Mesut Özil, Emre Can ja Hakan Calhanoglu – Saksan turkkilaisista saisi kasattua timanttisen kovan joukkueen

Perjantaina Huuhkajia vastaan tuleva Turkki on mielenkiintoinen maa. Vahvasti kohti diktatuuria heinäkuisen vallankaappausyrityksen jälkeen luisunut valtio on jalkapallohullumaa, mutta sen maajoukkueessa on monia pelaajia, jotka eivät ole koskaan edes asuneet Turkissa. Valtaosa heistä on niin sanottuja Saksan turkkilaisia, joista saisi kasattua todella kovan joukkueen.

Saksan turkkilaisista puhuttaessa viitataan siirtolaistaustaisiin etnisiin turkkilaisiin, jotka ovat joko muuttaneet Saksaan tai kuten usean 1970-luvulla tai sen jälkeen syntyneen tapauksessa syntynyt Saksassa turkkilaissiirtolaisten perheeseen. Legenda-osaston Saksan turkkilaisia edustavat esimerkiksi Bayern Münchenin entinen pelintekijä Mehmet Scholl tai Turkin maajoukkueen pitkäaikainen kymppi, Hernessä Saksassa syntynyt Yildiray Bastürk.

Saksan turkkilaiset ovatkin valtavan kokoinen ryhmä, joka käsittää eri arvioiden mukaan kahdesta ja puolesta miljoonasta neljään miljoonaan ihmistä. Muuttoliikkeen juuret juontavat maiden välillä vuonna 1961 solmittiin työvoimasopimukseen, joka liikutti suuria massoja Turkista Euroopan sydämeen ja tarjosi näin ollen Euroopan talouden nykyiselle veturille kaivattua työvoimaa etenkin 60- ja 70-luvuilla.

Laatua joka puolelle, etenkin keskikentälle

Oikeastaan ainoa pelipaikka, johon ei löytyisi laadukasta peluria on maalivahti. Maalin menisi Turkin kakkosdivarissa pelaava 31-vuotias Schalke-kasvatti Polat Keser. Heikkoa maalivahtipeliä voisi kuitenkin paikata laadukkaalla puolustuksella, jota johtaisi kesällä Leverkusenista Dortmundiin siirtyvä 27-vuotias Ömer Toprak, joka kuuluu Bundesliigan parhaisiin keskuspuolustajiin.

Vierelleen Ravensburgista, Etelä-Saksasta kotoisin oleva Toprak saisi vuodesta 2007 Galatasarayta edustaneen Hakan Baltan, joka on Hertha Berlinin kasvatti. Kaksikon taakse penkille jäisi vielä Bundesliiga-joukkue Darmstadtin kapteeni Aytac Sulu.

Laitapakeiksi Saksan turkkilaisista koostuvassa joukkueessa olisi tarjolla 15 A-maaottelua Saksan paidassa pelannut Serdar Tasci, joka on Stuttgartin kasvatti, mutta edustaa seurajoukkuetasolla Spartak Moskovaa. Vasemmaksi pakiksi sujahtaisi Fenerbahcea edustava 27-vuotias Hasan Ali Kaldirim, joka vastaavasti edustaa Turkin maajoukkuetta.

Jos joku kentän osa-alue olisi Saksan turkkilaisilla kunnossa, olisi se keskikenttä, sillä sinne olisi tunkua ihan olan takaa. Keskikentän herra ja hidalgo olisi tietysti Gelsenkirchenistä kotoisin oleva Mesut Özil, joka ei juurikaan esittelyitä kaipaa.

Saksaa maajoukkuetasolla edustava Ilkay Gündogan omaa turkkilaiset sukujuuret. (Valerio Pennicino/Getty Images)

Özil hallinnoisi luonnollisesti kymppipaikkaa ja hänen alapuolelleen peliä rytmittämään tulisi Manchester Cityn Ilkay Gündogan, joka on Özilin tavoin kotoisin Gelsenkirchenistä. Kivikovan keksikentän keskustan täydentäisi niin ikään Valioliigassa pelaava Bayern München -kasvatti Emre Can, joka on Özilin ja Gündoganin tavoin valinnut Saksan maajoukkueen.

Etenkin hyökkäävän keskikenttäpelaajan paikalle Saksan turkkilaisten maajoukkueessa olisi tunkua. Siirtosotkujen vuoksi pelikieltoon asetettu Leverkusenin vaparispesialisti Hakan Calhanoglu jouduttaisiin sijoittamaan laiturin tontille. Samoin loistavaa kautta pelaava 25-vuotias Yunus Malli, joka siirtyi tammikuussa Mainzista Wolfsburgiin.

Huippulaadukkaan viisikon taakse jäisi vaihtoehtoja vielä vaikka kuinka, esimerkiksi West Hamin lainamies ja Kölnistä kotoisin oleva Gökhan Töre, joka viihtyy laiturin roolissa. Pahoista loukkaantumisista urallaan kärsinyt Dortmundin Nuri Sahin olisi vaihtoehto konehuoneeseen. Laitaan olisi tarjolla Sahinin tavoin Dortmunidin junnumyllyn läpikäynyt, mutta jo tammikuusta 2011 Turkin liigassa viihtynyt Yasin Öztekin, joka on ampunut Galatasaraylle jo yhdeksän sarjamaalia tällä kaudella.

Muita vaihtomiehiä olisivat hiljattain Turkin maajoukkueeseen noussut Fortuna Dusseldorfin lupaava pohjapelaaja Kaan Ayhan sekä Trabzonsporiin tammikuussa Besiktasista siirtynyt laituri Olcay Sahan.

Saksan turkkilaisten maajoukkueen kärkimies olisi Besiktasille 16 sarjamaalia tykittänyt 25-vuotias Cenk Tosun, joka on Eintracht Frankfurtin kasvatti. Turkin liigan maalipörssiä johtavan Tosunin kirittäjäksi olisi tarjolla Hampurissa syntynyt Tunay Torun, joka ansaitsee leipäänsä Turkin liigan Kasimpasassa.

Saksan turkkilaisista kootun joukkueen avauskokoonpano näyttäisi tältä.

Näin ollen Saksan turkkilaisista saisi jalkeille todella laadukkaan joukkueen. Oma maajoukkue on tietenkin täyttä utopiaa, mutta ajatuksena se on varsin mielenkiintoinen ja osoittaa sen, ettei saksalaisista tai turkkilaisista jalkapalloilijoista puhuminen ole aina niin yksioikoista, miten se usein esitetään. Välttämättä aivan Die Mannschaftin tasoin Saksan turkkilaisten maajoukkue ei olisi, mutta toinen puoli, eli Turkki jäisi todennäköisesti jalkoihin.

Kansikuva: Shaun Botterill/Getty Images