Newcastle ja Sunderland kohtaavat Tyne-Wear -derbyssä sunnuntaina

Koillis-Englannissa sijaitsevien Newcastlen ja Sunderlandin kaupunkien välit ovat olleet kuumia 1600-luvulta lähtien, jolloin kaupungit asettuivat eri puolille Englannin sisällissodassa. Nykyisin vastakkainasettelu näkyy parhaiten kaupunkien jalkapalloseurojen kohtaamisissa. Sunnuntaina Newcastle ja Sunderland kohtaavat historiansa 153 kerran.

Newcastle United FC:n ja Sunderland AFC:n välinen kohtaaminen on saanut nimen Tyne-Wear -derby kaupunkien läpi virtaavien jokien ja samannimisen metropolikreivikunnan mukaan. Newcastle sijaitsee Tyne-joen varrella ja Sunderland puolestaan merenrannalla Wear-joen suulla vain noin 17 kilometrin päässä Newcastlesta.

Newcastle ja Sunderland ovat aina olleet tukkanuottasilla. 1600-luvulla Englannin kuningas Charles I antoi Newcastlen kaupungille hiilikauppaoikeudet jättäen Sunderlandin hiilikauppiaat nuolemaan näppejään. Kun sisällissota alkoi Englannissa vuonna 1642, Newcastlen kaupunki asettui kuninkaan puolelle ja Sunderland Oliver Cromwellin parlamentaarikkojen puolelle. Pelkällä jalkapallolla välejä ei siis olla saatu kuumennettua. Newcastlen ja Sunderlandin välinen värikäs derbyhistoria alkoi puolestaan jo 1880-luvulla.

Newcastle United FC

Newcastle on pelannut koko historiansa ajan St. James' Parkilla. Olosuhteet ovat vuosien saatossa hieman kohentuneet. KUVA: Getty Images

Newcastle on pelannut koko historiansa ajan St. James’ Parkilla. Olosuhteet ovat vuosien saatossa hieman kohentuneet. KUVA: Getty Images

Newcastle United Football Club perustettiin vuonna 1892 paikallisten Newcastle East End ja Newcastle West End seurojen yhdistäessä voimansa. Newcastle United on pelannut koko historiansa ajan St. James’ Park stadionilla. Nykyisin stadionille mahtuu noin 52 400 katsojaa ja se on tämän hetkisistä Valioliigastadioneista kolmanneksi suurin Manchester United Old Traffordin ja Arsenalin Emirates Stadiumin jälkeen. Newcastle on voittanut Englannin mestaruuden yhteensä neljä kertaa, mutta viimeisin mestaruus on kaudelta 1926/27. FA Cupin Newcastle on valloittanut kuudesti.

Viime vuosikymmeniltä Newcastle muistetaan erityisesti Alan Shearerin joukkueena. Hyökkääjä viimeisteli seuran riveissä kymmenessä vuodessa (1996-2006) 148 Valioliigaosumaa. 2000-luvun alussa Harakat pääsivät maistelemaan myös Mestarien liigan tunnelmaa, mutta kaudella 2008/09 joukkue romahti ja putosi sarjaporrasta alemmas Championshipiin. Newcastle raivaisi tiensä kuitenkin heti seuraavalla kaudella takaisin Valioliigaan.

Sunderland AFC

Ha'way the lads. KUVA: All Over Press

Ha’way the lads. KUVA: All Over Press

Sunderland Association Football Club perustettiin vuonna 1879. Englannin mestaruuksien määrässä Sunderland pesee naapurikaupunki Newcastlen seuran kahdella, sillä Mackems on juhlinut mestaruutta yhteensä kuusi kertaa. Kolme ensimmäistä mestaruuttaan seura hankki jo 1800-luvun loppupuolella ja viimeisimmän voittonsa Sunderland nappasi kaudella 1935/36. FA Cupin Sunderland on voittanut kahdesti (1937 ja 1973). 1980-luvulla seura kyykkäsi peräti kolmannella sarjatasolla, silloisessa 3. divisioonassa, saakka. 2000-luvun alussa Sunderland teki puolestaan hissiliikettä Valioliigan ja Championshipin välillä, mutta on pelannut kaudesta 2007/08 lähtien yhtäjaksoisesti Valioliigaa.

