Ja lopulta Saksa vihdoin voittaa?

Jalkapallon MM-kisojen puolivälierät ovat takana. Neljän parhaan joukkoon selvittivät lopulta tiensä Argentiina, Brasilia, Hollanti ja Saksa. Hieman yllättäen vain yhdessä ottelussa tarvittiin jatkoaikaa ja rangaistuspotkukilpailu, kun vielä edellisellä kierroksella viidessä ottelussa kahdeksasta haettiin voittajaa pidemmän kaavan kautta.

Maali-iloittelu loppui

Varsinaisesti mitään yllätystä ei tarjonnut se, että runsasmaalisen alkulohkovaiheen jälkeen joukkueet lopettivat maaleilla mässäilyn. Neljännesvälierissä maaleja tehtiin varsinaisella peliajalla ~1.38/ottelu ja puolivälierissä enää 1.25/ottelu, kun lukema alkulohkovaiheessa oli vielä yli 2.8/ottelu. Luonnollisesti pelattaessa isoista panoksista, kerrasta poikki -menetelmällä, joukkueet satsaavat enemmän puolustamiseen ja välttävät maaliin johtavien virheiden tekemistä loppuun saakka.

Fanin näkökulmasta vähäiset maaliväärät kuitenkin hämäävät. Monissa otteluissa, esimerkiksi Argentiina – Sveitsi ja Belgia -USA -otteluissa, avoimia maalipaikkoja ja laukauksia oli tolkuton määrä, mutta luokaton viimeistely ja maalivahtien paraatipelastukset pitivät lukemat nollissa.

Jatkoajalla on tehty kahdella ensimmäisellä pudotuspelikierroksella peräti seitsemän maalia, mikä voidaan pistää joko väsymyksen kasvamisen myötä lisääntyneiden virheiden piikkiin – tai sitten voidaan ajatella, että joukkueet haluavat välttää pilkkukilpailua viimeiseen asti. Joka tapauksesssa, oli syy mikä tahansa, ovat tähän astiset jatkoajat olleet suunnattoman suurta viihdettä ja toimineet loistavana kruununa 90 minuutin taisteluille.

Välierissä Eurooppa ja Etelä-Amerikka kohtaavat

Välierissä nähdään herkulliset asetelmat, kun turnauksen kolme isointa suosikkia ja viime kisojen hopeajoukkue Hollanti pelaavat pääsystä finaaliin. Tiistaina iskevät yhteen Brasilia ja Saksa Estadio Mineiraolla, Belo Horizontessa, keskiviikkona Argentiina kohtaa Hollannin Sao Paulossa.

Olisi helppoa kirjoittaa, että otteluista tulee tasaista vääntöä, joissa kohtaava Etelä-Amerikkailainen ja Eurooppalainen pelityyli, mutta totuus on kuitenkin toinen. Tänä päivänä jalkapallo on niin universaali laji, MM-kisat niin lyhyet ja eri maiden pelaajat pelaavat usein samoissa seurajoukkueissa, että lähes kaikki huippumaajoukkueet pelaavat peliä samalla tavalla. Toki, pieniä nyansseja on aina, johtuen lähinnä pelaajien erikoisominaisuuksista. Hyvänä esimerkkinä toimivat Brasilian Neymar ja Argentiinan Messi. Nämä pelaajat pystyvät omalla henkilökohtaisella taidollaan ja luovuudellaan rikkomaan pelin kaavamaisuutta ja aiheuttamaan ongelmia kentän ylimmällä kolmanneksella, mutta nämäkin pelaajat ovat alisteisia joukkueiden pelitavoille. Toki valmentajat rakentavat joukkue- ja ottelutaktiikan käytettävien pelaajien ominaisuuksien perusteella. Enää ei nähdä aivan samanlaista menoa kuin vaikkapa vuoden 1986 MM-kisoissa Meksikossa, jossa Argentiinan taktiikka perustui pitkälti sille, että pallo annettiin Maradonalle, joka joko teki itse tai järjesti muille ottelussa yhden maalipaikan vastustajiaan enemmän.

