Kauden ensimmäinen El Clásico – Messin vai Ronaldon show

Kun sanat eivät riitä. Lauantaina klo 19.00 pelataan yksi viime vuosien kiinnostavimmista klassikoista, kun Barcelona matkaa Real Madridin kotipyhättöön Estadio Santiago Bernabéulle. Tapsa ja Jesse vastasivat yhteistuumin ennakosta, joten varsin puolueelliset näkemykset löytyy kummaltakin puolelta.

Luis Suarezin ensimmäinen peli. Vastassa toisessa päässä kenttää Képler Laveran Lima Ferreira eli tutummalta kutsumaltaan Pepe. Lionel Messi on kahden maalin päässä noustakseen Espanjan Primera Divisionin kaikkien aikojen maalintekijäksi ohi tilastoja lähes 60 vuotta hallinneen legendaarisen Telmo Zarran. Tasan puolet (15) Real Madridin maaleista on syntynyt Cristiano Ronaldon toimesta, mutta pieni varjo miehen yllä leijuu hänen pideltyään jääpussia polvessaan tultuaan vaihtoon Los Blancosin möyhennettyä Liverpoolia jo tarpeeksi.

Blaugranan juhlat valkoisessa pyhätössä

Madridistojen suurimpana pelkona on tapahtuman alla ollut se, että ottelu keskeytettäisiin seremonioiden ajaksi Messin mahdollisesti iskiessä nuo kaksi tarvittavaa maalia. Näin ei ole kuitenkaan tapahtumassa Espanjan jalkapalloliiton mukaan. Mikä olisikaan nöyryyttävämpää kuin nousta kunnioittamaan pahimman vihollisen tärkeimmän pelaajan pistettyä lyömättömät tilastot uusiksi. Ja vielä siellä itselle pyhimmässä paikassa ja pahimmassa tapauksessa vielä vierailijoiden johtaessa itse peliä.

Pahimmilta kapinoilta tässäkin skenaariossa kuitenkin vältyttäisiin, sillä Los Merenguesin armoitettu presidentti Florentino Pérez on häätänyt rasistisuudesta sekä ääri-oikeistolaisuudesta syytetyt seuran ultrat kokonaan pois stadionilta. Tämän johdosta seuran aktiivisin faniryhmä Ultras Sur ei ole enää joukkueen tukena, ainakaan sille tutulla paikalla eteläisessä päätykatsomossa. Sama toimenpide nähtiin myös aikoinaan Barcelonassa, jossa myös ääriryhmäksi luokiteltu Boixos Nois, sai Joan Laportan toimesta pääsykiellon otteluihin.

Tunnelma siis 85 454 henkilöä vetävällä stadionilla saattaa olla aiempaa vaisumpi. Toisaalta nyt on kyseessä se ottelu, joka herättää tunteita ympäri maailmaa. Se vuoden spesiaalein tapahtuma jossa jopa yleensä siestaansa katsomossa viettävät madridistat heräävät koomasta.

Valkoisen baletin uusi tuleminen

2000-luvun alussa se valtasi katsomot pääballerinanaan uskomaton Zinédine Zidane. Tulokset seurasivat vihreän veran tanssia, suurimpina kruunuina kauden 01-02 Mestarien liigan voitto sekä Espanjan mestaruus kaudella 02-03. Real ei myöskään hävinnyt yhtään clásicoa kausien 01-03 välisenä aikana.

Liverpool FC v Real Madrid CF - UEFA Champions League

(Getty)

Valkoisen baletin paluuta on odotettu jo pitkään ja nyt se on noussut lopulta takaisin puheisiin. Zidane on vaihtunut Ronaldoon, Figo Baleen ja se oikea Ronaldo Benzemaan. Viime kaudella tulokset olivat kiistattomia, mutta se jokin vielä puuttui. Carlo Ancelotti on joutunut seuran valmentajaksi tultuaan muokkaamaan kokoonpanoa uusien hankintojen takia. Palapeli on kuitenkin samalla pikkuhiljaa rakentunut. Liverpool pystyi haastamaan Realia aktiivisella pelillä hetken, mutta kun Real pääsi vyöryttämään neljän erittäin hyökkäävän pelaajan turvin, oli vain yksi tulos lopulta mahdollinen.

