HJK pakkovoiton edessä Kotkassa

Kotkassa kohtaa sunnuntaina kaksi vaisusti pelannutta joukkuetta, kun FC KTP isännöi Klubia. Molemmille joukkueille pisteet olisivat enemmän kuin tarpeen.

KTP lähtee illan kamppailuun sarjan jumbosijalta. Piste-eroa toiseksi viimeisenä majailevaan FF Jaroon on vain pisteen verran, mutta kotkalaiset eivät ole syksyn aikana osoittaneet merkkiä takaa-ajosta, vaan kurssi on ollut alaspäin. Joukkue tarpoo neljän ottelun voitottomassa putkessa ja edellinen voitto onkin lähes kuukauden takaa.

Kotkalaisten otteissa on selvä piikki elokuun lopun kohdilla. Joukkue lainasi Saku-Pekka Sahlgrenin Klubista ja voitti neljästä ottelustaan kolme pelaten kerran tasan. Ennen Sahlgrenin lainaa joukkue oli voittanut edellisestä 11 ottelustaan ainoastaan yhden. KTP ei ole voittanut Sahlgrenin lähdön jälkeen vielä otteluakaan. 23-vuotias Sahlgren ei ole pelannut HJK:ssa minuuttiakaan paluun jälkeen.

Sahlgrenin jälkeen torjuntavastuun ovat jakaneet Jere Pyhäranta sekä siirtoikkunan lopulla joukkueeseen liittynyt Craig Hill. Pyhäranta päästi kahdessa ottelussa seitsemän osumaa ja viimeisessä kahdessa ottelussa kotkalaisten maalia on vartioinut amerikkalainen Hill. Miehen avausottelu SJK:ta vastaan meni kohtalaisesti, vaikka selän taakse upposikin kolme osumaa. Edellisessä kamppailussa HIFK:ta vastaan Hill oli sen sijaan erinomainen. Amerikkalainen ohjaa puolustusta aktiivisesti ja yhteistyö koko puolustuslinjan kanssa toimi mainiosti.

Myöskään sunnuntain vierailijoille ei ole ollut viime aikoina liiemmin aihetta juhlaan. HJK:lla on menossa yhdeksän ottelun voitoton putki ja yhteensä helsinkiläiset ovat voittaneet viimeiseen kahteen kuukauteen vain yhden ottelun Veikkausliigassa. Edellinen vierasvoitto on peräti viiden kuukauden takaa Seinäjoelta. Yhteensä HJK on napannut 12 vierasottelustaan vain kaksi voittoa ja 11 pistettä.

Klubi on lievästi sanottuna kriisisissä, johon Helsingissä on yritetty löytää lääkkeitä. Joukkue on kärsinyt ennennäkemättömästä loukkaantumissumasta ja suurin osa viime otteluiden vaihdoista onkin jouduttu käyttämään loukkaantuneisiin pelaajiin taktisten vaihtojen sijaan. Sunnuntaina paluun pelikentille tekevät Markus Heikkinen, Toni Kolehmainen seka Guy Moussi.

Vaikka HJK on kärsinyt loukkaantumisista ja aloituskokoonpano ei ole ollut ehkä ihan niin kova kuin mihin Helsingissä on totuttu, niin joukkueen avaus on silti Veikkausliigaan laadukas. Käytettävissä olevalla pelaajistolla pitäisi pystyä edes parempaan esitykseen kuin viimeisissä otteluissa on nähty.  Joukkue kärsi vaisujen esitysten jälkeen kriittiset tappiot RoPS:lle sekä SJK:lle mestaruustaiston kannalta elintärkeissä kamppailuissa ja helsinkiläiset ovatkin ajautuneet haastajan asemaan.

Klubi on kärsinyt samoista pelillisistä ongelmista läpi kauden. Pelistä puuttuu luovuus ja hitaat hyökkäykset puuroutuvat viimeistään vastustajan hyökkäyskolmannekselle. Haluttomalta ja laiskalta näyttäneen helsinkiläisryhmän viime aikojen vaisuus voi tosin osittain johtua siitä, kun lähes jokaista terveenä säilynyttä pelaajaa on pitänyt pakon sanelemana peluuttaa liian paljon eikä lepoon ole ollut mahdollisuutta. Myös jokaiseen otteluun vaihtuva avauskokoonpano asettaa omat haasteensa varsinkin puolustuspeliin.

