Ligue 1: Marcelo Bielsan Marseille johtaa joukkoa

Ranskan Ligue 1 on alkanut argentiinalaisen valmentajavelho Marcelo Bielsan luotsaaman Marseillen komennossa. Mestarisuosikki PSG väijyy kuitenkin vain pisteen päässä.

Kesällä Marseillen puikkoihin hypänneen Bielsan kädenjälki on näkynyt heti viime kaudella kuudenneksi sijoittuneen joukkueen otteissa. Marseille on tehnyt 14 kierroksen jälkeen eniten maaleja koko sarjassa. Hyökkäyksessä Andre-Pierre Gignac on iskenyt 11 maalia ja johtaa sarjan maalipörssiä yhdessä Lyonin Alexandre Lacazetten kanssa. Gignac on päässyt nauttimaan pelintekijä Dmitri Payetin nerokkuudesta. Payetilla on tilillään eniten maaliin johtaneita syöttöjä koko liigassa. Bielsan taktiikka on epäranskalaisen hyökkäävä ja tämä on tuottanut monille vastustajille ongelmia.

Pisteen Marseillen perässä sarjakakkosena oleva PSG ei ole hävinnyt vielä ainuttakaan ottelua tällä kaudella, mutta joukkueen alkukausi oli tasapelien värittämä. Viisi viimeistä otteluaan PSG on kuitenkin voittanut. Sokerina pohjalla Marseille kaatui kärkikamppailussa juuri ennen marraskuun maaottelutaukoa. Joukkueen, ja koko Ligue 1:n, suurin tähti Zlatan Ibrahimovic kärsi alkukaudella loukkaantumisista ja on iskenyt liigassa vasta viisi maalia, mutta on jälleen pääsemässä täyteen iskuun. Vastuuta PSG:n hyökkäyksessä ovat Zlatanin poissa ollessa kantaneet, kuusi maalia mieheen iskeneet, Edinson Cavani ja Lucas Moura.

Sarjakolmosena majailevan Lyonin kausi alkoi katastrofaalisesti putoamisella Eurooppa-liigan karsintavaiheessa ja avauskierrosten kolmella liigatappiolla. Elokuun jälkeen joukkue on kuitenkin marssinut määrätietoisesti kohti kärkisijoja ilman tappioita. Maalijyvän löytänyt Lacazette ja maalivahti Anthony Lopes ovat olleet alkukauden hahmoja. Hubert Fournierin miehistö pelaa suurella itseluottamuksella ja ilman euro-otteluiden tuomaa rasitetta ja saattaa vielä hätyytellä sarjan kärkikaksikkoakin.

Neljännellä sijalla oleva Nantes on ollut kauden suuryllättäjä. Seuralla ei ollut kesällä rahaa uusiin pelaajaostoksiin ja valmentaja Michel Der Zakarian joutui turvautumaan edellisen kauden pelaajiinsa ja junioriakatemian tuotoksiin. Lisäksi ykköshyökkääjä Filip Đorđević siirtyi Serie A:han Lazion riveihin. Tällä kaudella tehot hyökkäyspäässä eivät ole olleet mairittelevia, sillä Nantes on tehnyt 14 ottelussa vain 13 maalia, mutta on silti onnistunut kääntämään vähämaaliset ottelut hyväkseen ja hävinnyt kauden aikana vain kaksi liigaottelua. Joukkueessa ei ole tähtipelaajia, mutta Nantesilla on kuitenkin kenties koko liigan yhtenäisin joukkue ja puolustuksen kautta pelaava joukkue on päästänyt vain yhdeksän maalia.

Monaco vajosi keskikastiin

Yksi alkukauden suurimmista pettymyksistä on ollut sarjan keskikastiin vajonnut Monaco, joka ei ole toipunut James Rodriguezin lähdöstä Real Madridiin ja Radamel Falcaon lainasiirrosta Manchester Unitedin riveihin. Mestarien liigassa Monacon peli on kuitenkin kulkenut ja ruhtinaskunnan joukkueella on ennen lohkovaiheen viimeistä kierrosta jo toinen jalka jatkopeleissä. Monacolla on edelleen täynnä laadukkaita pelaajia, kuten Joao Moutinho ja Dimitar Berbatov, mutta hyökkäyspeli tökkii. Joukkueen paras maalintekijä Berbatov on osunut liigassa vasta kahdesti.

