Suomalaiskärjen peli paranee kevättä kohti: ”Talvella tulee kauhea masennus”

Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Hallen riveissä pelaava suomalaishyökkääjä Timo Furuholm on ollut tehokas kahdessa edellisessä ottelussa.

Ennen joulutaukoa porilaislähtöinen Furuholm iski kaksi osumaa Hallen 2-2-tasapelissä Fortuna Kölniä vastaan joulukuussa päättäen lähes neljä kuukautta kestäneen maalittoman ajanjaksonsa. ”Furkka” iski maalin myös kevätkauden avausottelussa tammikuun lopulla Hallen hävitessä Duisburgille 1-2.

Viime kaudella Furuholm iski Hallescher FC:lle yhteensä 12 osumaa, joista seitsemän syntyi kevätkaudella. Hyökkääjä ei usko kevään maalivireen olevan automaatio, mutta myöntää, että muun muassa säiden parantuessa myös peli tuntuu kulkevan hiukan paremmin.

– Kai se on yksi juttu, että kevätkaudella tarvitaan niitä pisteitä vielä kipeämmin. Olemme kuitenkin taistelleet putoamista vastaan kahden viime kauden aikana kun olen täällä ollut, ja nyt olemme vähän niin kuin siinä välissä, Furuholm sanoo, ja jatkaa:

– Talvella tulee kauhea masennus tästä säästä, kun on lunta ja huonot treeniolosuhteet. Kesällä fiilis paranee ja pääsee nauttimaan futiksesta enemmän.

Halle oli hyvässä vireessä syyskierroksen loppupuolella. Viimeisestä viidestä ottelusta se keräsi kymmenen pistettä ja nousi 20 joukkueen 3. Bundesliigassa sijalle 13. Furuholmin mielestä on vapautuneempaa pelata, kun joukkue ei kiiku putoamisviivan läheisyydessä.

– Lopetimme todella hyvin ensimmäisen kierroksen, pystyi sitten ottamaan vähän rennommin ja keskittymään lomailuun, kuusi maalia Hallelle tällä kaudella iskenyt Furuholm kertoo.

Elokuun lopulla Furuholmin pitkä maaliton putki sai alkunsa, eikä täysosumaa syntynyt lähes neljään kuukauteen. Silloin kärkimies oli uudenlaisessa tilanteessa, ja paineet maalinteosta olivat kovat. Nyt kahdessa peräkkäisessä pelissä maalin tehnyt porilaisen Toejoen Veikkojen kasvatti kertoo nauttivansa jalkapallosta täysillä.

– En osaa sanoa johtuuko se maaleista, mutta pelaaminen on tällä hetkellä aika hyvällä mallilla. Olen pystynyt nauttimaan futiksesta tosi paljon.

Furuholmin ja Hallen seuraava ottelu 3. Bundesliigassa pelataan tulevana lauantaina. Silloin joukkue saa vieraakseen Unterhachingin kello 15:00 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Hallen piti pelata kevätkauden toinen ottelu viime perjantaina, mutta peli Stuttgarter Kickersia vastaan jouduttiin siirtämään myöhemmäksi ajankohdaksi kentän huonon kunnon vuoksi.