Daniel Örlund teki paluun tolppien väliin Seinäjokea vastaan, mutta ruotsalaisen otteissa ei ollut enää alkukauden varmuutta. SJK:n kolmesta maalista ainakin pari olisi ollut estettävissä ja onkin epätodennäköistä, että Örlund pelaa enää minuuttiakaan kuluvalla kaudella. Elokuussa joukkueeseen liittynyt Thomas Dähne ei ole voittanut vielä otteluakaan, mutta toisaalta ei Klubi ole häneen kaatunutkaan. Nuorukaisella ei ole vielä oikeanlaista karismaa sekä puolustuksen johtamistaitoa kuin kokeneemmilla maalivahdeilla ja saksalaisella on vielä parannettavaa esimerkiksi keskityspallojen hakemisessa.

HJK on kärsinyt viime aikoina maalinteko-ongelmista. Joukkue on tehnyt edellisessä viidessä ottelussa ainoastaan yhden täysosuman. Elokuussa joukkueeseen palannut Macoumba Kandjin piti olla parannus vaisusti esiintyneeseen Mike Havenaariin verrattuna, mutta toistaiseksi senegalilainen ei ole ollut viime vuoden vireessä. Kandji tekee ahkerasti töitä, mutta Klubi kaipaisi ennen kaikkea kliinistä viimeistelijää, sillä paikkoja siunaantuu ottelua kohden niin vähän. HJK on tehnyt kuluvalla kaudella Veikkausliigassa ainoastaan yhdeksässä ottelussa enemmän kuin yhden maalin, mikä on surkea lukema kuuden mestaruuden putkessa kulkevalle seuralle. Edellisen kerran joukkue onnistui tekemään kaksi maalia samassa Veikkausliigan ottelussa reilut kaksi kuukautta sitten juuri Kotkaa vastaan.

HJK:n ja KTP:n kuluvan kauden kohtaamiset ovat olleet todella tasaisia. Klubi on kuitannut kahdesta ottelusta kuusi pistettä, mutta molemmilla kerroilla ratkaisua on jouduttu odottamaan aina ottelun loppuhetkille asti. Kauden ensimmäisessä ottelussa Demba Savage ratkaisi helsinkiläisille voiton 87 minuutin maalillaan, kun taas viimeisimmässä kohtaamisessa ratkaisun teki Ousman Jallow aivan lisäajan lopussa. HJK on ollut kummassakin ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta KTP ansaitsee tunnustuksen erinomaisesta taistelusta molemmissa otteluissa.

Kotijoukkueen osalta taistelua ei puutu sunnuntainakaan, kun kotkalaiset taistelevat sarjapaikkansa puolesta. Joukkue joutunee hyökkäämään hieman aikaisempia otteluita enemmän, sillä KTP tarvitsee voittoja. Sami Ristilän suojatit luottanevat teräviin vastaiskuihin pyrkien samalla tyrehdyttämään Klubin yskähdelleen hyökkäyspelin.

Myös HJK tarvitsee kipeästi pisteitä. Joukkue on sarjataulukossa kolmantena ja mikäli Helsingissä halutaan pitää mestaruustoiveet vielä elossa, niin Klubin on pystyttävä napsimaan kolmen pisteen voittoja. Matkaa piikkipaikalla oleviin seinäjokelaisiin on kuusi pistettä, mutta SJK:lla on ottelu enemmän pelattuna. Klubi tarvitsee pisteitä myös varmistaakseen edea europaikkaan oikeuttavan kolmannen tilan. IFK Mariehamn kuittasi lauantaina Suomen Cupin voiton ja näin ollen varman paikan europeleihin. Finaalin hävinnyt FC Inter hengittää sarjataulukossa HJK:n niskaan kahden pisteen päässä.

Ottelu alkaa Arto Tolsa Areenalla kello 18.30. Voit seurata kaikkia Veikkausliigan otteluita tutttuun tapaan IS Extran kautta.

Sunnuntain muut ottelut

18.30 Ilves – FC Lahti

18.30 RoPS – VPS

 

Kansikuva: All Over Press