Zlatan Ibrahimovic dominoi yhä 35-vuotiaana – ylivoimainen ikämiesten joukossa

Lyö brittifutiksesta vetoa Unibetilla – uusille asiakkaille 10 € riskitön mobiiliveto

Ruotsin lahja jalkapallolle, Zlatan Ibrahimovic on monella tapaa hyvin poikkeuksellinen jalkapalloilija. Nykyään Manchester Unitedia edustava 35-vuotias on tottunut voittamaan, niin joukkueena, kuin yksilönäkin. Lähdettyään Malmöstä vuonna 2001, on hänen palkintokaappinsa täyttynyt neljän eri pääsarjan mestaruuksilla, viidessä eri seurassa. Maalikuninkuuden Zlatan on voittanut viidesti. Moni hyökkääjää menettää parhaan teränsä 30 ikävuoden kieppeillä, ruotsalaisella on käynyt päinvastoin.

Ylivoimainen ikätovereihinsa nähden

Zlatan on ikäisekseen täysin käsittämättömän kovassa lyönnissä. Viime kaudella hän kellotti uransa kovimmat lukemat, paukutettuaan PSG:n paidassa Ranskan pääsarjassa peräti 38 maalia pelaamissaan 31 ottelussa. Täksi kaudeksi haaste koveni ruotsalaisen siirryttyä Manchester Unitediin ja Englannin Valioliigaan. Kautta on vielä hyvä tovi jäljellä, mutta maaleja on syntynyt jo 26, joista 15 Valioliigassa.

Zlatan taistelee Valioliigan maalikuninkuudesta yhdessä Harry Kanen, Alexis Sanchezin, Romelu Lukakun ja Diego Costan kanssa. Tuon nelikon vanhin on 28-vuotias Costa, joka on seitsemän vuotta ruotsalaista nuorempi. Ylipäätään Valioliigan maalikuninkuudesta ei juurikaan 30 vuotta täyttäneet ole lähivuosina taistelleet, saati sitten 35-vuotiaat.

Muistakin Euroopan suurista sarjoista löytyy omat veteraanihyökkääjät, jotka edelleen tekevät kovaa jälkeä. La Ligassa 36-vuotias Artiz Aduriz on osunut Athletic Bilbaolle kahdeksan kertaa, kuten myös Real Betisin 35-vuotias Ruben Castro. Italian Serie A:ssa 34-vuotias Marco Borriello on 11 pöntöllään maalipörssin kahdeksantena. Saksan ja Ranskan pääsarjoista ei yli 33-vuotiaita maaliruiskuja löydy. Kunnollista haastajaa ei Zlatanille veteraaneista tahdo tällä kaudella löytyä.

Tällä vuosikymmenellä yli 33-vuotiaat kärjet ovat muutenkin harvakseltaan kyenneet ylittämään 15 pääsarjamaalin rajan, vaikka mukaan lasketaan ne maalit, jotka ovat syntyneet kauden aikana ennen 34-vuotis syntymäpäivää. Bundesliigassa se on tapahtunut kerran, kun Claudio Pizarro osui kaudella 2011–12 peräti 18 kertaa, oltuaan silloin 34-vuotias. Tälläkin kaudella Espanjassa maalailleet Aduriz ja Castro ovat onnistuneet tuossa tempussa, ensin mainittu jopa kolmesti ja jälkimmäinen kerran. Muita noteerauksia ei La Ligasta tule.

Italiasta löytyy samalla otannalla onnistujia laajemmalta rintamalta. Kaudella 2010–11 rajan rikkoivat 34-vuotiaat Marco Di Vaio (19) ja Francesco Totti (15). Miroslav Kloselle kuuluu yksi merkintä, Luca Tonille kaksi ja Antonio Di Natalelle peräti kolme. Ranskassa meriittiin on yltänyt vain Zlatan itse, paukutettuaan viime kaudella 34-vuotiaana maagiset 38 kihausta.

