Veikkausliiga-raati: Yllätysnimi on raivannut tiensä sarjan parhaaksi – ”Näyttänyt liian hyvältä pelaajalta Veikkausliigaan”

Aiemmassa Veikkausliiga-raadissa puitiin läpi joukkueiden asetelmia kauden loppusuoralle, mutta tällä kertaa pureudutaan yksilöihin. Ketkä ovat loistaneet ja keneltä olisi vastaavasti voinut odottaa enemmän? Raatiin osallistuvat Faneille.comin toimittajat Eemeli Kosonen, Kalle Tamminen sekä Jaakko Tiira.

Kuka on ollut mielestäsi Veikkausliigan paras pelaaja kuluvalla kaudella?

EK: KuPS:n riveissä muutaman ottelun ennen MM-kisoja pelannut Abdallah El Said oli sarjan paras pelaaja ja Veikkausliigan ystävät saivat nauttia hetken kansainvälisestä huippupelaajasta. Tämän jälkeen sarjassa ei mielestäni ole ollut yhtä selkeästi parasta pelaajaa. Reguero on ollut RoPS:n maalilla vahva, kun taas maalipörssin kärkinimet João Klauss, Rasmus Karjalainen ja Macoumba Kandji ovat olleet hyökkäyspään parhaimmisto. Anthony Annan ei kerää paljoa otsikoita HJK:n keskikentällä, mutta 32-vuotias ghanalainen on ollut Klubin kenties tärkein palanen. Annanin rutiini on käsittämättömän kovalla tasolla Veikkausliigaan eikä heikkoja iltoja käytännössä ole.

KT: Minun nähdäkseni tämän kauden parhaasta liigapelaajasta ei ole epäselvyyttä. Vaikeahkon viime kauden jälkeen oli vaikea nähdä, että Macoumba Kandji olisi vielä joskus Veikkausliigan tehokkain pelaaja, mutta tällä kaudella kaikki mahdollinen on onnistunut ja kiimahirvi on ollut parhaimmillaan täysin pysäyttämätön pelaaja. Myös Hongan Lucas Kaufmann on ollut parhaimmillaan häkellyttävän hyvä ja brassin ja Kandjin yhteispeli on parhaimmillaan toiminut kuin unelma.

JT: Olen Kallen kanssa täysin samaa mieltä. Kandji on näyttänyt liian hyvältä pelaajalta Veikkausliigaan ja on mielestäni ollut sarjan selkeästi paras pelaaja, jonka ansiosta sarjanousija pelaa tällä hetkellä mitalista. Eemelin mainitsema Said olisi luonnollisesti ollut samassa kastissa, mikäli olisi sarjassa pidempään viihtynyt. Myös Juha Pirinen oli todella hyvä, mutta valitettavasti loukkaantumiset pilasivat Huuhkajapakin kauden.

João Klauss, Rasmus Karjalainen ja Macoumba Kandji miehittävät maalipörssin kärkisijat. Kenen uskot kuittaavan maalikuninkuuden vai nouseeko kolmikon puolelta joku yllättäjä?

EK: Uskoisin tämän olevan Karjalaisen ja Kandjin välinen kauppa. Klaussin ruuti on ollut jo pidemmän aikaa märkään: reiluun kahteen edelliseen kuukauteen täysosumia on syntynyt vain kaksi Veikkausliigassa. Kookas brasilialainen on tahkonnut läpi kauden valtavat minuutit, mikä on näkynyt karusti kesän lopussa. Kandji sen sijaan on ollun erinomaisessa iskussa: yhdeksän viime peliä ovat tuottaneet yhtä monta osumaa. 33-vuotiaan senegalilaisen vastuu espoolaisten maalinteosta on valtava ja Kandji onkin papereissani suurin suosikki maalikuninkaaksi.

KT: Samaa mieltä Eemelin kanssa siitä, että Kandji on suurin suosikki uudeksi maalikuninkaaksi. Klaussin ja Karjalaisen käyrät tuntuvat osoittavan alaspäin, kun taas Hongan supertähti ei osoita hiipumisen merkkejä. Yleisesti ottaen täytyy taas valitella sitä, miten pienellä maalimäärällä maalikuninkuus tulee irtoamaan. 33 ottelun sarjassa pitäisi nähdä joka kausi muutama yli 20 maalin mies, mutta kyseisen haamurajan ylittäminen tekee tällä kaudella tiukkaa jopa kovavireisellä Kandjille.

