MM-futis 2018 -katsojaopas – Näin pelataan

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan

Urheilun mahtilajin jalkapallon MM-kilpailut pelataan tänä kesänä 21. kertaa. Kisojen isäntämaana toimii Venäjä, jonka 12 stadionia länsipuolella maata näyttävät joukkueille ja kisaturisteille parhaat puolensa. MM-turnaus käynnistyy torstaina 14.6.2018 ja otteluita pelataan muutamaa välipäivää lukuunottamatta päivittäin aina sunnuntaina 15.7.2018 pelattavaan finaaliin asti. Tutustu turnauksen etenemiseen tarkemmin ja nappaa talteen suosikkijoukkueesi peliajat.

Faneille.com tarjoaa kisojen alla ja niiden aikana kattavan paketin ennakoita ja tilastoanalyysejä sekä tarinoita tulosten takaa. Pysy kuulolla, niin tiedät, mitä kisoissa ja niiden kulisseissa tapahtuu koko kuukauden ajan.


Turnausjärjestelmä – Vain kaksi parasta jatkaa

Turnaus aloitetaan kahdeksan alkulohkon voimin. Isäntämaa Venäjän lisäksi kisoihin on karsintojen kautta paikkansa ansainnut 31 maata, jotka on jaettu kahdeksaan neljän maan lohkoon. Kaksivaiheiset MM-karsinnat pelattiin kolmen edellisen vuoden aikana, kun Aasian ja CONCACAF-maiden joukkueet aloittivat jo maaliskuussa 2015 omat karsintansa. Myös Suomi oli mukana Euroopan karsinnoissa jääden selkeästi ensimmäiselle kierrokselle. Suomen lohkosta kisoissa nähdään lohkovoittaja Islanti sekä toisella kierroksella kisapaikkansa varmistanut lohkokakkonen Kroatia.

Joukkueet pelaavat alkusarjassa kerran jokaista lohkon joukkuetta vastaan. Kolmen ottelukierroksen jälkeen jatkopeleihin etenee lohkon kaksi parasta joukkuetta. Pudotuspelien ottelukaavio on ennalta määritetty ja sen ensimmäisellä kierroksella eri lohkojen ykköset kohtaavat toisten lohkojen kakkoset. Näin ollen ennakkoon ajateltuna lohkovoittajalla on aavistuksen paremmat mahdollisuudet puolivälieriin kuin toiseksi jääneillä. Jokaisella pudotuspelikierroksella puolet joukkueista tippuu ja loput jatkavat samalla metodilla aina finaaliotteluun asti, joka pelataan Lužnikissa Moskovassa. vain 5,5 kilometrin päässä Kremlistä sunnuntaina 15.7. Pronssiottelu puolestaan otellaan Pietarin Stadion Krestovskilla päivää aiemmin.

Turnauksessa on tarjolla ennen kaikkea kunniaa ja mainetta, sillä kerran neljässä vuodessa järjestettävistä maailmanmestaruuskilpailuista puhutaan vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Sen lisäksi osallistuville maille on tarjolla palkintorahaa, joka määräytyy joukkueen menestyksen perusteella. Maailmanmestarimaan kassa pullistuu 38 miljoonan dollarin verran, kun taas muiden neljän parhaan joukkoon yltävien osalta 22–28 miljoonalla dollarilla riippuen sijoituksesta. Pudotuspeleihin selvinneille on tarjolla puolestaan 12–16 miljoonaa dollaria ja lopuille 16 joukkueelle 8 miljoonaa dollaria. Yhteensä palkintorahaa jaetaan siis huimat 400 miljoonaa dollaria, joka euroiksi käännettynä on noin 343 miljoonaa euroa.

Tasapisteissä maaleilla suuri merkitys

Jos joukkueet päätyvät tasapisteisiin alkulohkossaan, ratkaistaan sijoitukset seuraavassa järjestyksessä:

  1. Pisteet keskinäisissä otteluissa
  2. Maaliero
  3. Maalit keskinäisissä otteluissa
  4. Fair Play -käytös turnauksessa
  5. Arpa

Jalkapallon MM-kisojen alkusarjan otteluohjelma

8 lohkoa 32 joukkuetta, joista 16 jatkaa pudotuspeleihin. (Getty)

Lataa tästä koko FIFA World Cup 2018 -otteluohjelma talteen: MM-futis 2018 – Otteluohjelma (Excel)

Torstai 14.6.

