Valioliigaennakko: Ylempi keskikasti

Ylemmän keskikastin joukkueet väijyvät ahnaasti viimeisille Eurooppa-liigaan oikeuttaville sijoille. Valioliiga on monesti tasainen sarjataulukon puolenvälin tuntumassa ja siksi turhat pistemenetykset saattavat maksaa useita sijoja lopullisessa sarjataulukossa. Faneille.com Valioliigaennustajat povaavat Swansean, Southamptonin ja West Hamin nappaavan sijat 8-10. Southampton ja West Ham ovat mukana Eurooppa-liigan karsinnoissa ja ne tuovat oman lisämausteensa joukkueiden otteluohjelmiin.

8. (8.) Swansea

Valioliigan ainoa Englannin rajojen ulkopuolella sijaitseva seura Swansea aloittaa historiansa viidennen kautensa Englannin pääsarjassa. Walesin Joutsenet ovat sijoittuneet jokaisella kaudellaan Valioliigassa 12 parhaan joukkoon ja tavoittelee varmasti alkavalla kaudella paikkaa tukevasti kymmenen parhaan joukosta.

Viime kauden kahdeksas sija oli Swansealle sen historian paras tulos Valioliigassa. Pelaajana seuralegendaksi nousseen ja sittemmin valmentajaksi siirtyneen Garry Monkin johdolla joukkue pelasi ajoittain todella hienosti ja samalla myös kypsästi. Alkavan kauden aikana Swansean ei ole välttämättä syytä lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan pikemminkin vakiinnuttaa paikkansa Valioliigan paremman puoliskon joukkueena. Viime kaudeksi Tottenhamista paluumuuton tehnyt islantilainen Gylfi Sigurdsson toi osaamisellaan heti roimasti lisää Joutsenten peliin ja täksi kaudeksi häneltä odotetaan taas paljon. Swansea saa hienoisen edun kilpailijoihinsa nähden, kun sillä ei ole ollenkaan kiireitä europelien suhteen. Kevyempi otteluohjelma on usein Valioliigan kannalta pelkkää plussaa, etenkin hieman pienemmällä budjetilla operoiville seuroille.

Swansean perusrunko on säilynyt viime kaudesta melko muuttumattomana. Mitään suuria menetyksiä ei pelaajamateriaali ole kärsinyt, vaan pikemminkin sitä on vahvistettu muutamilla täsmäiskuilla. Marseillessa itsensä tunnetuksi tehnyt ghanalainen Andre Ayew ja Bragan sekä Portugalin maajoukkueen hyökkääjä Eder ovat varmasti oiva lisä Monkin paletissa. Myös alakertaa on vahvistettu, kun ranskalainen vasemmalla viihtyvä puolustaja Franck Tabanou ja ruotsalainen maalivahti Kristoffer Nordfeld pukevat jatkossa Swansean pelipaidan yllensä.

Tärkein pelaaja:

Gylfi Sigurdsson. Islantilainen pallotaituri kantaa suuren vastuun Swansean pelinteosta, erikoistilanteista ja osin myös maaleista. Viime kaudella Sigurdsson kirjautti tilillensä 7 liigamaalia kerä 10 maalisyötön. Vain viisi pelaajaa liigassa antoivat enemmän kuin kymmenen maaliin johtanutta syöttöä. Swansea lähes elää ja kuolee Sigrudssonin kautta, joten kaiken mennessä putkeen on islantilaisella mahdollisuus olla juhlittu sankari.

Todennäköinen kokoonpano (4-2-3-1):

swans

Uhkakuvat:

Viime kaudella Swansean paras maalintekijä oli Norsunluunrannikon maajoukkuen kärkimies Wilfried Bony. Bony ehti tehdä Joutsenille yhdeksän maalia, kunnes siirtyi tammikuun siirtoikkunassa Manchester Cityn riveihin. Bonyn takaa ei löytynyt tarpeeksi tehokkaita hyökkääjiä, vaan Swansean sisäisen maalipörssin voitti lopulta keskikenttämies Ki Sung-Yueng kahdeksalla osumallaan. Keskushyökkääjä Bafetimbi Gomis ja samasta paikasta kilpaileva uusi hankinta Eder ovat nyt kovan paikan edessä pyrkiessään täyttämään Bonyn jättämää aukkoa maalintekijänä.

