Eurooppa-liigan neljännesvälierät – kovia taistelupareja ja isoja ennakkosuosikkeja

Euroopan seurajoukkueturnauksien toiseksi kirkkain kruunu, Eurooppa-liiga palaa ohjelmstoon torstain neljännesvälierillä. Mukana on isoja jättejä Euroopan suursarjoista, jotka ovat olleet alusta saakka suurimpia mestarisuosikkeja, mutta myös paljon pienempiä yllättäjiä. Kovin edustus on tällä hetkellä Belgialla, jonka pääsarjan joukkueista peräti kolme on raivannut tiensä 16 parhaan joukkoon. Arpa toi yhteen pari todella mielenkiintoista ja kovaa parivaljakkoa, kuin myös ennalta epätasaisempiakin pareja. Tässä ennakkomme torstain kahdeksasta ottelusta.

APOEL vs. Anderlecht, klo 20.00

Kyproksen ylpeys, Apoel on tuttu näky eurokentillä. Kolmena edellisenä kautena nicosialaisten taival on päättynyt Eurooppa-liigan tai Mestarien liigan lohkovaiheeseen, mutta nyt joukkue porskuttaa mukana jatkopeleissä. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Apoel pudotti sensaatiomaisesti espanjalaisen Athletic Bilbaon.

Myös Anderlecht on kokenut eurokävijä, jolle myös Mestarien liiga on tullut viime vuosina tutuksi. Tällä kertaa belgialaisten urakka alkoi Eurooppa-liigan alkulohkoista, jossa St. Etienne korjasi lohkovoiton, mutta Anderlecht ylsi toisena jatkoon, jättäen taaksensa Bundesliigasta tutun Mainzin. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui värikkäiden vaiheiden jälkeen Zenith, yhteismaalein 3–3 ja vierasmaalien 1–0.

Molemmat tämän otteluparin joukkueet selvisivät altavastaajan asemasta tälle kierrokselle ja ovat ennakkoon hyvin tasaväkiset vastustajat toisilleen. Anderlechtia voi pitää hienoisena ennakkosuosikkina jatkamaan puolivälieriin, mutta ainakin Apoelin isännöimässä ensimmäisessä osaottelussa puntit ovat todella tasan.

Anderlechtin pelaajista kannattaa ottaa seurantaan ehdottomasti keskikentän Youri Tielemans, jota on jo pitkään viety Euroopan isompiin seuroihin. Belgialainen on ampunut keskikentän keskustasta jo 17 maalia tälle kaudella ja tarjoillut sivussa myös 10 maalisyöttöä. Apoelin vaarallisin pelaaja on ehdottomasti 23-vuotias kärki Pieros Sotiriou, joka paukuttaa Kyproksen pääsarjassa häkkejä melkein maali per peli tahdilla ja on Eurooppa-liigassakin osunut kolmesti.

FC Kööpenhamina vs. Ajax, klo 20.00

FC Kööpenhamina on viimeinen pohjoismaalainen joukkue tämän vuoden europeleissä. Joukkue on läpi kauden dominoinut Tanskan pääsarjaa ja on ennen kahta viimeistä kierrosta jo 12 pisteen karkumatkalla Teemu Pukin Bröndbystä. Eurooppa-liigan jatkopeleihin tie kulki Mestarien liigan lohkovaiheen kautta, jossa tanskalaiset sijoittuivat kolmanneksi Leicesterin ja Porton taakse. Eurooppa-liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui Ludogorets.

Suomalaisille tuttu Ajax ei ole niittänyt menestystä viime vuosina. 33 kertainen Hollannin mestari voitti 2010-luvun neljä ensimmäistä mestaruutta, mutta sen jälkeen PSV oli vahvempi kaksi vuotta putkeen ja nyt pokaali on kovaa vauhtia matkaamassa Feyenoordille. Myös eurokentillä on mennyt heikosti, sillä amsterdamilaisia ei ole nähty edes Eurooppa-liigan kahdeksan parhaan joukossa tällä vuosikymmenellä. Nyt Ajaxilla olisi siihen oiva mahdollisuus.

