Lauantain Valioliiga-valinta: Arsenal lyö siipirikkoisen West Hamin

Valioliigassa pelataan lauantaina kuusi ottelua. Faneille.comin valinnaksi osui klo 17.00 pelattava Lontoon paikallisottelu Arsenal – West Ham. Kolmantena majaileva Arsenal on pelannut viime aikoina loistavasti, kun taas West Hamin käyrä on osoittanut eri suuntaan. Hammers on pystynyt lyömään Tykkimiehet viimeksi vieraskentällä vuonna 2007. Miten käy lauantaina?

Arsenal

Tykkimiehet ovat pelanneet Valioliigassa viimeksi Lontoon ulkopuolella 18.1.2015, ja tälläkin kierroksella joukkue pelaa maan pääkaupungissa, kun se isännöi Emiratesilla sarjan kymppiä West Hamia. Arsenal on hilannut itsensä hyvien otteiden ansiosta sarjassa sijalle 3., vain neljän pisteen päähän sarjakakkosesta Manchester Citystä. Toisaalta takaa tulee kova ajojahtiryhmä, kun useampi joukkue taistelee pääsystä neljän parhaan joukkoon. Viimeaikaisten otteiden perusteella – viidestä viimeisestä ottelusta neljä voittoa ja yksi tappio – voidaan kuitenkin ennustaa, että Arsenal sijoittuu tälläkin kaudella neljän parhaan joukkoon – tosin mestaruutta se tuskin voittaa.

Tykkimiehet nappasivat viikonloppuna toisena vuonna peräkkäin paikan FA Cupin välierissä, kun hallitseva cup-mestari sai vihdoin karistettua ManU-peikon vieraissa – ManU kaatui Old Traffordilla 1-2 loistavan joukkuepelaamisen ansiosta. Joukkueen peli-ilme on muuttunut viime kuukausina paljon taistelevampaan suuntaan. Yksi ja kenties suurin syy tähän on nuoren ranskalaisen alemman keskikenttäpelaajan Francis Coquelinin nousu avauskokoonpanoon. Ranskalainen raastaa kentällä koko ajan 100-lasissa ja tämä on varmasti tarttunut muihinkin pelaajiin – hieno katsoa nuoren miehen otteita.

Coquelin piti Fa cupin puolivälierässä huolta siitä, ettei hoikkeli ManUn Maroune Fellaini päässyt aiheuttamaan harmia Arsenalin puolustukselle. Kuva: Getty

Coquelin piti Fa cupin puolivälierässä huolta siitä, ettei hoikkeli ManUn Maroune Fellaini päässyt aiheuttamaan harmia Arsenalin puolustukselle. Kuva: Getty

Männä viikolla joukkue sai jälleen ikäviä uutisia, kun tällä kertaa oli Alex Oxlade-Chamberlainin vuoro loukkaantua. Harmittavaa, kun nämä nuoret ja lahjakkaat pelaajat kokevat jatkuvasti uran kehitystä hidastavia ikäviä loukkaantumisia. Alustavien tietojen mukaan AOC on poissa pelikentiltä noin kuukauden takareisivamman takia. Manageri Wengerin onneksi joukkueen keskikentälle löytyy useampi tasokas pelaaja, joten nuoren englantilaisen loukkaantuminen ei vaikuta hirveästi Tykkimiesten otteisiin.

West Ham

Niin kuin jo useampaan otteeseen on tullut todettua, pelaa West Ham sarjan ylemmän keskikastin sijoituksista, joka on Sam Allerdycen manageroimalta joukkueelta loistosuoritus ennakko-odotuksiin nähden. Big-Sam on saanut joukkueen pelaamaan yhtenäisesti, hankinnat ovat osuneet nappiin ja puolustuspeli on loistavasti organisoitu. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla 10, kun se ei ole pystynyt voittamaan otteluakaan viiteen edelliseen kamppailuun – tuloksena kaksi tappiota ja kolme tasuria.

Myös Hammers on pelannut viime aikoina Arsenalin tapaan Lontoossa. Viime kierroksella se koki 1-0 vierastappion Chelsean vieraana ja kaksi viikkoa sitten se joutui nöyrtymään kotonaan Crystal Palacelle peräti 1-3. Tulokset osoittavat, ettei West Hamilla ole enää hirveästi panosta loppukauden osalle, kun se ei pysty enää taistelemaan tosissaan europaikoista. Yleensä nälkäisemmät niput vievät voitot tiukoista otteluista ja tämä on näkynyt Hammersin otteissa.

