Serie A:ssa kauden ensimmäinen Genovan derby

Italian pääsarja on tunnettu lukuisista tulikuumista derbyistään. Yksi suuren yleisön silmissä vähemmälle huomiolle jääneistä helmistä on Italian kuudenneksi suurimman asukaskeskittymän, Ligurian ylpeyden Genovan paikalliskamppailu kaupungin kahden pääsarjajoukkueen Genoan ja Sampdorian välillä. Satamakaupungin tunnetuimman maamerkin, vuonna 1543 valmistuneen majakan mukaan nimetty Derby Della Lanterna pelataan historian 91. kerran Italian parhaalla jalkapallostadionilla Luigi Ferrarisilla sunnuntaina Suomen aikaa kello 21.45 alkaen.

Genoa on Italian vanhin jalkapalloseura

Derbyn näennäinen kotijoukkue Genoa on Italian vanhin jalkapalloseura. Joukkue perustettiin 7.9.1893 Genovassa vaikuttaneiden englantilaisten toimesta edustamaan maan merimiehiä ulkomailla. Ensimmäisinä vuosina seura keskittyi lähinnä muihin urheilumuotoihin kuin jalkapalloon, suosituimpina lajeina toimivat perinteinen englantilainen urheilulaji kriketti sekä yleisurheilu. Yhä nykyäänkin seuran virallinen nimi on nimenomaan Genoa Cricket and Football Club, ja seura tuo mainonnassaan ja brändäyksessään vahvasti esille asemaansa maan vanhimpana virallisena jalkapalloseurana. Historia englantilaisten perustamana seurana näkyy yhä seuran värimaailmassa ja onhan Genoan virallinen sisääntulobiisikin enemmän Liverpoolin kannattajalauluna tunnetuksi tullut You Never Walk Alone. Vuonna 1897 Genoa pelasi ensimmäiset jalkapallo-ottelunsa ja liittyi heti ensimmäisten seurojen mukana vuonna 1898 perustetun Italian jalkapalloliiton alaisuudessa pelattuun Italian avoimeen jalkapallosarjaan. Genoa dominoi 1900-luvun vaihteessa italialaista jalkapalloa voittaen silloisen Serie A:n kuusi ensimmäistä mestaruutta. Seura oli yksi Italian suurseuroista vielä 1920-luvulle tultaessa, johon myös ajoittuu seuran viimeiset menestysvuodet. Genoa voitti Italian mestaruuden eli Scudetton viimeksi vuonna 1924, jonka jälkeen seurassa ei ole juuri juhlittu suurvoittoja vuonna 1936 tullutta Coppa Italian voittoa lukuunottamatta.

1990-luvulla Genoa esiintyi myös eurokentillä

1990-luvun alku oli Genovan jalkapallon suurta juhlaa. Vuonna 1991 kaupungin toinen seura Sampdoria voitti mestaruuden ja Genoa sijoittui sarjassa neljänneksi. Neljännen sijan myötä avautui myös paikka tulevan vuoden UEFA-cupiin. Genoa pelasi loistavasti edeten aina välieriin asti, jolloin seura tippui Dennis Bergkampin tähdittämälle Ajaxille, joka lopulta voitti koko turnauksen. Joukkue teki kuitenkin historiaa voittamalla ensimmäisenä italialaisena joukkueena Liverpoolin sen kotikentällä Anfield Roadilla. Kyseinen voitto on varmasti yksi seurahistorian suurimmista saavutuksista, ja kyseisen otteluparin maaleja näytetään vielä nykyäänkin tauotta seuran virallisessa jalkapallomuseossa, joka sijaitsee keskellä Genovan satama-aluetta.

