Valioliigaennakko: Kuka tekee Crystal Palacen maalit?

Valioliigan kenties parhaat fanit omaava Crystal Palace lähtee kauteen kohtalaisen stabiileista asetelmista. Lontoolaisjoukkue on vahvistanut rivejään täsmähankinnoilla ja pyrkii iskemään sarjan ylempään keskikastiin. Selhurst Parkilla majaansa pitävällä Palacella lähtee nyt neljäs peräkkäinen kausi Valioliigaa, kun tätä ennen perinteinen seura hääräsi sarjatasoa alempana peräti kahdeksan kautta. Viime kaudella alku oli lupauksia herättävä, mutta kevätpuolisko täysi farssi. Miten käy tulevalla sesongilla?

Viime kausi

Joukkueen manageri Alan Pardew otti Kotkien managerin pestin haltuun tammikuussa 2015 pienen kohun saattelemana. Newcastlessa aiemmin valmenut, itsekin Crystal Palacessa pelannut, Pardew joutui Newcastlessa fanien ja hullun omistajan Mike Ashleyn hampaisiin ja lopulta Pardew pakkasi kimpsunsa ja suuntasi Etelä-Lontooseen. Ensimmäisellä puolikkaalla kaudella Pardew hinasi Palacen sijalle 11. ja odotukset viime kautta kohtaan olivat korkealla.

Alkukausi sujui kuin tanssi. Joukkue kärkkyi jopa Eurooppaan oikeuttavilla paikoilla aina tammikuun alkuun saakka ja Kotkat olivat sarjassa sijalla 7. Joukkue ajautui kuitenkin käsittämättömään kurimukseen tapaninpäivän kierrokselta, kun tuloksena oli 15 ottelun voitoton putki, jonka myötä taistelu Euro cup -paikoista vaihtui kamppailuun sarjapaikasta. Kotkat katkaisivat katastrofaalisen jaksonsa huhtikuun 9. päivä, kun edellinen voitto oli tullut 19.12, jolloin Stoke oli kaatunut vieraissa 2–1. Loppujen lopuksi joukkue pysyi sarjassa vain viiden pisteen erotuksella.

Siirrot

Sisään: Andros Townsend (Newcastle United), Steve Mandanda (Marseille), James Tomkins (West Ham United)

Ulos: Emmanuel Adebayor, Marouane Chamakh, Brede Hangeland, Adrian Mariappa, Patrick McCarthy, Dwight Gayle (Newcastle United), Jake Gray (Luton Town), Jerome Binnom-Williams (Peterborough United)

Lähtökohdat

COLCHESTER, ENGLAND - JULY 25: Andros Townsend of Crystal Palace during the Pre-Season Friendly match between Colchester United and Crystal Palace at Colchester Community Stadium on July 25, 2016 in Colchester, England. (Photo by Stephen Pond/Getty Images)

Andros Townsend nousi viime kaudella Newcastlessa uudelle tasolle. Kuva: Getty

Pardew on tehnyt kesällä fiksuja liikkeitä siirtomarkkinoilla, kun vanhoja jämäpelaajia on heitetty pihalle ja sisään tulleet Andros Townsend, Steve Mandanda ja James Tomkins vahvistavat selkeästi joukkuetta. Edelleen joukkueelta puuttuu kliininen viimeistelijä, joka on ollut Kotkien murheenkryyni jo useamman kauden ajan. Edellisen kolmen kauden parhaat maalintekijät ovat olleet Yannick Bolasie (5), Glenn Murray (7) ja Dwight Gayle (7), joten joukkueelta on puuttunut vähintään 10 maalia per sesonki nakuttava ykköstykki. Näyttääkin pahasti siltä, että tällä kaudella ongelma tulee olemaan sama.

Silti joukkueesta löytyy laatua. Yohann Cabaye rytmittää peliä loistavasti keskikentän alemmalla oksalla ja puolustuslinjaan löytyy laatua kokemuksen myötä. Pardew’in luottamassa 4–2–3–1-ryhmityksessä eniten vaihtoehtoja on keskikentän ylemmälle kaistalle. Yannick Bolasie, Wilfried Zaha, Bakary Sako, Jason Puncheon ja Townsend ovat laadukkaita pelimiehiä ja varsinkin laitapelaaminen on joukkueella todellista priimaa. Yksi vaihtoehto on peluuttaa joukkuetta valeysillä, jonkun edellä mainitun pelaajan siirtyessä tälle tontille.

