Marek Hamsik on jalkapallomaailman aliarvostetuin seuralegenda

Ruutu LogoUusi Serie A -kausi pyörähti käyntiin 18.8. Näe Cristiano Ronaldo ja kumppanit Ruutu+ -palvelussa.

Marek Hamsik on elävä Napoli-legenda. Yli 500 ottelua Etelä-Italian ylpeyden riveissä pelannut slovakialainen siirtyi Bresciasta Napolin paitaan vuonna 2007 ja valloitti 12 vuoden aikana jokaisen Napoli-kannattajan sydämen. Nyt yksi merkittävä aikakausi italialaisessa jalkapallossa on tullut loppuunsa kun Napoli tiedoitti eilen kapteeninsa siirtyvän Kiinan pääsarjajoukkue Dalian Yifangin riveihin

Napoli oli vasta Serie A:han noussut nukkuva jättiläinen Hamsikin siirron aikaan

Vuonna 2007 Serie A oli kovin erilainen sarja kuin nykyään. AC Milan oli Euroopan huipulla ja Juventus oli juuri noussut takaisin Serie A:han calciopoli-skandaalin jälkimainingeissa. Kyseisen vuoden kesällä jalkapallomaailma kohisi monenlaisista siirroista. Atletico Madridin kultapoika Fernando Torres siirtyi Liverpooliin, Franck Ribery Bayern Muncheniin ja Thierry Henry Barcelonaan. Italiassa eniten otsikoita aiheutti brasilialaisen superjuniorin Alexandre Paton siirto Internacionalista AC Milaniin kovalla yli 20 miljoonan euron siirtosummalla.

Yksi kesän merkittävimmistä siirroista jäi kuitenkin pienelle uutisoinnille. Juventuksen jälkeen Serie B:n toiseksi sijoittunut, takaisin Serie A:han kuuden vuoden tauon jälkeen noussut Napoli hankki viiden miljoonan euron siirtosummalla vielä tuolloin kovin tuntemattoman parikymppisen Slovakian maajoukkuepelaajan Marek Hamsikin riveihinsä. Hamsik oli lupaava pelaaja, mutta tuskin kukaan osasi siirron tapahduttua ajatella, että ujo ja hiljainen slovakialainen tulisi rikkomaan tulevien vuosien aikana lähes kaikki myyttisen Diego Maradonan tekemät seuraennätykset.

Napoli nousi takaisin Euroopan huipulle Hamsikin johdolla

Napolin nousu takaisin jalkapallomaailman huipulle talousvaikeuksien jälkeen henkilöityi hyvin vahvasti keskikentän luottomies Hamsikiin, joka muodosti tulevina kausina Serie A:n parhaan hyökkäyskolmikon yhdessä Ezequiel Lavezzin ja Edison Cavanin kanssa. Napolista tuli Walter Mazzarrin valmennuksessa jalkapallohipsterien salainen suosikki, sillä hurmioituneen kotiyleisönsä edessä legendaarisella San Paolon stadionilla pelannut joukkue valloitti monen jalkapallofanin sydämet viihdyttävällä ja hyökkäävällä pelityylillään.

Vuosien varrella Napoli on kehittynyt seurana paljon, mutta vieläkään se ei pysty kilpailemaan Euroopan suurimpien seurojen kanssa taloudellisesti samassa sarjassa. Suurimmat otsikot varastaneet Lavezzi ja Cavani pysyivät pitkään uskollisina Napolille, mutta lopulta Pariisin öljyrahat ja PSG:n projekti saivat miehet vaihtamaan maisemaa peräkkäisinä kesinä.

Myös Hamsik oli vakionimi erilaisissa siirtohuhuissa ja ainakin Juventus ja Milan tekivät Napolille rahakkaan tarjouksen slovakialaisesta keskikenttäpelaajasta. Työväenluokkaisen perheen kasvatti viihtyi kuitenkin perheineen Napolissa, vaikka paikalliset rikolliset ryöstivät Hamsikin useaan otteeseen miehen Napoli-aikakauden aikana. Hamsik kieltäytyi kohteliaasti suurseurojen kosiskeluista ja Napolin intohimoiset kannattajat kunnioittivat kovasti uuden suursuosikkinsa rakkautta seuraansa kohtaan.

Tehokas ja tasainen Hamsik taitaa maalinteon taidon

Marek Hamsik ei ole maailman näyttävin jalkapalloilija, mutta tehokas hän on ollut läpi koko uransa. Sata pääsarjamaalia on kova lukema kenelle tahansa pelaajalle, saatika monessa eri roolissa pelanneelle keskikenttämiehelle. Hamsik teki Napolin paidassa neljällä kaudella yli kymmenen Serie A-maalia ja huonoimmallakin kaudella verkkoi heilui kuudesti. Keskikentältä vahvasti hyökkäyksiin noussut Hamsik oli monen valmentajan täsmäase ja hänen syvältä alkaneet pystyjuoksut repivät monia puolustuksia repaleiksi monissa tärkeissä otteluissa.

Henkilökohtaisella tasolla Hamsik saavutti kaiken, mitä pelaaja voi Napolin paidassa saavuttaa. Slovakialainen on kaikkien aikojen eniten otteluita Napolin paidassa tehnyt pelaaja ja joulukuussa 2017 Torinoa vastaan syntyneen maalin myötä Hamsik nousi Diego Maradonan ohi seuran kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi. 121 maalin ennätys on kova, mutta toinen elävä Napoli-legenda Dries Mertens saattaa hyvinkin rikkoa tulevien vuosien aikana Hamsikin lukemat.

Hamsik ei voittanut yhtään Italian mestaruutta Napolin paidassa

Hamsik teki paljon Napolille, mutta liigamestaruutta slovaakki ei koskaan onnistunut tuomaan Etelä-Italiaan. Hamsikin johdolla Napoli voitti kauden 2011-2012 päätteeksi Coppa Italian finaalissa rakkaan ykkösvihollisen Juventuksen. Pokaali oli seuran ensimmäinen sitten Diego Maradonan aikakauden ja moni Napolin kannattaja uskoi pitkän kuivan putken katkeavan myös Serie A:n puolella. Napoli pääsi useaan otteeseen lähelle, mutta lopulta parhaaksi saavutukseksi jäi kolme sarjan kakkossijaa Juventuksen takana. Lähimmäksi mestaruutta Napoli ja Hamsik pääsivät viime kaudella, kun Napoli keikkui pitkään Serie A:n kärjessä Maurizio Sarrin osaavassa valmennuksessa. Lopulta seuran vire ei kantanut aivan loppuun asti ja Torinon Vanha Rouva kiri totutusti mestariksi neljän pisteen erolla.

Marek Hamsik on pelaaja, jonka suuruutta ei täysin osata arvostaa Napolin ulkopuolella. Paolo Maldini, Francesco Totti, Javier Zanetti ja kumppanit ovat vakionimiä, kun aletaan listaamaan italialaisten seurojen eläviä pelaajalegendoja. Yksi nimi jää valitettavan usein kilpakumppaniensa varjoon, vaikka meriittiensä puolesta Marek Hamsik ei kalpene juuri kenellekään. Napolissa Hamsikia on aina osattu arvostaa ja huhujen mukaan hänelle ollaan työstämässä omaa muraalia Napolin ydinkeskustaan kaupungin Jumalan Diego Maradonan viereen. Juuri suurempaa kunniaa kukaan jalkapalloilija ei voi saavuttaa.

Kansikuva:  Mario Carlini / Iguana Press/Getty Images