EM-kisat: Kroatialta välittömästi vakuuttava myrskyvaroitus

Monet pitävät Kroatiaa kisojen mahdollisena mustana hevosena. Joukkue osoitti kuitenkin viimeistään eilen kuuluvansa siihen joukkoon, jolta odotetaan menestystä.

Kroatia on ollut itsenäistymisensä jälkeen vakiovieras arvokisoissa, mutta toistaiseksi menestys on karttanut joukkuetta varsinkin EM-kisoissa. MM-kisoissa paras saavutus on maan historian ensimmäisissä kisoissa saavutettu kolmas sija vuodelta 1998. EM-kisoissa sen sijaan turnaus on aina päättynyt tappioon ja paras saavutus on kahdeksan vuoden takainen viides sija.

Nyt Kroatiaa kohtaan on kuitenkin kovat odotukset. Viime syyskuussa valmennusvastuun ottaneella Ante Cacicilla on käytettävissään todella laadukas nippu. Joukkueen tärkeimmät pelaajat, keskikentän maestrointa toimivat Luka Modric ja Ivan Rakitic mahtuisivat todennäköisesti lähes minkä tahansa kisajoukkueen avaukseen. Modric antoikin eilen viitteitä taidoistaan viimeistelemällä todella upean osuman vaikeasta pallosta kaukolaukauksella.

Ottelu Turkkia vastaan oli kokonaisuutena vahva hauiksen näyttö kroateilta. Joukkue sai FIFA:n rankingin sijaa 18. miehittävän Turkin näyttämään todella vaisulta. Kroatia vyörytti laitojen kautta hyökkäyksiä toisensa perään ja lukuisista mainioista keskityksistä olisi parempana päivänä syntynyt selvemmätkin lukemat.

Kroatian suurimmat vahvuudet löytyvätkin hyökkäyspääästä. Loistavan keskikentän lisäksi hyökkäyksestä löytyy terävänä viimeistelijänä tunnettu Mario Mandzukic, jolle Darijo Srnan ja kumppaneiden kelpaa heitellä keskityksiä laidalta. Menestyksen kannalta yksi iso kysymysmerkki onkin topparipari, varsinkin kun Liverpoolia edustava Dejan Lovren jätettiin kiukuttelujen myötä kisakoneesta pois. Vedran Corluka ja Domagoj Vida selvisivät kuitenkin kisadebyytistä puhtain paperein.

Kroatia arvottiin kisojen kuolemanlohkoksikin nimettyyn D-lohkoon yhdessä Espanjan, Turkin ja Tshekin kanssa. Voitto lähtökohtaisesti pahimmasta kilpakumppanista oli mainio alku turnaukselle, mutta haasteitakin riittää.

Kroatian pelityyli on todella kuluttava. Joukkueen kaikki pelaajat tekevät hurjan määrän töitä ja aktiivisen pelitavan myötä kevyemmät jaksot pelissä jäävät minimiin. Kovan alkulohkon myötä Kroatia joutuu laittamaan jokaisessa ottelussa kaiken likoon, mikä lisää rasitusta entisestään.

Laadukkaan avauksen jälkeen taso laskee vaihtomiehiin siirryttäessä. Kroatian penkiltä löytyy enemmän nuoria lupauksia kuin kokeneita pelin rauhottajia. Eilisen kisa-avauksen yhdeksästä vaihtomiehestä ainoastaan Gordon Schildenfeld sekä Nikolai Kalinic ovat yli 24-vuotiaita. Toki esimerkiksi Real Madridissa pelaava Mateo Kovacic on laadukas pelimies, mutta niin suureen rotaatioon tai variaatioihin Kroatialla ei ole varaa kuin joillakin muilla huippumailla.

Kroatia selvisi hankalasta kisa-avauksestaan kunnialla ja joukkue taistelee Espanjan kanssa lohkovoitosta. Lohkoykkösen asema olisi tärkeä jatkoa ajatellen, sillä D-lohkon kakkonen saa pudotuspeleissä vastaansa E-lohkon voittajan, joka on joku nelikosta Italia, Belgia, Ruotsi sekä Irlanti. Lohkovoittaja saa sen sijaan vastaansa yhden jatkoon päässeistä lohkokolmosista. Toki mestarin on voitettava kaikki ottelut ja siihen Kroatialla on näissä kisoissa kaikki saumat.

Kansikuva: Getty