EM-futis: Yllättävät pelaajat ovat astuneet parrasvaloihin: ”Dominoinut todella ihailtavalla tavalla”

EM-kisoissa on nähty monia loistavia suorituksia pelaajien osalta, mutta mukaan on mahtunut pettymyksiäkin. Faneille.comin toimittajat Kalle Tamminen, Janne Kainulainen ja Jesse Happonen perkaavat alkulohkojen mielenkiintoisimmat puheenaiheet yksilöiden osalta.

Kuka on ollut turnauksen toistaiseksi paras pelaaja?

KT: Kisat ovat olleet toistaiseksi puolustuspelaamisen juhlaa ja esimerkiksi Italian Leonardo Bonucci on dominoinut kokonaisvaltaisesti todella ihailtavalla tavalla. Yleensä suurimmat otsikot keräävät hyökkäyspään pelaajat, joista mielestäni esille nousee kaksi yksittäistä pelaajaa. Kotijoukkue Ranskan Dimitri Payet sai valmistautua kotikisoihin suuren mediahuomion ulkopuolelle, vaikka mies pelasi fantastisen kauden Valioliigan West Hamissa. Payet dominoi Ranskan liigaa parina edelliskautena, mutta suuren yleisön tietoisuuteen mies nousi debyyttikaudellaan Valioliigassa ja olikin yksi koko sarjan parhaita pelaajia. Loistava vire on jatkunut myös EM-kisoissa ja Payet johtaakin tällä hetkellä koko kisojen tehotilastoa. Payetin lisäksi haluaisin nostaa jalustalle Espanjan Andres Iniestan, joka elää tällä hetkellä eräänlaista pelillistä renessanssia hieman samaan tapaan kuin Italian Andrea Pirlo neljä vuotta sitten. Iniesta on ollut lohkovaiheen kahdessa ensimmäisessä ottelussa suorastaan fantastinen ollen samalla Espanjan ylivoimaisesti tärkein yksittäinen pelaaja.

JK: Kallen kanssa paljon samoilla linjoilla. Pelit ovat tähän mennessä olleet pitkälti kollektiivisen puolustuspelin juhlaa varsinkin altavastaajamailta. Tällöin useampi puolustaja on noussut Bonuccin ohella kirkkaaseen valoon, mutta en tahdo nostaa ketään yksilöä puolustuksesta jalustalle, koska joukkueet ovat pelanneet nimenomaan joukkueena loistavaa puolustuspeliä.

Bussi-taktiikat ovat nostaneet mielestäni esiin loistavia keskikenttäpelaajia, jotka pystyvät murtamaan vastustajien tiiviitä linjoja. Iniestan ja Payetin ohella nostaisin esiin Kroatian Luka Modricin, Sveitsin Granit Xhakan, Slovakian Marek Hamsikin  ja Saksan Toni Kroosin loistavat esitykset jalustalle.

JH: Luka Modric. Kroatialainen on ollut molemmissa pelaamissaan otteluissa maaginen. Mies uskaltaa tehdä vaikeitakin syöttöjä, eikä tyydy helppoihin alibisyöttöihin. Modricin ollessa kentällä Kroatia ei ole päästänyt maaliakaan ja on puolestaan tehnyt kolme. Yksi niistä oli keskikentän taikurin huikea volley Turkkia vastaan. Olisiko Tsekki-ottelun romahdusta nähty, jos Modricia ei olisi otettu vaihtoon 62. minuutilla? On valtava menetys Kroatialle, mikäli keskikentän taikurin turnaus on vaarassa huhutun loukkaantumisen takia.

Luka Modric on yksi Dinamo Zagrebista ulkomaille siirtyneistä pelaajista. (Getty)

Modricin turnaus on toistaiseksi ollut menestys. (Getty)

Turnauksen maalipörssiä johdetaan toistaiseksi kahdella osumalla. Kenen uskot kuittaavan maalipörssin voiton?

KT: Odotusten vastaisesti tämän kesän kisoista näyttää tulevan erityisen vähämaaliset, mikä tarkoittaa sitä, että maalikuninkuus tullaan todennäköisesti voittamaan melko pienellä maalimäärällä. Alvaro Morata tuntuu olevan Espanjan selkeä ykköskärki ja mies tekikin Turkkia vastaan kaksi komeaa maalia. Espanjan pelityyli takaa sen, että hyökkääjät saavat riittävän määrän maalipaikkoja, mistä johtuen veikkaisin tällä hetkellä Morataa koko kisojen maalikuninkaaksi. Cristiano Ronaldo on vielä toistaiseksi vedellyt kiikaritehoilla, mutta Portugalin kannalta lohdullista on se, että mies on päässyt kummassakin pelatussa alkulohko-ottelussa erinomaisiin maalipaikkoihin. Epä ronaldomaisesti maali ei ole vielä helähtänyt, mutta jos Portugali eetenee kisoissa pitkälle, voi Ronaldo vielä nousta yllättävänkin korkealla maalintekijätilastossa.

