Top 10: Veikkausliigan läpimurtopelaajat

Veikkausliigakausi 2016 tullaan IFK Mariehamnin historiallisen mestaruuden ohella muistamaan monen nuorukaisen läpimurtokautena. Oikeastaan on koko suomalaisen jalkapalloilun kannalta ilahduttavaa kuinka moni nuori peluri nosti tasoaan tälle kaudelle ja kohosi sitä kautta vastuunkantajaksi omassa joukkueessaan. Näin ollen päätimmekin listata Veikkausliigakauden läpimurtopelaajat, joiden valinnoissa on painotettu kotimaisuutta ja nousua valokeilaan juuri päättyneellä kaudella.

10. Tuure Siira, Ilves

AC Oulusta Ilvekseen täksi kaudeksi saapunut Tuure Siira tiedettiin laatupeluriksi, sillä nuorella miehellä oli takanaan viisi kautta Ykköstä, joista viimeisin oululaisten kipparina. Se kuinka hyvän debyyttikauden 22-vuotias Siira lopulta pelasi, yllätti monet. Erittäin monipuolinen keskikenttämies pelasi käytännössä keskikentän jokaista roolia ja oli sitä kautta tärkeä mies Jarkko Wissille. Loistavalla potkutekniikalla varustettu keskikenttämies ei juurikaan niin sanottuja ohipelejä pelannut, vaan Siira piti tasonsa roolissa kuin roolissa ja pelistä toiseen.

9. Joonas Vahtera, VPS

Vaasan Palloseuran oma kasvatti kävi hakemassa pari kautta vauhtia naapuriseura VIFK:stä ja palasi Vepsuun täksi kaudeksi. Vuodet VIFK:ssä näyttivät koulineen joko laiturina tai kymppipaikalla viihtyvästä Vahterasta pelimiehen, sillä parikymppinen keskikenttämies nousi loistokauden pelanneiden vaasalaisten kärkipelaajien joukkoon. Neljä maalia ja kolme maalisyöttöä tarjoilleelle Vahteralle onkin helppo ennustaa valoisaa tulevaisuutta.

8. Santeri Hostikka, FC Lahti

Kakkosta pelanneesta Pallokerho Keski-Uusimaasta FC Lahteen täksi kaudeksi tullut Santeri Hostikka oli yksi lahtelaisten vaisun kauden valopilkkuja. Vasta 19-vuotias laituri otti paikkansa Kuhnureiden vasemmalta laidalta ja piti siitä koko kauden kiinni. Debyyttikaudellaan Veikkausliigassa Hostikka täräytti neljä maalia ja alusti kuusi, mikä on todella komea tehotilasto viime kaudella Kakkosta pelanneelle nuorukaiselle. Tätä menoa laituria ei päästä enää montaa kautta kotimaan kentillä ihailemaan.

Santeri Hostikka oli Lahden harvoja valopilkkuja. Kuva: AOP

Santeri Hostikka oli Lahden harvoja valopilkkuja. Kuva: AOP

7. Sebastian Dahlström, HJK

Vuonna 1996 syntynyttä Sebastian Dahlströmiä ei ennen kautta pidetty Klubin todennäköisimpänä läpimurtopelaajana, mutta niin vain työteliäs keskikenttämies nousi parrasvaloihin. Alkukaudesta nuorukainen pysytteli enemmän rotaatio-osastolla, mutta Medon häivyttyä elokuussa tuhdimman tilipussin perässä Kuwaitiin sai Dahlström enemmän vastuuta. Kolme maalia tehnyt Klubi-kasvatti säväytti erityisesti kokonaisvaltaisella pelaamisellaan, Dahlströmin pelatessa fiksusti aina tilaisuuden saatuaan. HJK:ssa riittääkin tulevaksi kaudeksi mietittävää Dahlström suhteen – luottaakko nousevaan kykyyn vai hommatakko kokeneempi palkkasoturi konehuoneeseen?

6. Juho Pirttijoki, HIFK

Toijalasta kotoisin oleva Juho Pirttijoki yllätti monet olemalla HIFK:n parhaita pelaajia heti debyyttikaudellaan Veikkausliigassa. Valkeakosken Hakasta saapunut kookas toppari hurmasi erityisesti vahvalla pääpelillään, eikä Pirttijoki juurikaan pääpalloja hävinnyt. Jos 20-vuotias keskuspuolustaja pystyy pelaamaan ensi kesänä vähintään yhtä vahvan kauden stadilaisten takalinjoilla on siirto ulkomaille vain ajan kysymys.

