Näkökulma: Hajuton, mauton ja väritön Inter on kriisin partaalla

UNELMAKISA: Voita matka jalkapallon MM-finaaliin Moskovaan!

Mainion talvikauden pelannut FC Inter lähti Veikkausliigakauteen varovaisen toiveikkaana. Maniosti sujunut talvikausi sai unohtumaan edellisien vuosien heikot otteet ja rohkeimmat povasivat turkulaisia jopa mitalikamppailuun. Seitsemän pelatun ottelun jälkeen Inter tuntuu kuitenkin olevan turhauttavan samankaltainen joukkue kuin parina edellisenä kautena. Todellinen kriisi on enää muutaman heikon ottelun päässä.

Inter on alisuorittanut resursseihinsa nähden jo pitkään

FC Inter on viime vuosien suurimpia alisuorittajia Suomessa. Turun sinimustat ovat kaudesta toiseen operoineet varsin kovalla pelaajabudjetilla ja nimivahvalla joukkueella, mutta menestys pelikentillä on jäänyt kauas toivotusta. Seuran alamäen voidaan sanoa alkaneen kaudella 2013, jolloin puolustava hopeamitalijoukkue jäi sarjataulukossa katastrofaalisesti yhdeksänneksi. Kaudella 2015 Inter nousi vielä neljänneksi, mutta todellinen pohjakosketus nähtiin seuraavana vuonna, kun seura säilytti sarjapaikkansa vasta liigakarsinnoissa.

Interin edelliskausia ovat värittäneet hyvin kyseenalaiset valmentajaratkaisut. Vuonna 2007 seuran päävalmentajaksi siirtynyt hollantilainen Job Dragtsma nosti Turun sinimustat Suomen johtavaksi seuraksi, mutta Interin ongelmat alkoivat hänen valmennuskautensa loppuvaiheessa. Dragtsma tuntui menettäneen täysin intohimonsa valmentamista kohtaan ja myös Inter esiintyi hänen alaisuudessaan varsin virkamiesmäisesti. Lopulta Dragtsma sai potkut kesken kauden 2016, mutta hänen seuraajakseen nimitetty Shefki Kuqi osoittautui kalliiksi ohilaukaukseksi. Kuqi keskittyi lähinnä tuomareille kitisemiseen ja hänen valmennuksessaan Interin pelissä ei ollut päätä eikä häntää.

Myöskään italialainen Fabrizio Piccareta ei vielä ole vakuuttanut

Elokuussa 2017 internetissä alkoi levitä huhuja siitä, että Kuqi olisi antanut potkut koko Interin valmennusosastolle. Lopulta asia kääntyi päälaelleen, kun Interin omistaja Stefan Håkans ilmoitti antaneensa potkut Kuqille. Kosovon Härän korvaajaksi nimitettiin hänen entinen apuvalmentajansa Fabrizio Piccareta, joka valmensi Interiä heikolla menestyksellä kauden loppuun asti. Moni odotti Interin nimittävän itselleen kauden päätyttyä uuden päävalmentajan, mutta lähes kaikkien yllätykseksi seura päätyi antamaan italialaisvalmentajalle vuoden jatkosopimuksen.

Sunderlandin apuvalmentajana toiminut kokenut italoluotsi sai talvikauden aikaa uusien kuvioiden hiomiseen. Inter tuntui ottaneen opiksi viime vuosien ongelmista siinä mielessä, että kalliiden ja väärästä syystä Interissä pelanneiden ulkomaalaispelaajien aika oli nyt ohi. Seura päätti satsata nuoriin kotimaisiin pelaajiin ja talvikaudella nähtiin myös muunlaisia uudistuksia. Pitkän pohdinnan jälkeen Piccareta päätti ajaa sisään Suomen kentillä vähemmässä käytössä olevaa kolmen topparin pelitapaa, joka näytti toimivan parhaimmillaan mainiosti talven Suomen Cupin otteluissa. Inter eteni finaaliin ja kannattajat odottivat talvikauden erinomaisten otteiden siirtyvän myös liigakentille.