JK: Neljä vuotta sitten maalipörssin voitto meni kolmella osumalla, kun kuusi pelaajaa jakoi maalikuninkuuden. Tänä vuonna pörssivoitto menee todennäköisesti kolmella-neljällä osumalla, joten tällä hetkellä kahdessa maalissa olevat pelaajat ovat vahvoilla. Itse olen vahviten Moratan kannalla, koska Espanja menee omissa papereissa finaaliin asti. Toisena hevosena otan kaksi kertaa Irlannin reppuun osuneen Belgian Romelu Lukakun.

JH: Ennen kisoja veikkasin Espanjan Alvaro Morataa ja nyt kun hän on kahdesti osunut, niin en lähde hyvää hevosta vaihtamaan. Minulla on kutina, että paljon tuhlailustaan dissattu Cristiano Ronaldo tulee tekemään vielä neljä maalia, jolla ollaan kärkikahinoissa.

Keneltä olisit odottanut huomattavasti nähtyä enemmän?

KT: Monet mediat tekivät ennen lopputurnauksen alkua kotijoukkue Ranskan Paul Pogbasta koko kisojen epävirallisen kansikuvapojan. Pogba on ollut Juventuksessa parhaimmillaan loistava, mutta hän ei kuitenkaan ole aivan niin hyvä, kun moni taho antaa ymmärtää. Pogba on kuitenkin parhaimmillaan suorastaan dominoiva pelaaja ja Ranskan menestysmahdollisuudet kisoissa vaativat sen, että mies palaisi omalle huipputasolleen. Muista pelaajista esimerkiksi Raheem Sterling, Mario Götze ja Zlatan Ibrahmovic ovat olleet suorastaan surkeita. Varsinkin Sterlingille tilanne on vaikea, sillä miehestä on tehty Englannissa virallinen syntipukki ja esimerkiksi Walesia vastaan brittikannattajat vihelsivät ja buuasivat joka kerta kun nuori mies koski palloon.

JK: Ruotsin menestyminen perustuu pitkälti Zlatanin tehoihin ja hän on edelleen nollassa maalissa, vaikka jokunen paikka Malmön kasvatilla on ollut. Jos Ruotsi halajaa jatkopeleihin, on sen voitettava viimeisessä ottelussa Belgia ja tämä ei onnistu ilman Zlatanin maaleja. Lisäksi Englannin laitapelaajat Sterling ja Adam Lallana ovat olleet heikkoja yhdessä Kolmen Leijonan kärkipelaaja Harry Kanen kanssa. Myöskään Joe Hart ei ole vakuuttanut Englannin luukulla. Listaan voidaan lisätä vielä Turkin pelaajista Mehmet Topal, Oguzhan ÖzyakupSelcuk Inan, ja Sveitsin kärkipelaaja Haris Seferovic.

JH: David Alabalta ei ole nähty Unkari-pelin ensimmäisen viisiminuuttisen jälkeen mitään. Tuolloin hän pommitti pallon tolppaan, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Portugalia vastaan Itävallan ykköspelaaja joutui jopa penkille kesken hulinoiden. Toinen nimi tähän voisi olla Jannen mainitsema Kane. Kaksi peliä Englannin avauksessa, mutta hiljaista on ollut. Viime pelissä Walesia vastaan vaihtomiehet Jamie Vardy ja Daniel Sturridge ratkaisivat pelin, joten saa nähdä kutsuuko Kanea nyt penkkikomennus kuumien hyökkääjien tieltä.

Harry Kanen ruuti on ollut toistaiseksi märkää. Kuva: Getty

Harry Kanen ruuti on ollut toistaiseksi märkää. (Getty)

Kenen uskot erityisesti nostavan tasoaan turnauksen edetessä?

