Lars Stindl kasvoi hitaasti kiiruhtaen Bundesliigan ja Saksan maajoukkueen tähdeksi

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Elokuun 26.päivänä vuonna 1988 pieneen Waghäuselin kaupunkiin syntynyt Lars Stindl on noussut huipulle pitkän kaavan kautta. Hän ei missään vaiheessa ollut erityisen lupaava junnutähti Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon tapaan, eikä häntä liioin pidetty Saksan jalkapallon seuraavana uutena johtotähtenä, kuten Mario Götzeä tai Thomas Mülleriä aikanaan. Hän ei myöskään kulkenut huippuseurojen junioriranking-listojen kautta suureksi johtajaksi Philipp Lahmin ja Benedikt Höwedesin lailla. Sen sijaan Stindl nosti omia osakkeitaan vanhan koulukunnan tyyliin kovan työn, päättäväisyyden ja sinnikkyyden avulla.

Oikeastaan kaikki vaivannäkö on palkittu vasta aivan viime aikoina, Stindlin noustua aiemmin tänä vuonna, kypsässä 28-vuoden iässä, vihdoin ja viimein maajoukkueeseen saakka. Die Mannschaftin riveissä hän voitti kesällä Venäjällä pelatun Confederations Cupin.

Jotta voisi ymmärtää parhaiten kuinka Stindl on päässyt tähän pisteeseen saakka, on katsottava ensin mistä hän on lähtenyt ja minkälaisia polkuja tallannut. Miten yhdestä verrattain tuntemattomasta Bundesliiga-pelaajasta tuli hallitsevan maailmanmestarin yksi keskeisimmistä hahmoista kesällä 2017 ja myös seurajoukkueensa Borussia Mönchengladbachin kapteeni ja henkinen johtaja?

Nöyrästi liikkeelle Karlsruhesta

Stindl aloitti junioriuransa TSV Wiesenthalista josta siirtyi myöhemmin huomattavasti isompaan ja näkyvämpään Karlsruher SC:n riveihin, jonka juniorimyllyssä vietti kaikkiaan seitsemän kautta. KSC:n riveissä tapahtui myös nuorukaisen Bundesliiga-debyytti keväällä 2008 Eintracht Frankfurtia vastaan. Stindl otti paikkansa Karlsruhen edustusjoukkueen vakiokokoonpanosta välittömästi. Myöhemmin samana vuonna hän teki ensimmäisen Bundesliiga-maalinsa joukkuetta vastaan, josta oli vähän myöhemmin tuleva hänen pitkäaikainen kotiseuransa. Tuo seura oli Hannover 96.

Karlsruhe putosi pääsarjasta kauden 2008-2009 päätteeksi. Monesti tällaisissa tilanteissa nuoret, eteenpäin pyrkivät pelaajat laitetaan lihoiksi ja myydään muualle taloudellisista syistä, mutta Stindl jäi seuraan sarjatason laskusta huolimatta. Hän pelasi seuranneella kaudella isoja minuutteja 2.Bundesliigassa, tehden 33 pelissä kaikkiaan yhdeksän maalia ja syöttäen kuusi. Vaikka hänestä kuorituikin myöhemmin vanhemmalla iällä puhdasverisempi kärkimies, tuolla 2009-2010 kaudella Stindl pelasi vielä hyökkävän keskikenttäpelaajan roolissa, niin keskellä kuin myös kummallakin laidalla.

Nappikauden jälkeen useat Bundesliigan seurat alkoivat kiinnostua toden teolla monipuolisesta Karlsruhen miehestä. Lopulta Hannover oli seuroista se, joka pystyi tarjoamaan houkuttelevimman kokonaispaketin.

Oli aika ottaa seuraava askel uralla.

Aika Hannoverissa

Ensimmäisellä Hannover-kaudellaan Stindl profiloitui ahkeraksi työjuhdaksi, päästen 23 kertaa punapaitojen avauskokoonpanoon. Nyt lähinnä oikean keskikenttämiehen paikalla operoinut Stindl maalasi kauden aikana kahdesti ja syötti viisi osumaa.