Ottelupari on hyvin tasainen. Kumpikin on omassa kotiottelussaan ennakkosuosikki ja Ajax hiuksen hienosti suurempi suosikki jatkamaan kahdeksan parhaan joukkoon. Ajax tykkää hallita palloa ja kontrolloida pelitapahtumia sen myötä, kun taas Kööpenhamina mielellään luovuttaa pelivälineen vastustajalle ja hakee ratkaisua nopeilla iskuilla. Ludogoretsiakin vastaan Köpiksen pallonhallintaprosentti oli kotikentällä vain 39 ja vieraissa 40, mutta jatkopaikka irtosi siitä huolimatta komeasti.

Ajaxilta seurantaan kannattaa ottaa vasta 19-vuotias hyökkääjälupaus Kasper Dolberg, joka on joukkueensa toiseksi paras maalintekijä Eredivisiessä tekemällään 11 maalilla. Tanskalainen on myös väläytellyt osaamistaan eurokentillä ja on paukuttanut kaksi kihausta Eurooppa-liigassa. Kuinka nuorukainen pärjää maamiehiään vastaan? Köpiksen keskikentältä löytyvä Thomas Delaney on tärkeä osa joukkueen pelinrakentelua ja rytmittämistä, hänen tekemisensä on avainasemassa menestyksen kannalta.

Ajax osui Legiaa vastaan kerran, se riitti jatkoon. Kuva: Getty Images

FK Rostov vs. Manchester United, klo 20.00

Rostov ei ole Venäjän nimekkäimpiä seuroja, mutta joukkue on tehnyt hyvää työtä parin viime kauden aikana. CSKA ja Zenith ovat jo ulkona europeleistä, mutta Rostov on edelleen mukana ja taistelee nyt suurta ja mahtavaa Manchester Unitedia vastaan. Venäjän liigassa joukkue on viidentenä, eikä korkeammatkaan sijoitukset ole vielä karanneet. Rostov kaatoi Eurooppa-liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Sparta Prahan tylysti yhteismaalein 5–1.

Manchester United taistelee paikasta ensi kauden Mestarien liigaan sekä Valioliigassa, että myös Eurooppa-liigassa. Valioliigan taistelu neljän parhaan joukkoon on todella tiivis ja haastava, joten ei Punaiset paholaiset ottavat varmasti europelit tosissaan, siltä varalta ettei rahkeet kotimaan kentillä riitä. Jose Mourinhon joukot ovatkin ehdottomasti suurin suosikki tämän turnauksen voittajaksi. Edellisellä kierroksella se ruhjoi ranskalaisen St. Etiennen yhteismaalein 4–0.

Ottelun ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Mikäli Manchester United ei jatka tästä parista eteenpäin, voi sitä pitää yhtenä suurimpana yllätyksenä tämän kauden eurokentillä, jopa suurimpana. Rostov oli tason puolesta Punaisille paholaisille hyvä arpa, mutta lentomatka Venäjälle on pitkä ja varmasti moni muu joukkue olisi manchesterilaisille kelvannut vastustajaksi paremmin.

Rostovilta seurantaan otetaan 74 kertaa Ecuadorin maajoukkuepaidan yllensä pukenut keskikenttämies Christian Noboa, jolla riittää työnsarkaa Paul Pogban ja kumppaneiden kanssa painiessa. Manchester Unitedilta on mielenkiintoinen nähdä Zlatan Ibrahimovicin vastaus FA:n hänelle asettamaan pelikieltoon. Ruotsalainen pelaa Englannin kentillä seuraavan kerran huhtikuun puolella, joten hänellä on hyvää aikaa keskittyä taistelemaan Eurooppa-liigan maalikuninkuudesta.