5. Lauri Ala-Myllymäki, Ilves

Tampereella Lauri Ala-Myllymäki on jo pitkään tunnettu huippulahjakkuutena, sillä 1997 syntynyt keskikenttämies debytoi Ykkösessä nippanappa 16-vuotiaana kaudella 2013. Ilveksen oma kasvatti oli jo viime kaudella keltapaitojen luottomiehiä, muttei häikäissyt sen kummemmin. Ala-Myllymäen kohdalla onkin puhuttu miehen tasapaksuista ominaisuuksista, sillä keskikenttäpelaaja tekee kaiken hyvin, muttei mitään erinomaisesti. Tällä kaudella kaikki kuitenkin natsasi ja 19-vuotias pirkkalalainen iski peräti yhdeksän osumaa voittaen joukkueensa sisäisen maalipörssin. Aiemmin listalla mainitun Siiran tavoin Ala-Myllymäki on monipuolinen peluri ja pelasi kauden aikana lähes kaikkia keskikentän rooleja. Tuo on valtti, joka saattaa viedä nuoren miehen vielä pitkälle.

Lauri Ala-Myllymäki nousi tällä kaudella uudelle tasolle. Kuva: AOP

Lauri Ala-Myllymäki nousi tällä kaudella uudelle tasolle. Kuva: AOP

4. Jasse Tuominen, FC Lahti

Lahtelaisen Reippaan kasvatti haki vielä viime kaudella vauhtia Mikkelin Palloilijoista, eikä kuusi Veikkausliigaottelua maaleitta pelanneesta hyökkääjästä odotettu Lahden ykköspyssyä. Toisin kuitenkin kävi ja Tuominen oli lopulta heikon kauden pelanneiden Kuhnureiden paras pelaaja. Kymmenen maalia oli vakuuttava työnäyte. Eikä Tuomisen loistokkuus rajoitu pelkästään maalintekoon, vaan röyhkeästi haastavalla hyökkääjällä riittää taitoa, jonka turvin Tuomisen pelaamista oli viihdyttävä seurata läpi kauden.

3. Tatu Miettunen, Ilves

21-vuotias Ilves-kasvatti oli vielä viime kaudella joukkueen kolmostoppari, mutta otti tällä kaudella paikkansa vahvasti uusiutuneen Ilveksen alakerrasta. Laadukkaan ja hyvin toisiaan täydentävän toppariparin yhdessä Pavle Milosavljevicin kanssa muodostanut Miettunen on modernin keskuspuolustajan prototyyppi: tamperelainen syöttää palloa todella laadukkaasti ja sijoittuu mainiosti. Fysiikan suhteen Miettusella riittää vielä tekemistä, mutta se tärkein, peliäly elegantilla topparilla on huippuluokkaa.

2. Robert Taylor, RoPS

Robert Taylor oli RoPS:n ykköspelaajia. Kuva: AOP

Robert Taylor oli RoPS:n ykköspelaajia. Kuva: AOP

Hiljattain 22 vuotta täyttäneen Robert Taylorin läpimurto Veikkausliigassa tapahtui yllättävän myöhään, siihen nähden kuinka kovana lupauksena suomalais-englantilaista keskikenttämiestä on pidetty. Englantilaisen Lincoln Cityn akatemiasta aikanaan oppeja hakenut Taylor teki onnistuneen päätöksen siirtyessään kotikaupunkinsa JJK:sta Rovaniemelle. Eri rooleja RoPS:n keskikentällä pelannut Taylor iski komeat 11 maalia ja tuli tunnetuksi erityisesti upeista kaukolaukauksista. Hyvällä perustekniikalla varustetulla Taylorilla riittänee kysyntää myös ulkomailla, mutta jyväskyläläisellä on ainakin ensikaudeksi sopimus Napapiirille.

1. Mikael Soisalo, Ilves

Kun HJK antoi ymmärtää ettei minuutteja ole tulossa, nosti 18-vuotias Mikael Soisalo kytkintä ja suuntasi Tampereelle. Vuonna 1998 syntynyt laituri otti heti paikkansa Ilveksen oikealta laidalta ja dominoi siellä läpi koko kauden. Seitsemän osumaa viimeistelleen Soisalon pelissä ihailtavaa oli erityisesti miehen luotto omiin vahvuuksiin, nopeuteen ja haasto-ominaisuuksiin. Veikkausliigan taatusti nopein pelaaja heitti itselleen tikkarin laitaa pitkin ja kipitti perään, muun muassa Taye Taiwo sai todeta vauhtiin päässeen Klubi-kasvatin pysäyttämisen olleen lähes mahdoton tehtävä. Soisalo sai kauden edetessä myös terävyyttä viimeisiin ratkaisuihinsa ja nuorukainen joko tarjoili tai loi itselleen maalipaikkoja omalta laidaltaan. Kauden läpimurtopelaajalle numero yksi on helppo ennustaa valoisaa tulevaisuutta, eikä A-maajoukkuekutsua tai siirtoa ulkomaille tarvinne kauaa odotella.

Kansikuva: All Over Press