Viime kaudella BBC-kolmikko ihastutti tehokkaalla ja äärimmäisen nopealla vastahyökkäyspelaamisella. Tällä kaudella on olemassa myös toinen vaihtoehtoinen skenaario kyttäämisen sijaan: tanssitaan pallon kanssa ja lopulta se löytää maaliin. Hyökkäyspelistä vastaavat lähinnä ryhmityksen neljä ylintä pelaajaa, mutta vapauksia nousemiseen on myös muilla. James, Ronaldo, Benzema ja Isco pelasivat luovaa peliä Anfieldillä, mutta tämä kokoonpano on elänyt toimivasti kauden aikana, varsinkin Balen ollessa kunnossa. Kroos sekä Modric miehittävät keskikentän alemman sektorin ja taustanousuja nähdään Marcelolta, Arbeloalta tai vaihtoehtoisesti Carvajalilta. Realin ryhmitystä voidaan siis helposti kuvailla hyökkäyspäässä 4-2-4 -muodostelmaksi, tai oikeastaan jopa 2-4-4 -tyyliseksi, jossa ainoana varmistuksena alas jäävät topparit. Puolustaessa ryhmitys vaihtelee 4-4-2- ja 4-2-3-1 -muodostelmien välillä, riippuen täysin vastustajasta ja sen ryhmityksestä.

Suurin huolenaihe ottelun alla on ollut puolustaja Sergio Ramoksen kunto. Mies lepäsi viikolla eikä matkustanut ollenkaan Liverpooliin. Valmennusjohdon mukaan mistään vakavasta ei ole kyse, mutta onko mies täydessä pelikunnossa tulevana lauantaina? Ainakin herran instagramiin ladatulla videolla jalat näyttävät toimivan. Ramoksen puuttuminen heikentää Realin ei niin varmaa toppariosastoa. Miestä kaivattaisiin tuomaan sitä varmuutta ja puolustuspään johtajuutta valkoiseen joukkueeseen, sillä Pepe sekä Raphaël Varane eivät missään nimessä ole sieltä varmimmasta ja luotettavimmasta päästä.

Keskustelua nostatti myös Ronaldon polvessa Liverpool-ottelun jälkeen nähty jääpussi, mutta kyseessä oli vain klassinen pikku kolhu ja varotoimi. Ronaldo tosin antoi myös suoraa palautetta el clásicon lauantaisesta ajankohdasta Mestarien liiga -viikon päätteeksi. Kahden päivän lepo ei vain ole tarpeeksi, kun urheilijalta vaaditaan sitä kauden parasta.

Ronaldo ja Marcelo dominoivat vasenta kaistaa (Getty)

Ronaldo ja Marcelo dominoivat vasenta kaistaa (Getty)

Vastahyökkäyksillä Blaugranan kimppuun?

Lähteekö Real haastamaan pallonhallinnalla tiki-takaa vai jääkö se kyttäämään vastaiskuja? Vastaus on kyllä ja kyllä. Mourinhon lanseeraamaa ylipuolustavaa peliä ei nähdä, vaikka Barcelona palloa hallitsisikin. Ronaldolla on vapaudet kytätä vastaiskuja eikä miehen parhaimpia ominaisuuksia syödä tällä hetkellä raastavilla puolustusvelvotteilla. Kun Barcelona hallitsee peliä, niin Los Merengues kyllä vetäytyy, mutta ei antaudu. Pallonriistoja haetaan aktiivisesti varsinkin keskisektorilla ja Modric-Kroos parivaljakko tekee tilan mahdollisimman ahtaaksi, jotta blaugranan rakastamalta väleihin pelaamiselta vältyttäisiin.