Hyvän kauden pelannut meidän Calle missaa Arsenal-ottelun. Kuva: Getty

Hyvän kauden pelannut meidän Calle missaa Arsenal-ottelun. (Getty)

Big-Sam on muokannut viime aikoina joukkueen peliformaattia enemmän 4-3-1-2 suuntaan, kun kärjessä pelaava parivaljakko Diafara Sakho ja Enner Valencia tukevat toisiaan erinomaisesti. Heidän allaan Stewart Downing pelaa elämänsä kautta ja alempana keskikentällä Mark Noble, ex-Arsenal Alex Song ja Cheikhou Kouyate ovat molempiin suuntiin pelatessa pelanneet aivan nappikauden. Suurin murhe Big-Samilla Arsenal-otteluun lähdettäessä on puolustuslinjan poissaolot, kun hyvän kauden oikeana pakkina pelannut Tykkimies-laina Carl Jenkinson ei saa pelata lainaehtojen mukaan Arsenalia vastaan ja huikean kauden pelannut topparipari Winston Reid ja James Tomkins ovat molemmat telakalla. Myös Valencian pelaaminen on vielä hieman epävarmaa, kun mies loukkaantui astuttuaan kotonaan rikkinäisen kahvikupposen päälle (!). Näin ollen Big-Samilla on käytössä kärkimiehistä tällä hetkellä ainoastaan Sakho, joten voi olla, että joukkue pelaa tällä kaudella myös tutulla 4-2-3-1 formaatilla.

Ottelun kulku

Arsenal on voittanut joukkueiden kaikki edelliset yhdeksän kamppailua, kun mukaan lasketaan kaikki kilpailut. Lisäksi Tykkimiehillä on vielä huomattavasti enemmän panosta loppukaudeksi kuin vierailijoilla, joten kotiottelussa pelaava Arsenal lähtee kamppailuun selvänä ennakkosuosikkina. Toisaalta lähes paineettomasti pelaava vierailija saattaa hyötyä asetelmasta, koska Wengerin miehistöllä on tulevalla viikolla edessä tärkeä Mestarien liigan vieraspeli Monacossa.

West Ham tulee edelleen pelaamaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti. Pallollisena joukkue hakee pitkiä avauksia lähinnä Sakhon päähän, joka pudottelee niitä vierustovereilleen. Nopea Valencia tekee pystyjouksuja vastustajan linjan taakse, jos hän on kehissä. Lisäksi joukkue on todella vaarallinen erikoistilanteissa, joita hallitsee vasenjalkainen Downing. Lisäksi keskikentän kanuunat kokeilevat laukauksiaan usein kauempaakin, joten Arsenalin keskikentän on autettava näissä tilanteissa puolustuslinjaansa.

Kotijoukkue on pelannut viime aikoina pallollisena ehkä lätkässä enemmän käytettyä termiä kahta rytmiä. Tarpeen tullen tempo on todella nopea, kun vikkelät pelaajat lähtevät pallonriiston jälkeen vaarallisiin vastahyökkäyksiin – ja tämä on tuottanut myös hienosti tulosta. Jos vastahyökkäykset eivät ole mahdollista, palataan tuttuun ja turvalliseen pallonhallintaleikkiin, joka Arsenalilta onnistuu hyvin vanhasta muistista. Mielenkiintoista nähdä miten Tykkimiehet reagoivat, jos West Ham lähtee prässäämään molemmilla kärjillään Arsenalin toppareita pelinavaustilanteissa. Tällä Monaco sai horjutettua Arsenalin pelinrakentelua Emiratesilla, kun monacolaiset hakivat Mestarien liigan jatkopelien ensimmäisessä osassa 1-3 voiton.

West Hamin puolustuksen poissaolot kääntävät vaakakupin entistä enemmän Arsenalin hyväksi, joten uskon, että kotijoukkue harjaa ottelun 2-0.

Ottelu suorana MTV SPORT 1-kanavalta klo 16.55 alkaen. Paikanpäällä Lontoossa myös kymmenen fantasy-voittajaamme. 

Lauantain muut Valioliiga-ottelut:

14.45 Crystal Palace – QPR MTV SPORT 1

17.00 Leicester – Hull

17.00 Sunderland – Aston Villa

17.00 WBA – Stoke

19.30 Burnley – Man City MTV SPORT 1