Copa América käynnistyy torstaina – Arviossa Argentiinan johtama B-lohko

Historian 44. Etelä-Amerikan mestaruuskisat potkaistaan käyntiin alkavalla viikolla Chilessä. Mukana on totutusti 12 joukkuetta, jotka kamppailevat maanosamestaruudesta ja paikasta vuoden 2017 Confederation Cupiin Venäjälle. Faneille.com arvioi kaikki alkulohkot, joista nyt vuorossa on Argentiinan tähdittämä B-lohko.

Argentiina

Carlos Tevez tekee odotetun paluun maajoukkueeseen neljän vuoden jälkeen. Kuva: Getty

Carlos Tevez tekee odotetun paluun maajoukkueeseen neljän vuoden jälkeen. Kuva: Getty

Argentiina on yksi kisojen suurimmista ennakkosuosikeista. Huikeasta pelaajamateriaalista huolimatta menestys on kuitenkin karttanut sinivalkoista kansaa jo yli 20 vuoden ajan. Argentiina voitti Copa Américan edellisen kerran 22 vuotta sitten ja viime vuoden MM-kisoissa hopealle sijoittunut joukkue lähteekin turnaukseen ainoastaan mestaruus tavoitteena.

– Meillä on velvollisuus pelata hyvin ja taistella kaikista mestaruuksista. Siitä on pitkä aika, kun Argentiina viimeksi voitti mitään, joten meidän täytyy voittaa Copa América, Lionel Messi kuvaili tuntemuksiaan argentiinalaisen FA-lehden haastattelussa.

Argentiina on uudistunut melkoisesti sitten MM-kisojen. Joukkueen MM-hopeaan johdattanut päävalmentaja Alejandro Sabella vetäytyi sivuun maajoukkueesta ja tilalle tuli Barcelonaa vuoden valmentanut Gerardo Martino. Argentiina on pelannut Martinon alaisuudessa nyt seitsemän ottelua, joista on saldona viisi voittoa sekä tappiot Portugalille ja Brasilialle.

Avainpelaajat

Argentiinalla on käytössään kenties maailman paras hyökkäyskalusto. Jälleen ilmiömäisen kauden pelannut Messi saa tulitukea Gonzalo Higuainilta, Sergio Agüerolta, Ezequiel Lavezzilta sekä kolmen vuoden tauon jälkeen maajoukkueeseen palanneelta Carlos Teveziltä. Argentiinan hyökkääjät viimeistelivät päättyneellä kaudella seurajoukkueissaan yhteensä hurjat 150 maalia.

Kovan hyökkäyskaluston lisäksi Argentiinalta löytyy laadukkaita pelaajia muiltakin pelipaikoilta. Keskikentän ankkurina toimivan Javier Mascheranon rooli on todella tärkeä, sillä hän tasapainoittaa joukkueen peliä erinomaisesti. Barcelonassa puolustajanakin pelannut Mascherano on erinomainen katkomaan hyökkäyksiä ja avaamaan peliä lyhyillä ja helpoilla syötöillä.

Argentiinan puolustus ei ole se kaikista nimekkäin, mutta joukkue pelaa silti todella tiiviisti ja kurinalaisesti. Argentiinan verkkoon tehtiin viime MM-kisojen pudotuspeleissä ainoastaan yksi maali ja sekin tuli loppuottelun jatkoajalla.

Kiinnitä katseesi

Kotimaassaan lähes Messiä suositumpi Tevez ei päässyt maajoukkueeseen kertaakaan Sabellan aikana, mutta Martino palautti kokeneen 31-vuotiaan hyökkääjään jälleen maajoukkuekuviohin. Ennen marraskuun Kroatia-ottelua Tevezin edellinen maajoukkuepeli oli vuoden 2011 Copa Américan puolivälierissä Uruguayta vastaan, jossa hän epäonnistui ainoana pelaajana rangaistuspotkikilpailussa ja Argentiina putosi. Kuluvalla kaudella 29 maalia Juventukselle viimeistellyt hyökkääjä pursuaakin näyttöhaluja.