Keskeisimmät siirrot:

Sisään: Eder (Braga), Franck Tabanou (Saint-Etienne), Andre Ayew (Marseille), Kristoffer Nordfeldt (Heerenveen)

Ulos: Jazz Richards (Fulham)

9. (7.) Southampton

Ronald Koemanin johtama Southampton näytti viime kaudella epäilijöilleen ja vastoin monien odotuksia paransi edelliskauden kahdeksatta sijaa vielä yhdellä pykälällä. Valioliigan seitsemäs sijoitus oikeutti pääsyyn mukaan Eurooppa-liigan karsintaan. Viisi vuotta sitten Southampton valmistautui Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla alkavaan kauteen ja nyt se tarjoaa faneilleen europelejä. Asioita on tehty oikein jo pidemmän aikaa.

Southampton on toista kesää putkeen suurien muutosten keskellä. Vuosi sitten se menetti monta tärkeää pelaajaansa, kun Luke Shaw, Rickie Lambert, Adam Lallana, Dejan Lovren ja Calum Chambers vaihtoivat maisemaa suurempiin Valioliigan joukkueisiin. Moni ehti jo tuomita hienon kauden pelanneen Southamptonin lennon olevan loppu. Viime kesän uudet hankinnat Dusan Tadic, Frasier Forster, Graziano Pelle, Ryan Bertrand ja Saido Mane olivat asiasta eri mieltä ja veivät joukkueen lopulta loistavan kauden päätteeksi seitsemänneksi liigassa. Nykyinen kesä alkoi hyvin samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Siirtoikkunan alkuvaiheissa oli jo selvää ettei keskikentän moottori Morgan Schneiderlin, puolustuksen tukipilari Toby Alderweireld ja oikealla laidalla tuhoja tehnyt Nathaniel Clyne enää jatka joukkueessa. Manageri Koeman joukkoineen on ollut kuitenkin taas hereillä ja lähtijöille on löydetty jo varhain uudet paikkaajat. Keskikenttää vahvistamaan saapui Hollannin maajoukkueesta ja Feyenoordista tuttu Jordy Clasie. Clynen lähtöä paikkaamaan löytyi Sportingin Cedric Soares ja Twenten Cuco Martina. Lainamies Steven Caulker paikannee hienosti Alderweireldin lähtöä. Southampton ei aio selkeästi tälläkään kertaa jäädä tuleen makaamaan, vaan korvata lähtijät laadukkailla pelimiehillä. Clasien, Martinan, Caulkerin ja Soaresin lisäksi joukkueeseen on saapunut vielä mm. lainamaalivahti Maarten Stekelenburg ja hyökkäystä vahvistava Juanmi.

Southampton on jälleen tulikokeessa, kun tällä kertaa uusien hankitojen tason punnitsemisen lisäksi katsotaan myös miten joukkue pärjää europeleissä. Pääsy karsintojen kautta Eurooppa-liigaan on varmasti tavoitteena ja sen toteutuminen toisi oman haasteensa joukkueen otteluohjelmaan. Karsinnat alkoivat vahvasti, kun ensimmäisessä osassa Hollannin pääsarjan Vitesse kaatui Southamptonin kotikentällä St. Marysilla puhtaasti 3-0.

Pyhimykset nojaavat pelitavassaan vahvasti puolustukseensa joka näkyy useina nollapeleinä ja monesti hyvin vähämaalisina otteluina. Koeman käyttää aseinaan laidalta nousevia puolustajia Ryan Bertrandia ja Soaresia jotka tukevat vahvasti hyökkäystä.

Tärkein pelaaja:

Graziano Pelle on Southamptonin syömähammas. Kuva: AOP

Graziano Pelle on Southamptonin syömähammas. Kuva: AOP

Graziano Pelle, joka teki ensimmäisellä kaudellaan Valioliigassa 12 osumaa. Puolet osumistaan Pelle viimeisteli kauden ensimmäisen kahdeksan ottelun aikana ja antoi heti myrskyvaroituksen muille joukkueille. Vaikka tahti hiipuikin, oli maalimäärä debyyttikaudelle silti varsin kelvollinen. Southamptonin puolustus on ollut hyvissä kantimissa ja viime kaudella ainoastaan Chelsea päästi vähemmän maaleja liigassa (32) kuin Pyhimykset (33) itse. Alakerran toimiessa erinomaisesti on hyökkäyksellä suuri vastuu hoitaa myös oma osuutensa. Suurin maalintekovastuu lepääkin ykköskärki Pellen harteilla ja mikäli hän onnistuu hyvin, voi koko joukkueen peli ottaa yhden askeleen taas eteenpäin.

