Afrikan mestaruuskisojen neljännesvälierät jatkuvat- herkkupalana Norsunluurannikko-Algeria

Afrikan mestaruuskisoissa pelataan sunnuntaina kaksi ottelua, kun neljä joukkuetta mittelee paremmuudestaan. Otteluparien voittajat etenevät ensi viikolla pelattaviin välieriin, kun taas häviäjä joutuu poistumaan kisoista kotimatkalle. Varsinkin Norsunluurannikon ja Algerian välisestä kamppailusta on odotettavissa kutkuttavaa, sillä vastakkain on mahdollisesti koko kisojen kaksi nimekkäintä joukkuetta

17.45 Ghana-Guinea, Eurosport & Eurosport Player

Sunnuntai-illan ensimmäisessä neljännesvälierässä vastakkain ovat yksi kisojen suurimmista ennakkosuosikeista Ghana, sekä arvalla alkulohkosta jatkoonpäässyyt Guinea. Guinea pelasi jokaisen alkulohko-ottelunsa tasan ja päätyi Malin kanssa samoihin pisteisiin identtisellä maalierolla. Lopulta FIFA suoritti virallisen arvonnan torstai-iltapäivänä, jossa Guinea oli onnekkaampi ja eteni näin kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon.

Ghana

Illan ensimmäisen kamppailun näennäinen kotijoukkue Ghana on osoittanut tässä turnauksessa todellista venymiskykyä. Se hävisi alkulohkovaiheen ensimmäisessä ottelussa heikon peliesityksen jälkeen Senegalille luvuin 2-1. Toisessa kamppailussa se nyhväsi pitkään maalittomassa tasatilanteessa Algeriaa vastaan, mutta lopulta Malariasta toipunut Asamoah Gyan pommitti aivan lisäajan viime minuuteilla lopulta äärimmäisen tärkeäksi nousseen 1-0 voittomaalin. Lohkovaiheen viimeisessä kamppailussa Ghana oli ensimmäisen puoliajan jälkeen 1-0 tappiolla Etelä-Afrikalle, mutta se nousi kahdella komealla toisen puoliajan maalilla voittoon, joka takasi sille samalla lohkovoiton.

Malariasta toipuneelta Asamoah Gyanilta odotetaan tehoja. (Getty)

Malariasta toipuneelta Asamoah Gyanilta odotetaan tehoja. (Getty)

 

Ghanan päävalmentaja Avram Grant on peluuttanut joukkuettaan turnauksessa pääsääntöisesti 4-2-3-1 formaatiossa. Joukkueen puolustusta johtaa 24-vuotias Ranskan pääsarjassa ammatikseen pelaava Jonathan Mensah. Keskikentällä varma avaaja on Udinesen monipuolinen keskikenttäpelaaja Emmanuel Agyemang-Badu joka saanee Guineaa vastaan rinnalleen Skotilannin suurseura Celticin romuluisen keskikentän niittokoneen Wakaso Mubarakin. Ghanan suurimmat vahvuudet ovat kuitenkin hyökkäyspäässä, jossa joukkuetta tähdittää Kapteeni André Ayew. Ayew on pelannut pääsääntöisesti hyökkäyksen vasemmalla laidalla, josta hän on kellottanut kelvolliset tehot 2+1 alkulohkovaiheen kolmessa ottelussa. Toisella laidalla pörrää Evertonin energinen superlupaus Christian Atsu ja päävastuuta maalinteosta kantaa harteillaan vuoden 2010 MM-kisoista parhaiten muistettava Asamoah Gyan.

Guinea

Guinean jatkopaikkaa kivikovasta D-lohkosta voidaan pitää jopa jonkinmoisena yllätyksenä. Michel Dussuyerin valmentama maa esiintyi kuitenkin varsin kurinalaisesti jokaisessa alkulohkovaiheen ottelussa ja yksittäisten tähtien poissaoloa ei juurikaan huomannut. Guinea pelasi alkulohkovaiheen jokaisessa ottelussa 1-1 tasapelin. Se jätti silti itsestään varsin pirteän kuvan ja paremmalla viimeistelyllä joukkue olisi voinut varmistaa jatkopaikkansa jopa ilman arpajaisia.