Messi on voittanut seurajoukkueessaan kaiken mahdollisen, mutta ei ole onnistunut johdattamaan maajoukkuettaan vielä kultaan asti kuin olympialaisissa seitsemän vuotta sitten. Copa Américasta ja MM-kisoista on taskussa yhdet hopeat, mutta nyt olisi tarkoitus kirkaistaa mitali. Argentiinassa on valtavat odotukset kisoja kohtaan ja nähtäväksi jää, pystyykö yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista johdattamaan joukkueensa menestykseen myös Argentiinan riveissä.

Arvio

Argentiina on yksi kisojen suurimmista voittajasuosikeista. Joukkue tosin kärsii huonosta valmistautumisesta. Joukkue on pelannut uuden päävalmentajan alaisuudessa vasta muutaman pelin ja joukkue on elänyt paljon ottelusta toiseen. Lisäksi muun muassa Messi ei ole pelannut vielä yhtään ottelua Martinon alaisuudessa.

Copa Américan ajankohta heti sarjojen päättymisen jälkeen on haastava. Argentiinan pelaajistakin Messi, Tevez, Mascherano sekä Roberto Pereyra olivat Mestarien liigan finaalissa ja liittyvät joukkueen vahvuuteen juuri ennen kisojen alkua.

Valmistautumisesta huolimatta Argentiinan materiaali on aivan kisojen kärkeä. Joukkueesta löytyy Messin ja Agüeron kaltaisia yksilöitä, joiden henkilökohtainen panos tasoittaa puntteja heikkoon valmistautumiseen nähden. Joukkue tulee taistelemaan mestaruudesta.

Uruguay

Uruguayn fanien toiveet lepäävät Edinson Cavanin harteilla. Kuva: Getty

Uruguayn fanien toiveet lepäävät Edinson Cavanin harteilla. Kuva: Getty

Hallitseva mestari Uruguay lähtee Chileen puolustamaan neljän vuoden takaista kultaansa. Historiansa aikana reilun kolmen miljoonan asukkaan Uruguay on voittanut Copa Américan historalliset 15 kertaa. Mestaruuksista kymmenen tuli tosin ennen 1960-lukua, joten viime aikoina menestys ei ole ollut ihan kultavuosien tasoa.

Urugayn joukkueessa on käynnissä pieni sukupolven vaihdos. Vuoden 2010 MM-kisoissa neljänneksi selviytynyt ja seuraavana vuonna Copa Américan voittanut joukkue on uudistunut melkoisesti. Tämän vuoden kisoihin valitusta 23 pelaajan ryhmästä vain kymmenen oli voittamassa kultaa neljä vuotta sitten. Päävalmentaja Óscar Tabárez onkin viimeisen vuoden aikana kokeillut monia uusia pelaajia maajoukkueen harjoitusottelussa ja MM-kisojen jälkeen peräti yhdeksän pelaajaa on tehnyt maajoukkudebyytin.

Avainpelaajat

Uruguay joutuu tulemaan toimeen ilman sen tämän hetken kirkkainta tähteään Luis Suarezia. Päättyneellä kaudella triplan Barcelonan paidassa voittanut hyökkääjä jättää kisat väliin, koska hän sai viime kesän MM-kisojen yhteenotosta Giorgio Chiellinin kanssa myös yhdeksän ottelun pelikiellon kansainvälisistä peleistä. Suarez olisi ollut pelikelpoinen mahdollisissa pudotuspeleissä, mutta yhdessä Tabarezin kanssa he tulivat siihen tulokseen, että miehen on parempi jättää kisat kokonaan väliin. Tämän vuoden Copa América on myös ensimmäisenen arvoturnaus 14 vuoteen, missä Uruguay joutuu tulemaan toimeen ilman Diego Forlania. 36-vuotias hyökkääjä ilmoitti maajoukkueuransa päättyneen viime kesän MM-kisoihin. Maajoukkueen sukupolven vaihdos näkyykin eniten hyökkääjissä, sillä joukkueen viidestä hyökkääjästä kolme on syntynyt 90-luvulla.

