EM-futis: Ranska porskuttaa A-lohkossa – muuten kaikki auki

Isäntämaa Ranska kohtaa keskiviikon myöhäisottelussa pirteästi Sveitsiä vastaan pelanneen Albanian. Kisojen ensikertalainen pisti Sveitsin tiukalle, vaikka pelasi alivoimalla Lorik Canan lennettyä pihalle. Les Bleusia vastaan Albanian syke ei varmasti riitä mutta hyvä avausottelu antaa kyllä virtaa.

Jännitystä riittää

A-lohkon kakkossija on kaikkea muuta kuin selvä. Ranska oli vakuuttava Romaniaa vastaan, vaikka joutuikin hakemaan voittomaalia aina lähes viimeiselle minuutille. Ilman pilkkua Romania oli kuitenkin melko aseeton. Sveitsi ei näyttänyt kummoiselta avausottelussaan. Se antoi välillä Albanian hallita palloa mielin määrin, vaikka pelasi ylivoimalla. Aikaisessa vaiheessa tullut maali antoi sveitsiläisille tunteen helposta ottelusta. Etrit Berisha oli hyvä Albanian maalilla, mutta sveitsiläisten vedot tulivat usein aika sivusta eikä Lazion kakkosvahdin tarvinnut venyä aivan ilmiömäisiin torjuntoihin. Albanialla oli omat paikkansa ratkaista ottelu ja vain Yann Sommerin hyvät pelastukset sekä albanialaishyökkääjien käsittämättömät jäätymiset, pitivät lohkon kakkosuosikin voitossa kiinni.

Yltääkö ensikertalainen yllätykseen?

Ranskan jälkeen kellään lohkon maista ei ole vielä maaliero suojana, joten lohkon kakkos- tai kolmossija voi avautua jokaiselle. Tähän mennessä kisoissa ei ole nähty paljon maaleja, joten parhaat lohkokolmoset voivat tulla mistä lohkosta vaan.

Mikäli Albania onnistuu pitämään lukemat Ranskaa vastaan siedettävinä, voi joukkue saada todella kovan latauksen Romania-otteluun ja hoitaa sen. Albania osoitti avausottelussaan, että sen vastahyökkäykset ovat tehokkaita ja niillä pystyy horjuttamaan isompiaankin.

Sveitsi sai turvalliset ja ennen kaikkea pakolliset kolme pistettä ensimmäisestä ottelustaan ja on melko lähellä kakkossijaa, koska Ranskaa vastaan käkikellomaan esitykset eivät tule riittämään. Romaniaa vastaan paikat tulee käyttää paremmin hyväkseen kuin Albaniaa, koska niitä tulee paljon vähemmän. Haris Seferovic tuhlasi todella paljon paikkoja. Saa nähdä antaako valmentaja Vladimir Petkovic nuorelle hyökkääjälle Breel Embololle mahdollisuuden. Embolo väläytti vetoaan Albaniaa vastaan. Kierteinen kuti meni vähän oikealta ohi.

Romania ja Sveitsi ovat laskeneet molemmat, että tästä ottelusta on jaossa kolme pistettä. Romania pystyy ajamaan bussinsa aivan rangaistusalueen tienoille ja Sveitsillä tulee olemaan kova työ päästä läpi. Kovin montaa väläytystä ei nähtyä Albania ottelussa. Jos romanialaiset saavat pelattua Stefan Lichtsteinerin nousut pois yhtä tehokkaasti kuin Ansi Agolli, on Sveitsin hyökkäyspelistä paljon pois.

Ranska jatkaa varmoja otteita

Ranskan pystyi luomaan paljon maalipaikkoja ensimmäisessä ottelussaan. Se oli vaarallinen molemmilta laidoilta ja myös keskeltä. Olivier Giroud onnistui heti avausottelussaan maalinteossa ja se toi hyökkääjälle varmasti paljon itseluottamusta. Giroud oli jatkuvasti maalipaikoissa ja myös hyökkääjäpari Antoine Griezmann haki ahnaasti ensimmäistä osumaa. Isäntäjoukkue tulee myllyttämään hyökkäyksiä jatkuvasti kohti Albanian maalia. Jos se onnistuu heti alussa maalinteossa – ottelussa voi tulla rumat lukemat. Albania kyttää vastahyökkäyksiä ja pelaajat tietävät kokoajan, että maaliero pitää pysyä siedettävänä, jotta se voi haastaa Romanian ja yltää lohkossa mahdollisesti kolmanneksi.

Keskiviikon ottelut

  • 16:00 Venäjä-Slovakia
  • 19:00 Romania-Sveitsi
  • 22:00 Ranska-Albania

Kansikuva: Getty