MM-futis: Kenen lohko on oikeasti vaikein? (Tiedenurkka)

Punainen hyvä, sininen huono (Guardian)

Punainen hyvä, sininen huono (Guardian)

Noniin, eilen tutkittiin Brasilian MM-lopputurnauksen B-lohkoa ja siinä tuli todettua, että Australialla tulee olemaan yhtä leppoisat oltavat kuin samasta sukupuolesta pitävillä Natsi-Saksassa 1940-luvulla ja nythän tähän tuli sitten Faneille.comin tiedemiesryhmän tutkimana faktaa.

Brittilehti Guardian on tehnyt hyvää työtä ja selvittänyt FIFA-rankingien perusteella hieman totuuksia ja laittanut ne uskomattoman värikkäisiin kaavioihin. Tämän kuvan perusteella näemme, että B-lohkon kengurusta valmistettu heittopussi on vaikeimman paikan edessä, kun taas Argentiinalla on yhtä vaikea tehtävä edessään kuin uimapukumallien valokuvaajilla. Myöskään Yhdysvallat tai Ghana eivät tule pääsemään helpolla.

Mielenkiintoisia olettamuksia, pystyisikö näiden perusteella oikeasti arvioimaan tuloksia, se jää nähtäväksi.