Koko Uruguayn joukkueen menestys riippuu todella paljon Edinson Cavanista. Joukkueen ykköskärki saa vihdoin haluamaansa vastuuta ja ruudin on oltava kuivaa, mikäli Uruguay mielii menestyä. Cavani viimeisteli päättyneellä kaudella 31 maalia PSG:lle. Maajoukkueessa hän on tehnyt 72 ottelussa 27 maalia.

Vaikka Uruguay tunnetaan laadukkasta hyökkäyksestään, niin Tabarezin aikana joukkue on pelannut todella tiivistä puolustuspeliä. Diego Godinin johtama puolustus pelaa viisaasti eikä vastustajilla ole ikinä mukavaa Uruguayn puolustusalueella. Viimeisenä lukkona on Galatasarayn Fernando Muslera, joka on kantanut maajoukkueen ykköstorjujan viittaa jo useamman vuoden ajan. Atleettinen maalivahti venyy usein huikeisiin torjuntoihin ja hänen panoksestaan joukkueen menestyminen ei tule jäämään kiinni.

Kiinitä katseesi

Uruguayn joukkue on sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Kisoihin valittuun ryhmään mahtuu peräti kahdeksan 90-luvulla syntynyttä pelaajaa eikä Tabarez ole pelännyt antaa heille peliaikaa.

Puolustuksessa vasta 20-vuotias José Giménez on raivannut paikan kapteeni Godinin viereltä. Atlético Madridiin pari vuotta sitten siirtynyt Giménez on pelannut ikäänsä nähden todella kypsästi maajoukkueessakin. MM-kisojen jälkeisissä harjoitusotteluissa hän on muodostanut raudanlujan toppariparin yhdessä Godinin kanssa.

Hyökkäyksessäkin riittää mielenkiintoisia nimiä. 22-vuotias Diego Rolàn herätti aikanaan junnukisoissa suurseurojen kiinnostuksen ja tie vei Ranskaan Bordeaux’n joukkueeseen, jossa syntyi päättyneellä kaudella mainiot 15 maalia. Hän on saanut maajoukkueessakin hyvin vastuuta ennen kisoja ja seitsemässä maaottelussa Rolàn on viimeistellyt kaksi maalia.

Arvio

Uruguay pudotti Argentiinan neljä vuotta sitten puolivälierissä, mutta tämän vuoden kisoissa Uruguay on selvästi altavastaaja. Joukkue tulee kuitenkin selvittämään tiensä pudotuspeleihin ilman suurempia ongelmia.

Uruguay tulee pelaamaan aiempaa puolustavampaa peliä. Tabarez on todellinen valmentajavelho ja osaa laatia pelitavan juuri vastustajan mukaan. Tiiviin puolustuksensa myötä Uruguay voi olla musta hevonen pudotuspeleissä, mutta mitalipeleihin asti venyminen vaatisi jo pientä ihmettä. Joukkue ei päästä paljoa maaleja, mutta kysymysmerkkinä on, kuinka tehokkaasti Cavani ja kumppantit pystyvät viimeistelemään. Uruguay kykenee haastamaan ihan kenet tahansa eikä ole toivottu vastustaja.

Paraguay

Derlis González on yksi Paraguayn lupaavimpia nuoria pelaajia. Kuva: Getty

Derlis González on yksi Paraguayn lupaavimpia nuoria pelaajia. Kuva: Getty

Viime kisojen hopeamitalisti on ollut Copa Américassa tasainen suorittaja ja edellisten kahdeksan kisan aikana se on jäänyt vain kertaalleen alkulohkoon. Kaksinkertainen mestari ei ole kuitenkaan enää aikaisempien vuosien tasoinen. Viime kisojen hopea on tosin aiheuttanut hieman ristiriitaisia tunteita, sillä Paraguay ei voittanut kisoissa yhtään ottelua varsinaisella peliajalla.

