Veikkausliigaennakko: 6. FC Lahti – Pienet muutokset osuivat kriittisiin saumoihin

Ruutu LogoVeikkausliigakausi 2018 starttaa 7.4. Katso jokainen ottelu suorana Ruutu+-palvelussa.

FC Lahden viime kausi oli ikimuistoinen, kun Kuhnurit nappasi viimeisen ottelun lisäajalla syntyneen maalin myötä neljännen sijan ja täten ovet aukesivat Eurooppaan. Tulevaan sesonkiin Suomen Chicagossa lähdetään maltillisin muutoksin. Viime kauden kaltainen venyminen vaatisi täydellistä onnistumista.

Viime kausi

Lahtelaiset lähtivät viime kaudella parantamaan pettymystään, sillä joukkue oli jäänyt edellissyksynä sarjataulukon kahdeksannelle sijalle. Kuhnureiden kausi käynnistyi kuitenkin tulosten valossa tahmeasti, sillä joukkueella oli seitsemän ottelun jälkeen kasassa vain kahdeksan pistettä.

Tämän jälkeen FC Lahti aloitti putken, jota muisteltaneen Suomen Chicagossa vielä pitkään. Kuhnurit ei hävinnyt seuraavista 15 ottelustaan ainuttakaan ja joukkue paranteli asemiaan sarjataulukossa huomattavaksi. Vielä kun Henri Anier liittyi Lahden riveihin heinäkuussa, niin Toni Korkeakunnaksen suojattien asema näytti erittäin valoisalta.

Taivaalle alkoi ilmestyä tummia pilviä elokuun puolivälin jälkeen, kun joukkueen tärkeimpiin palasiin lukeutunut Aleksander Vasjutin loukkaantui. FC Lahti hävisikin heti seuraavan ottelun, kun SJK oli parempi lukemin 1–2. Venäläisvahti palasi parin ottelun tauon jälkeen tolppien väliin, mutta loukkaantui uudestaan ja tällä kertaa vamma piti miehen sivussa kauden loppuun asti. Sarjan loppusuoralla Kuhnurit nappasi viidestä peräkkäisestä ottelusta vain yhden pisteen, mikä syöksi joukkueen ulos europeleihin oikeuttavilta sijoilta.

Kaikki jäi viimeisen ottelun varaan, minkä lisäksi IFK Mariehamnin oli hävittävä oma ottelunsa. Kamppailusta HIFK:ta vastaan muodostuikin ikimuistoinen. FC Lahti avasi ottelun maalihanat, mutta Pekka Sihvola toi vierailijat tasoihin. Peli eteni tasatilanteessa lisäajalle asti, kunnes Santeri Hostikka tälläsi voittomaalin ja lahtelaiset eurokentille. IFK Mariehamn hävisi samalla Ilvekselle ja Lahti nappasi neljännen sijan paremman maalieron turvin.

Santeri Hostikan lisäajan neljännen minuutin osuma avasi Lahdelle portit Eurooppaan. (AOP)

Siirrot

Sisään: Xhevdet Gela (HIFK), Artjom Dmitrijev (Nömme Kalju, Viro), Damjam Siskovski (FK Rabotnicki, Makedonia), Artjom Vjatkin (FK Zenit Pietari, Venäjä), Teemu Jäntti (PKKU), Tomi Kult (FC Kuusysi), Eemeli Virta (FC Reipas)

Ulos: Mikko Kuningas (FC Inter), Joona Tapani (FC Haka), Miikka Mujunen (TPS), Marko Simonovski (ACS Sepsi OSK Sfantu Gheorghe, Romania), Aleksandr Vasjutin (Zenit, laina päättyi), Hendrik Helmke (?), Pyry Kärkkäinen (?), Drilo Shala (?), Pavel Nazimov (?)

Lähtökohdat

FC Lahti lähtee kauteen mielenkiintoisista asetelmista. Joukkue on uudistunut maltillisesti ja oman mausteensa tuovat kesällä siintävät euro-ottelut.

Kuhnurit oli Suomen Cupissa C-lohkossa, josta joukkue eteni jatkoon. Lahti voitti GrIFK:n, FC Hakan ja JJK:n sekä pelasi tasan Ilveksen ja Viikinkien kanssa. Tuloksena oli lohkon toinen sija, sillä Ilves vei tasapisteissä piikkipaikan paremman maalieron myötä. Lahti kohtasi puoivälieräkarsinnoissa samassa lohkossa kolmanneksi sijoittuneen FC Hakan, joka päätti Kuhnureiden cup-taipaleen jatkoaikavoiton myötä.

Lahden nippu on muuttunut viime kaudesta maltillisesti, vaikka jotain avainrooleja meneekin uusiksi. Isoin muutos tapahtuu tolppien välissä. Viime kaudella vuoden maalivahdiksi valittu Vasjutin palasi vuokrasopimukselta Zenitin riveihin, mikä on valtava takaisku joukkueelle. Makedonialaisella Damajan Siskovskilla onkin todella suuret saappaat täytettävänään. 23-vuotias torjuja saapui Suomeen kotimaansa pääsarjassa pelaavasta FC Rabotnickistä, jonka riveissä hän pelasi HJK:takin vastaan vuonna 2014. Lisäksi Siskovski on pelannut urallaan lainasopimuksella belgialaisessa Gentissä ja hän kuuluu Makedonian maajoukkueen rinkiin.

