojen ulkopuolelle.

Avainpelaajat

Tunisian selkeä ykkösmaalivahti kisoissa tulee olemaan kokenut 30-vuotias Aymen Mathlouthi, joka on edustanut koko aikuisuransa kasvattajaseuraansa Étoile du Sahelia. Tunisian puolustuslinjan johtaja on uusirikastuneessa Monacossa ammatikseen palloileva Aymen Abdennour. 25-vuotias isokokoinen toppari on saanut vaihtelevasti peliaikaa, mutta miehellä on kaikki potentiaali vakituisen avainroolin valtaamiseen jo tämän kauden aikana. Toppariparikseen Abdennour saanee Romanian liigassa ja Eurooppa liigassa isoja minuutteja tällä kaudella kellottaneen ikätoverinsa Syam Ben Youssefin.

Satumaisen taitava Wahbi Khazri on äärimmäisen viihdyttävä pelaaja. (Getty)

Satumaisen taitava Wahbi Khazri on äärimmäisen viihdyttävä pelaaja. (Getty)

Tunisian keskikenttä on paperilla melko kova, varsinkin hyökkäävien pelaajien osalta. Keskikentän puolustavissa rooleissa nähtäneen ainakin yli 10 vuoden Euroopan kiertueensa pari vuotta sitten lopettanut Hocine Ragued, joka on yksi Tunisian nykymaajoukkueen kokeneimmista pelaajista. Mielenkiintoinen nimi on myös Ranskan liigan Montepellierissä mukavasti vastuuta saanut Jamel Saihi, jonka vahvuudet ovat erityisesti puolustuspäässä. Hyökkäävien keskikenttäpelaajien ja laiturien paikalla Tunisialla on jopa jonkinlaista ylitarjontaa, sillä kaikki nimimiehet eivät millään mahdu samaan aikaan joukkueen avauskokoonpanoon. Varma avaaja on ainakin joukkueen kapteeni Yassine Chikhaoui, joka ilahduttaa ammatikseen Sveitsin sarjan suurseura Zurichissa. Toinen varmahko avaaja lienee tällä kaudella lopullista läpimurtoaan seurajoukkueessaan tekevä 23-vuotias äärimmäisen taitava Wahbi Khazri, joka viihtyy parhaiten kärkien alapuolella kymppipaikalla. Mies siirtyi täksi kaudeksi Bordeauxiin, jossa hän nappasi heti itselleen avauksen paikan. Tällä kaudella on syntynyt mukavat tehot 5+5 ja miestä pidetään yleisesti yhtenä pelipaikkansa parhaista pelaajista koko Ranskan pääsarjassa. Kolmannessa yläoksan paikassa on vahvimmin kiinni Qatarin liigassa öljyrahoja tienaava Youssef Mksani, varsinkin kun Bundesliigan Hertha Berlinissä jatkuvasti peliaikaa saanut Änis Ben-Hatira joutui jättämään kisat väliin varvasmurtuman vuoksi.

Hyökkäyksessä katseet kohdistuvat ennen kaikkea Amine Chermitiin, joka pelaa jatkuvasti hyvällä menestyksellä Zurichissa. Pienikokoinen Chermiti on aktiivisesti peliin osallistuva monipuolinen hyökkääjä, jonka arvoa ei mitata pelkästään tehdyissä maaleissa. Toinen mielenkiintoinen nimi on mörssärimäinen 23-vuotias nimihirviö Fakhreddine Ben Youssef. 192-senttinen kolossaalinen kärki pelaa erinomaista kautta Ranskan pääsarjan Metzissä ja mies tuo Tunisian päävalmentaja Georges Leekensille täysin uudenlaisen vaihtoehdon hyökkäykseen vaihtopenkin puolelta.

Kiinnitä katseesi

Tunisian päävalmentaja Georges Leekens on kiitollisessa asemassa. Kokeneella belgialaisella on käytössään Afrikan mittakaavalla erittäin nimekäs ja laaja materiaali, josta löytyy vaihtoehtoja käytännössä jokaiselle pelipaikalle. Karsinnoissa Tunisia ei hävinnyt otteluakaan ja varsinkin joukkueen puolustus loisti päästämällä vain kaksi maalia. Sambian tapaan ongelmat olivat hyökkäyspäässä, sillä joukkue teki kuusi maalia ja oli varsinkin vierasotteluissa suurissa ongelmissa. Materiaali hyökkäyspään osalta on kuitenkin riittävä. Joukkueessa ei ole varsinaisia supertähtiä, mutta hyökkäyspäässä on riittävästi taitoa ja rutiinia Euroopan kovista seurajoukkueista. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää jo mainittuun huipputaitavaan hyökkäävään keskikenttäpelaajaan Wahbi Khazriin, jonka uran huippu tuskin tulee olemaan Bordeaux.