Pelkkää kyttäämistä on turha odottaa. Real ei perusta peliään pelkkiin vastahyökkäyksiin vaikka kyllä nekin kelpaavat. Real teki lähes puolet viime kauden maaleistaan vastahyökkäyksistä, joten tuloksellisesti ne kannattavat. Pelin rauhottaminen on ensimmäinen vaihtoehto, jos kaistat ovat laidoilla tukossa. Kroos sekä Modric pystyvät pitämään pallon omilla ja vauhtia usein haetaankin ”toisesta aallosta” puolustuksen kautta. On varmaa, että Barca on juoninut selkeät kuviot, joilla vastahyökkäyksiltä vältytään, joten on epätodennäköistä, että tällä kertaa nähtäisiin päästä-päähän aaltoilevaa hurlumhei -futista.

It’s all about the D

FC Barcelonan kannattajat saivat sitä mitä halusivat, kun kauden päätteeksi Gerardo ’Tata’ Martino väistyi seuran valmentajan paikalta sivuun, ja uudelleenrakentamistilassa olevan blaugranan peräsimeen palkattiin ”seuran oma poika”, Luis Enrique. Uuden valmentajan alaisuudessa kahdeksasta liigapelistä on mukaan tarttunut seitsemän voittoa ja yksi maaliton tasapeli Malagaa vastaan, maalieron ollessa 22-0.

Nolla päästettyjen maalien sarakkeessa kuvaa oikeastaan hyvin sitä, mikä Barcelonan pelissä on muuttunut. Lukuunottamatta 6-0 kotivoittoa Granadasta ja 0-5 vierasvoittoa Levantesta blaugrana on pelannut suhteellisen nihkeitä otteluita. Tehtyjen maalien keskiarvo (pl. Granada ja Levante -ottelut) on 1.83, mitä voidaan pitää matalana joukkueelle, jossa on Messin, Neymarin ja Pedron kaltaisia hyökkääjiä. Kun soppaan heitetään keskikentältä Ivan Rakitic ja El Magi (Iniesta, tietty), on taustalla selkeästi jotain muuta kuin pelaajien epäonni ja riittämätön viimeistelytaito.

Tällä kaudella Barcelona ei enää aseta itseään alttiiksi vastahyökkäyksille, vaikka peli perustuu edelleenkin pallonhallintaan. Muuttunutta on se, että tällä hetkellä blaugranan pelaajat ovat kärsivällisempiä, eivätkä nosta pallollisena linjaa hyökkäyspäässä liian ylös, liian isolla riskillä.

Käytännössä Barcelonan hyökätessäkin taustalla jyskyttää puolustaminen, enkä kyllä yhtään ihmettele. Joukkueen topparikaksikko Marc Bartra-Jeremy Mathieu on vaikuttanut mielestäni hieman haparoivalta, joten on luonnollista että joukkue ei turhia riskejä hyökkäyssuuntaan halua ottaa.

The Vampire strikes back

453782326

Busquets on se Barcan näkymätön sankari (Getty)

El Clásico toimii mitä todennäköisimmin myös näyttämönä Uruguayn ihmisvampyyrin, Luis Suarezin, ensiesiintymiselle Barcelonan edustusjoukkueen virallisessa ottelussa. Mitä todennäköisimmin urugualainen aloittaa kuitenkin ottelun vaihtopenkiltä, sillä pelituntuma ei ole Real-ottelun vaatimalla tasolla. Lähes varmasti Suarez pääsee irti ottelun toisella puoliajalla, korvaten Messin ja Neymarin kanssa hyvin alkukauden pelanneen Pedron 4-3-3 ryhmityksen oikealla laidalla.

Hankaukselan kuivilla Madridin kaatoon

Ikävä myöntää, mutta blaugrana lähtee otteluun niin isona altavastaajana kuin mahdollista. Madrid muistaa edelleen maaliskuisen illan Bernabeulla ja karvaan 3-4 tappion Barcelonalle, ja valkoiset lähtee otteluun ärsytettynä ja huippuvireessä.

