Tiistain TV-pelinä Schalke-Chelsea

Tiistain Mestarien liigan YLEn tv-otteluna nähdään Schalken ja Chelsean lohkon G kärkikamppailu. Kesken kauden gelsenkircheniläisten peräsimeen hypännyt Roberto Di Matteo kohtaa siis vanhan seuransa nykyisellä kotikentällään. Voitolla lontoolaiset varmistaisivat lohkon ykköspaikan, mutta tappiolla lohkon jatkoon menijät ratkeaisivat vasta viimeisellä kierroksella.

Schalke

Vuonna 1997 Eurooppa liigan voittaneet saksalaiset aloittivat kauden ailahdellen ja seura potki lokakuussa manageri Jens Kellerin pihalle joukkueen oltua Bundesliigassa sijalla 11. Lisäksi joukkue oli pudonnut Saksan cupista, joten kurssi oli käännettävä. Pienoisen kohun saattelemana gelsenkircheniläisten peräsimeen valittiin lopulta Chelseassa viimeksi kaksi kautta sitten valmentanut italialainen Roberto Di Matteo. Di Matteo ei ole vielä voittanut vaativia Schalke-kannattajia puolelleen, koska hän on peluuttanut fanien mielestä joukkuetta liian puolustusvoittoisella taktiikalla.

Pikku hiljaa seitsenkertaisen Saksan mestarin kone on lähtenyt käyntiin, ja joukkue on tällä hetkellä Bundesliigassa sijalla 7. kuusi pistettä perässä kakkosena majailevasta Wolfsburgista. Schalke kaatoi viikonloppuna kotonaan juuri Wolfsburgin 3-2 vahvan ensimmäisen puoliajan ansiosta. Mestarien liigassa joukkue on yhdellä voitolla ja kahdella tasurilla lohkossaan sijalla 2.  – kolme pistettä Chelseaa perässä ja pisteen takana vaanivaa Sportingia edellä.

Di Matteo luottaa 4-2-3-1 taktiikkaan, jossa Schalke-ikoni Klaas-Jan Hutelaar viilettään yksinäisenä piikissä. Huntelaar pystyy edelleen ratkomaan tarvittaessa otteluita, vaikka hän olisi pitkään pimennossa. Tällä kaudella 14 otteluun on syntynyt yhteensä seitsemän maalia, kun otetaan huomioon kaikki kilpailut – Mestarien liigassa osumia on syntynyt neljään otteluun peräti kolme. Joukkueen ykkösnimi tällä kaudella on ollut hieman yllättäen Kamerunin pikakiituri Eric Choupo-Moting, joka pystyy pelaamaan hyökkäyksessä lähes paikkaa kuin paikkaa. Bundesliigassa Choupo-Moting on osunut kauden 12 pelissä viidesti ja syöttänyt kaksi maalia. Kamerunilainen on Schalken ainoa pelaaja yhdessä maalivahti Ralf Fährmanin kanssa, joka on avannut jokaisessa joukkueen tämän kauden Bundesliiga-ottelussa.

Chelsea

Lontoolaiset porskuttavat vahvasti kotimaassa sekä Euroopan kentillä. Se ei ole hävinnyt koko kaudella vielä yhtään 18:sta pelaamastaan ottelustaan, kun mukaan lasketaan kaikki kilpailut. Manageri Jose Mourinho on osoittanut jälleen suuruutensa loistavana taktikkona, kun joukkue pystyy mukautumaan aina tarvittaessa vastustajan pelityylin mukaan.

Kesän superhankinnat espanjalaiset Cesc Fabregas ja Diego Costa ovat tuoneet tarvittavan lisän joukkueen tämän hetkisen menestyksen taustalle. Alkukaudesta hieman peliään vielä hakenut vasen laitalinkki Eden Hazard on löytänyt jälleen rytminsä hyökkäyskolmanneksella ja näin ollen joukkue ei ole enää niin paljon Diego Costan ja Fabregasin tehojen varassa. Puolustuspäässä topparit Gahill-Terry hoitavat oman leiviskänsä miehekkäästi ja laitapakit Ivanovic ja Azpilicueta ovat loistavia pelaajia molempiin suuntiin. Unohtaa ei voi myöskään vähälle huomiolle jäänyttä keskikentän pohjapelaaja Nemanja Maticia, joka on omalla tontillaan puolustuksen suojaavana pelaajana tällä hetkellä Euroopan parhaimmistoa.

Jose luottaa omassa pelisapluunassaan myös 4-2-3-1 muodostelmaan, jossa alemmalla keskikentällä aloittavat Matic ja Fabregas. Fabregasilla on pitkälti vapaa rooli ja Matic keskittyy puolustusvelvoitteisiin. Vieraskentällä lontoolaisilta on nähty Maticin parina myös alakertaan Fabregasia enemmän töitä tekevä Ramires, jolloin Fabregas nousee Oscarin paikalle ylemmälle keskikentälle. Joukkue hyökkää pitkälti joko Fabregasin kautta keskeltä tai vasemmalta Hazardin voimin.

Ottelun kulku

Kauden ensimmäinen kohtaaminen Mestarien liigassa Stamford Bridgellä päättyi 1-1 tasapeliin, kun herra Huntelaar takasi vieraspisteen Schalkelle toisen puoliajan maalillaan. Schalkella on kotonaan täydet mahdollisuudet voittoon, eikä mielestäni se olisi mitenkään suuri pommi. Joukkueelta löytyy hyökkäyspäähän todella vahva kalusto Huntelaarin, Choupo-Motingin ja nuoren tulevan tähden Max Meyerin johdolla. Lisäksi yksi vaihtoehto hyökkäyspäähän on vielä Bundesliigassa tehoitta viilettävä Sidney Sam. Valitettavaa joukkueen kannalta on, että joukkueen tähtipelaajat Julian Draxler ja Jefferson Farfan ovat olleet jo pitkään sairastuvalla ja molempien paluu pelikentille tapahtuu vasta ensi vuoden puolella. Choupo-Moting on kuitenkin paikannut tehoillaan näitä miehiä ja samaa odotetaan nyt myös Samilta. Joukkueen suurin kysymysmerkki on hitaanlainen puolustus. Miten he saavat kuriin vikkelät Chelsean pelurit?

Chelsea haluaa pelata vieraissa enemmän vastahyökkäysten kautta. Joukkue on hallinnut tämän kauden kotiotteluissaan palloa 58 %:sesti, mutta vieraissa vastaava luku on 51 %:a. Mourinho ei parkkeeraa bussia, mutta keskittyy tilkitsemään vieraissa ensin oman pään ja tämän jälkeen vasta mietitään hyökkäyspeliä. Fiksua, koska tämän hetkinen Chelsean hyökkäyskalusto kyllä iskee ne tarvittavat maalit, jos oma pää pysyy puhtaana.

Jos ottelun lopputulosta pitäisi veikata, löisin lapulle vähämaalisen tasapelin. Lapulle:

Schalke +1 2,01

Alle 2,5 maalia 1,97

Tasapeli + alle 2,5 maalia 4,90

Kertoimet tarjoaa Betsson

Otteluu on nähtävissä YLE:n kakkoskanavalla tiistaina klo 21.35 alkaen.

Mahdolliset avauskokoonpanot:

schche