Brasilia ilman Neymaria ja Silvaa

Vähämaalisia otteluista tulee varmasti, mutta tasaisuudesta kenttätapahtumien puitteissa en sano mitään. Puolustuksen pitävyys ratkaisee paljon, ja odotan etenkin Saksan ja Brasilian välisestä ottelusta tulevan toisinto Saksan ja Ranskan välisestä ottelusta, joka oli fanin silmään tylsähköä ja jopa unettavaa, tarkkaa taktista pelaamista.

Brasilian kultapojan Neymarin pelaamisesta on liikkunut kaikenlaista huhua ja tarinaa. Spekuloidaan röntgenkuvilla ja sillä, onko Neymarin loukkaantumista liioiteltu taktisena vetona, mutta luotan itse enemmän esimerkiksi Deutche Weltin ja ESPN uutisointiin yhdessä FIFA:n virallisten tiedotteiden kanssa: Neymar on varmuudella sivusta Saksaa vastaan, kuten on myös Thiago Silva hölmöiltyään itselleen toisen keltaisen kortin estämällä Kolumbian maalivahtia suorittamasta maalipotkua.

Neymarin puuttuminen näkyy enemmän hyökkäyspelissä, mutta Silvan puuttuminen pakottaa Scolarin miettimään toden teolla, millä riskillä lähdetään hyökkäämään. Joga Bonitosta ei tule näkymään jälkeäkään. Saksa tulee hallitsemaan kenttätapahtumia, pitämään palloa ja jatkamaan samaa lyhytsyöttöpeliä, mitä se on tähänkin asti esittänyt. Die Mannschaft jyrää vähän kerrallaan kohti Brasilian maalia, ja on vaikea nähdä, miten siipirikkoinen Brasilia onnistuisi Saksan koneen pysäyttämään.

Silva hölmöili itselleen pelikiellon välieräotteluun. (Getty)

Silva hölmöili itselleen pelikiellon välieräotteluun. (Getty)

Brasilia teki vetoomuksen FIFA:lle Thiago Silvan keltaisen kortin kumoamisesta, mutta kaiken järjen mukaan vetoomus kumotaan aiheettomana. Vetoomus on harvinainen, sillä keltaisista korteista ei yleensä lähdetä rikkeiden lievyyden takia tekemään kumoamisvetoomuksia. Kertooko tämä siitä epätoivosta, mikä Luiz Felipe Scolarin miehistöllä on ennen ratkaisevaa ottelua? (Lähde: ESPNFC)

Ángel di Marían loukkaantuminen: lahja vai kirous?

Argentiina joutuu pelaamaan Hollantia vastaan ilman tärkeää keskikenttänsä palasta Ángel di Maríaa, joka joutui jättämään kentän Belgia-ottelun ensimmäisellä puoliajalla tuleen reisivamman takia. Ei huonoa ilman hyvää, Sergio Agüero on tietojen mukaan toipumassa pelikuntoon. Voisi jopa ajatella, että Kun Agüeron tulo ja di Marían puuttuminen on hyvä asia Argentiinan joukkueelle. Nyt Messi saa enemmän pelintekovastuuta ja Agüero toisi lisää ratkaisuvoimaa Messin rinnalle. Di María on pelannut ailahtelevasti, menettänyt paljon palloja 1 vs. 1 -tilanteissa ja antanut käsittämättömän määrän harhasyöttöjä toimittaen palloa vain 66 prosentin tarkkuudella kanssapelaajilleen. Näistä harhasyötöistä Hollanti olisi voinut iskeä kovaa ja armotta vastaan.

Mestaruus Eurooppaan, maalikuninkuus Kolumbiaan

Katsoessani puolivälieriä olivat Saksa ja Hollanti todella vakuuttavia. Die Mannschaft ei tehnyt mitään ylimääräistä, vaan se tappoi Ranska-ottelun temmon, piti ottelua rintataskussaan 90 minuuttia ja meni jatkoon ilman minkäänlaisia ongelmia. Monia varmasti ärsytti Saksan ylivoimaisuus ja se tapa, jolla peliä pelattiin, mutta ottelu oli ennen kaikkea onnistuneen taktiikan riemuvoitto. Ranskan vaarallinen hyökkäys saatiin riisuttua täysin aseista. Miten Brasilia, joka perustaa myös peliään Neymarin poissaollessa suunnanmuutospeliin ja nopeisiin nousuihin, onnistuu murtamaan Saksan linjat, mikäli saksalaiset tappavat jälleen kerran temmon pelistä ja juoksuttavat isäntämaan pelaajia syöttöjensä perässä? Ei mitenkään.