Arvio

Tunisia on lohkon ehdoton ennakkosuosikki numero yksi ja omaa kaikki mahdollisuudet mennä näissä kisoissa vaikka päätyyn asti. Karsinnoissa se vakuutti voittamalla suvereenisti koko karsintojen vaikeimman yksittäisen karsintalohkon häviämättä otteluakaan. Puolustus pelaa, joten ainoa kysymysmerkki on hyökkäyspää, jossa päävalmentaja Leekensin on saatava taitavat yksilöt pelaamaan joukkueen edun mukaisesti. Tunisia kuitenkin etenee ilman suurempia ongelmia tästä lohkosta vastaan ja tulee olemaan kova pala purtavaksi jokaiselle muulle vastaan tulevalle joukkueelle.

Kap Verde

Sympaattinen reilun 500 tuhannen asukkaan asuttama saarivaltio Kap Verde selvisi historiansa toista kertaa Afrikan mestaruusturnaukseen. Debyyttinsä se teki kaksi vuotta sitten, jolloin se eteni kaikkien yllätykseksi alkulohkostaan jatkoon pudottamalla tylysti ennakkosuosikki Marokon. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella joukkue pisti suursuosikki Ghanan todella ahtaalle, mutta hävisi lopulta hyvän taistelun jälkeen lukemin 2-0. Tämän kertaiset karsinnat Kap Verde suoritti tyylikkäästi voittamalla oman karsintalohkonsa ja jättämällä tämän lohkon toisen joukkueen Sambian taakseen yhden pisteen erolla. Cap Vedellä on kasassa varsin mielekiintoinen joukkue, jossa on paljon portugalilaisväriä vanhan siirtomaaisännän myötä.

Avainpelaajat

Kap Verden ehdoton ykkösmaalivahti on 28-vuotias isokokoinen Vozinha, joka on pelannut koko ammattilaisuransa ajan eri Afrikan sarjoissa. Kap Verden puolustuksen ehdoton johtohahmo on 27-vuotias Romanian kaikkien aikojen menestyksekkäimmässä seurajoukkueessa Steaua Bucharestissa ammatikseen palloileva Fernando Varela. Portugalissa syntynyt Varela päätti edustaa maajoukkuetasolla Kap Verdeä ja hän on noussut nopeasti maansa tärkeimpien yksittäisten pelaajien joukkoon. Toppariparikseen hän saanee Hollannin pääsarjajoukkue Dordrechtissa ammatikseen pelaavan Josimar Liman.

Ryan Mendes pelaa isossa roolissa Ranskan liigan Lillessä. (Getty)

Ryan Mendes pelaa isossa roolissa Ranskan liigan Lillessä. (Getty)

Kap Verden keskikenttä on täynnä Euroopan keskitason seuroissa isoja minuutteja pelaavista pelaajista. Varma avaaja lienee ainakin Hollannin pääsarjan alemmassa keskikastissa viihtyvän Excelsiorin Toni Varela, jonka vastuu seurajoukkueessa on jäänyt tällä kaudella melko vähäiseksi. Seurajoukkueessaan Portugalin liigan Estorilissa lähinnä vasempana laitapuolustajan viihtynyt Babanco on pelannut maajoukkueen mukana pääsääntöisesti keskikentällä ja ottanee myös tulevissa kisoissa itselleen avauskokoonpanon paikan. Kap Verden suurimmat vahvuudet ovat kuitenkin laitapelaamisessa, jossa maalla on useampi vaarallinen yksilö. Komean taiteilijanimen omaava Platini pelaa ammatikseen Bulgarian suurseura CSKA Sofiassa ja ottanee kisoissa paikkansa vasempana laitahyökkääjänä. Mielenkiintoinen kaveri on myös täksi kaudeksi Sporting Lissaboniin siirtynyt monipuolinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja Héldon, jonka vastuu seurajoukkueessa on jäänyt käytännössä minimiin. Hyökkäyspelin tärkein kaveri taitaa kuitenkin olla Ranskan liigan Lillessä oikealla laidalla viilettävä Ryan Mendes, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan myös piikissä. Samat sanat pätevät myös Portugalin Estorillissa jo kuusi maalia tällä kaudella tehneeseen Kucaan, joka on myös omimmillaan laiturina.