1990-luvun loppupuolella Genoa joutui kuitenkin pahoihin talousvaikeuksiin ja tipahti useammaksi vuodeksi Serie B:hen. Seuran omistaja vaihtui tiheään tahtiin ja sekava taustatilanne vaikutti myös menestykseen kentän puolella. Joukkue onnistui kuitenkin saamaan asiansa kuntoon ja vuonna 2006 se voitti Serie B:n nousten ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen takaisin pääsarjan puolelle. Kesällä kuitenkin selvisi, että Genoa oli fixannut kauden viimeisen ja ratkaisevan matsin Venetsiaa vastaan ja Italian jalkapalloliitto pudotti seuran rangaistuksena Italian kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Serie C:hen. Näinä kahtena kautena seuran suurimpana tähtenä toimi muuan Diego Milito, joka jouduttiin kuitenkin myymään seuran pudottua Serie B:stä. ”El Príncipe” kuitenkin lupasi Espanjaan lähtiessään palaavansa vielä jonakin päivänä pelaamaan joukkueeseen, ja hän toteuttikin lupauksensa palaamalla takaisin Genoan noustua viimein takaisin Serie A:han vuonna 2007.

Viime vuosina seura on valahtanut Serie A:n alempaan keskikastiin

Genoan viime vuodet ovat olleet vaisuja ja joukkue on valahtanut Serie A:n alempaan keskikastiin melko nimekkäistä pelaajista huolimatta. Seurapomo Enrico Preziosi on viime vuodet pelannut melkoista tosielämän Football Manageria, sillä seuraan rahdataan joka kesä kymmenkunta uutta pelaajaa. Näin kävi myös viime kesänä, jolloin Preziosi pisti käytännössä koko Genoan hyökkäyspään uuteen uskoon. Legendaarinen vuoden 2006 maailmanmestari Alberto Gilardino lähti takomaan rahaa Marcelo Lippin valmennukseen Kiinaan ja tilalle Genoa hommasi Juventuksessa, Milanissa ja Fiorentinassa heikosti esiintyneen Alessandro Matrin. Matrin lisäksi Cagliarissa lempinimen ”Pinigol” saanut Chilen maajoukkuekärki Mauricio Pinilla siirtyi Luoteis-Italiaan, kuten myös Teemu Pukkin vanha seuratoveri Diego Perotti.
Mattia Perin (Getty)

Mattia Perin (Getty)

Genoa on aloittanut kautensa vaikeasta ohjelmasta huolimatta mainiosti. Kauden avausottelussa tuli takkiin ystävyysseura Napolilta, mutta sen jälkeisissä otteluissa seura on välttänyt tappiot, vaikka vastassa on ollut Fiorentinan, Lazion ja Hellas Veronan tasoisia vastustajia. Hyökkäävän 3-4-3 pelitavan puolesta vannova päävalmentaja Gian Piero Gasperini on saanut joukkueen pelin toimimaan erinomaisesti, vaikka tehot hyökkäyspäässä ovat toistaiseksi olleet Pinillan ja Matrin varassa. Genoa ei viime vuosina ole tullut tunnetuksi erinomaisesti puolustavana joukkueena, mutta tämän kauden neljässä ottelussa omiin on mennyt vain neljä maalia. Tästä suurin kiitos kuuluu Italian maajoukkuemaalivahti Mattia Perinille, joka on nuorestä iästään huolimatta yksi sarjan parhaista maalivahdeista. Perinin edessä pelaava kolmen miehen topparilinja ei ole vielä alkukaudesta vakuuttanut, mutta päästettyjen maalien sarake on pysynyt kelvollisena Perinin loistavien otteiden vuoksi.