Guinea on esiintynyt turnauksen jokaisessa ottelussa perinteisellä 4-3-3 formaatiolla. Joukkueen maalia vartioi Ranskan toiseksi korkeimman sarjatason Arlesissa euroja tienaava Naby Yattara, joka on ollut toistaiseksi yksi koko turnauksen parhaista maalivahdeista. Varsinkin Guinean puolustuspeli on ollut turnauksessa vahvaa, sillä se päästi nimekkäitä hyökkäyspään pelaajia viliseviä maita vastaan vain kolme maalia alkulohkovaiheen kolmessa ottelussa. 24-vuotias Paul Pogban isoveli Florentin Pogba on esiintynyt puolustuksessa vakuuttavasti ja lienee joukkueen ehdoton ykköstoppari. Kolmen miehen keskikentän johtaja on Guinean ehkä tunnetuin yksittäinen pelaaja Kevin Constant, joka pelasi pari kautta melko isossa roolissa Italian nukkuvan jättiläisen AC Milanin riveissä ennen siirtymistään Turkin pääsarjaan. Erittäin mielenkiintoinen nimi on myös 19-vuotias varsin lupaava pelimies Naby Keita, joka pelaa ammatikseen Itävallan liigan suurseura Red Bull Salzburgissa. Guinean hyökkäyspäässä tehoja odotetaan erityisesti Lyonissa pelaavalta Mohamed Yattaralta, joka on iskenyt tässä turnauksessa yhden maalin. Mielenkiintoinen nimi on myös vasemmalla laidalla viihtyvä Ibrahima Traoré, joka siirtyi täksi kaudeksi Saksan Bundesliigan ylemmän keskikastin Borussia Mönchengladbachiin.

Ottelun kulku

Ghana lähtee otteluun ehdottomana ennakkosuosikkina, vaikka Guinea onkin tässä turnauksessa osoittanut pystyvänsä pistämään minkä tahansa maan ahtaalle. Avram Grantin luotsaama Ghana jätti itsestään varsin sekavan kuvan alkulohkovaiheessa, sillä joukkueen peli-idea jäi hieman epäselväksi. Ghana kiskoi järkyttävän määrän pitkiä palloja yksinäisen kärjen Asamoah Gyanin päähän, vaikka joukkueella riittäisi varmasti taitoa myös muunlaisen jalkapallon toteuttamiseen. Guinea edustaa toisenlaista koulukuntaa, sillä se pyrkii rakentamaan hyökkäyksiä lyhyillä syötöillä. Kumpikaan joukkue ei ole toistaiseksi hallinnut palloa mitenkään erityisen paljon, mutta tässä ottelussa Ghana ottanee hallinan itselleen ja Guinea pyrkii haavoittamaan vastustajaa nopeilla vastahyökkäyksillä.Ghana on suosikki, mutta sen pitää pelata koko 90-minuuttia samalla intensiteetillä kun lohkovaiheen viimeisen ottelun toinen puoliaika, jota se hallitsi suvereenisti.

Klo 20.30 Norsunluurannikko-Algeria, Eurosport & Eurosport Player

Illan toisessa puolivälierissä vastakkain pelaavat ennakkoon ajatellen kaksi koko kisojen mahdollisesti suurinta ennakkosuosikkia. Norsunluurannikko voitti oman lohkonsa nappaamalla täydet kolme pistettä lohkon viimeisessä kamppailussa Kamerunia vastaan. Kaikki muut lohkon kamppailut päättyivät 1-1 tasapeleihin, joten Norsunluurannikko eteni lohkovoittajana pudotuspeleihin. Lohkovoitto ei välttämättä tyydytä joukkuetta täysin, sillä vastaan asettuu viime kesän MM-kisoissa iloisella pelillään ilahduttanut Algeria, joka jäi lopulta omassa alkulohkossaan toiseksi Ghanan napatessa keskinäisen ottelun lopputuloksen perusteella lohkovoiton. Kumpikaan joukkue ei ole vielä toistaiseksi vakuuttanut kisoissa, joten edessä on mielenkiintoinen ja ennakkoon varsin tasaväkinen mittelö.

