Valioliiga-viikon topit ja flopit: Agüero ja Mourinho

Valioliigan 8. ottelukierros lyötiin pakettiin viikonloppuna ja samalla siirrytään kahden viikon maajoukkuetauolle. Viikonloppuna nähtii jälleen kivasti maaleja, kun 10 ottelussa reppu heilui yhteensä 32 kertaa. Eniten verkkoja heilutti sarjakärkeen palannut Manchester City, joka rökitti Newcastlen peräti 6–1. Viikonloppuna nähtiin myös kauden ensimmäiset valmentajavaihdokset, kun totutun surkeasti kautensa aloittaneen Sunderlandin manageri Dick Advocaat lähti lätkimään. Myös Liverpool siirsi syrjään vuodesta 2012 joukkuetta manageroineen Brendan Rodgersin. Listasimme totutusti kierroksen topit ja flopit.

Flopit:

3. Newcastle

Sarjan viimeisenä viihtyvä Newcastle hävisi siis Citylle vieraissa peräti 6–1. Tämä tulos tietäisi yleensä floppilistan kärkipallia, mutta Harakoiden matalalento ei yllätä enää ketään. Joukkue onnistui siirtymään vieraskentällä 0–1 johtoon ja pelasi muutenkin pirteästi ensimmäisellä puoliajalla. Jälkimmäisellä jaksolla kentällä nähtiin vain yksi joukkue, kun City aloitti pelaamisen tosissaan. Newcastle on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä, ja voittotilikin on vielä avaamatta. Ei hyvältä näytä.

2. Manchester Unitedin puolustus

ManU:n puolustuksen ensimmäinen todellinen testi ja Punaisten paholaisten alakerta sai kaivaa palloa verkostaan Arsenalin vieraana kolmesti. Kaikki ottelun maalit nähtiin jo ennen kuin Emiratesin digitaalit olivat ehtineet ylittää 20 minuuttua. Tykkimiesten Alexis Sanchez osui kahdesti ja Mesut Özil kertaalleen. Ottelu olisi voinut päättyä rumempiinkin lukemiin, mutta Arsenalin hyökkääjät tyytyivät kolmeen tehtyyn rysään, ManU:n jäätyä nollille. Kesän siirtoikkunassa ManU-luotsi Louis van Gaal ei vahvistanut puolustuspäätään ja nyt se näkyy rajulla tavalla, kun pari avainpelaajaa on telakalla. Tästä kertoo esimerkiksi se, että toisen 45 minuuttisen Arsenalia vastaan ManU:n laitapakkeina nähtiin Ashley Young ja Antonio Valencia. Lisäksi topparina pelaava Daley Blind ei ole omimmillaan kyseisellä tontilla. Myöskään joukkueen keskikenttä ei onnistunut, sillä hollantilaisluotsi totesi pelin jälkeen, että Özil ja Santi Cazorla saivat aivan liikaa tilaa ja aikaa rikkoa Unitedin puolustusta.

1. Chelsea ja Jose Mourinho

Sarjassa tällä hetkellä putoamista vastaan taisteleva Chelsea koki kotonaan nöyryyttävän 1–3 tappion Southamptonille. Mourinho purki jälleen kerran vihaansa lehdistön edessä ja väitti etteivät Valioliigatuomarit uskalla viheltää rankkareita Chelsean hyväksi. Joukkue on jo 10 pistettä perässä sarjaa johtavaa Manchester Cityä ja portugalilainen lähes tulkoon luovutti mahdollisuuden mestaruuden uusimisesta ottelun jälkeisessä haastattelussa. Länsilontoolaisten pelaaminen ei ole tällä hetkellä millään pelin osa-alueella uomissaan. Tämä on mysteeri, koska joukkue on lähes sama, joka dominoi sarjaa viime kaudella. Onko Mourinhon naama alkanut kiristää pelaajia samalla tavalla kuin Real Madridin puikoissa? Tällä hetkellä Mourinho ei saa joukkueestaan lähellekkään maksimia irti.

Topit:

MANCHESTER, ENGLAND - OCTOBER 03: Sergio Aguero of Manchester City scores his fourth and team's fifth goal during the Barclays Premier League match between Manchester City and Newcastle United at Etihad Stadium on October 3, 2015 in Manchester, United Kingdom. (Photo by Dean Mouhtaropoulos/Getty Images)

Sergio Aguero oli lauantaina liekeissä, toisin kuin Newcastle. Kuva: Getty

3. Southampton

Hieman haparoiden kautensa avannut Southampton on parantanut otteitaan. Chelsea kaatui tyylikkäästi, kun joukkueen avainpelaajat Graziano Pellen ja Sadio Manen johdolla ratkaisivat ottelun Pyhimyksille. Joukkueen laitapelaaminen on sarjan aivan kärkikastia Manen ja Dusan Tadicin johdolla, joten Southamptonissa voidaan unelmoida viime kauden kaltaisesta sijoituksesta vielä, kun sen puolustuspelaaminen on parantunut viime aikoina loukkaantumisten hellittäessä.

2. Arsenal

Todella vakuuttava ja suvereeni esitys Arsenalille aina vaikeaa vastustajaa ManU:a vastaan. Theo Walcottin pelaaminen piikissä on tuonut uuden ulottuvuuden joukkueen peliin, kun sen hyökkäysrytmi on tällä hetkellä paljon nopeampi ja vaarallisempi verrattuna Oliver Giroudin pelaamiseen 9-paikalla. Walcott ja Alexis rikkovat juoksuillaan vastustajan puolustuslinjaa, mikä antaa Maestro Özilille ja Cazorlalle enemmän syöttöpaikkoja ja tilaa rytmittää peliä. Katastrofaalisen Mestarien Liiga -tappion jälkeen Arsene Wenger oli koonnut joukkonsa eikä sunnuntaina ollut pienintäkään epäselvyyttä huippuottelun voittajasta.

1. Sergio ”Kun” Agüero

Pippurinen Agüero oli tehnyt alkukauden seitsemään otteluun vain yhden maalin. Lauantaina argentiinalainen pamautti peräti viisi kaappia Newcastlen verkkoon ja nousi maalintekijätilaston toiselle sijalle Jamie Vardyn vanaveteen. Viiteen osumaan viime kauden maalipörssin voittaja tarvitsi vain 20 minuuttia, sitä kautta argentiinalainen on itsestään selvä valinta viikonlopun Top-listan kärkeen. Agüeron herääminen on Cityn kannalta tietenkin loistava uutinen, mutta vastustajien kannalta tämä aiheuttaa pelonsekaisia tunteita, koska Taivaansinisten hyökkäyskalusto on tällä hetkellä sarjan paras.

Kansikuva: Getty