Tässä on Valioliigan tähdistökentällinen kärkinelikon ulkopuolelta

Menneenä viikonloppuna Arsenal uusi FA Cup voittonsa kaatamalla Aston Villan vakuuttavasti 4-0 ja samalla päättyi kausi 2014-2015 englantilaisen huippujalkapallon osalta. Faneille.com kasasi Valioliigan tähdistökentällisen, josta tuli hyvin Chelsea-voittoinen. Niimpä päätimme antaa tunnustusta kauden aikana loistavia otteita pienemmissä seuroissa esittäneille pelaajille, kasaten oman tähdistökentällisen Mestareiden liiga -paikkojen ulkopuolelle sijoittuneista joukkueista.

GK: Fraser Forster, Southampton

Loistokaudet pelanneet Hugo Lloris sekä Lukasz Fabianski olivat vahvoja kandidaatteja tähdistökenttään mutta vakuuttavan debyyttikauden Etelä-Englannissa pelannut Forster nappasi lopulta paikan Faneille.comin kärkinelikon ulkopuolisessa tähdistössä. Southamptonin kausi oli materiaaliin nähden huimaa lentoa aina englantilaistorjujan loppukeväällä sattuneeseen polvivammaan asti. Ilman Forsteria Saints onnistui voittamaan ainoastaan kaksi ottelua kahdeksasta. Näin ollen Forsterin voi nostaa vahvasti kesällä uusiutuneen Southamptonin tärkeimmäksi yksittäiseksi pelaajaksi.

Kookas maalivahti piti maalinsa puhtaana 14 kertaa 30 ottelussa, mikä oikeutti jaettuun kärkipaikkaan yhdessä Liverpoolin Simon Mignoletin ja Manchester Cityn Joe Hartin ohella nollapeli-tilastossa, tosin Hart ja Mignolet pelasivat kuusi peliä Forsteria enemmän. Forster oli eittämättä avainasemassa So’tonin päästettyä toiseksi vähiten maaleja (33) koko sarjassa. Ison kokonsa vuoksi Forster on hyvin ulottuva maalivahti, mutta myös erittäin hyvä reaktiotorjuja.

RB: Nathaniel Clyne, Southampton

Kolmannen kautensa Saints-paidassa pelannut Crystal Palacen kasvatti nousi menneen kauden aikana Valioliigan laitapuolustajien ehdottomaan eliittiin. Nuoren Callum Chambersin siirryttyä kesällä Arsenaliin Clyne sai vielä edellistä kautta enemmän vastuuta ja kantoi sitä todella vahvoilla otteilla. Myös Englannin maajoukkueluotsi Roy Hodgson pani Clynen vahvat otteet merkille ja palkitsi laitapuolustajan maajoukkue-kutsulla.

23-vuotiasta englantilaista voi pitää nykyaikaisena modernina laitapuolustajana, joka nousee tukemaan hyökkäyksiä hyvän nopeutensa ja juoksuvoimansa ansiosta ja sopi näin ollen kuin nenä päähän So’tonin aktiiviseen pelityyliin. Kuitenkin myös oma pää hoituu tyylillä, sillä mies oli tärkeä palanen So’tonin loistokauden pelanneessa puolustuslinjassa. Loistavan kauden ansiosta Clynea on viety isompiin seuroihin, erityisesti Manchester United on ollut kiinnostunut miehen palveluksista. Nähtäväksi jää vaihtaako puolustaja maisemaa, jos näin käy siirtosumma tulee luultavasti kohoamaan 20 miljoonan punnan tienoille.

CB: Jose Fonte, Southampton

Southamptonin puolustus kyseenalaistettiin ennen kauden alkua ykköstoppari Dejan Lovrenin vaihdettua Liverpooliin. Monen yllätykseksi Saintsin puolustuslinja oli kuitenkin yksi sarjan parhaita, vaikkei ehkä nimien perusteella kärkijoukkueiden takalinjoille pärjännytkään. Lovrenin lähdettyä kokenut portugalilainen Jose Fonte, johti So’tonin puolustuslinjaa ansiokkaasti läpi kauden. Southamptonia aikanaan Championshipiin nostamassa ollut toppari kirjautti itselleen eniten katkoja (118) koko Valioliigassa.

Fontella luisti yhteistyö erittäin hyvin Atletico Madridista lainalla olleen Toby Alderweireldin kanssa, joka on kuitenkin palaamassa Espanjan pääkaupunkiin. Nähtäväksi jääkin luottaako Ronald Koeman ensi kaudella Maya Yoshidaan tai Florin Gardosiin Fonten aisaparina. Joka tapauksessa hollantilaisluotsilla on luultavasti Fonten muodossa ainakin yksi huipputoppari ensi kaudella käytössään.

