Näkökulma: Luka Modric on lähes täydellisen jalkapalloilijan ruumiillistuma – Kroatian kapteeni on tekemässä mahdottomasta mahdollista

Rakenna itse oma MM-vetokohteesi: Voita VIP-reissu ManUn Valioliiga-avaukseen!

Luka Modricin suorituksia löytyy harvemmin top 5-maaleista tai highlight-koosteista. Kroatialainen on ollut kuitenkin MM-kisojen paras pelaaja ja mikäli keskikentän maestro johdattaisi maansa mestaruuteen, niin FIFA:n Kultaisen pallon osoitteesta ei pitäisi olla epäselvyyttä.

Keskikentän pelaajat saavat harvoin ansaitsemaansa näkyvyyttä, vaikka heidän merkityksensä pelille on valtaista, koska vaikutus sekä puolustamiseen että hyökkäämiseen on poikkeuksellisen iso. Myös Luka Modric on uurastanut kirkkaimpien parrasvalojen ulkopuolella, vaikka hänen merkityksensä niin Real Madridin kuin Kroatian menestykseen on ollut äärimmäisen suuri.

Modric nousi jalkapallomaailman huipulle Tottenhamissa vuosina 2008-2012, joten siirto suurempiin ympyröihin ei tullut yllätyksenä, kun nappasi taiturin 35 miljoonalla eurolla elokuussa 2012. Kroatilaisen alku Los Blancosissa ei ollut kuitenkaan ruusuinen. Hänet esimerkiksi valittiin Marca-lehden äänestyksessä La Ligan kesän huonoimmaksi hankinnaksi debyyttikauden puolivälissä. 

Käännekohdaksi jopa Modricin koko uran kannalta muodostui seuraava kesä, kun Carlo Ancelotti korvasi Jose Mourinhon madridilaisten käskijänä. Kroatialaisen pelipaikka oli elänyt avauskauden aikana eikä Mourinho saanut hankinnastaan parasta terää irti. Ancelotti asetti Modricin välittömästi keskiöön ja alkoi kasaamaan joukkuetta Modricin ympärille. Tottenhamissa muun muassa vasemmalla laidallakin uurastanut kroatialainen sementoitui keskikentän pohjalle, missä hän on päässyt loistamaan. Ancelottin palapelissä Modric oli se ensimmäinen pala, mikä meni pöydälle ensimmäisenä. Hänen ympärilleen alettiin sitten etsiä sopivia pelaajia. 

Modric osoitti olevansa Ancelottin luottamuksen arvoinen ja tästä alkoi taiturin nousu kohti maailman terävintä huippua. Real Madrid juhlikin himoittua Mestarian liigan voittoa keväällä. 

Modric rytmittää peliä erinomaisesti loistavasti ajoitetuilla syötöillään, minkä lisäksi ne löytävät käytännössä aina kohteensa. Pienestä koostaan huolimatta kroatialaiselta on äärimmäisen haastavaa riistää palloa eikä tätä helpota loistava tekniikka, mikä näkyy varsinkin pieninä, mutta peliä edistävinä harhautuksina. Modric pystyy pitämään palloa myös ahtaassakin tilassa, vaikka loistava liike niin pelivälineen kanssa kuin ilman mahdollistavat hänen olevan käytännössä aina pelattavissa. Modricissa tiivistyykin monien eri keskikenttäpelaajien parhaat ominaisuudet yhteen pakettiin. Lisäksi valtavasti viheriöllä uurastava pelaaja pelaa äärimmäisen tasaisesti illasta toiseen: hyvän ja huonon illan erotus on minimaalinen. 

Real Madridin Modricista maksama 35 miljoonan euron siirtosumma tuntuukin nyt todella pieneltä, sillä Modricista on kasvanut todella dominoiva pelaaja. Ei olekaan sattumaa, että Real Madrid on voittanut hänen aikanaan peräti neljästi Mestarien liigan. Vaikka Cristiano Ronaldo on ansaitusti kerännyt suurimmat otsikot valtavien maalimäärien takia, niin Modricin merkitys madridilaisten Euroopan dominanssin taustalla on vähintään yhtä suuri. 

Keskikentän työmyyrät eivät saa monesti ansaitsemaansa arvostusta. Jalkapalloa aktiivisesti seuraavat toki tiedostavat Modricin merkityksen joukkueelleen, mutta suurelta yleisöltä miehen otteet jäävät helposti paitsioon. Esimerkiksi MM-kisoissa Kylian Mbappen taidokkaat kantapääkikat saavat huomattavasti enemmän huomiota kuin Modricin 90 minuuttia kestävä dominointi otteluissa. 

Kroatialainen on tehnyt 257 ottelussa 13 maalia Real Madridille, mutta hänen merkitys menestykseen on valtaisa. Modricin arvoa ei kuitenkaan kliseisesti mitata maaleissa. 32-vuotias pelaaja on ennen kaikkea todella kokonaisvaltainen paketti, jonka heikkouksia saa hakea todella tarkan suurennuslasin kanssa, mutta silti tuloksena on vesiperä. 

Mikäli Modric johdattaisi Kroatian maailmanmestaruuteen, niin hänen valintansa FIFA:n Kultaisen pallon voittajaksi pitäisi olla lähinnä muodollisuus. Tämä on ollut viime vuosina kilpailu Lionel Messin ja Ronaldon välillä, sillä duo on kuitannut palkinnon jo kymmenen vuotta putkeen. Edes jonkun toisen pääsemisestä kahden parhaan joukkoon on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta, kun Andres Iniesta kiilasi äänestyksen toiseksi. Edellisen kerran palkinnon on voittanut muu kuin Messi tai Ronaldo vuonna 2007, kun Kaka kruunattiin maailman parhaaksi pelaajaksi. 

Kroatian johdattaminen maailmanmestaruuteen sekä Mestarien liigan voitto olisi äärimmäisen kova saavutus. Ronaldo teki toki päättyneellä kaudella Realille 44 maalia ja juhli niin ikään Mestarien liigan voittoa, kun taas Messi takoi 45 maalia ja oli voittamassa La Ligaa, joten kaksikko on varmasti jälleen korkealla äänestyksessä. Tällä kertaa näiden suoritusten ei pitäisi kuitenkaan kantaa voittoon.

Mikäli Modric onnistuu lähes mahdottomassa ja viemään Kroatian mestaruuteen asti, niin maajoukkueen kapteeni on Kultaisen pallon ansainnut. Sen verran ilmiömäinen temppu Kroatian nostaminen jatkokarsinnoista maailmanmestariksi olisi.

Kansikuva: Shaun Botterill/Getty Images