Norsunluurannikko

Norsunluurannikko lähti näihin kisoihin ensimmäistä kertaa vuosiin ilman suurinta tähteään ja maan historian parasta yksittäistä pelaajaa Didier Drogbaa.  Maa tiedettiin kuitenkin etukäteen vaaralliseksi, vaikka Norsunluurannikon ”kultainen sukupolvi” alkaakin pikku hiljaa eläköityä maajoukkuepeleistä. Drogban maajoukkueuran loppumisesta huolimatta kasassa on nimekäs joukkue, jossa on useita tuttuja pelaajia Euroopan sarjoja seuraaville. Joukkueen puolustusta johtaa varakapteeni Kolo Toure, joka on pelannut viimeisen 13 vuoden aikana reippaasti yli 300 Valioliigaottelua Arsenalin, Manchester Cityn ja Liverpoolin riveissä. Puolustuslinjan mielenkiintoisin nimi taitaa kuitenkin olla nuori 22-vuotias oikea laitapuolustaja Serge Aurier, jonka perässä oli viime kesänä lähes kaikki Euroopan suurseurat. Mies päätyi lopulta lainasopimuksella PSG:n riveihin, jossa peliaikaa on siunaantunut vaihtelevasti.

Yaya Toure on ollut toistaiseksi turnauksessa laiska ja tyhmä ja saamaton. (Getty)

Yaya Toure on ollut toistaiseksi turnauksessa laiska ja tyhmä ja saamaton. (Getty)

Keskikentän herra ja hidalgo on neljänä peräkkäisenä vuotena Afrikan parhaaksi pelaajaksi valittu Yaya Toure, joka toimii samalla joukkueen kapteenina. Toure on tullut tunnetuksi ailahtelevana taiteilijasieluna, jota ei aina jaksa kiinnostaa puolustuspeli joukkueen menestyksen kannalta riittävästi. Toure esiintyikin turnauksen alkulohkovaiheessa sanalla sanoen laiskasti, eikä mies johtanut joukkuettaan ainakaan oman esimerkkinsä avulla. Keskikentän nimekkäin mies Touren lisäksi lienee Newcastlen kovaotteinen keskikenttäpelaaja Cheick Tiote, joka on ottanut tässäkin turnauksessa jo kaksi keltaista korttia.

Norsunluurannikko pelasi turnauksen ensimmäisessä pelissä 4-2-3-1 formaatiossa, mutta turnauksen edetessä päävalmentaja Hervé Renard on siirtynyt kolmen puolustajan linjaan ja oletettavasti joukkue esiintyy myös Algeriaa vastaan 3-4-3 muodostelmassa. Kyseinen formaatio soveltuu erinomaisesti varsinkin vikkeläkinttuiselle laiturille Max Gradelille, joka on tehnyt tässä turnauksessa kaksi Norsunluurannikon tekemästä kolmesta maalista.  Ongelmana on kuitenkin ollut se, ettei joukkueesta oikein löytynyt toista mitat täyttävää laituria Gervinhon hölmöiltyä itselleen kahden ottelun pelikiellon turnauksen ensimmäisessä ottelussa. Nyt panna on kuitenkin kärsitty ja Gervinho palannee totutulle paikalleen avauskokoonpanoon. Yksinäisenä kärkenä aloittanee vastikään Manchester Cityyn isolla siirtosummalla siirtynyt Wilfred Bony, jonka maalitili tässä turnauksessa on vielä avaamatta.

Algeria

Kovin odotuksin erinomaisesti menneiden MM-kisojen jälkeen kisoihin lähtenyt Algeria ei ole vielä vakuuttanut pelillisesti, vaikka se etenikin lohkokakkosena kahdeksan parhaan maan joukkoon. Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Algeria pelasi kuitenkin kisojen toistaiseksi parhaan ottelunsa kaatamalla Senegalin 2-0. Algerian epäonneksi toisessa ottelusa Ghana nousi sillasta 2-1 voittoon Etelä-Afrikasta ja näin ollen jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella nähdään ikään kuin kisojen moraalinen finaali kahden maanosan menestysmaan välillä.