CB: Ashley Williams, Swansea

Ainakin viimeiset kolme kesää Arsenalin siirtohuhuissa pyörinyt fyysinen walesilaistoppari pelasi jälleen loistavan kauden Swansean takalinjoilla. Paikkansa Valioliigan ylemmässä keskikastissa vakiinnuttanut walesilaisseura pelasi Garry Monkin johdolla jälleen hyvän kauden päätyen lopulta kahdeksanneksi. Swansean kapteeni Ashley Williams on osoittanut viimeisten vuosien aikana etteivät siirtohuhut suurempiin seuroihin siirtymisestä ole olleet täysin katteettomia. Williams miehitti kakkospaikkaa niin katkojen (101) kuin purkujenkin (383) osalta, blokattujen laukauksien määrässä (40) mies oli kolmas.

Vakuuttavien tilastojen ohella Williamsin työskentelyä on ilo seurata sillä mies on todella vahva kaksinkamppailuissa ja kohtalaisen hyvä myös jalalla. Elokuussa 31-vuotta täyttävällä topparilla alkaa olla viimeisiä saumoja siirtyä isompiin seuroihin, mutta todennäköisesti Williams nähdään jälleen ensi kaudella kipparoimassa Swanseata.

LB: Leighton Baines, Everton

Englannin maajoukkueen ykkösvaihtoehto vasemmaksi pakiksi pelasi jälleen hyvän kauden, vaikka Evertonin kausi olikin odotuksiin nähden vaisu. Baines oli tälläkin kaudella totutun hyvä hyökkäyspäähän, mistä kertoo miehen tarjoilemat 9 maalisyöttöä. Kyseinen määrä on varsin kunnioitettava laitapuolustajalle, joka pelasi 31 peliä. Avainsyöttöjä Baines kirjautti 61, mikä oli tasan 20 kappaletta enemmän kuin esimerkiksi Angel Di Marialla. Miehen vasen jalka on tärkeä täsmäase Roberto Martinezin joukkueelle, sillä Baines antaa lähes kaikki Toffeesin erikoistilanteet.

Vasenta laitaa vahvasti nouseva Baines on joukkueen hyökkäyspelin kannalta hyvin tärkeä pelaaja. Englantilainen ajaa kohti päätyä ja hakee keskityksiä, mutta leikkaa myös aika ajoin sisään, mikä vaikeuttaa puolustavan joukkueen peliä, varsinkin kun Bainesin laukaus alkaa olla uhkaava jo 30 metrin tienoilla. 30-vuotiasta laitapuolustajaa vietiin toissa kesänä vahvasti ManU-paitaan, mutta mies päätti kuitenkin jäädä Evertoniin, joten jatkanee Goodison Parkilla luultavasti Valioliiga-uransa loppuun.

CM: Ryan Mason, Tottenham

Kauden 2013-2014 League Onen Swindonissa lainalla viettänyt 23-vuotias Spurs-kasvatti nousi ryminällä Valioliigan eturivin keskikenttäpelaajien joukkoon menneellä kaudella. Vaikka Mauricio Pochettinon miehistöstä löytyi runsaasti tarjontaa juuri Masonin pelipaikalle, nousi mies loistavilla otteillaan argentiinalaismanagerin selkeäksi ykkösmieheksi konehuoneeseen. Mason ei varsinaisesti ole näyttävä tai dominoiva pelaaja, mutta miehen pelikäsitys on loistavalla tasolla. Englantilainen on todella hyvä liikkumaan pallottomana ja sijoittumaan kentällä, erityisesti vastustajan ollessa pallossa.

Alkukaudesta Masonilla oli välillä pieniä vaikeuksia pallollisessa pelissä, mutta kauden edetessä kehitystä tapahtui myös tällä saralla. Peri englantilaiseen tapaan Mason on hyvä syöttämään palloa ja teki myös ajoittain hyvä taustanousuja keskikentän pohjalta. Tähdistökentälliseen päässeen Nathaniel Clynen tavoin Mason debytoi tällä kaudella Englannin maajoukkueessa. Läpimurtokauden pelannut box-to-box –pelaaja jatkanee myös ensikaudella kasvattajaseuransa riveissä.

