Päänavaus: HIFK palauttaa kulttuurin suomalaiseen jalkapalloon – jos poliisihallitus vain niin haluaa

Ruutu LogoKatso Veikkauliigan kauden viimeiset hetket Ruudusta. Samalla rahalla saat myös muun muassa Lauri Markkasen NBA-otteluita. Tilaa omasi ja nauti huippu-urheilusta

Eilen varmistui päänavaajan henkilökohtainen toive. Helsingin IFK nousee takaisin suomalaisen jalkapalloilun pääsarjaan. Ja se on lajille vain ja ainoastaan hyvä asia. Toki HIFK:n nousuun liittyy myös negatiivisia asioita, mutta ne jäävät mielestäni selkeästi sivurooleihin sen kaiken jalkapalloilullisen hyvän, jonka toinen helsinkiläinen joukkue tuo mukanaan.

Ainakin itse odotan innolla työpaikkojen keskusteluja, joissa pohditaan Helsingin jalkapalloherruutta. Myös suomalaiselle urheilun seuraajalle tärkeät rusinapullahetket, eli Stadin Derbyt (kansikuvassa) tekevät paluun. Nämä ovat otteluita, joiden potentiaalia voitaisiin kyetä viemään aivan toisiin sfääreihin. Kiinnostus olisi kohdillaan, mutta ulkoiset ja mielestäni naurettavat, syyt osittain estävät kiinnostuksen täysimittaista hyödyntämistä.

Ensi sijassa syyttävä sormeni osoittaa kohti poliisihallitusta, jolta puuttuu sekä munat että ymmärrys jalkapalloon. Suuressa viisaudessaan holhoushallitus on päättänyt, että Helsingin paikallisottelut ovat suuren luokan turvallisuusriski. Näin ollen niiden järjestäminen on aikaisempina vuosina pakotettu arki-iltoihin. Omaan päähäni ei sovi ensinnäkään se, että jalkapallo-ottelun lieveilmiöt muodostaisivat minkäänlaista suuren kaliiberin riskiä. Kokonaan toisessa jutussa taas voisi hyvinkin käsitellä suomalaista holhousyhteiskuntaa, jonka osanen kykenee näköjään määrittelemään kahden yksityisen toimijan välisestä jalkapallo-ottelusta.

On tietenkin totta, että välillä on roiskunut. Osittain tähän on syynä HIFK:n fanilaumaan pesiytyneet vastarintaliikkeen jäsenet, siis natsit. En hyväksy väkivaltaa missään muodossa, kuten ei kuulukaan, mutta ymmärtääkseni kyse on melko pienestä ja hyvinkin hallittavasta laumasta idiootteja ja muita vatipäitä. Tällä verukkeella ei siis mielestäni saisi olla mitään tekemistä poliisihallituksen jalkapallon vastaisissa toimissa. Tiukat turvatoimet ja tuntuvat sanktiot luultavasti saisivat paremman vastaanoton ja lopettaisivat tehokkaammin väkivaltaisuudet HIFK:n otteluissa.

Ainakin itselleni arki-iltaottelut ovat olleet suorastaan rasite. Ne eivät ole saaneet kaikkea sitä ansaitsemaansa huomiota, jota kotimainen jalkapallo todella tarvitsisi. Vaikka katsomot ovat olleet täysiä verrattuna muihin Veikkausliigan otteluihin, niin kiinnostus vaatisi muutakin. Minusta kulkueet ja muut suuren maailman ilmiöt sopisivat hienosti Helsinkiin. Mutta vielä paremmin viikonloppuiseen elämänmenoon.

Rive Kanerva on saanut huuhkajat korkeaan lentoon, joten eikä olisi aika saada kaikki mahdollinen huomio myös Veikkausliigaan? HIFK:n nousu takaisin ykköskinkereihin tarjoaa tähän loistavan mahdollisuuden. Tilanne on suorastaan herkullinen. Kerrankin on olemassa kaikki palikat lajin suuruuden kasvattamiseen.  Tähän tosin tarvitaan myös julkisen hallinnon tukea.

Tehkää siis poliisihallituksessa oikea päätös ja siirtäkää holhoava derbypäätöksenne historiaan. Jalkapalloväki kiittäisi ja viimeinkin laji saattaisi nousta sen arvoiseen asemaan. Jalkapallo ansaitsee kaiken tukenne.

Kansikuva: AOP