Kiinnitä katseesi

Kap Verdea valmentaa vanha Portugalin maajoukkuehyökkääjä Ruí Aguas, joka ammattiurallaan paukutteli maaleja Portugalin sarjan suurseuroissa Benficassa ja Portossa. Kap Verden joukkue on siinä suhteessa mielenkiintoinen, ettei joukkueessa juurikaan ole puhtaita hyökkääjiä. Karsinnoissa kärjessä pelasi pääsääntöisesti joko Kuca tai Ryan Mendes, jotka ovat koulutukseltaan enemmän laitapelaajia. Selkeän ykköshyökkääjän puuttuminen ei kuitenkaan näkynyt joukkueen peliesityksissä, sillä Kap Verde teki kuudessa ottelussa yhdeksän maalia. Maa on viime aikoina pelannut melko viihdyttävää jalkapalloa, jossa kummassakin kenttäpäädyssä ei puutu tapahtumia. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä päävalmentaja Aguas keksii ennen kisoja, sillä karsinnoissa nähdyllä pelitavalla joukkue tuskin tulee etenemään alkulohkosta jatkoon.

Arvio

Kap Verde on melkoinen lilliputtimaa asukasmääränsä perusteella, mutta se on silti saanut kasaan varsin varteenotettavan jalkapallojoukkueen. Kaksi vuotta sitten se eteni yllättäen kuudentoista parhaan joukkoon ja maa lähtee varmasti tavoittelemaan kahden vuoden takaisen ihmeen uusimista. Ennakkokaavailuissa Kap Verde on Kongon ohella lohkon heikoin joukkue, mutta tasoero Sambiaan ei ole valtava, josta osoituksena toimii karsintojen 2-1 kotivoitto. Kaiken mennessä nappiin taistelee Kap Verde jatkopaikasta, mutta realistisesti ajatellen lohkon kolmossija voisi olla maalle sopiva tavoite tämän vuoden kisoista.

Kongon demokraattinen tasavalta

Kongon demokraattinen tasavalta esiintyy nyt historiansa kuudettatoista kertaa Afrikan mestaruusturnauksessa. Maan kultavuodet osuivat 60-70 luvun vaihteeseen, jolloin maa juhli kahta Afrikan mestaruutta ja pääsi historiansa toistaiseksi ainutta kertaa MM-lopputurnaukseen. Edelliset menestysvuodet ajoittuivat 2000-luvun alkupuolelle, jolloin maa eteni pariin otteeseen Afrikan mestaruuskisojen neljännesvälieriin tähtihyökkääjä Shabani Nondan maaleilla. Tämän vuoden karsinnoissa Kongon demokraattisella tasavallalla kävi huono tuuri, sillä se joutui samaan alkulohkoon timanttisen kovien Norsunluurannikon ja Kamerunin kanssa. Kongo pisti kuitenkin suurmaat tiukoille ja eteni lopulta kisoihin parhaana lohkokolmosena kolmen voiton ja kolmen tappion myötä. Karsintojen ehdoton kohokohta oli komea 4-3 vierasvoitto Yaya Touren ja kumppanien tähdittämästä Norsunluurannikosta.

Avainpelaajat

Kongon selkeä ykkösmaalivahti on karsintojen jokaisessa ottelussa esiintynyt kokenut 38-vuotias Robert Kidiaba. Maan ehdottomana vahvuutena voidaan kuitenkin pitää sen toppariparia. 20-vuotias Chancel Mbemba Mangulu siirtyi vuonna 2012 Belgian suurseura Anderlechtiin, jossa komean nimen omaava nuori mies on noussut ehdottomien avainpelaajien joukkoon. Nuori mies pelasi tällä kaudella joukkueensa jokaisessa Mestareiden Liigan alkulohko-ottelussa ja onnistui peräti kahteen otteeseen myös maalinteossa. Toppariparikseen hän saa 25-vuotiaan Cédric Mongongun, joka omaa kokemusta Ranskan pääsarjasta jo yli 150 ottelun verran. Isokokoista Mongongua pidettiin aikoinaan todellisena superlupauksena ja mies nousikin nuorena miehenä Monacon avauskokoonpanoon. Hänen kehityksensä on kuitenkin viime vuosina pysähtynyt pahasti, mutta 25-vuotiaana hänellä on vielä kaikki mahdollisuudet päästä pelaamaan vakituisesti nykyistä paremmassa seurajoukkueessa.