CM: Jordan Henderson, Liverpool

Loistavan kauden Poolin keskikentällä operoinut Jordan Henderson oli selkeä valinta top4 ulkopuoliseen tähdistöön. Liverpool-ikoni Steven Gerrardin ollessa poissa, Englannin maajoukkueen vakioavaajiin kuuluva Henderson kantoi punaisten kapteeninnauhaa. Teininä läpimurron Valioliiga-areenoille Sunderlandissa tehneen 24-vuotiaan englantilaisen harppausta Valioliigan eliittiin saatiin odottaa aina kauteen 2013-2014 saakka. Loistavan edellissesongin jälkeen jatkoi viime kaudella siitä mihin jäi, ja pelasi loistavan kauden muuten epätasaisesti suorittaneessa Liverpoolissa.

Luis Suarezin poistuttua kesällä Barceloonaan, on Henderson noussut Liverpooliin tärkeimmäksi pelaajaksi. Loistavasti palloa liikuttava Henderson teki kauden aikana muutamia kauniita maaleja, erityisesti mieleen jäi huikaiseva voittomaali Manchester Cityn verkkoon. Kaiken kaikkiaan tuleva Reds-kippari kokosi menneellä kaudella 6 maalia ja 10 maalisyöttöä. Hiljattain vuoteen 2020 ulottuvan sopimuksen allekirjoittaneelta Hendersonilta vaaditaan myös tulevalla sesongilla huippukautta, mikäli Liverpool mielii palata neljän joukkoon.

RM: Yannick Bolasie, Crystal Palace

Crystal Palacen kausi oli hyvin kaksijakoinen. Manageri Tony Pulisin poistuttua seurasta juuri ennen Valioliigakauden avausta osoittautui Kotkien syksy todella tuskaiseksi. Seuran pelastustalkoisiin vuodenvaihteessa saapunut Alan Pardew onnistui kuitenkin kääntämään etelä-lontoolaisten kurssin.

Kummallakin laidalla viihtyvä Yannick Bolasie oli yksi Kotkien ehdottomia avainpelaajia joukkueen kivuttua lopulta sijalle 10. Jo 16-vuotiaana Englantiin saapunut 26-vuotias kongolainen on todella nopea ja arvaamaton laitapelaaja. Hieman hapuilevan oloinen pelityyli hämää kuitenkin erittäin paljon, sillä hyvän lähtönopeutensa turvin Bolasie on yksi sarjan parhaista haastajista.

Bolasien ehdottomia aseita menneellä kaudella oli myös miehen kyky pelata kummallakin jalalla. Näin ollen kongolainen pystyy haastamaan kohti päätyä, josta keskitys lähtee kummallakin jalalla, toisaalta mies kuitenkin ajoittain haastaa pallon kanssa kohti keskustaa, mikä tekee Bolasien ennakoinnin puolustajille erittäin hankalaksi. Rushden & Diamondsin akatemian kasvatti merkkautti pelaamissaan 34 ottelussa 4 osumaa sekä 11 maalisyöttöä.

AM: Gylfi Sigurdsson, Swansea

Islantilainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja palasi täksi kaudeksi Swanseahan kahden Tottenhamissa vietetyn vaisumman kauden jälkeen. Kevään 2012 lainapestillä Walesissa pelannut Sigurdsson oli tuolloin loistava ja jälki oli myös tällä kaudella vahvaa. Teki 32 otteluun 7 maalia ja tarjoili 10 maalisyöttöä – maalipaikkoja Sigurdsson rakensi kaikkiaan 63. Hyvän pallokosketuksen omaava islantilainen ei ollut Tottenhamissa omimmillaan, sillä Andre Villas-Boas peluutti miestä yleensä laidalla.

Swanseassa islantilainen pääsi pelaamaan 10-paikalla kärjen takana, mikä näkyi selkeästi miehen pelissä. Keskemmällä Sigurdsson pääsi enemmän palloon ja kykeni jakamaan sitä myös paremmin eteenpäin. Näin ollen hän oli Swansean hyökkäyspelin ehdoton sielu. Miehen arvoa nostaa vielä se, ettei meno hidastunut, vaikka walesilaiset kauppasivat ykköskärki Wilfried Bonyn tammikuussa Manchester Cityyn. Jos Sigurdsson pelaa vähintään samalla tasolla myös tulevan kauden, voi 25-vuotiasta islantilaista odottaa siirto isompiin ympyröihin.

LM: Christian Eriksen, Tottenham

Tottenhamin hyökkäyspelin sielu oli selkeä valinta tähdistöön. Pochettinon suosimassa 4-2-3-1-pelisysteemissä yleensä vapaassa roolissa kärjen alapuolella viihtyvä juutti on Spursin pelirakentelun selkeä moottori. Moussa Dembelen pelatessa kärjen alapuolella tai muodostelman ollessa 4-4-2 Eriksen pelasi ajoittain myös vasemmalla vapaassa roolissa miehittäen tätäkin pelipaikkaa vakuuttavasti. Loistavan tekniikan omaava 23-vuotias tanskalainen rakenteli kauden aikana kaikkiaan 81 maalintekopaikkaa – edelle kiilasivat ainoastaan Chelsean Cesc Fabregas ja Cityn David Silva.