Tällä hetkellä Ronaldon, Benzeman, Balen ja Jameksen kanssa maalikarkeloihin lähteminen on lähes yhtä huono idea kuin Jessen maaliskuinen bikinivahausveto Realin voiton puolesta. Siksi Enrique johtaa blaugranan Bernabeulle vain yksi asia mielessään: puolustusvoitto.

Barcelonan ainoa mahdollisuus voittoon piilee pelin täydellisessä kontrolloinnissa, pallottomana ja pallollisena, kentän kaikilla kolmella osa-alueella. Niin kauan kun Realilla ei ole palloa, Real ei tee maalia. Ja silloinkin kun valkoiset pelivälineen saavat, vauhti on tapettava heti alkuunsa. Ja silloin keskikentän pohjalla arvoon arvaamattomaan nousee kurkkiva Busquets. Barcelonan alakerran rottaa on helppo vihata, sillä hän tekee kaikkensa joukkueen eteen: pelaa pikkusikaa, kaatuu tarvittaessa helposti, tekee näkymätöntä työtä eikä ota itseensä, jos kunnia voitoista menee Messille, Neymarille tai jollekin toiselle pelaajille. Jos Barcelona voittaa, Busquets on onnistunut tehtävässään täydellisesti.

Pelin kulku ja veikkaus:

Barcelona lähtee hakemaan vieraskentältä sitä puolustuvoittoa ja Real tekee kaikkensa voittaakseen kotikentällä. Kuulostaa riskaabelilta ja nopealla johtopäätöksellä voisi sanoa, että Barcelona tällä suunnitelmalla voittaa. Real on kuitenkin nyt sellaisessa lennossa, että valkoisten enkeleiden pysäyttäminen on todella vaikeaa. Pelin ratkaisu nähdään laidoilla. Miten Barcelona pysäyttää Ronaldon sekä Marcelon hallinnoiman vasemman laidan nousut? Miten epävarma Barcelonan puolustus tulee toimeen, kun Real vyöryttää arvaamattomasti joka suunnalta? Sitä ei ainakaan allekirjoittaneet osanneet ratkaista. Barcelona lepää Messin sekä Neymarin varassa ja maaleja myös näiltä herroilta on lupa odottaa.

Päädyimme yhteistuumin kuitenkin lopputulokseen 3-1. Valkoiset juhlat valtaavat Madridin Ronaldon vireen jatkuessa ja Messin maaginen ennätys näkee päivänvalon vasta tulevaisuudessa.

Ja niin, Suarez ei uskalla maistaa Pepeä. Se olisi jo liikaa.

Veikkaa lopputulos sekä viimeisen maalin syntyaika ja voita FIFA 15

Näin suureen matsiin on aina mukava ottaa jotain pientä skabaa kylkeen. Yhteistuumin sponsorimme Betssonin kanssa päätimme laittaa viisi FIFA 15 peliä  jakoon parhaille suoriutujille.

fifa1. Veikkaa Real Madrid – Barcelona ottelun lopputulos sekä viimeisen maalin syntyaika Faneille.comin facebookin tämän postauksen kommenttikenttään. Esimerkkivastaus: 3-1 82. Kilpailu päättyy klo 18.55.

2. Kilpailu on auki kaikille Betssonin aktiivisille asiakkaille (talletus tehty ja pelattu jotain 1.1.2014 jälkeen). Jos et vielä ole Betssonin asiakas niin avaa tilisi tästä ja nauti mukavista tervetuliaisbonuksista.

Palkinto: 5 kpl FIFA 15 pelejä valitsemallesi konsolille. Palkinnot lähtevät viidelle viimeisen maalin ajankohdan lähimmäksi veikanneelle ja samalla oikean tuloksen arvanneille. Voittamisen ehtona on Betssonin asiakkuus.

PepeSuarez

Joukkueiden mahdolliset kokoonpanot (Whoscored.com)

realParsa

Yhteistuumin: Jesse&Tapsa