  • Klo 18:00 Venäjä – Saudi-Arabia, Moskova (Lužniki) (YLE TV2) / Lohko A

Perjantai 15.6.

  • Klo 15:00 Egypti – Uruguay, Jekaterinburg (YLE TV2) / Lohko A
  • Klo 18:00 Marokko – Iran, Pietari (YLE TV2) / Lohko B
  • Klo 21:00 Portugali – Espanja, Sotshi (YLE TV2) / Lohko B

Lauantai 16.6.

  • Klo 13:00 Ranska – Australia, Kazan (YLE TV2) / Lohko C
  • Klo 16:00 Argentiina – Islanti, Moskova (Spartak Stadium) (YLE TV2) / Lohko D
  • Klo 19:00 Peru – Tanska, Saransk (YLE TV2) / Lohko C
  • Klo 22:00 Kroatia – Nigeria, Kaliningrad (YLE TV2) / Lohko D

Sunnuntai 17.6.

  • Klo 15:00 Costa Rica – Serbia, Samara (YLE TV2) / Lohko E
  • Klo 18:00 Saksa – Meksiko, Moskova (Lužniki) (YLE TV2) / Lohko F
  • Klo 22:00 Brasilia – Sveitsi, Rostov-na-Donu (YLE TV2) / Lohko E

Maanantai 18.6.

  • Klo 15:00 Ruotsi – Etelä-Korea, Nizhni Novgorod (YLE TV2) / Lohko F
  • Klo 18:00 Belgia – Panama, Sotshi (YLE TV2) / Lohko G
  • Klo 21:00 Tunisia – Englanti, Volgograd (YLE TV2) / Lohko G

Tiistai 19.6.

  • Klo 15:00 Kolumbia – Japani, Saransk (YLE TV2) / Lohko H
  • Klo 18:00 Puola – Senegal, Moskova (Spartak Stadium) (YLE TV2) / Lohko H
  • Klo 21:00 Venäjä – Egypti, Pietari (YLE TV2) / Lohko A

Keskiviikko 20.6.

  • Klo 15:00 Portugali – Marokko, Moskova (Lužniki) (YLE TV2) / Lohko B
  • Klo 18:00 Uruguay – Saudi-Arabia, Rostov-na-Donu (YLE TV2) / Lohko A
  • Klo 21:00 Iran – Espanja, Kazan (YLE TV2) / Lohko B

Torstai 21.6.

  • Klo 15:00 Tanska – Australia, Samara (YLE TV2) / Lohko C
  • Klo 18:00 Ranska – Peru, Jekaterinburg (YLE TV2) / Lohko C
  • Klo 21:00 Argentiina – Kroatia, Nizhni Novgorod (YLE TV2) / Lohko D

Perjantai 22.6.

  • Klo 15:00 Brasilia – Costa Rica, Pietari (YLE TV2) / Lohko E
  • Klo 18:00 Nigeria – Islanti, Volgograd (YLE TV2) / Lohko D
  • Klo 21:00 Serbia – Sveitsi, Kaliningrad (YLE TV2) / Lohko E

Lauantai 23.6.

  • Klo 15:00 Belgia – Tunisia, Moskova (Spartak Stadium) (YLE TV2) / Lohko G
  • Klo 18:00 Etelä-Korea – Meksiko, Rostov-na-Donu (YLE TV2) / Lohko F
  • Klo 21:00 Saksa – Ruotsi, Sotshi (YLE TV2) / Lohko F

Sunnuntai 24.6.

  • Klo 15:00 Englanti – Panama, Nizhni Novgorod (YLE TV2) / Lohko G
  • Klo 18:00 Japani – Senegal, Jekaterinburg (YLE TV2) / Lohko H
  • Klo 21:00 Puola – Kolumbia, Kazan (YLE TV2) / Lohko H

Maanantai 25.6.

