Joko super-Mario osuisi? Liverpool tarvitsee voiton kotikentällään

Valioliigassa pelataan vielä lauantaina ja sunnuntaina kunnes sarja siirtyy kahden viikon maajoukkuetauolle. Suurin mielenkiinto kierroksella kohdistuu Lontooseen, jossa sarjan ainoat tappiottomat joukkueet Chelsea ja Arsenal kohtaavat toisensa. Tämä ottelu pelataan vasta sunnuntaina ja sitä ennen lauantaina ehditään pelata kuusi kamppailua. Ensimmäisenä katsastelussa on Anfieldillä pelattava Liverpool vastaan West Bromwich. Tuhnuileeko super-Mario edelleen? Liverpool tarvitsee ottelusta voiton, jotta kärki ei pääse karkaamaan jo nyt kauas.

Liverpool – West Brom klo 17.00 (MTV SPORT 1)

Liverpool pelasi viikolla Mestarien liigaa Sveitsissä ja kärsi Baselille 1-0 vierastappion. Viime viikonloppuna Valioliigassa joukkue oli pitkään kiinni voitossa paikallisvastustaja Evertonia vastaan, mutta lopulta Merseysiden derbyssä jaettiin pisteet Toffeesin Phil Jagielkan lisäajan jäätävällä viimeistelyllä. Poolin alamäki on jatkunut jo tovin, eikä se ole pystynyt voittamaan Valioliigaottelua yli kuukauteen. Vierailija West Brom on pelannut pirteästi ja näpäyttänyt kaikkia epäilijöitään mukaanlukien allekirjoittanutta. Joukkue nappasi edellisellä kierroksella todella tärkeän voiton kotonaan Burnleystä, kun Saido Berahinon johdolla Baggies nappasi tyylikkään 4-0 voiton kotikentällään.

Katseet kohdistuvat italialaiseen ”tähtipelaajaan”

Liverpoolin alamäki alkoi, kun Daniel Sturridge loukkaantui viimeisen voitto-ottelun jälkeen 31.8. Tämän jälkeen joukkueen ainoa valopilkku on ollut vikkelä Raheem Sterling. Joukkueen musta lammas on ollut 16 miljoonalla punnalla siirtoikkunan viime hetkillä hommattu italialainen Mario Balotelli, jonka ruuti on ollut todella märkää. Balotelli on laukonut koko Valioliigassa eniten per ottelu – 5 kertaa. Tämä ei ole kuitenkaan tuonut vielä Poolille sitä kaivattua suarezmaisuutta, vaan italialainen vetelee vieläkin neljän ottelun jälkeen kiikareilla. Pitkälti tämän takia Pool on valahtanut sarjataulukossa sijalle 14. ja jopa vastustaja West Brom on heitä yhden pisteen edellä. Manageri Brendan Rodgers ei ole tyytyväinen super-Marion otteisiin.

“I think in terms of goals, he needs to improve. It is as simple as that. At this moment he has not hit the numbers he will have wanted.” Brendan Rodgers www.theguardian.com

Toisaalta poolilaisten puolustuskaan ei ole pitänyt toivotulla tavalla, koska kuuteen otteluun se ei ole pystynyt pitämään maaliaan puhtaana, johtuen osittain heikosta puolustamisesta ja osittain maalivahti Simon Mignoletin huonoista otteista.

Alan Irvinen rukouksiin on vastattu

WBA-manageri Alan Irvine oli vielä pari kierrosta sitten tuli persauksen alla, kun joukkueen peli ei meinannut asettua uomiinsa ja voitot karttoivat joukkuetta. Nyt skotti voi hengittää jo vapautuneemmin, kun hänen rukouksiinsa on vastattu. Puolustuksen johtohahmo Joleon Lescott on parantunut vammoistaan ja hänen ollessa puolustuslinjassa, ei Baggies ole päästänyt kahteen peliin maaliakaan. Alkukaudesta myös maalinteon kanssa tuskaillut WBA-hyökkäys on löytänyt tehonsa kärkipelaaja Saido Berahinon alettua osumaan maalipuiden väliin. 21-vuotias englantilainen ratkaisi kertaheitolla WBA:n maalinteko-ongelmat ja Irvine on iloinen tästä.

“It’s in our interest that he keeps playing as well he is and continues to develop. We want him to continue scoring goals.” Alan Irvinen www.wba.co.uk

Joukkue ei pelaa todellakaan mitään yleisöystävällistä jalkapalloa, varsinkaan vieraissa, mutta niin kuin kilpaurheilussa tapana, vain tulos ratkaisee.

West Bromwich Albion v Burnley - Premier League

Kokenut Joleon Lescott johtaa Baggies-puolustusta varmoin ottein. Kuva: Getty

Arvio:

10 edellistä kohtaamista: LIV-WBA 5-1-4

WBA antaa totutusti pallonhallinnan suosiolla kotijoukkueelle ja kyttäilee ottelussa mahdollisia vastahyökkäyksen paikkoja. Liverpoolin puolustus on tällä hetkellä altis virheille juuri tämän kaltaisissa tilanteissa, joten pienoinen mahdollisuus WBA:lla on yllättää Pool lauantaina. Kaksi viikkoa sitten pelatussa Tottenham-ottelussa WBA hallitsi palloa ainoastaan 37%:sesti, mutta Spurs-hyökkäys sai ottelussa ainoastaan yhden laukauksen kohti maalia ja Irvinen poppoo vei lopulta voiton White Hart Lanella lukemin 0-1. Samanlaista kyttäystä on luvassa lauantaina Anfieldillä, joten Brendan Rodgersin tulee keksiä keinot, jolla hän murtaa WBA:n bussin ja pitää samalla puolustuksen organisoituna vaarallisten vastahyökkäysten osalta.

Pooli on kovassa otteluruuhkassa ja viikon Basel-reissu rasittaa avainpelaajia. Rodgers harrastaa ottelussa todennäköisesti pienimuotoista rotaatiota ja olisiko jo Rickie Lambertin aika aloittaa Pool-hyökkäyksessä?

Pakko se on tässä ottelussa luottaa Pooliin ja uskon, että he vievät ottelun lukemin 2-0.

Valinta Fantasyyn: Gerrard, Liverpool

Vielä olisi tarjolla jopa 32 Valioliigamatkaa, jotka jaemme Fantasiavalioliiga-kimppamme voittajille. Nyt jos koskaan, kannattaa liittyä kimppaamme. Täältä lisätietoja.

Poissa:

Liverpool: Allen, Can, Johnson, Flanagan, Sakho, Sturridge 25 % mahdollisuus pelata

WBA: Anichebe, Ideye, Varela, Wisdom, Pocognoli 75 %

Mahdolliset avauskokoonpanot:

WBAPool