TOP 5: MM-kisojen parhaat valmentajat

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Faneille.com työstää MM-kisojen alla tukun erinäisiä top-listoja. Seuraavana vuorossa ovat kisojen parhaat valmentajat. Listauksessa on painotettu ennen kaikkea meriittejä maajoukkueiden peräsimessä.

5. Herve Renard, Marokko

49-vuotias ranskalaisluotsi ei ole tunnettu nimi vanhalla mantereella, mutta Afrikassa Herve Renardia pidetään arvossaan. Seurajoukkuetasolla Renard on luotsannut Cambridge Unitedia, Sochauxia ja Lilleä ilman mainetekoja, mutta maajoukkueissa hän on menestynyt. Renardin suurin saavutus on Sambian johdattaminen sensaatiomaiseen Afrikan mestaruuteen vuonna 2012. Luotsin palkintokaappiin tarttui toinen Cup of Nationsin voitto neljä vuotta myöhemmin, tällä kertaa Norsunluurannikon peräsimessä. Marokon päävalmentajaksi Renard nousi reilut kaksi vuotta sitten. 26:sta Renardin komennossa pelatusta ottelusta Marokko on voittanut 15 ja päästänyt niissä vain 11 maalia.

4. Jorge Sampaoli, Argentiina

Intohimoisesta omiaan kentän laidalla ohjaava Jorge Sampaoli loi nahkansa Chilen päävalmentajana. Maa pelasi neljä vuotta sitten loistavaa jalkapalloa, mutta putosi lopulta neljännesvälierissä rankkareilla kisaisäntä Brasilialle. Todellinen jättipotti tuli vuotta myöhemmin, kun Sampaoli johdatti Copa Americaa isännöineen Chilen Etelä-Amerikan mestariksi. Samana vuonna Sampaoli arvostettiin Fifan Vuoden valmentaja -valinnassa kolmanneksi. Nyt 58-vuotias argentiinalainen on kovan paikan edessä, sillä neljä vuotta sitten finaalissa ollut Albiceleste on ollut pahassa kaaoksessa viime vuosina. Maan korruptoitunut liitto on ollut myrskyn silmässä, eivätkä kovan futismaan tähtipelaajat ole sen kanssa hyvissä väleissä. Viime kesänä Argentiinan peräsimeen Sevillasta palkattu Sampaoli vältti maan täydelliseltä katastrofilta ja vei joukkueen kisoihin, mikä oli jo itsessään oiva työnäyte karismaattisen valmentajan osaamisesta. Tulosten ohella Sampaoli osaa viihdyttää, sillä hänen ryhmänsä aggressiivinen prässipelaaminen tekee otteluista äärimmäisen kovatempoisia.

Persoonallisella tyylillään valmentava Jorge Sampaoli nousi futismaailman tietoisuuteen neljän vuoden takaisissa MM-kisoissa. (David Ramos/Getty Images)

3. Fernando Santos, Portugali

Portugalin Euroopan mestaruuden salaisuus oli ennen kaikkea hyvä valmennus, joka sai ryhmän sitoutumaan kurinalaisuutta vaatineeseen pelitapaan. Siitä kiitos kuuluu 63-vuotiaalle Fernando Santosille, joka palkattiin lusitaanien peräsimeen viime MM-kisojen pettymyksen jälkeen. Aiemmin Portugalin ja Kreikan mestaruuksia juhlinut luotsi on yksi kisojen parhaista pelin organisoijista. Santosin keskikentälle ryhmittämä timantti toimii saumattomasti yksikkönä ja sitä on todella vaikea ohittaa. Portugali ei kuulu kisojen suurimpiin voittajasuosikkeihin, mutta juuri osaavan valmennuksen ansiosta se voi mennä pitkälle.

2. Oscar Tabarez, Uruguay

Kisojen vanhin valmentaja, 71-vuotias Oscar Tabarez aloitti valmentajauransa vuonna 1980, ennen kuin valtaosa tulevista kisapelaajista oli edes syntynyt. Vuonna 1987 Tabarez juhli Copa Libertadoresin voittoa maan suurseura Penarolin valmentajana. Lempinimeä El Maestro (suom. opettaja) totteleva uruguaylainen on luotsannut maansa lippulaivaa jo vuodesta 2006 lähtien. Uruguay on ollut aina muutaman supertähden johtama joukkue, mutta Tabarez on löytänyt keinot tehdä ryhmästä yhtenäinen nippu. Kokeneen luotsin tähtihetki osui kesään 2011, kun hän johdatti La Celesten Copa American voittoon. Vuotta aiemmin Uruguay nähtiin Etelä-Afrikan MM-kisojen välierissä. On hyvin pitkälti juuri Tabarezin ansiota, että 3,5 miljoonan asukkaan maa on pysynyt kilpailukykyisenä. El Maestro ajoi aikanaan maan liitossa sisään ideologian, jonka mukaan nuorisomaajoukkueiden pelaajat täytyy opettaa arvostamaan taivaansinistä pelipaitaa. Mission hedelmistä päästään nauttimaan Venäjällä, kun Luis Suarezin ja Edinson Cavanin kaltaiset supertähdet puhaltavat tiukasti yhteen hiileen Rodrico Bentancurin ja Lucas Torreiran kaltaisten huippulupausten kanssa.

1. Joachim Löw, Saksa

Jogi Löw on arvioimme mukaan kisojen paras valmentaja. (Alexander Hassenstein/Bongarts/Getty Images)

Saksaa pian 14 vuotta valmentaneen (kaksi ensimmäistä apuvalmentajana) Joachim Löwin voi nostaa listan kärkeen jo pelkästään siitä syystä, että saksalainen on turnauksen ainoa maailmanmestaruuden voittanut valmentaja. Die Mannschaftin vahva marssi huipentui neljä vuotta sitten MM-kultaan. Neljä vuotta aiemmin Löw teki radikaalin sukupolven vaihdoksen ajaessaan Mesut ÖzilinJerome BoatenginToni Kroosin ja kumppanit kertaheitolla valkopaitojen avainpelaajiksi. Saksa on pelannut Löwin päävalmentajakaudella neljät arvokisat, eikä ole jäänyt kertaakaan välierien ulkopuolelle. 58-vuotiasta käskijää on huhuiltu useisiin eurooppalaisiin huippuseuroihin – viimeksi tänä keväänä Bayern Müncheniin, Arsenaliin ja Real Madridiin – mutta kokenut luotsi on pysynyt uskollisena DFB:lle.

Katso myös muut top-listat

Kansikuva: Adam Nurkiewicz/Getty Images