Pitkä odotus on ohi – Loukkaantumisista kärsinyt Marco Reus pääsee vihdoin tekemään MM-kisadebyyttinsä

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Osallistu MM-futiksen viikkokisoihin – voita jopa 2500 euroa

Neljä vuotta on pitkä aika. Se on tuntunut ikuisuudelta ainakin Saksan Marco Reusille, joka on odottanut juuri alkaneita MM-kilpailuja kuin kuuta nousevaa. Matka tähän pisteeseen – ensimmäisen ottelun kynnykselle –  on sisältänyt monen monituista estettä, mutta juuri nyt elämä näyttää parempaa puoltaan 29-vuotiaalle laitahyökkääjälle. Saksan taitavimpien pelaajien joukkoon kuuluvalta Reusilta jäi väliin niin neljän vuoden takaiset MM-kisat kuin myös kaksi vuotta sitten pelatut EM-kisatkin.

Ennen Venäjälle lähtemistä viimeinen koetinkivi Borussia Dortmundin tähdelle oli Saksan kenraaliharjoitus Saudi-Arabiaa vastaan, josta Reus selvisi ehjänä. Näyttöpaikkoja maajoukkuepaidassa ei ole siunaantunut tämän kauden aikana montaakaan, mutta Reus saatetaan silti nähdä avauskokoonpanossa Die Mannschaftin ensimmäisessä ottelussa Meksikoa vastaan sunnuntaina.

Loukkaantumiset. Ne ovat olleet Reusin suurin vitsaus läpi hänen uransa. Kuuluisin näistä on vuonna 2014 tullut paha nilkkavamma, joka vei häneltä viimeisellä mahdollisella hetkellä arvokisapaikan. Pallotaituri joutui seuraamaan pelit television välityksellä kotoa käsin – jalka paketissa ja kainalosauvat seuranaan – pelikavereidensa voittaessa pitkään odotetun maailmanmestaruuden Brasiliassa.

Saksan viimeisessä harjoituspelissä saudeja vastaan Reus oli näkyvästi esillä, alustaen isäntien molemmat maalit 2-1 voitto-ottelussa. Se oli silti sivuseikka. Isoin asia oli, että tällä kertaa hän pysyi ehjänä. Peliä stadionilla ja vastaanottimien ääressä seuranneet saksalaisfanit ympäri maailman todennäköisesti huokaisivat kollektiivisesti helpotuksesta pelin 57. minuutilla, valmentaja Joachim Löwin vaihdettua Reusin pois kentältä.

Nyt ”Woodyinho” pääsisi vihdoin kisoihin.

Brasilian kisat jäivät väliin

Siitä piti tulla uran huippuhetki. Reus oli ollut kovassa iskussa koko 2013-2014 kauden,  tehden Bundesliigassa 30 ottelussa 16 maalia ja antaen 14 maalisyöttöä. Hän oli ollut paikoin täysin pitelemätön ja monipuolista hyökkäyspään pelaajaa pidettiin varmana valintana Löwin MM-ryhmään ja jopa avauskokoonpanoon. Dortmundin tähden piti tehdä läpimurtonsa isolla kansainvälisellä näyttämöllä Brasiliassa. Nuo haaveet särkyivät pahimmalla mahdollisella tavalla vain kymmenen päivää ennen Saksan ensimmäistä MM-kisaottelua. Reus joutui harjoitusottelussa Armeniaa vastaan keskikenttäpelaaja Artur Yedigaryanin taklaamaksi ja saksalaisen vasemmasta nilkasta repesivät nivelsiteet.

Unelma kisoista haihtui siihen paikkaan, Reusin huutaessa tuskissaan Opel Arenan nurmella Mainzissa.

Kun Saksan ja Argentiinan välinen MM-finaalitaisto oli ratkennut ja saksalaiset aloittivat mestaruusjuhlansa kentällä, otti finaalin ratkaissut Mario Götze Reusin maajoukkuepaidan mukaansa Maracanan nurmelle, osoittaakseen solidaarisuuttaan hyvälle ystävälleen. Ele lämmitti kotisohvalla peliä katsoneen Reusin sydäntä, mutta ei vienyt tuskaa pois.

Tähän päättyi Marco Reusin MM-kisaunelma neljä vuotta sitten.  (Micha Will/Bongarts/Getty Images)

Kaksi vuotta myöhemmin sydän särkyi uudelleen

Kausi 2015-2016 lähti erinomaisesti käyntiin. Edellisellä kaudella nilkkakivut olivat kiusanneet vielä ajoittain, mutta nyt vammojen piti olla jo vihdoin taaksejäänyttä elämää. Reus oli terveenä ja pelikunnossa. Kovalla itseluottamuksella pelannut saksalainen takoi Dortmundille Bundesliigassa 12 maalia ja neljä syöttöä. Eurooppa-liigassa jälki oli myös tuhoisaa, joista osoituksena 9 maalia ja kaksi syöttöä 13 pelissä. DFB-Pokal nimellä kulkevassa Saksan Cupissakin tehoja tuli neljässä pelissä  kahden maalin ja kahden maalisyötön verran. Jos joku ennen kauden alkua oli vielä epäillyt Reusin mahdollisuuksia palata huipulle, saivat hyvät tehotilastot viimeistään epäilijät vaikenemaan.