Englannin kentillä Zlatanin tämän kauden 15 maalin ylitys on yli 33-vuotiailta toinen laatuaan tällä vuosikymmenellä. 34-vuotias Frank Lampard osui Chelsealle tasan 15 kertaa kaudella 2012–13. Tällä kaudella niin ikää 34-vuotialla Jermain Defoella on hyvä mahdollisuus yltää tuohon, sillä maaleja on nyt kasassa 14.

Zlatan on nyt ollut yli 33-vuotias noin vuoden ja viisi kuukautta. Tuona aikana hän on pommittanut seurajoukkueissa yhteensä 51 pääsarjamaalia ja muut kilpailut mukaan laskettuna lukema on ällistyttävä 74. Ruotsalaisen voi hyvällä omatunnolla sanoa olevan omilla luvuillaan veteraanihyökkääjistä puhuttaessa, eikä maalinteon loppumisesta ole viitteitä näköpiirissä.

Aritz Aduriz on Zlatanin ohella harvoja maaliruiskuja vanhoilla päivillään. (Kuva: Getty Images)

Missä Zlatan, siellä menestys

Zlatanin ensimmäinen joukkue ulkoimailla oli Ajax. Amsterdamissa ruotsalainen vietti kolme kautta, joista tuloksena kaksi mestaruutta ja yksi toinen sija. Seuraavaksi tie vei Italiaan, jossa ensimmäinen osoite oli Juventus. Vanhan rouvan riveissä kului kaksi kautta, jotka molemmat päätyivät mestaruuteen. Vuonna 2006 esiin noussut Italian jalkapalloskandaali kuitenkin vei molemmat mestaruudet Juventukselta ja Zlatanilta pois.

Seuraavalle kaudelle 2006–07 osoite vaihtui toiseen Serie A:n suurseuraan, Interiin. Zlatanin myötä myös menestys seurasi perässä ja Milanossa juhlittiin kolmea peräkkäistä Italian mestaruutta. Viiden Italiassa vietetyn vuoden jälkeen, joista jokainen käytännössä päätyi mestaruuteen, lähti Zlatan Espanjaan osoitteenaan Barcelona.

Visiitti Espanjan auringon alla jäi lyhyeksi, Zlatanin ajauduttua riitoihin päävalmentaja Pep Guardiolan kanssa. Vähemmän yllättäen Barcelona kuitenkin juhli Zlatanin ainoaksi jääneellä kaudella mestaruutta. Seuraavaksi tie vei takaisin Italiaan ja Milanoon, mutta tällä kertaa Interin paikallisvastustajan AC Milanin riveihin.

Milanin edellisestä mestaruudesta oli ehtinyt vierähtää jo seitsemän vuotta, joten joukkueen nälkä oli kova. Zlatan tuli, otti homman jälleen kerran haltuun ja Milan juhli kauden 2010–11 päätteeksi Serie A:n mestaruutta. Seuraavalla kaudella oli tyytyminen hopeaan, Juventuksen palattua takaisin korkeimmalle jalustalle. Tuolla kaudella Zlatan kuitenkin ylsi jo toisen kerran maalikuninkaaksi Italian pääsarjassa.

Kahden Milanissa vietetyn kauden jälkeen matka jatkui uuteen maahan, Ranskaan ja PSG:n paitaan. Neljä kautta Pariisissa toivat tullessaan yhtä monta Ranskan mestaruutta ja kolme maalikuninkuutta.

Ennen meneillään olevaa kautta Zlatan on voittanut pelaamillaan 15 kaudella Ruotsin ulkopuolella peräti 11 mestaruutta. Jos Juventukselta viedyt pokaalit lasketaan mukaan, on mestaruus kiertänyt ruotsalaisen ainoastaan kahdella kaudella. Sen sijaan Mestarien liigan pokaalia Zlatan ei ole lukuisista yrityksistä huolimatta voittanut koskaan.