Interin alkukausi on ollut valtava pettymys

Toisin kuitenkin kävi, sillä kuuden pelatun kierroksen jälkeen Interillä on kasassa vasta yksi voitto ja seura näyttää jälleen kerran valahtavan kohti putoamistaistoa. Suurin syy Interin heikolle alkukaudelle on ehdottomasti päävalmentaja Piccareta, jonka uudistukset eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Vielä viime kaudella luotsi saattoi vedota lyhyeen valmistautumisajanjaksoon, mutta nyt pitkän talven harjoituskauden jälkeen selitykset alkavat olla vähissä. Picaretta on nyt valmentanut Interiä 21 ottelussa, joista pistepotti on kertynyt 19 pisteellä.  Näissä otteluissa Inter on päästänyt yhteensä 40 maalia, mikä on aivan liian iso määrä, erityisesti kun huomioi Piccaretan maineen puolustuspelin eksperttinä. Alle yksi piste ottelua kohden näin isoilla pelimäärillä on surkea saldo, varsinkin Interin tasoisella materiaalilla operoivalle seuralle.

Vaikka Inter ei lähtenyt kauteen sarjan suurimpiin kuuluvalla pelaajabudjetilla, on sen pelaajamateriaali kuitenkin yhä varsin nimekäs. Tero Mäntylä, Ari Nyman, Teemu Penninkangas, Mika Ojala, Timo Furuholm ja Benjamin Källman ovat jokainen erinomaisia liigapelaajia, jotka eivät ole sopeutuneet Interin uuteen pelitapaan. Kuvaavaa onkin se, että Inter on pelannut kauden parasta jalkapalloaan, kun Piccareta on tappioasemassa siirtynyt tutumpaan 4 – 3 – 3 -formaatioon. Myös pelaajat ovat tiedostaneet tilanteen, sillä Faneille.comin saamien tietojen perusteella moni Interin pelaajista alkaa olla kyllästynyt italialaisvalmentajan epäjohdonmukaiseen tyyliin. Pelaajistoa myös rassaa Piccaretan harjoituksissa jatkuvasti saamat raivokohtaukset mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Kun pukukoppi on menetetty,  on valmentajan potkut enää ajan kysymys.

Kukaan Interin pelaajista ei tunnu tietävän, miten uusi pelitapa toimii

3 – 5 –2 on haastava pelitapa, varsinkin kun Interin nykyjoukkueessa tuskin kukaan on aikaisemmin urallaan pelannut minuuttiakaan kyseisessä muodostelmassa. Interin kohdalla asia on näkynyt pääasiallisesti kenttätasapainossa, joka on alkukaudella ollut suorastaan hirvittävää seurattavaa. Piccareta haluaa, että joukkueen wing-backit osallistuvat aktiivisesti hyökkäyspelaamiseen, mutta alkukaudella Abdoulie Mansally ja Tatu Varmanen ovat lähinnä näyttäneet joukosta eksyneiltä lampailta. Mansallyn pitäisi olla pelipaikkansa aatelia, mutta edes hän ei tunnu tietävän, mitä valmentaja häneltä odottaa.

Hyökkävien laitapelaajien myötä keskikentän keskustan rooli korostuu Interin pelitavassa. Jostain täysin käsittämättömästä syystä Piccaretta on alkukaudella peluuttanut kolmen miehen keskikentällä Mika Ojalan ja Lucas Garcian kaltaisia kahta puhtaasti hyökkäsorientoitunutta pelaajaa, mikä on johtanut siihen, että bosnialaispelaaja Ivan Sesar joutuu puolustamaan aivan liian isoa aluetta. Vastustajat ovat myös tiedostaneet asian, sillä esimerkiksi TPS iski surutta juuri puolustuslinjan ja keskikentän välille muodostuneisiin tiloihin. Täksi kaudeksi Interiin Romaniasta siirtynyt Sesar on laatupelaaja, mutta häntä käy lähinnä sääliksi aivan mahdottoman roolin myötä.

Interin tuleva otteluohjelma on haastava, sillä edessä on kaksi vaikeaa vierasottelua HJK:ta ja SJK:ta vastaan. 12.5 on varmasti ympyröity isolla Interin toimistolla, sillä silloin pelataan tämän vuoden Suomen Cupin finaali. Voitolla Piccareta ostaisi itselleen varmasti lisäaikaa, mutta tappion myötä Håkans ja urheilutoimenjohtaja Vesa Mäki alkavat varmasti kartoittaa uutta nimeä seuran uudeksi päävalmentajaksi. Tämä voi loppupeleissä pelastaa seuran koko kauden, sillä mikään ei viittaa siihen, että joukkueen kurssi kääntyisi nykyisessä valmennuksessa.

Kansikuva: Jaakko Stenroos/AOP