Keskinkertaisesti esiintyneen puolustuslinjan ehdoton johtaja on viime Tammikuussa Romasta Genoaan siirtynyt entinen Argentiinan maajoukkuetoppari Nicolas Burdisso, jonka rinnalla aina kunnossa ollessaan pelaa kokenut ranskalainen Sebastian De Maio. Suuri rooli hyvin menneessä alkukaudessa on myös 21-vuotiaalla Juventuksesta lainalla pelaavalla Stefano Sturarolla, joka on esiintynyt avauskokoonpanossa Genoan jokaisessa tämän kauden liigamatsissa. 23-vuotias Roman kasvatti Andrea Bertolacci on alkukaudella kärsinyt loukkaantumisista, mutta on kahdessa edellisessä ottelussa jo palannut Genoan avauskokoonpanoon. Bertloacci on ollut parin viime kauden aikana lopullisen läpimurron kynnyksellä ja kuuluu siihen listaan, joille uusi Italian maajoukkuevalmentaja Antonio Conte tulee tarjoamaan näyttöpaikkoja lähitulevaisuudessa myös aikuisten maajoukkueen puolella.

Sampdoria on nuori muoviseura

Siinä missä Genoa on Italian vanhin jalkapalloseura, on kaupungin toinen joukkue Sampdoria nuorin tällä hetkellä Serie A:ssa pelaavista joukkueista. Sampdoria perustettiin vuonna 1946 kahden alueen perinteisen seuran Sampierdarenesen ja Andrea Dorian fuusiuduttua yhdeksi emoseuraksi. Sampdoria palloili pitkään kahden korkeimman sarjatason välillä, mutta vuonna 1979 öljybisneksessä rikastunut liikemies Paolo Mantovani osti Sampdorian itselleen ja panosti suuria rahamääriä nostaakseen seuran Italian suurten joukkoon. Menestys ei kuitenkaan tullut hetkessä, sillä seura palasi Serie A:han vuonna 1982. Vuonna 1986 Mantovani teki tärkeimmän yksittäisen päätöksensä nimittämällä viime vuonna menehtyneen Vujadin Boskovin seuran uudeksi päävalmentajaksi. Vuonna 1988 Sampdoria voitti seurahistorian toisen Coppa Italian ja tästä alkoi seuran todellinen menestysjakso. Seuraavalla kaudella Sampdoria eteni Cup-voittajien cupin finaaliin, jossa Barcelona oli kuitenkin parempi luvuin 2-0. Vuoden päästä Sampdoria sai uuden yrityksen ja tällä kertaa Anderlecht kaatui finaalissa jatkoajalla tulleiden kahden maalin avulla. Seuraavana vuonna Sampdoria voitti seurahistoriansa ainoan Italian mestaruuden ja lopullinen huipennus nähtiin kaudella 1992, jolloin Doria eteni silloisen Mestareiden Liigan finaaliin, jossa Barcelona oli kuitenin jälleen kerran parempi. Sampdorian nimilista menestysvuosina oli vakuuttava, suurimpina tähtinä toimivat sellaiset superstrarat kuten Gianluca Vialli ja Roberto Mancini.

Paolo Mantovani menehtyi vuonna 1993 , mutta Doria pelasi vielä useita hyviä kausia hänen poikansa Enricon omistuksessa. Vuonna 1999 tie vie useamman kymmenen vuoden tauon jälkeen Serie B:hen, mutta paluu pääsarjatasolle tapahtui kaudeksi 2002-2003. Tästä alkoi uusi erinomainen ajanjakso, joka huipentui kauteen 2009, jolloin seura sijoittui Serie A:ssa neljänneksi ja pääsi sijotuksensa myötä mukaan Mestareiden Liigan karsintoihin. Sampdoria oli kirjaimellisesti minuutin päässä lohkovaihepaikasta, mutta Werder Bremen teki lisäajalla ratkaisevan maalin, jonka myötä Sampdorian karuna kohtalona oli jäädä lohkovaiheen ulkopuolelle. 2000-luvun loppupuolen Sampdoria muistetaan lähinnä Antonio Cassanon ja Giampaolo Pazzinin muodostamasta sarjan parhaasta kärkiparista. Menestyksen myötä Sampdorialle kävi kuitenkin kylmät, sillä Cassanon ja Pazzinin johdolla tärkeimmät avainpelaajat siirtyivät muualle ja seuraavasta kaudesta muodostui todellinen katastrofi. Toukokuussa 2011 Sampdoria hävisi kotonaan Palermolle ja tappion myötä varmistui seuran putoaminen sarjaporrasta alemmas. Visiitti jäi kuitenkin vain yhden kauden mittaiseksi. Nyt seura tavoittelee uuden omistajansa, pornokeisari Massimo Ferreron, alaisuudessa paluuta takaisin sarjan ylempään keskikastiin ja vasten allekirjoittaneen ennustuksia joukkueen kauden aloitus on ollut suorastaan erinomainen.