Celta Vigo vs. Krasnodar, klo 22.05

Eurooppa-liigan viimeinen espanjalainen edustaja on La Ligan keskikastista löytyvä Celta Vigo. Joukkue on ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen mukana europeleissä ja panokset ovat varmasti sen mukaiset. Myös ensi kaudella europelit ovat jäämässä pois ohjelmasta, joten nyt on aika tarjota faneille viihdettä koko rahan edestä. Selviytyminen neljännesvälieriin tapahtui todella dramaattisten vaiheiden jälkeen Shaktar Donetskin kustannuksella. Ukrainalaiset olivat jo jatkonsyrjässä kiinni, kunnes Celta nousi tosien ottelun lisäajalla tasoihin ja vie otteluparin lopulta jatkoajalla nimiinsä.

Krasnodar on toinen Eurooppa-liigassa mukana oleva venäläisjoukkue Rostovin lisäksi. Neljäntenä Venäjän pääsarjassa oleva joukkue on menettänyt mahdollisuutensa mestaruuteen, mutta europaikoista on kova taistelu yhä käynnissä. Eurooppa-liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella venäläiset tekivät kovan tempun pudottamalla turkkilaisen Fenerbahcen.

Celta Vigo on suursuosikki voittamaan kotiottelunsa ja suosikki myös etenemään tästä otteluparista jatkoon. Krasnodar ei missään nimessä ole vailla mahdollisuuksia, sillä espanjalaiset ovat olleet kotimaassaan huonossa iskussa ja edellistä voittoa saakin etsiä aina tammikuulta asti.

Celtan ykköstykki ja tärkein pelaaja on Iago Aspas, jonka 14 liigamaalia ja 3 euro-osumaa ovat kova työnäyte 29-vuotiaalta kärjeltä. Hän on ehdottomasti suurin uhka ratkaisemaan tämän otteluparin espanjalaisten eduksi. Krasnodarilta esiin nostetaan kokenut ruotsalaistoppari Andreas Granqvist. Englannin ja Italian kentät kiertänyt ja 60 maaottelua pelannut 31-vuotias on isossa roolissa juurikin mainitun Aspasin pysäyttämisessä.

Gent vs. Genk, klo 22.05

Kolmesta mukana olevasta belgialaisjoukkueesta kaksi on arvottu vastakkain. Molemmat joukkueet kyntävät Belgian pääsarjassa pahoin, mutta eurokentillä peli on luistanut hyvin. Gent löytyy kotimaansa sarjan sijalta seitsemän ja Genk vielä yhden sijan alempaa. Tämä ottelupari toimiikin hyvänä kasvojen pesuna toiselle joukkueista. Belgian pääsarja on edelleen hyvin tasainen ja vaikka terävin kärki on jo karannut, voivat molemmat vielä hyvillä otteilla kohennella asemiaan.

Gent vastasi edellisellä kierroksella kilpailun toistaiseksi suurimmasta pommista, pudottamalla Tottenhamin pois jatkosta. Sankariksi nousi molemmissa osaotteluissa maalannut ranskalainen Jeremy Perbet, jonka kanssa myös Genk saa olla äärimmäisen tarkkana.

Genk on ollut Eurooppa-liigassa vahva, voitettuaan ensi oman alkulohkonsa, jossa taakse jäivät Athletic Bilbao, Rapid Wien ja Sassuolo. Pudotuspeleissä se laittoi laulukuoroon romanialaisen Astran. Myös kenraaliharjoitus tähän otteluun meni putkeen, kun Belgian pääsarjaottelussa kaatui sarjaa johtava Club Brugge.

Gentiltä seurantaan suositellaan ottamaan jo mainittu Perbet ja Genkiltä puolestaan vasen laitapuolustaja Jere Uronen. Suomalainen on murtautunut Genkin pelaavaan kokoonpanoon ja nauttii isoista peliminuuteista. Nämä ovat hienoja ja tärkeitä otteluita Uroselle.