JT: Yhdyn edellisiin vastaajiin ja sanon Kandjin nappaavan maalikuninkuuden. Hongan talismaani on ollut kovassa vedossa läpi kesän ja viimeistelee niin monipuolisesti, että uskoisin tämän tekevän eron muihin. Kallen peräänkuuluttamaan 20 maalin rajapyykkiin liittyen on huomattava, että Kandji on pelannut 18 ottelua, joten hänen maalikeskiarvollaan (0,72) kyseinen maalimäärä olisi mennyt kirkkaasti rikki, mikäli Bic Mac opelaisi yli 30 ottelua.

HJK viimeisteli kauden alussa 12 maalia 14 ottelussa. Sen jälkeen tahti on hiipunut reippaasti. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Kuka oli kesän siirtoikkunan paras hankinta?

EK: Reuben Ayarna, KuPS. Käsittämätöntä, että viime kauden sarjan parhaimmistoon lukeutuneelle pelurille ei löydetty roolia SJK:sta. Kuopiossa Ayarna on ollut tutulla tasollaan ja voidaan puhua jopa melkoisesta ryöstöstä. KuPS sai keskikentälleen erinomaisen pelurin ja Ayarna on päässyt tuttuun liitoon, joten kaupassa voittivat kaikki muut osapuolet paitsi SJK.

KT: Vielä on vähän turhan aikainen analysoida tarkemmin siirtoikkunan onnistujia ja epäonnistujia, kun osa seurojen hankinnoista on pelannut vasta 1-2 ottelussa. Mutta, Ayarna vaikuttaa kyllä onnistuneelta täsmähankinnalta ja pakkoa yhtyä Eemelin ihmettelyihin siitä, miten liigan yksi parhaista keskikenttäpelaajista alisuoritti niin pahasti SJK:n riveissä. Ayarnan ohella täytyy mainita RoPS:n Vahid Hambo, joka on paukuttanut kolmessa pelaamassaan ottelussa kaksi maalia. Boris Kokkon loukkaantumisen myötä napapiiriläisten oli pakko hankkia riveihinsä uusi kärki ja kaikista kysymysmerkeistä huolimatta Hambo vaikuttaa nappionnistumiselta.

JT: En tietenkään tiedä, mitä SJK:n kulisseissa on tapahtnut, mutta äkkiseltään on vaikea ymmärtää, miten Ayarna on jäänyt Alexei Eremenko Sr:n papereissa Andreas Bååthin ja Mehmet Hetemaj’n taakse, sillä syöttötaidoiltaa kokenut ghanalainen on täysin eri kaliiberin pelaajat kuin edellä mainittu kaksikko. Se tuskin on ihan sattumaa, että KuPS on voittanut kaikki kolme otteluaan, jotka Ayarna on keskikentän pohjalla pelannut. Näin ollen nostan itsekin Ayarnan ikkunan parhaaksi naaraukseksi. Myös SJK:n riveihinsä poimima Denys Oliynyk vaikuttaa erittäin hyvältä pelaajalta. Vaikka seinäjokisten peli on täysin sekaisin, on vasemmalta sisään leikkaava ukrainalainen tuonut runsaasti vaarallisuutta SJK:n pelaamiseen. Dominointia tosin sopii odottaa pelaajalta, joka on tahkonut pitkälti toistasataa peliä Ukrainan liigassa, useamman kauden Hollannin pääsarjassa ja muutaman ottelun Bundesliigassa.

Keneltä pelaajilta odotit nähtyä enemmän tällä kaudella?

EK: Uskoin tämän olevan se kausi, jolla Moshtagh Yaghoubi nousisi sarjan parhaaksi pelaajaksi ja siirtyisi selkeästi kovempaan sarjaan. Temperamenttisen taiturin otteet ovat kuitenkin ailahdelleet liikaa, ja maagisten suoritusten vastapainona on ollut heikkoja iltoja ja jälleen liuta turhia keltaisia kortteja. Lisäksi viimeaikaiset haasteet Mika Lehkosuon kanssa eivät lupaile kovinkaan ruusuista syksyä. Odotin enemmän myös FC Interin Mika Ojalalta sekä SJK:n Mihkel Aksalulta. Sarjan jo jättäneistä pelureista suurin pettymys oli HJK:n Amr Gamal.