Sunderlandin lempinimi (tai yksi niistä) on Black Cats eli Mustat kissat. Lempinimi brändättiin varsinaisesti vasta 2000-luvulla, mutta sen juuret löytyvät jo 1900-luvun alkupuolelta. Kaudella 1908/09 Sunderland oli aloittanut sarjakautensa surkeasti ja uudenvuodenpäivänä 1909 joukkue hävisi kotiottelun Liverpoolia vastaan lukemin 1-4. Ennen seuraavaa Burya vastaan pelattavaa ottelua, joukkue löysi omasta pukuhuoneestaan mustan kissan. Sunderland voitti Buryn 3-1, vaikka Harry Low mokasi rangaistuspotkun. Tästä alkoi tarina onnea tuovasta mustasta kissasta. Vielä kun joukkue kaatoi kaksi viikkoa myöhemmin pelatussa FA Cupin ottelussa Sheffield Unitedin oltuaan ensin 2-0-tappiolla, päättivät pelaajat adoptoida kissan itselleen. Tästä lähtien mustan kissan hahmo on toiminut Sunderlandin maskottina.

Elintarvikeboikotteja ja järjestettyjä tappeluita

Newcastlen ja Sunderlandin kannattajien välit eivät ole sieltä lämpimämmästä päästä. Joissakin tapauksissa toisen joukkueen inhoaminen on saanut jopa tragikoomisia piirteitä. Tarinoiden mukaan jotkut Newcastlen kannattajat eivät suostu ostamaan pekonia, sillä sen punavalkoinen väritys muistuttaa liikaa Sunderlandin peliasun värejä. Sunderlandin kannattajat puolestaan boikotoivat erästä aamiasmuromerkkiä, jonka markkinoija on newcastlelainen yritys.

Vuonna 2000 joukkueiden huligaanit sopivat joukkotappelusta, joka tunnetaan yhtenä Britannian rajuimmista jalkapalloon liittyvistä väkivaltatapauksista. Sunderlandin huligaanit lähtivät lautalla kohti Tynesidea ja löydettyään vastustajansa alkoi tappelu, jossa käytettiin puukkoja, tiiliä ja erilaisia mailoja. Kyseessä ei ollut edes ottelupäivä. Viimeisin vakavampi tapaus nähtiin keväällä 2013, jolloin pettyneet Newcastle-kannattajat aiheuttivat häiriötä Newcastlen keskustassa Sunderlandin haettua 0-3-vierasvoiton St. James’ Parkilta. Mellakat saivat myös maailmanlaajuista huomiota yhden kannattajan pahoinpideltyä poliisihevosen.

Sunderlandilaiset tuntevat myös alemmuudentunnetta Newcastlea kohtaan, sillä Newcastle on suurempana kaupunkina jatkuvasti enemmän esillä mediassa. Lisäksi Sunderlandissa ollaan näreissään siitä, että heidän verorahoillaan ylläpidetään esimerkiksi Newcastlen lentokenttää. Newcastlen ja Sunderlandin kohtaamiset ovat reilulle miljoonalle britille jalkapallokauden tärkeimmät ottelut.

Kamppailusta odotetaan jälleen erittäin kuumaa ja Sunderlandin valmentaja Gus Poyet vetosi seuran kotisivuilla joukkueen kannattajiin, jotta nämä eivät aiheuttaisi häiriöitä sunnuntain ottelussa. Myös poliisi on valmistautunut otteluun suuremmalla kapasiteetilla kuin esimerkiksi viime vuoden derbyihin.

Lähtökohdat otteluun

Alan Pardew selvisi potku-uhastaan ja Newcastle on parantanut esityksiään. KUVA: Getty Images

Alan Pardew selvisi potku-uhastaan ja Newcastle on parantanut esityksiään. KUVA: Getty Images

Joukkueiden välisessä vertailussa Newcastle on voittotilastossa niukasti niskan päällä 53 voitollaan. Sunderland on napannut voiton yhteensä 50 kertaa. Newcastle-manageri Alan Pardew haluaa varmasti kaunistella omia derbytilastojaan, sillä Magpies on onnistunut voittamaan Sunderlandin Pardew’n alaisuudessa pelatuissa seitsemässä ottelussa vain kerran.