Lyon vs. AS Roma, klo 22.05

Kymmenen vuotta sitten Lyon oli todella vahva joukkue ja voitti vuosina 2001-2008 kaikki Ranskan mestaruudet. Myös tuon jälkeen joukkue ylsi hyviin tuloksiin Mestarien liigassa. Esimerkiksi vuonna 2010 se löi Real Madridin ja Bordeauxin, edeten aina välieriin saakka. Vielä kahdella seuraavalla kaudella se ylsi Mestarien liigan jatkopeleihin, mutta sen jälkeen sitä ei ole turnauksen alkulohkoja pidemmällä nähty. Tällä kaudella Ranskan liigan kolmen kärki Monaco, PSG ja Nice ovat karanneet jo 15-17 pisteen päähän, joten kaikki paukut voi huoletta laittaa Eurooppa-liigaan.

AS Roma on Italian Serie A:ssa ollut Juventuksen ylivallan suurin uhkaaja, mutta viime kierroksen Napoli-kotitappion vuoksi ero torinolaisiin venähti jo kahdeksaan pisteeseen. Samalla Napoli nousi taakse hengittämään jo kahden pisteen päähän. Eurooppa-liigan pudotuspeleissä Roma tylytti La Ligan Villarrealia ensimmäisessä osaottelussa vieraissa peräti 4–0. Kotona tuli takkiin 1–0, mutta jatkopaikka irtosi selkeällä marginaalilla.

Lyonin ja Roman kamppailu on yksi kierroksen suurimmista herkkupaloista. Molemmat joukkueet ovat varteenotettavia ehdokkaita menemään turnauksessa pitkälle, jopa tappiin saakka. Otteluparin ennakkosuosikki on Roma, mutta Lyon ei ole heille missään nimessä helppo kepitettävä, vaan yksi vaikeimmista mahdollisista vastustajista.

Lyonin nipusta on nostettava esiin Alexandre Lacazette, maalintekijä jumalan armosta. Ranskalaista on viety huhuissa jo pitkään isompiin Euroopan seuroihin, mutta edelleen seurana on Lyon. Huhut tuskin ovat täysin katteettomia, sillä 25-vuotiaan meno on ollut hurjaa kaudesta toiseen. Tällä kaudella hän on osunut Ranskan pääsarjassa 87 minuutin välein, eli useammin kuin kerran pelissä. Eurooppa-liigassa hän pelasi AZ Alkmaaria vastaan kahdessa ottelussa yhteensä 78 minuuttia ja paukutti niiden aikana kaksi maalia.

Romalta seurantaan kannattaa ottaa brassimaalivahti Alisson. Hän toimii liigapeleissä varamaalivahtina Wojchiech Szczesnyn takana, mutta on pelannut kaikki euro- ja cup-ottelut, esiintyen niissä edukseen. 24-vuotias Alisson voi hyvinkin olla Roman ensi kauden ykkösvahti. Myös Eurooppa-liigan maalipörssin kärkinimen, kahdeksan maalia iskeneen Edin Dzekon kanssa Lyon saa olla tarkkana.

Edin Dzeko on toistaiseksi turnauksen kovin maalintekijä. Kuva: Dino Panato/Getty Images

Olympiakos vs. Besiktas, klo 22.05

Olympiakos on tuttu joukkue viime vuosien Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan kattauksista. Kreikan pääsarjassa joukkue on menossa kohti mestaruutta, joka olisi jo seuran historian 44. Kreikan pääsarjan ykkössija. Tällä vuosituhannella mestaruus on mennyt Olympiakosilta ohi vain kaksi kertaa. Huimasta ylivoimasta kotimaan kentillä huolimatta, ei europeleistä ole erityisen suuria ilonaiheita jäänyt käteen. Lohkovaihe tuotti kreikkalaisille suuria vaikeuksia, mutta lopulta he selvisivät kahdella voitolla, kahdella tasapelillä ja kahdella tappiolla jatkoon maalieron turvin. Pudotuspeleissä se jyräsi turkkilaisen Osmanlisporin yhteismaalein 3–0.

