Tällainen on HJK:n tuleva eurovastustaja

HJK:lla ei ollut saatavissa varsinaista lottovoittoa, sillä tiedossa oli vain kovia vastustajia. Silti arpakorista nousi kenties se huonoin vaihtoehto.

FK Krasnodar ei ole suuren yleisön silmissä niin mielenkiintoinen vastustaja kuin Dortmund tai Southampton, matkustaminen on hankalampaa kuin Prahaan ja Krasnodar on laadukkamampi joukkue kuin Alkmaar tai Panathinaikos.

Krasnodar on reilun 700 000 asukkaan kaupunki Venäjällä Kaukasian pohjoisosassa Itä-Euroopassa. Kaupungin tuore jalkapalloylpeys FK Krasnodar on perustettu vuonna 2008. Joukkue aloitti pelinsä kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta vuonna 2008, mutta nousi heti vuonna 2009 toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kahden kauden jälkeen joukkue nousi lopulta maan pääsarjaan vuoden 2010 päätteeksi.

Pääsarjassa menestys ei ollut parilla ensimmäisellä kaudella kummoista, sillä Krasnodar sijoittui sarjassa yhdeksänneksi ja kymmenenneksi. Kolmannella kaudella tuloksena oli viides sija ja paikka europeleihin.

Joukkue selvittikin heti ensimmäisellä eurovisiitillään tien Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, kun muun muassa Real Sociedad jäi karsinnoissa jalkoihin. Krasnodar pelasi todellisessa kuolemanlohkossa yhdessä Evertonin, Wolfsburgin sekä Lillen kanssa. Tuloksena oli lohkon kolmastila Lillen jäädessä taakse. Venäläiset hävisivät vain kaksi ottelua ja molemmat Wolfsburgille. Krasnodar otti komean päänahkan kukistamalla Evertonin vieraissa 1-0.

Viime kaudella Krasnodar sijoittui Venäjän pääsarjassa kolmanneksi ja joukkue pääsi aloittamaan kuluvat karsinnat kolmannelta kierrokselta, jossa Krasnodar kukisti slovakialaisen Slovan Bratislavan yhteismaalein 5-3.

FK Krasnodar pelaa vielä toistaiseksi kotiottelunsa reilut 30 000 katsojaa vetävällä Kuban Stadiumilla. Vuonna 1960 avattua stadionia on remontoitu pariin otteeseen, mutta Krasnodarilla on rakenteilla täysin uusi kotistadion, jonka on määrä valmistua vielä kuluvan vuoden puolella. Uudelle Krasnodar Stadiumille tulee mahtumaan hieman vajaa 40 000 katsojaa.

Krasnodar on tunnettu loistavasta junioriakatemiastaan, joka kestää vertailun lähes Euroopan huippuseurojen kanssa. Krasnodarin kokoonpanon runko tuleekin venäläispelaajista, mutta joukkueessa pelaa lukuisia laadukkaita ulkomaalaispelaajia, kuten maajoukkueissaan reilut 40 ottelua pelanneet ruotsalainen Andreas Granqvist sekä islantilainen Ragnar Sigurdsson.

Krasnodar on UEFA:n seurajoukkuerankingissa sijalla 125, kun taas Klubin sijoitus on 154. Krasnodarin matalaa sijoitusta selittää se, kun seura on varsin tuore ja eurokokemusta ei ole vielä paljoa. Venäjän Valioliiga on juuri hiljattain käynnistynyt ja Krasnodar on kolmen ottelun jälkeen seitsemäntenä. Saldona on yksi voitto, tasapeli sekä tappio maalieron ollessa 1-1.

HJK aloittaa kamppailun lohkopaikasta vierailemalla Krasnodarissa 20.8. Kotiottelu on vuorossa viikkoa myöhemmin 27.8. Otteluparin voittaja etenee Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen ja häviäjän osalta kuluvan vuoden euro-ottelut tulevat päätökseen.