Todennäköinen kokoonpano (4-2-3-1):

soton

Uhkakuvat:

Europelit eivät ole Southamptonille tuttuja ja saattavat sotkea pahasti rytmiä Valioliigassa. Uudet hankinnat hyppäävät todella suuriin saappaisiin ja niiden täyttäminen on kaikkea muuta kuin helppoa.

Keskeisimmät siirrot:

Sisään: Jordy Clasie (Feyenoord), Juanmi (Malaga), Cedric Soares (Sporting), Cuco Martina (Twente), Maarten Stekelenburg (Fulham, laina) Steven Caulker (QPR, laina)

Ulos: Toby Alderweireld (Tottenham, laina päättyi), Nathaniel Clyne (Liverpool), Morgan Schneiderlin (Manchester United), Jos Hooiveld (AIK), Eljero Elia (Werder Bremen, laina päättyi)

10. (12.) West Ham

Lontoolainen West Ham aloittaa viimeisen kautensa legendaarisella Boylen Ground stadionillaan. Tämän kauden jälkeen Hammers siirtyy pelaamaan jatkossa kotiottelunsa Olympic Stadiumilla. Boylen Ground ehtii vielä kuitenkin toimia Eurooppa-liigan karsintojen näyttämönä. West Ham on Southamptonin tavoin mukana karsimassa europeleihin, joihin se on viimeksi ottanut osaa yhdeksän vuotta sitten.

Päättynyt kausi oli West Hamin osalta hyvin kaksijakoinen. Sijoitus Valioliigassa 15 pelatun kierroksen jälkeen oli huikaiseva 3. Vielä kauden puolivälin krouvissa sijoitus näytti hyvältä, sen ollessa 7. Toinen puolikas kaudesta menikin sitten enemmän ja vähemmän pipariksi ja lopulliseksi sijoitukseksi jäi 12 paikka. Ensimmäiset 19 ottelua toivat 31 pistettä ja jälkimmäiset vain 16. Alkavalla kaudella West Hamin tavoitteet on pysyä kaukana pois putoamistaistosta ja sen sijaan sijoittua liigan kymmenen parhaan joukkoon. Johtoporras ei luottanut enää Sam Allardycen kykyihin ja jatkossa joukkuetta luotsaa kroatialainen Slaven Bilic. Bilic onkin lähtenyt heti uudistamaan pelaajamateriaalia nuorempaan suuntaan. Vanhat sotaratsut Jussi Jääskeläinen, Stuart Downing, Guy Demel ja Carlton Cole saivat jokainen tahollaan lähtöpassit. Uutta verta on tuotu sisään ja heistä nimekkäimipinä Marseillen Dimitri Payet ja Juventuksen Angelo Ogbonna.

Jääskeläisen poistuttua West Hamista, ei Valioliigaan jäänyt enää yhtään suomalaista pelaajaa. Hammersin lainamies Carl Jenkinson on puoliksi suomalainen.

Tärkein pelaaja:

Dimitri Payet. Kärjen takana tai vaihtoehtoisesti laidoilla viihtyvä ranskalainen siirtyi täksi kaudeksi West Hamin riveihin. Viime kaudella Marseillessa hän antoi 17 maalisyöttöä Ranskan pääsarjassa ollen koko sarjan paras syöttäjä. Payetilla on potentiaalia nousta johtavaksi pelaajaksi Hammersissa heti ensimmäisistä minuuteista alkaen. Ratkaisevien syöttöjen antajana tunnettu Payet taitaa myös maalinteon. Päättyneellä kaudella maaleja syntyi Ranskan liigassa seitsemän.

Todennäköinen kokoonpano (4-3-1-2):

hammers

Uhkakuvat:

Viime kaudella nähty hyytyminen ei saa toistua, mikäli West Ham mielii sijoittua sarjataulukon paremmalle puoliskolle. Hyvä formi tulee kestää pääpiirteittäin koko kauden ajan. Mahdolliset Eurooppa-liigan ottelut saattavat myös osaltaan vaikeuttaa menestymistä Valioliigassa.

Keskeisimmät siirrot:

Sisään: Dimitri Payet (Marseille), Angelo Ogbonna (Juventus), Carl Jenkinson (Arsenal, laina), Pedro Obiang (Sampdoria), Manuel Lanzini (Al-Jazira, laina), Darren Randolph (Birmingham)

Ulos: Stewart Downing (Middlesbrough), Carlton Cole, Jussi Jääskeläinen, Guy Demel