Nykypäivä ja tulevaisuus

Kuten hyvin tiedämme, on Zlatanin nykyinen osoite Manchester United. Siellä ei tällä kaudella ole luvassa Mestarien liigan voittoa, eikä hyvin suurella todennäköisyydellä Valioliigan mestaruuttakaan. Palkintokaappiin on ehtinyt silti tulla jo Community Shieldin voitto, sekä EFL Cupin pokaali. Myös FA Cupin ja Eurooppa-liigan mestaruudet on yhä mahdollista saavuttaa.

Palkintokaappi on täydentynyt jo tämänkin kauden aikana. (Kuva: Getty Images)

Tärkeintä Zlatanin ja Manchesterin punaisten kannalta olisi selviytyä mukaan ensi kauden Mestarien liigaan. Sinne paikka aukeaa joko sijoittumalla Valioliigan neljän kärkeen tai vaihtoehtoisesti voittamalla Eurooppa-liiga, molemmat ovat täysin realistisia hankkeita. Mikäli jompikumpi toteutuu pääsisi Zlatan ensi kaudella jahtaamaan jälleen yhtä pääsarjamestaruutta ja kovasti himoitsemaansa Mestarien liigan voittoa.

Mikäli Punaiset paholaiset karsiutuvat Mestarien liigasta, on Zlatan vaikean päätöksen edessä. Hänellä ei ole sopimusta ensi kaudeksi, mutta optio ManU:n kanssa löytyy, jonka seura on varmasti valmis käyttämään, mikäli ruotsalainen niin tahtoo. Kolikon toisella puolella on kysymys, löytyykö Zlatanille jotain muuta seuraa, jossa hän voisi vielä tavoitella euro-futiksen kruunua. Monelle Mestarien liigaan osallistuvalle joukkueelle ruotsalaisen palvelukset varmasti maistuisivat, mutta tähtitieteellinen palkkapyyntö ei. Zlatanin mahdollisuudet Mestarien liigan voittamisesta lepäävät lähinnä Manchester Unitedin tai pienemmän palkkapyynnön varassa.

Miksi ManU on edelleen valmis tarjoamaan ensi kaudella 36 vuotta täyttävälle hyökkääjälle paikan ringistään? Yksinkertainen syy on Zlatanin taso, joka on edelleen korkea, kun tarkastellaan maailman kovimpia kärkiä. Hän pärjää maalivertailussa nuoremmille kilpakumppaneilleen ja ratkoo pelejä joukkueelleen, kuten aina ennenkin.

Nopeuskilpailussa 35-vuotias ei enää nuoremmilleen pärjää, mutta hänen maalintekonsa ei ole koskaan perustunut vikkeliin kinttuihin. Zlatan vie kaksinkamppailut nimiinsä kovalla prosentilla ja viimeistelee keskitykset sisään, vaikka joku vieressä ahdistelisikin. Lisäksi loistava tekniikka antaa mahdollisuuden yrittää maalitekoa kauempaakin ja tarjoilla maalipaikkoja myös joukkuetovereille. Zlatan on luonut Manchesterin punaisten pelaajista eniten maalipaikkoja tällä kaudella, sen lisäksi, että hän on joukkueen ylivoimaisesti paras maalintekijä.

Vaikka Zlatan on osoittanut kliseisen sanonnan ”ikä on vain numeroita” olevan totta, tulevat hänellä vuodet Euroopan huipulla väkisinkin pian vastaan. Seuraava kausi voi hyvinkin olla hänen viimeinen ennen siirtymistä joko eläkkeelle, Amerikkaan tai takaisin Ruotsiin. Manchester United ei näytä tällä hetkellä erityisen suurelta suosikilta voittamaan ensi vuoden Mestarien liigaa, mutta jotenkin Zlatanin aloittamaan käsikirjoitukseen se sopisi täydellisesti. Isokorvainen kannu on kiertänyt muuten menestystä niittäneen Zlatanin kaukaa, mutta olisihan se komeaa nähdä hänet 36-vuotiaana nostamassa se ilmaan, uran viimeisessä tosipelissään Euroopan huipulla.

 Kansikuva: Getty Images

Viaplay LogoSeuraa Valioliigan kiimaista loppukautta Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa