EM-futis: Jatkaako Portugali muuntautumistaan? – ”Kokeneen päävalmentajan taidonnäyte”

EM-kisojen puolivälierät käynnistyvät tänään, kun Puola ja Portugali tavoittelevat paikkaa välierissä. Faneille.comin jalkapallotoimittajat Jesse Happonen, Eemeli Kosonen ja Roope Liimatainen käyvät läpi illan kuumimpia kysymyksiä.

Betsson on vahvasti mukana EM-kisoissa ja tämänkin illan otteluun listoilla on 88 kohdetta. Tekemällä ensimmäisen talletuksen ja lyömällä vetoa 50 euron edestä saat vapaavalintaisen virallisen pelipaidan Unisportstoren valikoimasta. Kampanja on voimassa kesäkuun loppuun Pääset mukaan tästä.

Puola teki karsinnoissa eniten maaleja ja päästi kisoihin selvinneistä joukkueista toiseksi eniten. Ranskassa se on kuitenkin tehnyt vain kolme maalia ja päästänyt yhden. Jatkuuko sama trendi torstainakin?

JH: Sama trendi jatkuu. 0-0 ei olisi todellakaan yllätystulos. Karsintojen maalimäärää vääristää suuresti 15 maalia lilliputti Gibraltaria vastaan.

EK: Puolan karsinnoissa tosiaan hämää, kun joukkue teki lohkon jumboja Gibraltaria ja Georgiaa vastaan neljässä ottelussa yhteensä 23 maalia. Lopuissa kuudessa ottelussa maaleja syntyi kymmenen, joten tahti ei ollut mitenkään erityinen. Puola pelasi esimerkiksi Skotlannin kanssa kahdesti tasan sekä kertaalleen Irlannin kanssa.

Puolalla on iskukykyinen hyökkäyskalusto Robert Lewandowskin johdolla, ja onkin melkoinen saavutus että joukkue on puolivälierissä ilman supertähtensä maaleja. Toistaiseksi vastustajat ovat onnistuneet minimoimaan Bayern-tähden tilan ja hänet on tehty täysin aseettomaksi. Lewandowski voi myös hieman vilkaista peiliin, sillä neljässä ottelussa kaksi laukausta maalia kohti on heikko saldo kenelle tahansa hyökkääjälle.

RL: Siinä missä Lewandowski on jäänyt vähille maalipaikoille, on kärkipari Arkadiusz Milik löytänyt itsensä monesti hyviltä tonteilta. Vaikka Ajax-hyökkääjä onnistui alkulohkossa kertaalleen maalinteossa, voidaan hänen ruudin sanoa olleen todella märkää. Nihkeästä viimeistelytehokkuudesta huolimatta Lewandowski ja Milik ovat loistavia maalintekijöitä ja maalihanat voivat aueta milloin hyvänsä. Portugalin puolustus saa olla tarkkana, jotta nykyinen vähämaalinen trendi jatkuu.

Robert Lewandowski oli EM-karsintojen paras maalintekijä 13 osuman myötä, mutta EM-viheriöillä ruuti on ollut toistaiseksi märkää. Kuva: Getty

Robert Lewandowski oli karsintojen paras maalintekijä 13 osuman myötä, mutta EM-viheriöillä ruuti on ollut toistaiseksi märkää. (Getty)

Portugali on esiintynyt kisoissa vaihtelevasti. Alkulohkossa joukkue loi paljon maalipaikkoja, mutta ilman toivottua tulosta. Neljännesvälierässä Kroatiaa vastaan lusitaanit vastaavasti puolustivat todella kurinalaisesti. Minkälainen Portugali nähdään Puolaa vastaan?

JH: Uskon kurinalaisuuden jatkuvan. Portugali ei edes halua ottaa kuskin paikkaa, vaan kyttää vastahyökkäyksiä. On mahdollista, että Portugali etenee jopa finaaleihin asti ilman ensimmäistäkään varsinaisen peliajan voittoa. Jos Portugali siirtyy johtoon, niin joukkue lyö kaikki liinat kiinni. Se on varma. Näiden kisojen Portugali on yllättävän puolustusvoittoinen, sillä pelaajista Cristiano Ronaldo on ainoa joka jää kärkylle.

EK: Portugali on todellinen kameleontti, sillä niin valtava ero joukkueen pelissä oli alkulohkossa ja pudotuspeleissä. Kroatiaa vastaan nähty kollektiivinen puolustustyöskentely oli kokeneen päävalmentajan Fernando Santosin todellinen taidonnäyte ja viheriöllä nähtiin varsin epätyypillinen Portugali. Uskon joukkueen jatkavan samalla linjalla myös torstaina. Ronaldon ja Nanin johdolla lusitaanit osaavat haistaa tilaisuutensa ja iskeä todella terävästi vastaan, kuten neljännesvälierissä nähtiin Portugalin iskettyä välittömästi Kroatian pakan hieman auettua. Koko tilanne lähti Ronaldon pallonriistosta omassa päässä ja silmän räpäystä myöhemmin pallo oli jo Kroatian maalissa. Näiden kanssa Puola saa olla tarkkana.

RL: Portugalin heikkojen alkulohkon suoritusten ei pidä antaa hämätä liikaa jatkopelien kannalta. Joukkue osoitti Kroatiaa vastaan kykynsä puolustaa tiiviisti ja lopuksi nähtiin oppikirjamainen suoritus vastaiskun toteuttamisesta. Jessen ja Eemelin tavoin myös minä uskon lusitaanien lähtevän hyvinkin samalla kaavalla myös Puolan kaatoon.

Cristiano Ronaldo ja Robert Lewandowski ovat joukkueidensa suurimmat tähdet, mutta kenen muiden otteita viheriöllä kannattaa seurata?

JH: Puolalta kannattaa jatkaa Lewandowskin kärkipari Milikin seuraamista. Nuorukainen on ollut kisoissa maan selkeä ykköshyökkääjä, kun Lewan padit ovat jääneet piippuun. Maalintekoyrityksetkin siitä antavat osviittaa. Milikin lukema 15 yritystä Lewan kahdeksaa vastaan. Puolan paras maalintekijä on kokenut Jakub Blaszczykowski kahdella maalillaan. Hänen laitanousujaan on ilo katsella ja Portugalin puolustuslinja saakin olla varpaillaan miehen kanssa.

Portugalilta seurantaan laitetaan laituri Ricardo Quaresma. Mies on ollu pirteä vaihtopelaaja joka kerta kentälle tullessaan. Kahdessa viime pelissä hän on ollut tuloksellisestikin ratkaisevassa roolissa syötettyään Unkaria vastaan Ronaldon puskumaalin ja neljännesvälieränhän mies ratkaisi. Tulee todennäköisesti jälleen vaihdosta sisään, jolloin pääsee pelaamaan vastustajan väsyneitä pakkeja vastaan.

EK: Jessen mainitsema Milik on ehdottomasti seuraamisen arvoinen pelaaja, vaikkakin hyökkääjä on tuhlaillut luvattoman paljon paikkoja. Monet yrityksistä ovat päätyneet stadion yläkatsomoihin eikä pallo ole suuntautunut lähellekään maalikehikkoa. Portugalilta kannattaa ottaa seurantaan huippulupaus Renato Sanches. Alkulohkossa 18-vuotias huippulupaus näytti vielä hieman vierastavan arvokisojen kirkkaita valoja, mikä purkautui hermostuneisuutena ja helppoina menetyksinä. Kroatiaa vastaan Benfican kasvatti kuitenkin näytti, miksi Bayern maksoi hänestä juuri 35 miljoonaa euroa. Sanches oli vahvasti mukana joukkueensa maalissa ja raatoi vasemmalla laidalla pirteästi tultuaan vauhdosta kentälle toisen puoliajan alussa. Oli ehdottomasti yksi ottelun hahmoista.