Toinen peräkkäinen Olympiakosin turkkilainen vastustaja on Besiktas. Osmanlispor on Turkin pääsarjan sijalla 15 ja on aivan eri kastin seura verrattuna sarjaa johtavaan Beskitasiin. Sarjakärjen jalkoihin jäin aikaisemmalla eurokierroksella Hapoel Beer Sheva, joka kaatui kahden osan jälkeen maalein 5–2.

Ottelusta on lupa odottaa tulikuumaa, niin kentällä kuin katsomoissakin. Molemmilla joukkueilla on laajat ja villit fanit, jotka ovat tottuneet pitää ääntä katsomoissa ja samalla myös näkyä sieltä soihduin ja tifoin. Itse joukkueet ovat hyvin tasaiset, eikä voimasuhteita ole helppo arvioida etukäteen. Ehkäpä Olympiakosin rutiini europeleissä kääntyy heidän puolelleen.

Kreikkalaisilta seurantaan otetaan monissa liemissä keitetty laitapuolustaja Aly Cissokho. Ranskalainen on urallaan ehtinyt edustaa Porto, Liverpoolia, Valenciaa ja viimeiseksi Aston Villaa, joten 29-vuotiaan punttia nämä pelit tuskin saavat tutisemaan. Besiktasin ykköspelaaja on kapteeni ja keskikentän hidalgo Oguzhan Özyakup. 25-vuotias keskikentän moottori kävi Arsenalin akatemian läpi, mutta palasi vuonna 2012 takaisin kotimaahansa. Uran ulkomailla voi hyvinkin tulevaisuudessa vielä aueta.

Schalke vs. Mönchengladbach, klo 22.05

Schalken kausi on ollut tuskien taival. Hyvin menestynyt saksalaiskone on hyytynyt pahemman kerran, mistä karua kieltä kertoo Bundesliigan 13. sija. Kymmenestä edellisestä liigapelistä joukkue on voittanut vain ja ainoastaan kaksi. Ensi kauden europelit tulevat jäämään haaveeksi, joten tämän kauden koitoksista tulee ottaa kaikki irti. Paikka neljännesvälieriin irtosi kreikkalaisen PAOK:in kustannuksella maalein 4–1.

Toinen Bundesliigan joukkue, Mönchengladbach ei sekään ole ollut parhaimmillaan tällä kaudella. Vaikka esitykset ovat olleet paranemaan päin, ei tämän hetken yhdeksättä sijaa voi pitää häävinä suorituksena. Mönchengladbach joutui Mestarien liigassa todella pahaan lohkoon ja jäi ennakkosuosikkien Manchester Cityn ja Barcelonan taakse kolmanneksi, karsiutuen Eurooppa-liigaan. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan tullut Fiorentina kaatui vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen yhteismaalein 3–4.

Saksalaiset pelasivat kenraaliharjoituksensa vastakkain Bundesliigan merkeissä. Mönchengladbach oli kotiottelussaan vahvempi 4–2-lukemin. Tuo ottelu ja joukkueiden muut tulokset ja vire huomioiden olisi yllätys mikäli Schalke selviytyisi tästä otteluparista voittajana jatkoon.

Schalkesta seurantaan otetaan keskikentän konehuoneen Nabil Bentaleb, joka surullista kyllä on joukkueen paras maalintekijä Bundesliigassa, tekemällään viidellä osumalla. Algerialainen on suuressa roolissa jarruttaessa vastustajan hyökkäyksiä. Joukkueiden välisessä Bundesliiga-kamppailussa esiin nousi yhdysvaltalainen Fabian Johnson, joka ampui kaksi kertaa pallon Schalken maaliin. Jenkki on hyvässä vireessä ja hänen otteitaan kannattaa seurata tarkemmin.

Eurooppa-liigan ottelut on katsottavissa Nelosen Pro -kanavilla, Ruudussa ja ISTV:ssä.

Kansikuva: Shaun Botterill/Getty Images