Myös 13 maalia viime kaudella iskeneen ja joukkueen sisäisen maalipörssin voittaneen Marko Simonovskin lähtö on Kuhnureille takaisku. Stenion ja Henri Anierin myötä lahtelaisilla riittää kuitenkin ruutia hyökkäyspäässä. Kaksikko teki viime kaudella yhteensä 15 osumaa, vaikka Anierille kertyi vain 15 ottelua.

Lisäksi Nömme Kaljussa pelannut Artjom Dimitrijev tuo tukea hyökkäykseen, vaikka virolaisen vahvuudet löytyvätkin enemmän vahvasta kahden suunnan pelaamisesta. 29-vuotias Dmitrijev iski viime kaudella 11 täysosumaa Viron pääsarjassa, joten pallo löytää kyllä tiensä verkkoon aina paikan tullen. Dimitrijevin tukena keskikentällä ovat muun muassa viime kaudella yhteensä 14 maalia syöttäneet Santeri Hostikka, Loorents Hertsi sekä Aleksi Paananen. Pavel Osipov voidaan myös käytännössä laskea keskikentän uudeksi vahvistukseksi. Venäläiseltä jäi loukkaantumisen myötä koko viime kausi väliin, mutta kuluva sesonki on alkanut mainiosti. Osipov onnistui Suomen Cupissa maalinteossa kahdesti.

Lahti lähtee viidenteen kauteen Toni Korkeakunnaksen alaisuudessa ja 49-vuotias päävalmentaja on usein pystynyt repimään materiaalistaan kaiken potentiaalin irti, vaikka hän onkin osittain joutunut kannattajien hampaisiin. Lahti pyrkinee tulevalla kaudella pysymään paljon pallossa, mutta ryhmitys muuttuu aina tarvittaessa vastustajan mukaan. Tähän joukkueen materiaali antaakin mahdollisuuden, sillä leveyttä on pelaajabudjettiin nähden varsin mukavasti.

Avainpelaajat

Lahdella riittää voimaa hyökkäyspäässä ja Henri Anierin sekä Stenion muodostama duo viimeisteli tehokkaasti jo viime kaudella. Kesken kauden Lahteen saapunut Anier pelasi hieman yli 900 minuuttia, mutta viimeisteli kuusi täysosumaa. Stenio vastaavasti tarvitsi yhdeksän täysosuman iskemiseen vain 36 laukausta. Saman tehokkuuden on jatkuttava myös ensi kaudella, jotta Lahti pystyy haastamaan sarjan kärkijoukkueet.

Kuhnureiden puolustuspää joutuu todella suureen testiin ensi kaudella. Tässä kohti katseet kohdistuu Igor Jovanoviciin, joka otti väkevillä otteillaan paikkansa joukkueen takalinjoilta jo viime kaudella. Tulevana kesänä miehen rooli on entistäkin isompi, sillä lahtelaisten on pystyttävä pitämään oma päänsä tiiviinä, etteivät menestyshaaveet kariudu heti alkukaudella.

Ennakoitu avauskokoonpano (4–4–2)

Uhkakuvat

Lahden suurin uhkakuva on oma pää. Vasjutin oli joukkueen tuki ja turva viime kaudella. Erinomaisiin torjuntoihin venynyt venäläisvahti pelasti joukkueelle ison tukun pisteitä. Siskovski on hieman haparoinut harjoituskaudella, eikä Lahdella olisi varaa antaa tasoitusta heikon maalivahtipelin myötä. Hyökkäyspäästä joukkueen menestys tuskin tulee jäämään kiinni, vaan muuttunut puolustuslinja asettaa suurimmat haasteet. Esimerkiksi Suomen Cupissa Lahti ei pystynyt pitämään maaliaan kertaakaan puhtaana, vaikka Kuhnurit kohtasi neljä joukkuetta Veikkausliigaa alemmilta sarjatasoilta. Artem Vjatkinille on kaavailtu suurta roolia puolustuslinjasta, mutta hän on kärsinyt harjoituskaudella loukkaantumisista. Tämä asettanee joukkueelle omia haasteita alkukauden suhteen.

Ota seurantaan

Santeri Hostikka. 20-vuotias laituri on viihdyttävä pelaaja, jolla on erittäin paljon potentiaalia. Kuuluu jo nyt Lahden tärkeimpien pelurien joukkoon ja viime kauden ratkaissut osuma varmisti viimeistään paikan kannattajien sydämissä. Hostikka on äärimmäisen hyvä haastamaan, jonka avulla hän luo tilaa muille pelaajille. Tämän lisäksi laituri hakee aktiivisesti itse ratkaisuja ja nuorukainen laukoikin Lahden viime kauden pelaajista kolmanneksi eniten. Erittäin potentiaalinen läpimurtokausi edessä.

Arvio

Lahti sinnittelee ja taistelee, mutta aivan kärkitaistoon joukkueen rahkeet eivät riitä. Tällä kaudella lisämausteena ovat vielä euro-ottelut, mitkä rasittavat joukkuetta entisestään. Mikäli puolustuspää pysyy tiiviinä ja Siskovski pystyy petraamaan harjoituskaudesta, on lahtelaisilla mahdollisuudet taistella jopa mitaleista. Viime kausi osoitti, että Lahti on erittäin riippuvainen hyvästä maalivahtipelistä, joten sillä saralla joukkueella ei ole varaa antaa tasoitusta.

Faneille.comin Veikkausliiga-ranking 2018:

Kansikuva: All Over Press