Mestarien liigan ennakko: Atlético Madrid – FC Barcelona

Diego Simeone luottaa joukkueensa tänäänkin antavan kaikkensa (Getty)

Diego Simeone luottaa joukkueensa tänäänkin antavan kaikkensa (Getty)

Keskiviikon Mestarien liigan otteluissa nähdään kaksi mielenkiintoista ottelua. Potku-uhan alla olevan David Moyesin vahvasti viime kierroksilla esiintynyt Manchester United matkaa Saksaan Bayern Münchenin vieraaksi ja Gerardo Martinon Barcelona Madridiin Atléticon ja Diego Simeonen vieraaksi. Lähtökohdat ottelulle ovat selvät. Viime viikolla Diegon häkellyttävällä maalilla 1-1 tasapeliin yltänyt Atléti jahtaa tosissaan paikkaa Euroopan neljän parhaan seurajoukkueen joukkoon. Barcelonan on tehtävä vähintään yksi maali Vicente Calderónilla ja mielellään pidettävä oma pää puhtaana. Maalittomalla tasapelillä Atléti jatkaa, 1-1-numeroilla mennään jatkoajalle ja mikäli ottelu päättyy runsasmaalisempaan tasapeliin, katalonialaiset etenevät jatkoon.

Kiusaajana pidetty Atlético yllättäen suosikki

Madridilaiset ovat kasvaneet Simeonen alaisuudessa vakavasti otettavaksi vastustajaksi ja etenkin kotonaan rojiblancos on ollut tällä kaudella vaikeasti voitettava joukkue. Kaikki kilpailut mukaan lukien vain Real Madrid on kyennyt hakemaan voiton Vicente Calderónilta tämän kauden aikana, Copa del Reyn välierässä helmikuussa. Barcelonalla tulee olemaan edessä vaikea ottelu ja joukkueita seuranneena nostan Madridin ennakkosuosikiksi. Barcelonalla on kuitenkin mahdollisuutensa ja pelipäälle sattueessaan Messi kykenee yksin ratkaisemaan otteluita katalaaneille.  

Ottelun lähtökohdat

Viikonlopun liigakierroksella molemmat joukkueet voittivat ottelunsa, Barcelona Betiksen 3-1 ja Atlético Villarealin 1-0. Barcelonalta sivussa ottelusta  ovat varmuudella Valdés, Pique ja Dos Santos. Carles Puyol ja Isaac Cuenca ovat harjoitelleet joukkueen mukana, mutta heidän pelaamisensa on äärimmäisen epävarmaa, tosin Puyol nähtäneen vaihtopenkin puolella. Atléticon Diego Costan pelaaminen on epävarmaa ja sivussa todennäköisesti ovat Arda Turan ja Javi Manquillo. Selvää on, että mikäli Costa ei ole 100 % pelikunnossa, hän ainakin aloittaa ottelun penkiltä.

Joukkueiden neljä aiempaa kohtaamista ovat päättyneet vähämaaliseen tasapeliin. Tällä kertaa blaugranan on kuitenkin pakko tehdä vähintään yksi maali mieliäkseen jatkoon. Helppoa tästä ei tule, sillä vastassa on Espanjan tämän hetken tehokkain puolustus ja paras maalivahti Thibaut Courtois. Tämä tiedostetaan myös Barcelonan leirissä.

”Creo que a día de hoy es de los equipos más fuertes cuando tiene que defender un 0-0. Junta bien las líneas, saben bien a lo que juegan, no tienen presión por parte de su público para ir a ganar. Tenemos suficiente talento y técnica para superarlos y tenemos que competir a nivel de agresividad.”