Vuoden 2011 jälkeen maan jalkapallo on kulkenut melkoisa Via Dolorosaa. Joukkue jäi vuoden 2014 MM-kisojen karsinnassa Etelä-Amerikan jumboksi, kun 16 ottelusta kertyi saaliiksi vain 12 pistettä. Vielä 2011 maa oli FIFAn rankingissa sijalla 24, kun taas viimeisimmästä listauksesta Paraguay löytyy peräti sijalta 85.

Hienoa työtä maajoukkueen kanssa vuosina 2006-2011 tehneen, nykyisin Argentiinaa valmentavan, Gerado Martinon jälkeen maa on yrittänyt epätoivoisesti hakevan sopivaa päävalmentajaa. Viime vuonna pestiin tarttunut Ramon Diaz on peräti neljäs valmentaja yhtä moneen vuoteen. Diazinkaan pesti ei ole tosin alkanut kovinkaan ruusuisesti ja tulokset ovat olleet varsin kehnoja.

Avainpelaajat

Maajoukkueen sukelluksen myötä Paraguayn joukkuetta on uudistetusti varsin rajusti viime vuosina. Kisoihin valitusta 23 pelaajan ryhmästä vain vain kymmenen pelaajaa on pelannut yli 20 maaottelua. Joukkueen runko koostuu pääosin Etelä-Amerikassa pelaavista pelaajista, sillä vain viisi pelaajaa pelasi päättyneellä kaudella Euroopassa.

Sekavassa tilassa olevan joukkueen henkinen johtaja on kokenut Roque Santa Cruz. 33-vuotias hyökkääjä on tehnyt maajoukkueessa maalin peräti kolmella vuosikymmenellä. Kisoihin valmistavassa harjoitusottelussa hän teki joukkueensa molemmat maalit 2-2 tasapelissä Hondurasia vastaan. Santa Cruzin lisäksi keskikenttämies Victor Caceres ja maalivahti Justo Villar ovat pelanneet yli 100 maaottelua. Kokemattomassa joukkueessa kokeneiden pelaajien arvo korostuu entisestään.

Kiinitä katseesi

Paraguayn joukkue on varsin mielenkiintoisesti kasattu, sillä vaikka kokemattomia pelaajia on paljon, niin alle 25-vuotiaita on ryhmässä mukana vain neljä. Joukkueen nuorin pelaaja on 21-vuotias Derlis González, joka pelasi päättyneellä kaudella Baselin paidassa ja teki muun muassa kolme maalia Mestarien liigassa. Hyökkääjä siirtyi Eurooppaan ensin Benficaan lainalle, mutta Basel osti paraguaylaisen kolmella miljoonalla vuosi sitten. Tekninen hyökkääjä onkin maansa suurin toivo hyökkääjien osalta, joka saanee mukavasti vastuuta maajoukkueessa jo nyt.

Arvio

Paraguayn kisoihin valmistautuminen ei ole sujunut erityisen hyvin. Edellisestä yhdeksästä ottelustaan joukkue on voittanut vain yhden. Paraguay ei ole enää läheskään huippuvuosiensa tai edes neljän vuoden takaista tasoa. Edellisissä kisoissa joukkue pystyi venymään puolustustaistelun avulla aina finaaliin asti, mutta toista kertaa putkeen se ei tule onnistumaan. Paraguaylla on mahdollisuudet edetä lohkon kolmannelta sijalta jatkoon, jos se onnistuu raapimaan edes pisteen Argentiinalta tai Uruguaylta sekä voittamaan Jamaikan. Toisaalta jumbosija kolmella tappiollakaan ei olisi valtaista yllätys.