Sika-Sinisan johdolla kohti parempaa huomista

Etukäteisspekulaatiossa keskikastiin rankattu Sampdoria on aloittanut kautensa tuloksellisesti suorastaan erinomaisesti, sillä seura majailee neljän pelatun kierroksen jälkeen sarjassa viidentenä kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä. Sarjasijoitus hieman hämää, sillä Dorian alkukauden ohjelma on ollut melko helppo. Serbian entisen maajoukkuetopparin Sinisa Mihajlovicin valmentama Sampdoria on kuitenkin ollut alkukauden otteluissa huomattavasti viime kautta kurinalaisempi joukkue. Tulisieluinen Mihajlovic muistetaan ennen kaikkea vapaapotkuspesialistina, sillä mies on Serie A:n historian eniten vapaapotkumaaleja tehnyt pelaaja. Toinen Sinisaan liitettävä ominaisuus on tulisieluisuus, sillä mies otti urallaan hurjan määrän varoituksia sekä ulosajoja ja sai pelityyliään hyvin kuvaavan lempinimen Sika-Sinisa. Viime kaudella Sampdoria oli valmentajansa näköinen joukkue, sillä sen latautuminen meni usein yli ja joukkue otti useita typeriä varoituksia ja ulosajoja. Tällä kaudella Mihajlovic on pitänyt itsensä ja joukkueensa kurissa, ainakin vielä. Genoa on kuitenkin Sampdorian ensimmäinen kunnon vastustaja, joten joukkueen todellinen iskukyky on vielä pienoinen kysymysmerkki.

Tämän kauden Sampdoria on ollut nimenomaan erinomaisesti puolustava joukkue, sillä kauden neljässä ottelussa joukkue on päästänyt vain kaksi maalia. Mihajlovic on alkukaudella peluuttanut joukkuettaan 4-2-3-1 formaatiolla, joka on selkeästi toiminut puolustussuuntaan. Dorian kokonaisvaltaisesti onnistuneesta alkukaudesta kertoo paljon se, että joukkuetta vastaan on lauottu koko sarjan kolmanneksi vähiten laukauksia. Joukkueen kapteeni ja jo kahdeksannen kautensa joukkueessa aloittanut toppari Daniele Gastadello on pelannut loistavan alkukauden joukkueen puolustuslinjan johtajana. Keskikentällä yksi seurahistorian suurimmista legendoista, kohta 350 Serie A -ottelua seuran riveissä täyteen saanut varakapteeni Angelo Palombo on yhä kypsässä 33-vuoden iässään yksi joukkueen tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista. Sika-Sinisa on alkukaudella vielä hakenut lopullista permanenttia ja joukkueen avauskokoonpano onkin muuttunut kauden jokaiseen otteluun.

Stefano Okaka (Getty)

Stefano Okaka (Getty)

Hyökkäyspäässä Mihajlovic luottaa kuitenkin yhteen mieheen, lopullista läpimurtoaan tekevään entiseen superlupaukseen Stefano Okakaan. Okaka takoi aikoinaan Roman junioreissa kaikki maaliennätykset uusiksi, mutta lopullinen läpimurto miesten peleissä on jäänyt vielä tekemättä. Nyt 25-vuotias hyökkääjä on pelannut erinomaisen alkukauden ja paikallismedia on huhuillut miestä jopa maajoukkueen matkaan. Okakan rooli hyökkäyksessä korostuu entisestään, sillä joukkueen hyökkäyspelin sielu, laituri Manolo Gabbiadini on kärsinyt alkukaudella loukkaantumisista ja aloittanee ottelun vaihtopenkin puolelta.