”Atlético on parhaimmillaan kun he pelaavat 0-0 jalkapalloa. Heidän (puolustus)linjansa ovat kunnossa ja he tietävät miten pelata, eikä yleisö kohdista heihin paineita voitosta. Meillä on kuitenkin riittävästi lahjakkuutta ja taitoa voittamiseen ja meidän on (kilpailtava) pelattava aggressiivisesti.” Cesc Fàbregas (marca.com)

Yksi merkittävä tekijä illan otteluun on, kumpi haluaa voittoa enemmän. Atlético on pärjännyt Mestarien liigan pikkuveljen, Eurooppaliigan kilpailuissa hyvin ja voittanut sen kahdesti neljän vuoden sisään (2010 ja 2012), mutta nyt seuralla on mahdollisuus nostaa itsensä hetkellisesti isojen seurojen joukkoon ja nostaa itseään lähemmäs Real Madridin ja FC Barcelonan asemaa kotimaassaan. Eteneminen välieriin Barcelonan kustannuksella olisi Atléticolle isompi juttu kuin mitä Barcelonalle olisi jäädä välierien ulkopuolelle.

Luvassa on vähämaalinen asemasota

Molemmat joukkueet lähtevät pelaamaan pelityyleilleen uskollista jalkapalloa. Barcelona tulee hallitsemaan pelivälinettä madridilaisten keskittyessä ensisijaisesti tiukkaan puolustuspelaamiseen ja vastahyökkäyksistä iskemiseen. Kotiyleisön energia taustallaan Atlético pyrkinee kuitenkin pitämään palloa enemmän kuin viime viikon ottelussa. Muuten odotan ottelusta viime viikon toisintoa. Pelissä tuskin maaleillä mässäillään molempien joukkueiden pyrkiessä ensisijaisesti välttämään maalin päästämistä. Etenkin Atlético tulee kaivautumaan omalla kenttäkolmanneksella poteroihinsa ja pitämään Messin mahdollisimman pimennossa.

Maalinteon pakko ei varsinaisesti rasita Barcelonaa, sillä mitään sensaatiomaista suoritusta se ei tarvitse. Heille riittää 1-0 voitto tai runsasmaalinen tasapelikin. Katalonialaiset lähtevät kärsivällisesti jälleen kerran rummuttamaan peliään askel askeleelta lähemmäs Atlétin maalia. Juuri kärsivällisyys on illan avainsana, sillä turhia riskejä ja liiallista hyökkäysintoa on vältettävä. Vaikka Atléticolta puuttuisikin Costa, on sen vastahyökkäykset edelleen tehokkaita ja joukkueesta löytyy riittävä määrä maalinteon jalon taidon omaavia yksilöitä kuten David Villa, Raúl Garcia ja Koke. 

Lempiaiheeni, eli Neymarin ja Messin peluutuksen kritisointi saa jatkoa. Martinon lausunnoista on pääteltävissä, että herrat aloittavat myös tänään hyökkäyksessä yhdessä Iniestan kanssa. Karu totuus on, että Barcelonan hyökkäyspeli toimii paremmin Messin pelatessa yhdessä Sanchezin tai Pedron kanssa kuin Neymarin kanssa. Mikäli joukkue pystyy pitämään nollan, saattaa blaugrana iskeä sen tarvittavan yhden maalin esimerkiksi Iniestan nerokkaasta oivalluksesta tai Messin yksilösuorituksen päätteeksi, mutta tällä hetkellä Neymarin opetellessa Barcelonan pelitapaa hyökkäysarsenaalista ei saada ulosmitattua sen parasta potentiaalia.

Barcelonan puolustus ei juuri heikkene Piquen puuttumisen myöt. Marc Bartra on varsin kelpo valinta toiseksi toppariksi yhdessä Mascheranon kanssa. Toki mielelläni näkisin puolikuntoisenkin Puyolin takalinjoilla, mutta pelilupaa lääkäreiltä ei ole toistaiseksi irronnut. Bartra joutuu tänään kovaan testiin, todennäköisesti Atléticon maalipaikat tulevat vauhdikkaiden vastahyökkäysten muodossa ja jos ei nyt hetkittäistä miesylivoimaa ole niin ainakin 2 vs. 3 tilanteita saatetaan nähdä useampikin. Myös Valdésia tuuraava Pinto joutunee esittämään parastaa muutamaan otteeseen illan aikana. Jordi Alba ja Dani Alves pelaavat itseoikeutetusti laitapakkien tonteilla, kurkkiva Busquets nähdään keskikentän pohjalla herrasmies Xavin ja Fàbregasin ruokkiessa Messiä ja Neymaria yhdessä Iniestan kanssa.