Avainpelaajat

Kärjessä todennäköisesti aloittava entinen junioritähti Connor Wickham on paljon vartijana Kotkien maalinteossa. Wickhamin olisi korkea aika alkaa lunastaa lupauksiaan ja iskeä vähintään kymmenen maalin kausi. Ipswich-kasvatilla on vyöllään jo 100 Valioliigaottelua, mutta maalisarake näyttää ainoastaan 16 osumaa. Tarjoilu tulee olemaan kiitettävällä tasolla Townsendin, Zahan, Bolasien ja Cabayen ja kumppaneiden toimesta, joten mahdollisuus Wickhamilla on rikkoa kymmenen maalin raja tällä kaudella, jos Pardew luottaa 23-vuotiaaseen brittiin joukkueen ykköskärkenä.

Jo Newcastlesta Pardew’in alaisuudesta tuttu Cabaye on edelleen Kotkien tärkein pelaaja. Viime kauden sarjan yksi parhaista hankinnoista hallitsee lontoolaisten pelinrakentelua ja auttaa myös hyvin puolustusta alakerrassa. Käytännössä katsoen jokainen Kotkien hidas hyökkäys kulkee ranskalaisen kautta.

Palacen puolustuksen voimahahmo on Scott Dann. Maajoukkueenkin portteja kolkutellut englantilainen on Kotkille tärkeä pelaaja myös hyökkäyspään erikoistilanteissa, sillä Dann iski viime kaudella viisi osumaa. Dannin tärkein tehtävä on kuitenkin johtaa puolustuslinjaa, johon tuli runsaasti helpotusta, Steve Mandandan tulon myötä.

Ennakoitu avauskokoonpano (4–2–3–1)

Näyttökuva 2016-08-06 kello 10.17.37

Uhkakuvat

Vaikka puolustuksessa on kokemusta, on se auttamatta hidas. Pardew pudottaa linjaa todennäköisesti aika syvälle, jolla pyritään estämään vastustajien murtavat juoksut linjan taakse. Lisäksi murheenkryyni tulee varmasti olemaan maalinteko. Wickham siihen tuskin pystynee tuomaan helpostusta, joten markkinoilta olisi kaivettava tehokkaampi kärkipelaaja, jotta Selhurst Parkilla voitaisiin unelmoida noususta kympin sakkiin.

Ota seurantaan

Kymppipaikalla viihtyvä 30 -vuotias Jason Puncheon on parantanut otteitaan vuosi vuodelta. Aiemmin ongelmapelaajan maineessa ollut englantilainen näyttääkin löytäneen henkisen kotinsa Selhurst Parkilta. Taidokas pelaaja jakelee namipasseja, kunhan joku pistäisi palloa pussiin. Puncheonin vasemmasta jalasta lähtee oivaltavien syöttöjen lisäksi loistavia laukauksia, erityisesti vapaapotkuissa keskikenttämies on vaarallinen.

Arvio

Joukkue tuskin nousee haastamaan Eurooppaan oikeuttavista paikoista, muttei pelaa alaspäin putoamisestakaan. Meidän rankingissa Kotkat nappaavat sijan 12., mutta se voi olla pari pykälää korkeampi tai alempikin. ”Seksiwauta” joukkue ei yleisölle tarjoile, muttei sen tarvitsekaan, kunhan tehokkuus hyökkäyspäässä löytyisi, voi joukkue sijoittua sarjassa kymmenen parhaan joukkoon.

Faneille.comin Valioliigaranking 2016−2017:

12. Crystal Palace

13. Swansea

14. Bournemouth

15. Middlesbrough

16. WBA

17. Watford

18. Burnley

19. Sunderland

20. Hull City

Viaplay LogoLauantaina 13.8. alkava Valioliiga on koko kauden ajan katsottavissa Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa

Kansikuva: Getty