Eriksenin merkitystä Spurssille kuvastaa myös se että entinen Ajax-peluri oli avauksessa pohjois-lontoolaisten jokaisessa Valioliiga-pelissä. Eriksen on liljanvalkoisille myös siinä mielessä tärkeä pelaaja, että mies antaa suurimman osan joukkueen erikoistilanteista. Loistavalla potkutekniikalla operoiva keskikenttämies ampui tälläkin kaudella muutaman tyylikkään vaparin verkon perukoille, kokonaismaalimäärä oli mukiin menevä 10 rysää. Toissa kesänä 12 miljoonalla punnalla Tottenhamiin saapunut Eriksen pelannee myös ensi kaudella Spurssissa. Tosin joukkue ei ensi kaudellakaan etene Mestareiden liigaan ja juutti voi harkita maisemanvaihtoa. Miehen markkina-arvo on luultavasti kohonnut jo 30 miljoonan punnan tienoille.

ST: Harry Kane, Tottenham

Tähdistökentällisen yksinäisen hyökkääjän paikalle tarjontaa oli runsaasti, muun muassa loistokevään pelannut Christian Benteke, QPR:n kauden ainoa valopilkku Charlie Austin tai West Bromwichin nuori Saido Berahino. Lopulta valinta oli varsin helppo – sensaatiomaisen läpimurtokauden pelannut Harry Kane. 21-vuotias Tottenhamin oma kasvatti teki uransa ensimmäisen Valioliigaosuman 2.11. Villa Parkilla. Ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa Kane nähtiin tasan viikkoa myöhemmin.

Marraskuusta saakka hyökkääjän kausi olikin yhtä satumaista lentoa. Liigamaaleja kertyi lopulta 21, jolla irtosi maalipörssin toinen sija Sergio Agueron jälkeen. Kaikki kilpailut mukaan lukien saldo kohosi 31 maaliin. Yksittäisenä huippunäytöksenä englantilaisen kaudesta muistuu varmasti monilla mieleen Chelseaa vastaan tehdyt kaksi maalia ja kaksi syöttöä. Kenties huikein hetki Kanen kaudella osui kuitenkin Pohjois-Lontoon paikallispeliin, jossa mies käänsi kahdella maalillaan ottelun Spursin hyväksi 2-1. Loistavan maalimäärän lisäksi Kane osoitti olevansa kokonaisvaltainen hyökkääjä. Miehen perustekniikka on hyvällä tasolla, minkä vuoksi hyökkääjä pystyy luomaan paikkoja niin itselleen kuin muillekin, työmoraali on niin ikään kovalla tasolla.

Kane debytoi kauden aikana Clynen ja Masonin tapaan Englannin maajoukkueessa, jossa tarunhohtoinen kausi jatkui miehen tehtyä maajoukkueuransa avausmaalin ensimmäisellä kosketuksellaan Liettuaa vastaan. Lupauksesta tähdeksi nousseesta hyökkääjästä kiinnostui erityisesti Manchester United, joka oli huhujen mukaan valmis tarjoamaan Spurs-kasvatista 45 miljoonaa puntaa. Kane on kuitenkin ilmaissut halunsa jatkaa The Lanella, joten Spurs-fanit saavat todennäköisesti huutaa miehen nimeä myös ensi kaudella.

Manageri: Ronald Koeman

Feynoordista Southamptonin peräsimeen tullut ex-huippupelaaja tuli todella vaikeaan saumaan kun kesällä seurasta poistui lukuisia avainpelaajia kuten Liverpooliin matkannut kolmikko, Rickie Lambert, Adam Lallana sekä Dejan Lovren. Koeman joutui vaihtamaan käytännössä puolet edelliskauden avauskokoonpanosta.

Hollantilaisen hankinnat kuitenkin osuivat nappiin kun seura hankki muun muuassa Fraser Frosterin, Graziano Pellen, Dusan Tadicin, Sadio Manen ja Ryan Bertrandin. Kaikki uudet hankinnat osoittautuivat hyviksi vahvistuksiksi ja Southamptonin keikkui joulukuulle saakka jopa sarjan kakkospaikalla. Erityismaininnan Koeman ansaitsee erityisesti joukkueen loistavasta puolustuspelistä – Saints päästi Chelsean jälkeen vähiten maaleja ja maaliero oli komeasti 21 pykälää plussan puolella.

Tähtikentällinen 4-2-3-1:

allout