Marc Bartra sai ainakin ensimmäisessä osaottelussa pidettyä Diego Costan pihdeissään (Getty)

Marc Bartra sai ainakin ensimmäisessä osaottelussa pidettyä Diego Costan pihdeissään (Getty)

Puolustuspelaaminen Atléticon avain voittoon

Atlético lähtee otteluun aavistuksen verran siipirikkona. Vaikka Costa pelaisikin illalla, Arda Turanin puuttuminen keskikentältä heikentää huomattavasti los colchonerosin keskikentän kovuutta ja hyökkäysvoimaa. Taktisesti on mielenkiintoista nähdä, peluuttaako Simeone miehistöään 4-2-3-1 muodostelmassa, jolloin odotan edelleen Villan saavan mahdollisuutensa yksinäisenä kärkenä, vai mennäänkö Atléticolle aavistuksen verran vieraalla 4-4-2-ryhmityksellä (tai 4-4-1-1) kuten viikonlopun voitokkaassa Villareal-ottelussa. Turanin puuttuminen saattaa hyvinkin kallistaa vaakakuppia jälkimmäiseen, jolloin Diego ja Villa pelaisivat kärjessä, keskikentällä Koke, Gabi, Tiago ja GarcíaPuolustus on totutussa muodossa Filipe, Godin, Miranda, Juanfran.

Jos ja kun Howard Webbin viheltäessä pilliin Atlético juhlii jatkopaikkaa, on se seurausta onnistuneesta puolustuspelaamisesta. Maalintekokilpailussa madridilaiset eivät Barcelonalle pärjää, sillä vaikka Barcelona antaa tasoitusta peluuttamalla Neymaria, on katalaanijätillä niin paljon enemmän yksilötaitoa ja ratkaisuvoimaa miehistössään. Toisaalta asetelmassa ei ole mitään uutta. Simeonen miehistön on tehtävä tänään vain se, mitä he ovat tehneet läpi kauden: Pelata uhrautuvasti joukkueen eteen ja puolustaa tiukasti joukkueena omaa kenttäkolmannestaan. Mikäli etäisyydet syvyys- ja leveyssuunnassa pysyvät totutun tiiviinä, on Messin ja kumppaneiden äärimmäisen vaikea murtautua maalintekosektorille.

Vaihtuvatko surun kyyneleet iloon Atléti-leirissä!? (Getty)

Vaihtuvatko surun kyyneleet iloon Atléti-leirissä? (Getty)

Vedonlyöjän näkökulmasta ottelussa herkullisimmat kertoimet ovat Betssonin tarjoama tuplamahdollisuus 1X, joka palauttaa panoksen 1.68-kertaisena takaisin ja alle 2.5 maalia, joka tuo voin lisäksi juustoakin leivän päälle kertoimella 1.85. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että ottelussa on valtaisat panokset myös kevään La Ligan mestaruuskamppailua ajatellen. Madridilaisilla on huomattavsti helpompi lähtökohta otteluun, sillä heillä on vain voitettavaa ja Barcelonalla vain hävittävää. Jopa Barça-fanin silmissä olisi jotenkin kaunista, mikäli Atléti etenisi tästä parista jatkoon. Ja pelillisesti se on hyvinkin mahdollista. Jotenkin minusta tuntuu, että tänä iltana Estadio Vicente Calderónin lehtereillä ottelua seuraavat Atlétit saavat todistaa lähivuosien yksittäistä suurinta saavutusta, Mestarien liigan välieräpaikkaa.

Iltaa odottaessa voi ihailla edellisen ottelun maagisia yksilösuorituksia, Iniestan syöttöä ja Diegon ulkokierteistä laukausta.