Uusi pettymys teki kuitenkin jälleen tuloaan. Pyytämättä ja yllättäen. Die Mannschaftin viimeistellessä virettään harjoitusleirillä Sveitsin Asconassa aivan EM-kisojen kynnyksellä, alkoi Reusin nivunen oireilla ilkeästi. Hän yritti olla välittämättä vaivasta ja teki kaikkensa, pystyäkseen yhä harjoittelemaan ja pelaamaan. Periksiantamattomuudestaan huolimatta liikkuminen oli kipujen takia liian vaikeaa. Löwin oli tehtävä kova, mutta väistämätön ratkaisu ja jättää avainpelaajaksi kaavailemansa Reus ulos lopullisesta Ranskaan matkaavasta joukkueesta.

Nivusvamma osoittautui vaikeaksi ja se viivästytti myös Reusin kauden 2016-2017 starttia aina lokakuun lopulle saakka. Dortmund-kasvatin ensimmäinen kilpaottelu oli Mestarien liigan lohkovaiheen peli Legia Varsovaa vastaan kotiyleisön edessä Signal Iduna Parkilla. Ottelu jäi historian kirjoihin kilpailun kaikkien aikojen runsasmaalisimpana, eikä vähiten Reusin ansiosta. 185 päivän poissaolo jalkapallokentiltä ei näkynyt otteissa hänen tehtyään itse kaksi maalia ja syöttäessään kaksi lisää hengästyttävässä, Dortmundin 8-4 voittolukemiin päättyneessä ottelussa. Reusin klinikka pyörähti sen myötä liikkeelle myös kotimaan sarjassa ja miehen kauden toisessa Bundesliiga-pelissä tuloksena oli kolme maalisyöttöä ottelussa Mönchengladbachia vastaan. Nämä olivat jälleen oivia osoituksia siitä, että Reusin halu ja kyky pelata korkealla tasolla oli yhä tallessa, ikävistä kolhuista huolimatta.

Harmillista kyllä, loukkaantumiset eivät jääneet tähän. Reus kärsi erilaisista vaivoista pitkin kautta, jotka aiheuttivat lisää kuntoutumista ja poisjääntejä. Oltuaan kevätkaudella kuusi viikkoa sivussa nivusvamman takia, Reus iski viisi maalia vielä kuuden viimeisen sarjakierroksen aikana Bundesliigassa. Dortmundin kauden huipentanut Saksan Cup-finaali jäi Reusin osalta vajaaksi, hänen saatua polvivamman ensimmäisellä puoliajalla. Tuo loukkaantuminen eväsi mieheltä lopulta myös tärkeät edustustehtävät maajoukkueessa Confederations Cupissa ja viivästytti lisäksi taas seuraavan kauden aloitusta.

Reus pääsi juhlimaan Dortmundin Cup-voittoa vuosi sitten, vaikka häneltä jäikin finaali kesken loukkaantumisen vuoksi. (Getty Images)

Uusi mahdollisuus

MM-kisoja edeltävällä viikolla Saksan valmennusryhmä teki kovan ratkaisun ja jätti Manchester Cityssä loistaneen Leroy Sanen ulos lopullisesta MM-kisajoukkueesta. Päätös oli yllättävä, sillä 22-vuotias Schalke-kasvatti löi itsensä toden teolla läpi kivikovassa Valioliigassa, voittaen Englannissa keväällä myös arvostetun Vuoden nuori pelaaja-palkinnon. Maaotteluissa hän ei kuitenkaan onnistunut odotetulla tavalla.

Reus pelasi vain kahdessa maaottelussa ennen Venäjälle lähtöä, mutta toisin kuin Sane, Reus ehti tehdä vaikutuksen myös maajoukkueessa. Saudi-Arabia pelissä Saksa oli vaarallisimmillaan vain sen aikaa, kun Reus oli kentällä. Hänen nopeutensa ja kyky hallita palloa antoivat Saksalle kaikki avaimet tempon määräämiseen. Kaiken kaikkiaan Reus on juuri sen tyyppinen pelaaja, jolla on kyky astua esiin ja ratkaista otteluita kriittisillä hetkillä omalle joukkueelleen. Hän on lisäksi erittäin monipuolinen ja mukautuva hyökkäyspään pelaaja. Tätä arvoa ei voi liiaksi korostaa Löwin luomassa Saksan pelitavassa.

On mahdollista, että Reus aloittaa MM-kisansa vaihtopenkiltä, sillä Löw paljasti lauantaina Saksan yleisradioyhtiö ZDF:lle, että PSG:ssä pelaava Julian Draxler olisi avauksessa sunnuntaina. Nähtäväksi jää, millaisella taktiikalla Saksa lähtee otteluun ja mahtuvatko sekä Draxler että Reus samanaikaisesti kentälle. Todennäköisesti eivät. Mesut Özil on kärsinyt turnauksen alla polvivaivoista, mutta jos ja kun Arsenal-tähti on kunnossa, voi yhteistyö Reusin kanssa osoittautua pelien edetessä hedelmälliseksi Saksalle. Löw on painottanut moneen kertaan, ettei yksikään maajoukkueen pelaaja tule pelaamaan täysiä minuutteja koko turnauksessa, joten varianssia on luvassa.

Reus itse tuskin panee pahakseen, vaikka joutuisi aloittamaan jonkun pelin vaihtopenkin puolelta. Hän on odottanut tätä hetkeä nyt neljä pitkää vuotta ja nauttii joka hetkestään jonka saa viettää terveenä joukkueen mukana.

Artikkelikuva: Alexander Scheuber/Bongarts/Getty Images