Hollanti on pelannut viihdyttävää jalkapalloa ja se onkin tehnyt turnauksessa eniten maaleja yhdessä Kolumbian kanssa. Argentiina puolestaan on ollut tilastojen valossa aktiivisin joukkue hyökkäyssuuntaan 280 hyökkäyksellään ja 87 laukauksellaan. On käsittämätöntä, miten noilla lukemilla on tehty vain seitsemän maalia turnauksen aikana. Juuri tuo tehottomuus saa minut kallistamaan vaakakupin Hollannin suuntaan. Hyökkäyksia on yli 70 vähemmän, laukauksia 12. Ja ilman turnauksen parhaan maalivahdin palkinnon pokkaavan Kaylor Navasin jumal-moodia Hollanti olisi jo nyt yksin tehnyt eniten maaleja turnauksessa.

Vaikka ajatus unelmafinaalista Brasilia – Argentiina saa takapuoleni nousemaan penkistä ylös ja jalkani hapuilemaan samba-askelia, en usko millään että molemmat Etelä-Amerikan joukkueet onnistuisivat omissa välierissään kaatamaan pelillisesti paremmin esiintyneet joukkueet. Toisaalta, marginaalit ovat pieniä ja kuten sanoin, otteluista tullee vähämaalisia, jolloin yksikin virhe tai kyseenalainen tuomio voi kääntää asetelmat päälaelleen.

Faneille.com ennusti ennen pudotuspelien alkamista mukiinmenevästi välieräjoukkueet 4/4 (ja Chilelle yllätysmahdollisuutta), mutta nähdyn perusteella ja Brasilian sekä Argentiinan kokemien takaiskujen takia käännämme kelkkaamme ja hyppäämme Saksan bandwagoniin. Hollannilla on omat mahdollisuutensa, mutta olisiko vihdoin ja viimein Saksan vuoro voittaa?

James Rodriguezille kotiinviemistä?

James voittaa maalikuninkuuden. (Getty)

James voittaa maalikuninkuuden. (Getty)

Leikkisästi King Jamesiksi ristimäni Rodriguez vienee turnauksen parhaalle maalintekijälle annettavan Kultainen kenkä -palkinnon. Lähimmät uhkaajat ovat Neymar, Saksan Thomas Müller ja Argentiinan Lionel Messi. Brasilian Neymar ei pelaa näissä kisoissa enää minuuttiakaan ja Saksa tuskin mitään maalijuhlia laittaa käyntiin. Thomas Müller keskittynee enemmän pelinrakenteluun kuin viimeistelyyn ottelussa Brasiliaa vastaan.

Ainoaksi uhkaajaksi nostan Argentiinan Messin, joka on alati vaarallinen. Mikäli Argentiina menee finaaliin, tulee se tapahtumaan Messin maalin tai maalien ansiosta. Mutta, koska en usko Argentiinaan, on minun jätettävä myös Messi maaleitta ainakin välierässä. Oman mahdollisuutensa tarjoaa pronssiottelu, jossa on historian saatossa isketty keskimäärin neljä maalia. Ja mikäli ottelussa, jossa Messi pelaa, tehdään kolme maalia tai enemmän, yleensä Messi tekee niistä vähintään yhden. Joten, on mahdollista että Messi ja James päätyvät molemmat kuuteen maaliin, jolloin syöttöjen määrä ratkaisee. Siinäkin tilastossa James on Messiä yhden syötön edellä, joten jos Messi mielii Kultaista kenkää kotiinsa viedä, tulisi Argentiinan tehdä vähintään kolme maalia kahdessa jäljellä olevassa ottelussa ja Messin tulisi tehdä niistä vähintään kaksi ja syöttää kolmas. Aika mahdottomaltahan se tuntuu. Mutta, Messi on Messi.

Välierät pelataan tiistaina 8.7. klo 23.00 Brasilian ja Saksan välillä sekä keskiviikkona 9.7. klo 23.00 Hollannin ja Argentiinan välillä. Pronssiottelu pelataan lauantaina 12.7. klo 23 ja sunnuntaina valtaosa maailmasta pysähtyy Suomen aikaa klo 22.00 turnauksen päättävän 64. ottelun takia.