Eurooppa-liigassa kaikki viisi otteluaan tasan pelannut Saint-Étienne yrittää sinnitellä kärkijoukkueiden perässä seitsemännellä sijalla, mutta maalinteko-ongelmien ja otteluruuhkan takia joukkueen suunta näyttäisi olevan alaspäin. Brassikärki Brandaon tilalle hankittu Ricky van Wolfswinkel ei ole ollut sateentekijä ja lisäksi Mevlut Erding oli viime viikonloppuna sivussa loukkaantumisen takia. Sunnuntaina Saint-Étienne joutuu koville, kun kovakuntoinen Lyon saapuu testaamaan joukkueen puolustuslinjan pitävyyttä.

Neljä viidestä viimeisestä ottelustaan hävinnyt, viime vuosien kestomenestyjä, Lille on puolestaan pudonnut tappioiden myötä sijalle 14 ja on vain kolme pistettä putoamisviivan yläpuolella. Sunnuntaina Lille on kovassa paikassa hyvää kautta pelaavan Bordeaux’n vieraana. Rasitteena Lillellä on torstaina Moskovassa pelattu Eurooppa-liigan kamppailu.

Tiukka putoamiskamppailu

Ligue 1 on perinteisesti ollut erittäin tasainen ja ennalta-arvaamaton sarja. Tällä hetkellä kuusi viimeistä joukkuetta mahtuu kolmen pisteen sisälle ja putoamiskamppailua käytäneen tälläkin kaudella viimeiseen kierrokseen saakka.

Sarjanousijoista viime kaudella Ligue 2:n voittanut Metz on aloittanut pääsarjassa pirteästi, vaikka joukkue menetti viime kauden parhaan maalintekijänsä senegalilaisen Diafra Sakhon West Hamiin. Metz on hivuttautunut sarjataulukossa sijalle 12. Caen sinnittelee myös putoamisviivan yläpuolella sijalla 16, mutta Lensin kohtalona on ollut jumittua sarjan jumbojoukkueeksi.

Bastia antoi marraskuun alussa potkut valmentaja Claude Makelelelle ja tämän jälkeen korsikalaiset ovat nappaneet kahdesta pelaamastaan ottelusta neljä pistettä ja nousseet jälleen putoamisviivan paremmalle puolelle. Upeasta pelaajaurastaan tunnettu Makelele valmensi Bastiaa lopulta vain 13 ottelussa. Eurooppa-liigassa jatkopaikassa kiinni olevan Guingampin eväät ovat olleet liigassa sekaisin ja joukkueella tulee olemaan täysi työ sarjapaikkansa varmistamisessa.

Ligue 1:n 15. kierros käynnistyy tänään huippuottelulla, kun sarjakärki Marseille isännöi, vähiten maaleja liigassa päästänyttä sarjanelosta, Nantesia. PSG jatkaa kärkipaikan takaa-ajoa lauantaina Niceä vastaan. Liigan hännänhuippu Lens pyrkii parantamaan omia asemiaan toisen sarjanousija Metzin kustannuksella. Viikonlopun kierroksen päättää sunnuntai-iltana pelattava Rhônen derby, jossa sarjakolmonen Lyon matkustaa kuudentena olevan Saint-Étiennen vieraaksi. Ottelu on myös Faneille.comin #ViikonDerby.

Ligue 1:n 15. kierros viikonloppuna

28.11. 21:30 Marseille – Nantes
29.11. 18:00 PSG – Nice
29.11. 21:00 Caen – Montpellier
29.11. 21:00 Lens – Metz
29.11. 21:00 Reims – Bastia
29.11. 21:00 Rennes – Monaco
29.11. 21:00 Toulouse – Lorient
30.11. 15:00 Bordeaux – Lille
30.11. 18:00 Evian TG – Guingamp
30.11. 22:00 Saint-Étienne – Lyon

Monacoa lauantaina isännöivä Rennes on hyvä peli-idea Betssonin tarjoamalla 2.80 kertoimella. Rennes kuuluu sarjan parhaimpiin kotijoukkueisiin ja on pelannut viime aikoina pirteästi, kun taas Monacon peli on takkuillut. Lisäksi Mestarien liigan ottelut ovat rasittaneet joukkuetta. Tästä Betssonin kohteisiin.