Toisella kaudellaan 2011-2012 Stindl nousi hierarkiassa yhä korkeammalle, saaden enemmän vastuuta ja ottaen johtajan roolia Hannoverin pukuhuoneessa. Seura oli yltänyt edellisellä kaudella Bundesliigassa hienosti neljänneksi, päästen sen ansiosta kokemaan myös europelien loistoa Eurooppa-liigassa. Matkalla lohkovaiheeseen Hannover kaatoi muun muassa espanjalaisen Sevillan, yltäen lopulta lohkonsa toiseksi. Puolivälierissä vastaan tullut Atletico Madrid oli kuitenkin liikaa, ja saksalaisseuran taival päättyi tappioon yhteismaalein 4-2. Kausi kotimaassa toi jälleen neljännen sijan ja portit Eurooppaan pysyivät auki.

Kaudella 2012-2013 Stindl kohtasi kuitenkin jokaisen jalkapalloilijan painajaisen, pahan loukkaantumisen. Oikean jalan ristisidevamma vei leikkauspöydälle pakottaen miehen viiden kuukauden mittaiselle pakkolevolle. Stindlin poissaolo näkyi Hannoverin pelissä selvästi. Vaikka seura ylsi Eurooppa-liigassa alkulohkonsa voittoon, tuli noutaja heti ensimmäisellä jatkokierroksella vähän yllättäen venäläisen Anzhi Makhachkalan käsittelyssä.

Seuraavalla kaudella Stindlistä tuli Hannoverin kapteeni. Toinen konkreettinen muutos oli  siirtyminen laitapelaajasta keskikentän keskustaan, josta vastasi kesken kauden valmentajaksi palkattu Tayfun Korkut. Ratkaisu oli oikea ja se toi uuden ulottuvuuden monipuolisen pelaajan peliin.

Kaudella 2014-2015 Stindl rikkoi ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan kymmenen maalin rajan Bundesliigassa. Hyvin alkanut kausi oli kuitenkin päättyä katastrofiin, kun syksyllä jopa viiden parhaan joukossa ollut Hannover romahti vuoden vaihteen jälkeen totaalisesti. Se ei pystynyt voittamaan ainuttakaan sarjapeliä joulukuun 21. päivän ja toukokuun 16. päivän välisenä aikana ja sen sijoitus putosi jopa yhdeksän pykälää, sijalta kahdeksan sijalle 17. Kevätkauden mahalasku hakee vertaistaan koko sarjan lähihistoriassa. Epätoivoisen seuran onnistui kuitenkin raapia kaksi peräkkäistä voittoa viimeisillä kierroksilla jonka turvin se säilyi sarjassa – vielä hetken.

Enteet olivat jo kuitenkin nähtävissä. Hannover oli ajautunut pienimuotoiseen sekasorron tilaan niin kentällä kuin kabinettien puolellakin. Stindl teki voitavansa, mutta hänenkään panos ei riittänyt. Hän oli noussut seuransa parhaaksi pelaajaksi ja kapteeniksi. Unelma maajoukkueesta kyti edelleen takaraivossa ja kesällä 2015 Stindl siirtyi Borussia Mönchengladbachiin.

Mönchengladbachin kanssa Mestareiden liigaan

Mönchengladbachissa Stindl nousi viimein parrasvalohin myös maailmanlaajuisesti. Kaudella 2015-2016 hän pääsi pelaamaan Mestareiden liigaa seuran riveissä Euroopan kovimpia joukkueita vastaan. Saksalaisseuran arpaonni oli karu. Samaan lohkoon päätyivät Eurooppa-liigan edellisellä kaudella vienyt Sevilla, ikoninen Juventus sekä kovien panostusten Manchester City. G´Bachin tie tyssäsi odotetusti alkulohkoon, mutta Stindl oli joukkueensa tehokkain kolmella maalilla ja kahdella syötöllä.