Algeria lähtee mitä todennäköisemmin otteluun Norsunluurannikkoa vastaan tutulla 4-2-3-1 formaatiolla, jota päävalmentaja  Christian Gourcuff on suosinut koko kisojen aikana. Joukkueen ykkösmaalivahti on eurokentät taakseen täksi kaudeksi jättänyt Raïs M’Bolhi, joka torjuu tällä hetkellä ammatikseen palloja yhdysvaltain MLS-liigassa. Neljän miehen puolustuslinjan ehdoton johtaja on 29-vuotias Carl Medjani, joka on pelannut toistaiseksi kisojen jokaisessa ottelussa täydet minuutit. Rinnalleen hän saanee brittikentiltä ehkä parhaiten muistettavan Madjid Bougherran, joka on myös Algerian kapteeni tässä turnauksessa.

Yacine Brahimin pitää nostaa pelin tasoaan Norsunluurannikkoa vastaan. (Getty)

Yacine Brahimin pitää nostaa pelin tasoaan Norsunluurannikkoa vastaan. (Getty)

Algerian ehdoton vahvuus on keskikentällä, jonne sillä riittää erinäisiä vaihtoehtoja. Varmana avaajana voidaan pitää Tottenhamin erittäin lupaavaa 20-vuotiasta Nabil Bentalebia, joka teki Senegalia vastaan todella komean 2-0 maalin. Bentaleb saanee keskikentän pohjalle kaverikseen pitkään Italiassa pelanneen 22-vuotiaan Saphir Taïderin, joka kuuluu tällä kaudella Serie A:n keskikastin Sassuolon ehdottomiin avainpelaajiin. Algerian suurimmat starat ja näyttävimmät pelaajat löytyvät kuitenkin yläoksalta. Yacine Brahimi siirtyi täksi kaudeksi Portugalin suurseura Portoon, jossa mies on vallannut heti itselleen ison roolin vahvojen peliesitysten myötä. Isoa vastuuta nauttii myös äärimmäisen taitava Sofiane Feghouli, joka palloilee ammatikseen La Ligassa UCL-paikoista kovasti kamppailua käyvän Valencian riveissä. Kaksikko on kuitenkin esiintynyt toistaiseksi tämän turnauksen otteluissa odotuksiin nähden varsin vaisusti ja kummallakin riittää paljon parannettavaa ennen kisojen tähän asti tärkeintä yksittäistä ottelua. Joukkueen yksinäisen kärjen paikasta kamppailevat Portugalin liigassa kovia maalimääriä takova Islam Slimani sekä isokokoinen target-kärki Ishak Belfodil, jonka ruuti on ollut viime aikoina erittäin märkää seurajoukkue Parman riveissä.

Ottelun kulku

Algeria on ollut jopa hieman yllättäen turnauksen tähänastisissa otteluissa melko puhdas vastaiskujoukkue, ja se onkin hallinnut palloa vain hieman yli 47% ottelun peliajasta. Tätä voidaan pitää hieman yllättävänä, sillä sen materiaali mahdollistaisi myös hieman toisenlaisen pelitavan. Myöskään Norsunluurannikko ei ole ollut ihan yhtä aktiivinen joukkue kun ennen kisoja osattiin odottaa, mutta se on silti hallinnut jokaista pelaamaansa ottelua selkeästi.  Norsunluurannikko saa pelikiellostaan vapautuvan Gervinhon avaukseen ja yksi maailman juoksuvoimaisimmista laitapelaajista haluaa varmasti näyttää osaamistaan typerästä hölmöilystä aiheutuneen pelikieltonsa jälkeen. Norsut ovatkin hyökänneet kisoissa vahvasti nimenomaan laitojen kautta, mutta toisaalta Algerialla on erinomainen laitapakkikaksikko Aïssa Mandin ja Faouzi Ghoulamin muodossa. Omissa papereissani ottelu on lähtökohtaisesti melko tasainen, mutta kurinalaisempana joukkueena Algeria lienee kuitenkin pienoinen ennakkosuosikki. Norsunluurannikolla on kuitenkin vahva hyökkäyspää ja valtava määrä yksilötaitoa, joten myöskään oranssipaitojen jatkaminen neljän parhaan joukkoon ei olisi valtava yllätys.

Turnauksen välierät käynnistyvät tulevana keskiviikkona. Betsson tarjoaa kattavan määrän vedonlyöntikohteita kaikkiin kisojen otteluihin.