Jamaika

Vastustajat saavat olla tarkkana kovassa vireessä olevan Darren Mattocksin kanssa. Kuva: Getty

Vastustajat saavat olla tarkkana kovassa vireessä olevan Darren Mattocksin kanssa. Kuva: Getty

Jamaika on Meksikon ohella toinen tämän vuoden Copa Américassa pelaavista Etelä-Amerikan ulkopuolisista maista. Jamaika on parhaimpina vuosinaan ollut neljänkymmenen parhaan joukossa FIFA-rankingissa hieman ennen 2000-lukua, mutta viime vuosina sijoitus on pyörinyt 50 ja 60 välissä paria pudotusta lukuun ottamatta. Viimeisessä rankingissa sijoitus oli 65. MM-kisoihin maa on selvinnyt kerran, kun Jamaika selvitti tiensä Ranskan kisoihin vuonna 1998.

Jamaikan päävalmentajan pesti on ollut 2000-luvulla melko tuulinen. Joukkuetta on valmentanut 15 viimeisen vuoden aikana peräti 14 eri päävalmentajaa. Nykyinen joukkueen käskijä Winfried Schäfer aloitti päävalmentajana kaksi vuotta sitten ja tulokset ovat olleet varsin vaihtelevia. Viimeisen vuoden aikana Jamaika on napannut hienoja voittoja ja lähtee Copa Américaan viiden ottelun voittoputkessa, mutta vastapainona on esimerkiksi 0-8 tappio Ranskalle harjoitusottelussa viime vuoden kesäkuussa.

Avainpelaajat

Jamaikan joukkueen pelaajista suurin osa pelaa Pohjois-Amerikassa, mutta myös Euroopassa pelaavia on paljon. Euroopassa palloilevista pelaajista suurin osa pelaa kakkostasoilla tai vähän pienemmissä sarjoissa, mutta esimerkiksi puolustajat Adrian Mariappa sekä Wes Mergan pelasivat viime kaudella Valioliigassa. Kaksikko muodostaakin Jamaikan puolustuksen ytimen.

Jamaikalla on nopea joukkue. Kovista pikajuoksijoista tunnettu maa hyödyntää nopeita pelaajiaan ja kääntää peliä erittäin nopeasti. Hyökkäyksestä löytyy esimerkiksi Houston Dynamoa edustava Giles Barnes, joka on harrastanut juniorina pitkään myös pikajuoksua. Barnes edusti nuorten maajoukkueissa Englantia, mutta päätti aikuisuralla pelata Jamaikan väreissä.

Kiinnitä katseesi

24-vuotias Darren Mattocks on onnistunut maalinteossa viidesti Jamaikan kuudessa edellisessä ottelussa. Vancouver Whitecapsia edustava Mattocks on maajoukkueensa ykköskärki ja monet isommat seurat seuraavat suurennuslasin kera miehen otteita. Jamaikan hyökkäyspeli kulkee hyvin pitkälti aina Mattocksin kautta ja teknisenä pelaajana hän on myös hyvä tekemään peliä. Kovan laukauksen omaava Mattocks on vaarallinen myös rangaistusalueen ulkopuolella. Hänen täytyy olla iskussa, mikäli Jamaika mielii saada pisteitä.

Arvio

Jamaika on lähtökohtaisesti lohkonsa viimeinen. Altavastaajan asema tosin sopii heille hyvin eikä ”Reggae Boyzia” pidä aliarvioida. Joukkue pelaa viihdyttävää jalkapalloa ja tulee saamaan paljon sympatiapisteitä, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Jamaika taistelee lohkon kolmannesta sijasta Paraguayn kanssa ja keskinäinen ottelu tulee olemaan todella arvokas.

Copa Américan avausottelu Chile-Ecuador pelataan 12.6 klo 02.30 alkaen. Turnauksen otteluita voit seurata Copa Américan Youtube-kanavalta suorina lähetyksinä. Aikaisimmat ottelut pelataan klo 22.00 Suomen aikaa, joten otteluita nähdäkseen ei tarvitse kaikkia öitä valvoa.