  • Klo 17:00 Saudi-Arabia – Eqypti, Volgograd (YLE Areena) / Lohko A
  • Klo 17:00 Uruquay – Venäjä, Samara (YLE TV2) / Lohko A
  • Klo 21:00 Espanja – Marokko, Kaliningrad (YLE Areena) / Lohko B
  • Klo 21:00 Iran – Portugali, Saransk (YLE TV2) / Lohko B

Tiistai 26.6.

  • Klo 17:00 Australia – Peru, Sotshi (YLE Areena) / Lohko C
  • Klo 17:00 Tanska – Ranska, Moskova (Lužniki) (YLE TV2) / Lohko C
  • Klo 21:00 Islanti – Kroatia, Rostov-na-Donu (YLE Areena) / Lohko D
  • Klo 21:00 Nigeria – Argentiina, Pietari (YLE TV2) / Lohko D

Keskiviikko 27.6.

  • Klo 17:00 Etelä-Korea – Saksa, Kazan (YLE Areena) / Lohko F
  • Klo 17:00 Meksiko – Ruotsi, Jekaterinburg (YLE TV2) / Lohko F
  • Klo 21:00 Serbia – Brasilia, Moskova (Spartak Stadium) (YLE TV2) / Lohko E
  • Klo 21:00 Sveitsi – Costa Rica, Nizhni Novgorod (YLE Areena) / Lohko E

Torstai 28.6.

  • Klo 17:00 Japani – Puola, Volgograd (YLE Areena) / Lohko H
  • Klo 17:00 Senegal – Kolumbia, Samara (YLE TV2) / Lohko H
  • Klo 21:00 Englanti – Belgia, Kaliningrad (YLE TV2) / Lohko G
  • Klo 21:00 Panama – Tunisia, Saransk (YLE Areena) / Lohko G

Jatkopelit

Pudotuspeleissä pelataan neljä kierrosta ennen kuin maailmanmestari on selvillä.

Neljännesvälierät

  • La 30.6. klo 17:00 Ranska (C1) – Argentiina (D2), Kazan (YLE TV2)
  • La 30.6. klo 21:00 Uruguay (A1) – Portugali (B2), Sotshi (YLE TV2)
  • Su 1.7. klo 17:00 Espanja (B1) – Venäjä (A2), Moskova (Lužniki) (YLE TV2)
  • Su 1.7. klo 21:00 Kroatia (D1) – Tanska (C2), Nižni Novgorod (YLE TV2)
  • Ma 2.7. klo 18:00 Brasilia (E1) – Meksiko (F2), Samara (YLE TV2)
  • Ma 2.7. klo 21:00 Belgia (G1) – Japani (H2), Rostov-na-Donu (YLE TV2)
  • Ti 3.7. klo 17:00 Ruotsi (F1) – Sveitsi (E2), Pietari (YLE TV2)
  • Ti 3.7. klo 21:00 Kolumbia (H1) – Englanti (G2), Moskova (Spartak Stadium) (YLE TV2)

Puolivälierät

  • Pe 6.7. klo 17:00 Uruguay – Ranska, Nižni Novgorod (YLE TV2)
  • Pe 6.7. klo 21:00 Brasilia – Belgia, Kazan (YLE TV2)
  • La 7.7. klo 17:00 Ruotsi – Englanti, Samara (YLE TV2)
  • La 7.7. klo 21:00 Venäjä – Kroatia, Sotshi (YLE TV2)

Välierät

  • Ti 10.7. klo 21:00 Ranska – Belgia, Pietari (YLE TV2)
  • Ke 11.7. klo 21:00 Englanti – Kroatia, Moskova (Lužniki) (YLE TV2)

Pronssiottelu

  • La 14.7. klo 17:00 Belgia – Englanti, Pietari (YLE TV2)

Finaali

  • Su 15.7. klo 18:00 Ranska – Kroatia, Moskova (Lužniki) (YLE TV2)

Faneille.comin MM-futisennakot:

Kansikuva: Dean Mouhtaropoulos/Getty

Twitter: @TuomasKurikka