Mistä derbyssä on kyse?

Genovan derby on yksi italialaisen jalkapallokauden kohokohdista. Ottelu on tunnettu erinomaisesta tunnelmasta, sillä joukkueiden jakama stadion Luigi Ferraris on Italiassa harvinainen ”aito” jalkapallostadion ilman juoksuratoja. Se on myös kooltaan juuri sopiva joukkueiden käyttöön ja tälläkin kertaa stadikka myydään viimeistä paikkaa myöten loppuun sunnuntai-illan huipennukseen. Yleensä kaupungin sisällä joukkueiden kannattajat ovat jakautuneet maantieteellisesti tai tulopohjaltaan tiettyihin osiin. Genova kuuluu esimerkiksi Torinon tapaan toisenlaiseen kategoriaan, sillä kummankin joukkueen kannattajapohjaa on vaikea luokitella. Historiallisesti Genoa on kantakaupungin työläisten joukkue, kun taas Sampdoria  on Genovan lähialueiden ”parempien ihmisten” kannattama porvariseura. Tilanne on kuitenkin muuttunut ja nykyään kummankin joukkueen kannattajia löytää ympäri kaupunkia ja sen lähialueilta. Genoan kannattajat ovat yleensä syntyperäisiä genovalaisia, jotka ovat identifikoituneet kaupungin nimen mukaiseen joukkueeseen. Genova on hyvinvoiva Pohjois-Italialainen kaupunki, jossa on Italian suurin satama. Kaupunkiin muuttaa vuosittain tuhansia ihmisiä töiden perässä, ja juuri näistä ihmisistä koostuu Sampdorian kannattajapohja, ainakin historian valossa. Torinossa Torino on kaupungin sisällä se suosituin seura ja Juventuksen kannattajapohja koostuu kaupunkiin eripuolilta Italiaa muuttaneista ihmisistä. Italiassa paikallisidentiteetti on niin vahva, että muualta muuttaneiden on vaikea samaistua seuraan, joka julistaa nimessään edustamansa kaupungin nimeä.

Katsomotaidetta (Getty)

Katsomotaidetta (Getty)

Derby Della Lanterna on tunnettu huikaisevista tifoistaan.  Kummankin joukkueen Curvat ovat kansainvälisesti tunnettuja ja arvostettuja kyvystään tehdä valtavan hienoja, isoja ja organisoituja katsomokoreograafeja. Varsinkin Genoan Curva kiertää vuosittain ympäri maailmaa kouluttamassa muita kannattajaporukoita katsomokoreograafien tekemisestä. Vastakkainasettelu kaupungin kahden joukkueen välillä on suurta, vaikka peruskatsojille kaupungin toisen joukkueen kannattajat ovat vihollisia vain kaksi kertaa vuodessa. Vastakkainasettelu on kuitenkin syvällä ihmisten verissä ja toisen seuran kannattajat eivät aidosti toivo muuta kuin pahaa kaupungin toiselle seuralle. Hyvänä esimerkkinä toimii parin vuoden takainen kausi, jolloin Sampdoria tippui monenkymmenen vuoden tauon jälkeen sarjaporrasta alemmas. Sampdorian putoaminen varmistui kotitappioon Palermolle. Ottelun jälkeen Genoan kannattajat kokoontuivat kaupungille ja järjestivät Sampdorialle hautajaiset. Useita kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoontui juhlimaan ja ilta huipentui siihen, kun kannattajat veivät Sampdorian väreihin koristellun arkun Genovan kuuluisalle hautausmaalle Staglienolle.

Joukkueiden todennäköiset avauskokoonpanot

GenoaDerbi

Viasat näyttää ottelun sunnuntaina kello 21.40 alkaen.