Newcastle aloitti kautensa surkeasti ja seuran kannattajat vaativat suureen ääneen Pardewin erottamista. Loka-marraskuussa joukkue seilasi kuitenkin viiden ottelun voittoputken turvin Valioliigan jumbosijoilta hätyyttelemään eurocup-paikkoja. Samalla kritiikki Pardew’tä kohtaan on hieman hiljentynyt ja mies nappasi jopa Valioliigan kuukauden managerin tittelin marraskuussa. Viime viikonloppuna Newcastle kärsi 4-1-tappion Arsenalin vieraana ja viikolla oli Tottenhamin vuoro kurittaa Harakoita Lontoossa Liigacupissa lukemin 0-4. Newcastle-kärki Papiss Cissé on ollut viime aikoina hyvässä maalivireessä ja viimeisessä kolmessa liigapelissä senegalilainen on iskenyt kolme osumaa. Koko kaudelta hyökkääjällä on liigamaaleja kasassa tällä hetkellä seitsemän.

Sunnuntaina Newcastle kamppailee maalivahtiongelman kanssa, sillä veskarikolmikosta Tim Krul, ja Rob Elliot ovat loukkaantuneina, joten torjuntavastuu on jälleen 21-vuotiaalla Jak Alnwickilla. Myös Alnwick loukkaantui lievästi viikolla pelatussa Liicacupin ottelussa Tottenhamia vastaan, mutta pystyy kuitenkin pelaamaan sunnuntaina. Laitapuolustaja Daryl Janmaat palaa kokoonpanoon kärsittyään pelikieltonsa. Keskikentällä Jack Colback saattaa myös kaapata avauskokoonpanopaikan itselleen entistä seuraansa vastaan.

Sunderland on pelannut kuusi viimeistä Valioliigaotteluaan ilman voittoa, mutta peräti viisi näistä otteluista on päättynyt tasapeliin. Putkensa myötä Sunderland on jämähtänyt sarjataulukon häntäpäähän ja on vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Sunderland lähtee otteluun todennäköisesti tiiviin puolustuksensa kautta ja pyrkii murtamaan Newcastle-puolustuksen nopeilla pistohyökkäyksillä. Joukkueella ei ole suurempia loukkaantumishuolia, joten Poyet saa marssittaa kentälle parhaan miehityksensä.

Steven Fletcher korvannee Jozy Altidoren hyökkäyksessä. Fletcher on ollut tällä kaudella Sunderlandin tehokkain maalintekijä neljällä osumallaan. Syyskuussa loukkaantunut Italian maajoukkuepelaaja Emanuele Giaccherini saattaa päästä joukkueen kokoonpanoon, mutta keskikenttämies aloittanee kuitenkin vaihdossa. Sunderlandin keskikentällä järjestystä ylläpitää Lee Cattermole. Cattermolen ja Newcastlen Moussa Sissokon kohtaamista odotetaan Koillis-Englannissa vesi kielellä.

Newcastlella on kana kynittävänä Sunderlandin kanssa, sillä wearsidelaiset voittivat joukkueiden molemmat kohtaamiset Valioliigassa viime kaudella. Nuori maalivahti Alnwick saattaa olla Newcastlen akilleenkantapää, mutta muutoin joukkue lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Newcastlessa kampanjoitiin ottelun alla ja pyydettiin kaikkia paikalle saapuvia Harakoiden kannattajia sonnustautumaan mustavalkoiseen. Kun tuomari viheltää sunnuntaina pilliinsä aloituspotkun merkiksi, tunnelmaa St. James’ Parkilta ei ainakaan tule puuttumaan.

Joukkueiden mahdolliset avauskokoonpanot

newsun

Tyne-Wear derby sunnuntaina 21.12.2014 kello 15:30. Ottelu nähdään suorana lähetyksenä MTV3 Sport 1 -kanavalla.