KT: Mika Ojala on hyvä haku. Ajattelin, että tämä kausi olisi se, kun elävä Inter-legenda palaisi huipulle. Todellisuudessa Ojala on kuitenkin ollut lähinnä riippakivi Interille, sillä laituri tuntuu menettäneen kaiken itseluottamuksensa ja esitykset kentällä ovat sen mukaisia. Marianhaminasta löytyy monia pettymyksiä, mutta ehkä suurin yksittäinen on ollut Aleksei Kangaskolkka, joka paukutteli viime vuonna 16 liigamaalia. Tällä kaudella maaleja on kasassa vasta kuusi ja otteet ovat muutenkin olleet koko joukkueen tapaan kaukana odotetusta.

JT: Eemelin näkemykseen Mosasta on helppo yhtyä. Nyt puhutaan kuitenkin pelaajasta, joka on esiintynyt edukseen A-maajoukkueessa. Roolitus ei ole ollut ehkä optimaalisin, kun Lehkosuo on peluuttanut häntä laidalla, mutta yleisesti ottaen Klubi-tähti on ollut kaukana potentiaalinsa edellyttämästä tasosta. Toinen nimi, joka tulee mieleen on SJK:n Paul Emile Tendeng. Senegalilaisen vaikea kausi ei ole suuri yllätys, ottaen huomioon kaaottisen ympäristön ja heikon viime kauden. Jos kuitenkin muistelee tapaa, jolla Tendeng dominoi kaudella 2016 ja Klubi oli valmis maksamaan hänestä kuusinumeroisin summan, niin ei häntä voi oikein muuksi kuin flopiksi kutsua.

Kenen pelaajien Veikkausliigasta uskot löytyvän Huuhkajien kokoonpanosta syksyn maaotteluissa?

EK: Juha Pirinen olisi ollut itsestäänselvä valinta, mutta loukkaantuminen pitänee miehen sivussa. Viime vuonna maajoukkueessa debytoinut Mosa olisi varmaan ollut mukana, mutta loppukesän haasteet voinevat jättää miehen joukkueen ulkopuolelle. Daniel O’Shaughnessy on ollut pelikentiltä sivussa noin kuukauden, mutta 23-vuotiaan puolustajan sesonki on ollut erinomainen eikä kutsu Huuhkajiin olisi vääryys. KuPS:n Rasmus Karjalainen ja Juho Pirttijoki lienevät myös mukana Markku Kanervan kaavailuissa, mutta heidän tilanteensa riippunee muun kokoonpanon tilanteesta.

KT: Rehellisesti sanoen mitä vähemmän liigapelaajia, sen parempi, sillä Veikkausliiga nykyisellään ei oikein tunnu tarjoavan pelaajille valmiuksia koviin kansainvälisiin otteluihin. Itse veikkaan Yaghoubin olevan mukana, sillä tulisieluinen mutta monipuolinen keskikenttäpelaaja tuntuu olevan Huuhkajien päävalmentajan Kanervan luottomiehiä. Veikkausliigapelaajien sijaan allekirjoittanutta kiinnostaa jopa enemmän se, nostaako Kanerva jonkun U-19 kisoissa edukseen esiintyneen pelaajan mukaan A-maajoukkueen rinkiin.

JT: Tuskin kovin moni kotoisen sarjan pelaaja on Riven pelaajapoolissa, mutta jos jonkun toivoisin nousevan maajoukkueeseen, niin HJK:n Sebastian Dahlströmin. 21-vuotias Klubin oma kasvatti on ottanut tällä kaudella selkeän askeleen joukkueen avainpelaajiin ja hänen tulevaisuutensa näyttää kaikin puolin valoisalta. Dahlström on moderni ja monipuolinen kahden suunnan keskikenttäpelaaja, joka vaikuttaa kaikin puolin nöyrältä ja fiksulta pelaajalta. Uskoisin näiden avujen siivittävän Dahlströmin komeaan ammattilaisuraan ja ennen pitkää myös Huuhkajien keskikentälle.

Kansikuva: Toni Hekkala / All Over Press