Lars Stindl taistelemassa pallosta Juventuksen Paul Pogban kanssa Torinossa Mestareiden liigan ottelussa. (Kuva: Marco Luzzani/Getty Images)

Kausi Bundesliigassa päättyi – jälleen – neljänteen sijaan ja valmentaja Andre Schubertin alaisuudessa Stindl siirrettiin nyt päätoimiseksi keskushyökkääjäksi. Tuloksena yhteensä 14 maalia kaikki kilpailut mukaan lukien.

Kehitys jatkui edelleen tasaisena ja viime kaudella Stindl nousi myös Mönchengladbachissa kapteeniksi. Kausi oli kaksijakoinen. Kovin odotuksin kauteen lähtenyt Mönchengladbach aloitti surkeasti, jonka seurauksena valmentaja Schubert vaihdettiin lennosta kokeneeseen Dieter Heckingiin. Stindl pelasi Heckingin alaisuudessa sekä piikkipaikalla että myös piilokärkenä.

Viime kauden Eurooppa-liigan ottelu Fiorentinaa vastaan nousi klassikoksi välittömästi. Mönchengladbach oli kaksiosaisen otteluparin jälkimmäisessä ottelussa jo puolen tunnin pelin jälkeen tappiolla yhteismaalein 0-3, ja putoaminen näytti väistämättömältä. Tästä alkoi Stindl-show. Ensin hän laukoi joukkueelleen kavennusosuman juuri ennen puoliaikavihellystä. Toisen jakson alkaessa hän toi Mönchengladbachin jo maalin päähän ja viimeisteli hattutemppunsa 55.peliminuutilla. Tanskalainen Andreas Christensen maalasi vielä yhden lisäosuman G`Bachille, ja näin saksalaisseura oli noussut mahdottomalta tuntuneesta tilanteesta rinnalle ja ohi, rynnien 16 parhaan joukkoon kilpailussa. Tämän myötä myös maajoukkueen valmentaja Joachim Löw kiinnitti huomiota urotyön suurimpaan arkkitehtiin.

Kutsu maajoukkueeseen herätti taas unelman MM-kisoista

Viime kesäkuussa, liki 29 vuoden ikäisenä, Stindl teki maajoukkuedebyyttinsä harjoitusottelussa Tanskaa vastaan ja myöhemmin samana kesänä Confederations Cupissa Stindl lunasti mitä todennäköisimmin lippunsa myös ensi kesän MM-kisoihin. Toki Saksa oli paikalla käytännössä kakkosjoukkueellaan, mutta Stindl erottui silti selvästi edukseen. Hän pelasi erittäin vakuuttavasti jokaisen ottelun, tehden turnauksessa kolme osumaa ja ratkaisten myös finaalin 1-0 voittomaalillaan Chilen verkkoon.

Lars Stindl ratkaisi maalillaan Saksan 1-0 voiton Confederations Cupin finaalissa Chileä vastaan. (Kuva: Dean Mouhtaropoulos/Getty Images)

Stindl tuntuu vieläkin kehittyvän kypsällä iällä. Hän on parantanut peliään vuosi vuodelta ja ottanut haltuun yhä useampia pelipaikkoja. Hän ei syntynyt supertähdeksi, mutta on tehnyt paljon töitä saavuttaakseen menestystä. Lukuisat loukkaantumiset eivät ole missään vaiheessa estäneet häntä tavoittelemasta unelmaansa. Periaatteessa voisi sanoa, että klassista läpimurtoa ei ole tullut missään vaiheessa, Stindl on vain kehittynyt pelaajana tasaisesti koko ajan. Hän on kertonut nauttivansa joka viikonloppu kävellessään pukuhuoneesta kentälle Bundesliigan otteluun nauttien tunnelmasta ja ilmapiiristä.

Ikääntyminen on kuitenkin väistämätöntä, ja Stindlin ainoa mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus tulee käytännössä olemaan ensi kesänä Venäjällä.

Määrätietoinen työ sen unelman eteen jatkuu edelleen.

Artikkelikuva: Mark Runnacles/Getty Images

Lähteet: WhoScored, Deutche Welle, Bundesligafanatic