Chancel Mbemballa on edessään hieno ura Euroopan kentillä. (Getty)

Chancel Mbemballa on edessään hieno ura Euroopan kentillä. (Getty)

Keskikentän ehdoton herra ja hidalgo on yli 150 Valioliigaottelua West Bromwichin paidassa pelannut puolustava keskikenttäpelaaja Youssouf Mulumbu. Kaverikseen hän saanee Saksan Bundesliigassa jo kohta kymmenen vuotta pelanneen Cédric Makiadin, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan myös vasemmalla laidalla. Ranskan divarissa tällä kaudella isoon rooliin päässyt Distel Zola, joka pelasi karsinnoissa kolme ottelua, halajaa myös kovasti avaukseen, mutta taso ei taida riittää tällä kertaa kuin vaihtomiehen rooliin.

Kongo pelannee lähtökohtaisesti kahdella laiturilla, yhdellä puhtaalla kärjellä ja yhdellä hieman vapaamassa roolissa pelaavalla hyökkääjällä. Ehdoton tähtipelaaja on vasemman laidan Yannick Bolasie, joka kuuluu Valioliigan Crystal Palacen tärkeimpien yksittäisten pelaajien joukkoon. Kohta sata ottelua lontoolaisseuran vasemmalla laidalla vipeltänyt Bolasie pelasi ensimmäisen maaottelunsa vasta puolitoista vuotta sitten, koska hän halusi sitä ennen omien sanojensa mukaan keskittyä seurajoukkueotteluihin. Karsinnoissa paljon vastuuta sai myös Osasunassa Espanjan divarissa tällä hetkellä ammatikseen pelaava Cedrick, joka ottanee itselleen avauspaikan oikealla laidalla. Karsinnoissa kaksi maalia paukutellut Jeremy Bokila lienee kolmas varma hyökkäyspään avaaja, vaikka hänen ruutinsa onkin ollut varsin märkää seurajoukkue Terekin riveissä Venäjän pääsarjassa. Peliaikaa haluavat kovasti myös Cercle Bruggen riveissä seitsemän maalia Belgian pääsarjassa iskenyt Junior Kabanga ja kotimaan sarjassa pelaava Firmin Ndombe Mubele, joka paukutteli karsinnoissa pelaamassaan neljässä ottelussa kaksi maalia. Todennäköisesti avauskokoonpanon toinen hyökkääjä on kuitenkin loukkaantumisista kärsinyt Dieumerci Mbokani, joka taistelee kunnossa ollessaan kisojen maalikuninkuudesta.

Kiinnitä katseesi

Kongo esitti karsinnoissa melkoista hulabaloojalkapalloa, sillä kuudessa ottelussa nähtiin peräti 19 maalia. Kotimainen päävalmentaja Florent Ibengé ei saanut missään vaiheessa joukkueen puolustusta toimimaan, vaikka topparipari onkin yksi kisojen kovimmista. Kymmenestä päästetystä maalista huolimatta katseet kannattaa kuitenkin kiinnittää tulevaan supertoppariin Chancel Mbemba Manguluun, joka tulee todennäköisesti tulevaisuudessa seuraamaan nykyisen Manchester City-kapteeni Vincent Kompanyn jalanjälkiä. Toinen mielenkiintoinen kaveri on hyökkäyksen Dieumerci Mbokani, joka on viime vuosina iskenyt todella kovia maalimääriä Anderlechtissä ja Kiovan Dynamossa.

Arvio

Kongo olisi todennäköisesti sijoittunut missä tahansa muussa karsintalohkossa kahden parhaan joukkueen joukkoon ja onneksi karsintaformaatin myötä myös eniten pisteitä kerännyt lohkokolmonen etenee lopputurnaukseen asti. Kongolla on käsissään hyvä ja tasapainoinen joukkue, joka omien arvioideni mukaan taistelee Sambian kanssa lohkon toisesta jatkopaikasta. Lohkon ensimmäinen ottelu, missä nämä kaksi maata kohtaavat, on heti todellinen kuolemanottelu. Tuon ottelun voittaja on lohkon  toinen todennäköinen jatkaja pudotuspelivaiheeseen.

Joka toinen vuosi pelattava Afrikan mestaruusturnaus järjestetään vuonna 2015 Päiväntasaajan Guineassa 17.1.-8.2. Kaikki turnauksen ottelut nähdään suorana Eurosportin kanavilla suomenkielisellä selostuksella.