Real Madridin kaudesta voikin tulla napakymppi – ilmassa kaksi isoa kysymysmerkkiä

Real Madridin kausi on ollut jälleen todella värikäs. Zinedine Zidane on kuitenkin saanut joukkoihinsa ryhtiä ja Los Blancosilla on vielä mahdollisuudet jopa kahteen pokaaliin.

Vielä muutama viikko sitten Barcelona vaikutti putsaavan palkintopöydän kuluvankin kauden osalta. Katalonialaiset kuitenkin hävisivät neljästä peräkkäisestä La Ligan ottelustaan kolme ja pelasivat kerran tasan, kun taas Madridin joukkueet hoitivat omat urakkansa kunnialla. Näin ollen Barcan johto on kutistunut vain pisteeseen, kun kautta on jäljellä kolme ottelua. Barcelonan loppu sarjaohjelma on tosin varsin helppo, kun joukkue kohtaa häntäpään joukkueet Betisin, Espanyolin sekä Granadan.

Real Madridin leirissä unelma tuplasta kuitenkin elää. Kotimaan sarjassa joukkue kohtaa vielä Real Sociedadin, Valencian sekä Deportivo La Corunan. Realin kauden päätavoitteena on kuitenkin ollut jo pitkään Mestarien liiga, jonka välierissä valkoiset kohtaavat debytantti Manchester Cityn.

Zidane on saanut piiskattua suojattinsa mainioon iskuun keväällä, sillä Real on voittanut edellisestä 12 ottelustaan peräti 11. Ainoa tappio tuli puolivälierien avausosassa Wolfsburgin vieraana. Madridilaiset onnistuivat kuitenkin kampeamaan jatkoon vahvan kotiottelun myötä, kun Cristiano Ronaldo hurjasteli hattutempun.

Realin kohdalla illan suurin kysymysmerkki pyöriikin juuri joukkueen ykköstykin ympärillä. Ronaldo sai vajaa viikko sitten Villarrealia lihasvamman, joka piti portugalilaisen sivussa viikonlopun ottelusta Vallecanoa vastaan. Maalitykki matkusti kuitenkin normaalisti joukkueen mukana Manchesteriin ja tietojen mukaan lepuutus oli enemmän varotoimenpide. Zidane on kertonut Ronaldon olevan kunnossa, mutta miehen todellinen kunto jää nähtäväksi. Päästäkseen jatkoon Real tarvitsee huippuiskussa olevan Ronaldon.

Toinen kysymysmerkki on Karim Benzeman kohdalla. Ranskalainen vaihdettiin Vallecanoa vastaan jo avauspuoliajalla pois. Hyökkääjä on kärsinyt kuluvalla kaudella monista pienistä loukkaantumisista, mutta on ollut todella tehokas aina ollessaan kentällä. Kaksikon puuttuminen aiheuttaisi valtavan loven Realin hyökkäykseen, mutta myös Benzema on matkustanut joukkueen mukana Manchesteriin ja miehen pitäisi olla pelikunnossa.

Manchester City selvitti ensimmäistä kertaa tiensä Mestarien liigan välieriin, kun PSG kaatui kypsän esityksen jälkeen yhteismaalein 3-2. Manuel Pellegrinin suojatit ovat muutenkin olleet varsin mainiossa iskussa, sillä alla on seitsemän ottelun tappioton putki. Viikonloppuna City harjasi vaivattoman voiton Stokesta maalein 4-0.

City on kärsinyt loukkaantumisista pitkin kautta. Viikko sitten kokoonpanoon palanneen Vincent Kompanyn pitäisi olla pelikunnossa, mikä olisi valtavan tärkeä asia englantilaisille. Belgialainen huilasi viikonlopun ottelun, kun topparia säästeltiin Mestarien liigaan. Sen sijaan Yaya Toure on loukkaantumisten takia todennäköisesti sivussa illan ottelusta.

Arvio

Real Madrid lähtee ottelupariin suurena suosikkina. Joukkue on keitetty vahvoissa liemissä ja on kovissa paikoissa kotonaan. Cityn jatkopaikan edellytyksenä on vahva tulos kotikentältä.

Realin ongelma on ollut puolustajien ja keskikentän yhteistyö. Tähän kotijoukkue yrittäneekin iskeä tiistaina, kun riveissä on Sergio Agüeron ja Kevin De Bruynen kaltaisia nopeita pelaajia. City pyrkinee iskemään todella nopeasti vastaan aina tilaisuuden tullen.

Realin hyökkäysosasto herättää kysymysmerkkejä. Vaikka Ronaldo ja Benzema olisikin avauksessa, niin kaksikko ei voi olla aivan täysin tikissä. Valkoisilta löytyy hyökkäyspäästä kuitenkin paljon ruutia eikä joukkue tule todennäköisesti jäämään maaleitta tiistainakaan.

Otteluparin avausosa tulee varmasti olemaan tasainen vääntö, kun molemmat yrittävät välttää takaiskuja viimeiseen asti. Todellinen ratkaisu jää ensi viikolle  Santiago Bernabeun iltaan, minne lähdetään tasatuloksesta 1-1.

Manchester City-Real Madrid alkaa tänään kello 21.45. Voit seurata ottelua Yle TV2:n, Viasat Sport Finlandin sekä Viaplayn kautta.

Kansikuva: Getty