Pitkään Manchester Unitedin otteita seuranneen, pohjoispohjanmaalaisen miehen sydänverta pursuava vuodatus Punaisten Paholaisten nykytilasta käynnistää uuden, jalkapalloon keskittyvän Loisteputken valossa -pakinasarjan. Kivistä hiekkakenttää kuluneilla nappulakengillä potkiskelee Penkinlämmittäjistäkin tuttu Atte Ruuttila.
Tykkään hengailla kellarissa, viihdyn täällä. Ei muuta kuin meikämandoliini (ollut ilmeisesti nuorison keskuudessa erittäin suosittu termi ”vuonna nakki ja perämoottori”) ja kirjoituskone. Niin ja tietysti kusenpolttaman keltaista väriä sinkoileva loisteputki.
Tämänkertaisen eepoksen aiheena on Manchester United, seura josta on jauhettu paljon, TODELLA paljon, ja ihan aiheesta. Nykyinen joukkue on ollut tällä kaudella liikkuva, elävä ja ajatteleva pyhäinhäväistys sille seuralle, johon minä tutustuin 2000-luvun hikisinä alkuvuosina. Tuolloin joukkuetta, ja monien mielestä koko seuraa, johti – jo arvonimen saanut – Sir Alex Ferguson.
Tässä vaiheessa muistajat voi muistella ja jonnet googletella niitä huikeita pelaajia, joita Manchesterin punaisissa tuolloin nähtiin. David Beckham, joka ei koskaan ollut huippupelaaja, mutta oli elämää suurempi futaaja, Ryan Giggs.. nuorena. Paul Scholes, jonka diagonaalipallot ovat edelleen maailman seksikkäin asia, heti Sofia Vergaran jälkeen.
Jos silmäkulmastasi valahti kyynel noita pelaajia muistellessasi, on se ihan ymmärrettävää. Itsehän en pillitä, koska olen mies ja koska olen Pohjanmaalta, Pohjois-Pohjanmaalta.
Ennen aivojeni totaalista sulamista haluan käyttää muutaman rivin ihan oikeaan asiaankin, nimittäin Fergusoniin. Viskinenä-Fergusonin vaikutukset Manchester Unitediin ovat kiistattomat, skotti paransi mm. seuran pelaajatarkkailua ja valmennuspuolta. Unitedissa nähtiin lähes lukemattomien vuosien ajan oman juoniorimyllyn läpikäyneitä nuoria miehiä, jotka lunastivat paikkansa edustusjoukkueessa. Tämän lisäksi SAF osti valmiita, tai hiomattomia, timantteja ulkomailta ja kotimaankentiltä. Jo pelkästään niistä asioista, joita Sir Alex Ferguson paransi, saisi oman romaanin – mutta se on turhaa.
Ferguson ei ole enää Unitedin manageri. Piste. Ei ole ollut sitä enää vuosiin. Piste. United oli pitkään vakaa ja varma seura, jossa asiat tehtiin tietyllä tavalla ja se toimi. Nyt katsoessani Punaisia Paholaisia, jotka pelaavat Old Traffordilla, tuossa Unelmien Teatterissa, valtaa mieleni masennuksen esiaste, suutani kuivaa ja haluan oksentaa. Niin syvälle United on mennyt.
Ja tämä olisi reaktioni jokaisen seuran kohdalla, joka on onnistunut kusemaan omiin Weetabixeihinsa niin pahasti, kuin mitä Manchester United on tehnyt.
Faktahan on se, että Unitedissa on vain yksi sheriffi (huom. viittaus nuorisokulttuuriin nimeltä hip-hop), tai aasi – näkökulmasta riippuen – joka hallitsee seuraa. Tämähän kuulostaa isällisen tutulta. Kyllä, hallintamallissa on jotain samaa, jota nähtiin niin pitkään Unitedissa. Mutta tämän hallitsijan nimi on Louis van Gaal. Omituisella lempinimellä (rautatulppaani) varustettu hollantilainen on puskenut itsensä ja koko joukkueen henkiseen limboon, enkä edes halua kuvitella minkälaisista antabus-harhoista seuran HC-fanit kärsivät.
Aivoni flippaavat takaisin normaaliin asentoon ja alan ajatella Barcelonaa; kaunista, iloista ja aurinkoista seuraa. Maskuliinisen katalonialaisen taistelutahdon ruumillistumaa. Seuraa, joka taistelee kauniin jalkapallon olemassaolon puolesta, sekä katalonialaisen hengen puolesta. Jalo aate, jalo seura.
Kuvitelkaapas ihmiset sitä, jos Barcelonan kaltaiseen seuraan peräsimeen tulisi hollantilainen kaikkitietävä, joka tuhoai.. eiku niin olikin, tämähän tulppaani kukki myös siellä.