RL: Puolan tiiviistä puolustuslinjasta nostan esiin toppari Kamil Glikin, joka on pelannut toistaiseksi erinomaiset kisat ja johtanut joukkueensa takarivejä hienosti. Nyt Glik pääseekin kovaan testiin, kun vastaan asettuu kisojen suurin tähti, Ronaldo. Myös Portugalilta on nostettava toppari jalustalle, sillä hienon kevään seurajoukkueessaan pelannut Pepe on onnistunut kisoissa erittäin hyvin. Etenkin Kroatiaa vastaan Real Madridin luottomies oli täysin tehtäviensä tasalla, eikä turhia sikalujakaan nähty. Myös hyviä kisoja pelaava Nani kannattaa ottaa seurantaan, Fenerbahce-laiturin syöttö Kroatiaa vastaan tehdyssä voittomaalissa oli silkkaa taidetta.

Renato Sanchesista maksettu siirtokorvaus oli Portugalin pääsarjan suurin portugalilaisesta pelaajasta maksettu summa. Kuva: Getty

Renato Sanchesista maksettu siirtokorvaus oli Portugalin pääsarjan historian suurin portugalilaisesta pelaajasta maksettu summa. (Getty)

Mihin ottelu tulee ratkeamaan?

JH: Kamppailu ratkeaa tehokkuuteen: kumpi pystyy käyttämään harvat maalipaikkansa tehokkaammin? Tässä katseet kohdistuu juurikin Lewaan ja Ronaldoon. Joukkueet odottavat heiltä tehoja. Maalivahtipelin merkitystä ei tietenkään voi myöskään ylikorostaa. Tässä Puolalla on nähdyn perusteella jopa pienoinen etu.

EK: Kumman pakka pysyy tiiviimpänä? Molemmilta löytyy kliinisesti viimeisteliviä pelaajia hyökkäyspäistä. Kroatian pakka aukesi kertaalleen ja Portugali hyödynsi tilaisuutensa välittömästi. Toistaiseksi molemmat joukkueet ovat pelanneet varsin ehjän turnauksen ilman heikompia jaksoja. Torstaina kummallakaan ei ole varaa edes yksittäisiin heikkoihin hetkiin, tai muuten turnaus voi tulla päätökseen.

RL: Odotan ottelusta todella tiukkaa ja siksi todella pienet marginaalit voivat kääntää voiton suuntaan tai toiseen. Vaikea arvioida mikä yksittäinen asia lopulta ratkaisun aiheuttaa, mutta se voi hyvinkin olla jonkun tähtipelaajan huikea yksilösuoritus tai vastaavasti jonkun räikeä henkilökohtainen virhe. Valmentajien taktinen osaaminen tulee myös nousemaan arvoonsa tässä ottelussa.

Kumman uskot etenevän välieriin?

JH: Portugali jatkaa. Peli menee ylitöiksi eli vähintään jatkoajalle. Ronaldon yksilösuoritus voi ratkaista pelin. Maalinälkä on miehellä niin kova ennätysjahdissa.

EK: Tässä otteluparissa on mielestäni kaksi vaihtoehtoa. Joko tilanne pysyy pitkään maalittomana ja ratkaisua joudutaan hakemaan jatkoajalta. Mikäli jompi kumpi onnistuisi iskemään nopean avausmaalin, niin Marseillessa saatetaan nähdä todellinen maalintekokilpailu Portugali-Unkari -ottelun tapaan. Uskon kuitenkin enemmän ensimmäiseen vaihtoehtoon ja toisintoon Portugalin edellisestä pelistä. Lusitaanit jatkavat Ronaldon maalilla matkaansa välieriin numeroin 1-0.

RL: Todella tasainen parivaljakko kyseessä, mutta jostain syystä myös meikäläisen vaakakuppi kallistuu lusitaanien suuntaan. Kumpikaan joukkue ei kokonaisuudessaan ole vakuuttanut, mutta Portugalin voitto Kroatiasta oli yksittäisenä suorituksena vahva ja ehkä siksi luotan tällä kertaa heihin.

Puola-Portugali alkaa kello 22:00.

Kansikuva: Getty