KT: Kovat maat ovat kovia, mutta yleensä myös kovat pelaajat nostavan pelaamisensa tasoa pelien koventuessa. Jo mainitulta Cristiano Ronaldolta vaaditaan nähtyä parempaa enkä usko hetkeäkään siihen, etteikö mies pystyisi jatkossa nähtyä parempaan. Puolan supertähti Robert Lewandowski on myös toistaiseksi vaellellut varjojen mailla. Mies on tottunut tekemään maaleja, mutta Puolen pelitapa ei ole vielä toistaiseksi mahdollistanut samanlaista dominointia kun Lewalta on totuttu näkemään Bundesliigassa. 27-vuotias hyökkääjä on kuitenkin yksi maailman parhaista ja monipuolisimmista viimeistelijöistä ja uskon hänen nostavan tasoaan Puolan lopuissa otteluissa.

JK: Eiköhän Ronaldo lämpene ja heiluta vielä verkkoja maalleen. Lisäksi Sveitsin kärkipelaajaksi todennäköisesti nouseva Breel Embolo nostaa Sveitsin hyökkäyksen tasoa. 56 minuuttia kisoissa pelannut Embolo ei ole ehtinyt flopata, joten varsinaisesti kyseessä ei ole tasoaan nostava pelaaja, mutta hänen myötään juustomaan taso nousee.

JH: Thomas Müller palaa vielä tasolleen ja johtaa Saksan ainakin välieriin. Se on se, mitä mieheltä odotetaan ja sen hän tulee tekemään. Pari ruskeaa maalia odottaa vain syntymistään para-aikaa. Todennäköisesti syttyy ilmiliekkeihin, kun tosipelit alkavat.

Ennen turnausta puhuttiin paljon nuorista pelaajista. Ketkä nuorisokaartista ovat toistaiseksi tehneet suurimman vaikutuksen?

KT: Rehellisesti sanoen vielä toistaiseksi yksikään nuori pelaaja ei ole erityisesti osunut omiin silmiini. Ennakkoon hehkutettiin paljon Breed Embolon, Renato Sanchesin, Kingsley Comanin ja Anthony Martialin tapaisia pelaajia, mutta jokaisen vastuu turnauksessa on ainakin toistaiseksi jäänyt hyvin pieneksi. Kisojen toistaiseksi parhaat nuoret pelaajat ovatkin olleet hieman yllättäviä nimiä. Ruotsin Victor Lindelöf ei ole vielä monelle tuttu pelaaja, mutta hän on hyvin todennäköisesti rakkaan naapurimaamme seuraava suurpelaaja. 21-vuotias toppari nousi sensaatiomaisesti viime kaudella Benfican avaukseen ja nuori mies tuntuu betonoineen paikkansa myös Ruotsin avauskokoonpanossa. Englannin Dele Alli on pelannut myös kelvollisesti Englannin keskikentällä, joskaan mies ei ole vielä ollut aivan yhtä loistelias kun seurajoukkueessaan Tottenhamissa. Albanian oikealle laitapuolustaja Elsen Hysajlle on myös helppo ennustaa hienoa uraa. 22-vuotias pelaaja on kuulunut jo useamman vuoden ajan Serie A:n parhaiden laitapuolustajien joukkoon ja nyt mies teki lopullisen läpimurtonsa myös maajoukkuepeleissä.

JK: Nuorisokaarti on selvästikin vasta totutellut turnauksen isoihin värivaloihin. Portugalin keskikentällä 22 -vuotias André Gomes on ollut itselle uusi positiivinen yllätys. Valenciaa seuratasolla edustava pelaaja on tarjoillut pelikavereilleen maalipaikkoja ansiokkaasti ja hänestä kuultaneen vielä. Lisäksi Saksan vasemmalla laidalla operoiva Julian Draxler alkaa vihdoin lunastaa hänelle asetettuja lupauksia. Vaikka tähtiloistoa Draxlerilta ei ole nähty, on hän ollut erittäin hyvä varsinkin 1vs1 haastoissa laidalla ja tätä kautta hän pystyy jatkossakin rakentelemaan maalipaikkoja joukkueelleen hyökkäyskolmanneksella.

JH: Äkkiseltään vastausta miettiessä pää lyö todellakin tyhjää. Kukaan ei ole niin säväyttänyt, että mieleen olisi jäänyt. Pienen nuorten pelaajien kertaamisen jälkeen nostan tähän Ranskan 19-vuotiaan Kingsley Comanin. Nuorukainen on ollut todella energinen kentällä ja pystynyt haastamaan hyvin vastustajia. Pelaa todennäköisesti jokaisessa Ranskan ottelussa päästessään viimeistään vaihdosta aina kentälle.

Kansikuva: Getty